keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Puolan Torun

Tervehdys taas täältä Puolasta! Matka on sujunut mukavasti, nettiyhteydet vaan eivät oikein toimi. Nyt lähdetään tutustumaan Pommerissa, Keski-Puolassa sijaitsevaan Torunin vanhaankaupunkiin. Palaillaan taas, pysyttehän kuulolla! Lomaterveisin Myrskyluodon Maija

torstai 23. heinäkuuta 2015

Krakovassa

Krakovassa

Hei:)

Nyt ollaan jo Etelä-Puolassa ja huomenna on tarkoitus mennä tutustumaan Krakovan vanhaan kaupinkiin, joka on Puolan vanha pääkaupunki.

Postauksien tekeminen ei oikein tahdo onnistua, sillä nettiyhteydet ovat kyllä huonot. Tässä muutama kuva, jotka olen tabletilla ottanut. Lisää kuvia julkaisen sitten kotikoneella.

Nyt taidan kaivaa esiin kirjan tai käsityö, sillä tänään on autokunnallamme vaapaapäivä ruuateosta ja saamme nauttia matkaseuralaistemme kokkailuista.

Mukavaa torstai-iltaa kaikille :)


lauantai 18. heinäkuuta 2015

Liettuassa

Terveiset Liettuasta!

Toinen reissupäivä menossa. Viime yön vietimme Latviassa meren rannalla Kapteenin rannassa. Leirintäalue oli uusi,oikein viihtyisä ja siisti ja sitä voi lämpimästi suositella. Nyt olemme mummon pitämällä pienellä alueella, puutarhassa. Täällä olemme olleet joskus 10 vuotta sitten ennenkin. Silloinkin satoi ja ukkosti, kuten nytkin. Onpa hassua.

Matka on tähän asti sujunut hyvin. Mitään sen kummempaa emme vielä ole katsoneet. Olemme vain palanneet aikamatkalle lapsuuteemme täällä Liettuassa ja Latviassa. Täällä näkee vielä yhden lehmän liekassa laitumella, Suomen tehotuotannosta ei siis ole tietoakaan. Hirsistä rakennetaan kauniita rakennuksia ja veistetään hienoja veistoksia. Tunnelma on oikein mukava.

Jippii, vietämme myös tänään blogini 1000:n kävijän juhlaa :) Kiitos siitä teille ihanat lukijani! :)

Tällaiset saappaat ostin Tallinnan Selveristä ja kyllä ovatkin tarpeen, sillä vettä sataa kuin saavista kaatamalla.

Pysykäähän kuulolla, palailen taas.

Mukavaa viikonloppua:)

Lomaterveisin Maija


perjantai 17. heinäkuuta 2015

Kesälomamatka

Heippa:)

Rakas asuntoauto,
On taas aika nostaa kytkintä.Nostaa kytkintä ja lähteä yhteiselle ikesälomamatkallemme jo 27.kerran. Lähteä ja olla vapaa.Olla vapaa pysähtymään,missä huvittaa, tehdä ruokaa, missä haluttaa,keittää kahvit,milloin janottaa, katsella maisemia,milloin tekee mieli.Olla ja nauttia. Ihastella ja ihmetellä.Hämmästellä ja kummastella.Kuulostella  ja maistella. Tutkia ja tarkkailla.Muita maita, uusia makuja, vieraita kulttuureja.Oppia ja ymmärtää. Kiitos sinulle, rakas asuntoauto, että saamme olla vapaita kuin taivaanlinnut näillä löytöretkillämme. Elää tätä omaa reissumiehen elämäämme, sillä siltä ainakin tuntuu, että meidät on luotu kulkemaan Eurooppaa pitkin ja poikin, ristiin ja rastiin. Sillä elämä on uuden oppimista ja erilaisuuden hyväksymistä.

Huomenna amulla siis starttaamme kesälomareissulle. Hiukan on vielä avoinna,minne tarkalleen ottaen menemme. Ainut, mikä on varmaa on,että laivaliput on ostettu välille Helsinki - Tallinna molempiin suuntiin.

Luultavasti aika itäeurooppalaispainotteinen tulee matkamme olemaan,mutta kaikki jää nähtäväksi.  Saattaa olla,että menemme myös Itävaltaan ja Sveitsiin.

Ukkonen rikkoi taas (jo toisen kerran viikon sisällä)modeemimme, joten tabletilla nyt päivitän blogiani ja hiukan hankalaa tämä on.

Yritän tehdä postauksia myös reissun päällä, jos vain ilmaiset nettiyhteydet toimivat leirintäalueilla, joten pysykäähän kuulolla.

Hyvää alkavaa viikonloppua :)
Maija


maanantai 13. heinäkuuta 2015

Pirtua, pirtua - kesäteatteria Paimiossa

Hei !

Työpäivän ja viihtyisän kesäteatteri-illan jälkeen kotona. Miehelläni ja minulla on tapana järjestää joka kesä sukulaisten ja ystävien kanssa yhteinen kesäteatteri-ilta Paimiossa. Tänä vuonna porukkaa oli ennätyksellinen määrä. Säänhaltija oli suopea ja antoi meidän nauttia esityksestä kauniissa kesäillassa vain muutaman pikkuisen sadepisaran tipahdellessa niskaamme.


Tämän kesäinen näytelmä Paimion kesäteatterissa on Pekka Saariston ohjaama Pirtua, pirtua, joka on hauska musiikki-iloittelu pirtutrokareiden ja raittiusintoilijoiden elämästä kieltolain vallitessasa maassamme. Mukana on iso joukko hyviä amatöörinäyttelijöitä, jotka kaikki osaavat hyvin myös laulaa. Outi Ollilan johtama Karambo-orkesteri tekee niinikään joka kerta takuuvarmaa työtä. Kerrassaan nautinnollinen ilta väliajalla nautittuine pullakahveineen. Vielä on mahdollista käydä katsomassa esitystä, mutta viimeinen teatteri-ilta tänä kesänä tältä osin on jo 17.7.

Miksei Paimiossa järjestettäisi Allsång på Skanssenia eli yhteislaulutilaisuutta  Mseonmäellä kesäteatterin tiloissa?
Itse lähtisin heti innolla yhteislauluja laulamaan.

Hyvää heinäkuista viikkoa kaikille ystävilleni :)

perjantai 10. heinäkuuta 2015

Lapsuusmuistoja kesäpäiviltä

 Moikka :)


Ohhoh, mikä ukkosenjyrähdys toissailtana. Olin parvekkeella ja yht´äkkiä välähti ja räjähti yhtäaikaa. Vielä eilen jalkani ja käteni olivat ilmeisesti pelästyksestä voimattomat. Modeemi meni rikki ja nyt sitten vasta taas pääsen blogiini. Mitään varotoimenpiteitä, kuten tv:n tai tietokoneen irrottamista seinästä emme voineet tehdä, sillä etukäteen ei kuulunut minkäänlaista jyrinää eikä näkynyt salamia.
No hengissä kuitenkin vielä ollaan.



Eilinen siivouspäivä takana, lakanat vaihdettu ja osaan huoneista levitetty lattialle puhtaat matot. Kyllä on ihana tuo mäntysuovan tuoksu. Aivan tulee mummuni mieleen, joka oli todella kova siivoamaan ja koti oli puti puhdas. Puuhellan levyt pyyhittiin aina puhtaiksi mäntysuovalla ja se tuoksu oli aivan ihana. Se oli se mummolantuoksu, jonka nyt vielä tunnen nenässäni. Silloin ei puhdistusainevalikoima ollut tällainen kuin nykyään, vaan mäntysuopa oli yleispuhdistusaine.



Lapsuudenkodissanikin matot pestiin aina mäntysuovalla läheisellä metsäjärvellä. Tuo matonpesuretki oli kesän kohokohta. Isolla porukalla matonpesuun lähdettiin. Matot lastattiin traktorin kyyttiin, eväät otettiin mukaan, voileipää ja kahvia termospulloon. Näitä sitten nautittiin matonpesun lomassa. Ja uida sai kyllikseen koko päivän. Voi noita lapsuuden kesäpäiviä. Tosin silloinkin ukkonen meidät välillä yllätti. Muistan kerran, miten pallosalama lensi järven yli. Huh!

Takaisin tähän hetkeen. No tämä kesä kun on ollut tällainen kuin on, on muutama matto vielä pesemättä. Taitaa jäädä loman jälkeiseen aikaan, sillä jo viikon päästä lähdemme kahden viikon asuntoautoreissulle. Ehkä elokuussa on sitten hyviä matonpesusäitä.


                                                       Kesäistä viikonloppua ystäväni :)

maanantai 6. heinäkuuta 2015

Retki Sagalundiin

Hejsan!

Vietimme  sunnuntapäivää kaupungissa ja päätimme lähteä lapsenlapsen kanssa jonnekin retkelle. Suunnitelmissa oli ensin mennä katsomaan kengurunpoikasia Mustikkatassun kotieläinpihalle Pöytyälle, mutta harmiksemme se ei sunnuintaina ollut auki. Oli keksittävä uusi idea.

Paikallisesta lehdestämme olin juuri viikolla lukenut jutun Kemiönsaarella sijaitsevasta Sagalundista ja olin ajatellut, että olisi joskus kiva käydä tutustumassa siihen, sillä sekä koulutukseni puolesta että muutenkin olen kiinnostunut historiasta ja kansatieteestä.

Siispä lapsenlapsi mukaan ja saimme houkuteltua vielä tyttäremmekin seuraamme, porukka auttoon ja suunnaksi Kemiönsaari. Matka taittuu nopeasti kaunista suomalaista maalaismaisemaa ihastellen. Saavuimme perille Kemiöön, mutta retkikohteemme löytäminen ei ollut ollenkaan niin yksinkertaista, sillä viitoitusta ei kertakaikkiaan ollut. Ensimmäinen opaste oli vasta, kun olimme jo lähes löytäneet paikan muuten etsiskellen. No, onneksi ei ollut kyse mistään miljoonakaupungista, joten Kemiön keskusta oli nopeasti etsitty. Mutta harmillista sikäli, että aivan noin vaan ohikulkijat eivät sattumalta kyllä paikalle eksy, minkä kyllä huomasikin, sillä parkkipaikalla oli meidän lisäksemme yksi auto.



Ostimme pääsyliput, aikuiset 6 €  ja lapset alle 3-vuotiaat ilmaiseksi. Saime käteemme kartan ja sitten seikkailemaan menneille vuosisadoille.


                                           Astuimme sisään portista 1700-luvulle saakka.

Ja mikä sitten on Sagalund? Se on Suomen vanhin ulkoilmamuseo ja samalla pala Suomen ruotsinkielisen rannikkoseudun talonpoikaista asumiskulttuuria. Siellä esitellään torppareiden, säätyläisten ja talonpoikien elinolosuhteita aina 1750- luvulta saakka.

Sagalundin olemassaolosta saamme kiittää opettaja Nils Oskar Janssonia, joka oman työnsä ohella keräsi paloja kotisaarensa menneisyydestä. Hän päätti perustaa elävän ulkoilmamuseon, jonka ympärillä olisi myös kasvitieteellinen puutarha. Opettaja Janssonin innoittajana ja esikuvana toimi ruotsalainen kasvitieteilijä Carl von Linné ja tämän maatila. Alueella on yli kaksikymmentä erilaista saariston vanhaa rakennusta ja pihapiireissä paljon vanhanajan perennoja ja pensaita. Erityisesti ruusuja on monenlaisia.

Rakennusten edessä ovat opastekyltit kertomassa kunkin rakennuksen historiasta ja kasvien juurilla on nimikyltit. Omatoiminen tutustuminen alueeseen onnistuu siis oikein hyvin, mutta museoaluella on myös opastettuja kierroksia. Harmi vain, ettei läheskään kaikkiin, oikeastaan vain hyvin harvoihin, rakennuksiin päässyt tutustumaan sisälle. Lukot olivat ovien päällä.









                           Kilpapyörä, retkipyörä vai onko pyörällä ajeltu riiulle - tiedä häntä.



                                                      Uusi riukuaita oli tehty tänä kesänä.





Sagalundissa on navetta, jossa on puusta ja paperimasssasta tehtyjä eläimiä. Näitä lapset saavat hoitaa ja tehdä navettatyöitä. Tavoitteena on antaa heille käsitys entisajan maatalon arjesta.

Retkemme onnistui oikein mukavasti. Päivä oli aurinkoinen ja lämmin ja juuri sopiva tällaiseen ulkoilmamuseoon tutustumiseen. Ympäristö oli kaunis ja rehevä ja hyvin hoidettu, joten alueella oli kiva kävellä, olla varjossa tai auringossa ja jos aika olisi riittänyt, levähtää penkeillä, joita oli runsaasti puistoalueella. Oikein hyvä idea olisi ottaa eväät mukaan ja istuskella niitä syöden menneiden aikojen havistessa ympärillä. Sagalund on erityisen oiva lapsiperheiden retkikohde. Siellä lapset voivat kirmailla rauhassa. Harmiksemme olimme netistä katsoneet museon sulkeutuvan klo 18, mutta museo sulkeutuikin jo klo 17. Hiukan ehkä aika loppui kesken, sillä portilla oli myös kahvila ja kiva pieni vanhanajan puoti suloisine tavaroineen. Pika, pika tutustuminen hyllyjen tarjontaan ja matka kohti kotia voi alkaa. Sauvo-Kemiö -tieltä poikkesimme tullessamme vielä tekemään kierroksen Sauvon keskustan kautta,vanhan kauniin keskiaikaisen harmaakivikirkon kupeelta.

Toivottavasti Sagalund saisi kunnon opasteet, että paikalle löytäisivät nekin, jotka eivät paikkakuntaa sen kummemmin tunne eivätkä tiedä koko paikan olemassaolostakaan. Sauvo-Kemiö-tien varteen olisi kyllä ehdottomasti saatava paikalle ohjaavat viitat. Museon osoite on Museotie 7, Kemiö, jos haluaa navigatorin avulla löytää paikan päälle. Netissä voi museoon tutustua osoitteessa www.sagalund.fi.




                                      Tämä kesävieras kipitti pihaamme eilen iltamyöhällä.

Iloista viikon alkua :)

Maija

lauantai 4. heinäkuuta 2015

Savusaunassa

Hei :)

Eilen lähdimme töiden jälkeen asuntoautoreissulle rakkaiden ystäviemme luo Artjärvelle Päijät-Hämeeseen. Tällainen reissu tehdään perinteisesti joka vuosi ja odotamme sitä aina yhtä innolla.
Ystävämme muuttavat aina kesän ajaksi asustelemaan mökilleen. Mukava oli katsella kauniita kesäisiä  maisemia, kun ajelimme pienempiä teitä ensin kohti Myrskylää ja sieltä Artjärven suuntaan.

Pienessä Myrskylän pitäjässä, entisessä kotikunnassamme, pysähdyimme pikaisesti. Mutta tiedättekö, mistä Myrskylä on kuuluisa? Siellä asuu Lasse Viren, nelinkertainen olympiavoittajamme (Muenchen ja Montreal).






Pysähdyksen jälkeen jatkoimme matkaamme Artjärvelle, joka nykyisin on osa Orimattilaa. Artjärvi on entisinä aikoina ollut hollolalaisten hyvä kala-apaja ja kala-alueista on tullut tietysti riitaa. Paikan nimi tarkoittaakin kalariitaa. Mielenkiintoisia nuo paikannimet.

On niin ihana aina tavata ystäviä. Söimme hyvin ja vaihdoimme kuulumisia.
Päivän lämpötila lähenteli kolmeakymmentä astetta, mutta myrskytuulen voimalla puhaltanut tuuli sai lämpötilan tuntumaan aivan sopivalta. Kyllä järvikin voi myrskysäällä olla pelottava, mutta niin toisenlainen kuin meri.






Auringon jo laskiessa ja kesäillan hiukan hämärtyessä lähdin saunaan. Yksin. Miehet olivat jo saunoneet ja sitten oli minun vuoro.




Savusaunan lempeiden löylyjen syleilyssä, mustan, nokisen saunan uumenissa, myrskytuulen ulvoessa nurkissa ja aaltojen loiskiessa rantaan katselin ulos ikkunasta, jonka pienet ruudut oli kämmensyrjällä hieraistu puhtaiksi noesta ja mietin tätä elämän menoa. Vuosia sitten sauna oli ollut täynnä naisia, eri ikäisiä. Iloinen puheensorina oli täyttänyt lauteet. Oli naurettu ja paranneltu maailmaa. Nyt yksin. Aika on tehnyt tässäki tehtävänsä. Omat tyttäreni ovat kasvaneet, eivätkä enää ole mukana. Sairaus taas on tehnyt sen, ettei kaikista enää ole saunaan tulijoiksi. Tilanteet muuttuvat ja elämänjuna jatkaa matkaansa eteenpäin jättäen asemalle milloin minkäkinlaisen makustajan, milloin mistäkin syystä.

Saunoin luonnon ääniä kuunnellen ja mietiskellen. Paikka oli siihen mitä oivallisin. Löylyttelyjen lomassa pulahdin myrskyävään järveen korkeiden aaltojen sekaan. Vesi oli lämmintä ja pehmoista. Ihanaa!

Saunomisen jälkeen uni jo maistuikin ja kömmimme asuntoautoomme mahdottoman suuren täysikuun noustessa taivaalle.




Saunan edessä olevalla emännänavulla voi nopeasti surauttaa kesäpyykit puhtaiksi.

Täksi illaksi olimme saaneet kutsun kummityttäremme vauvelin ristiäiskahville. Voi kuinka suloinen tuhiseva nyytti pikkuisine varpaineen. Onnea koko perheelle!

Rentouttavaa viikonlopunjatkoa :)

perjantai 3. heinäkuuta 2015

Vihdoinkin kesä!

                                                  Heissan rakkaat ystävät!


Oi kesä, vihdoinkin olet täällä! Kyllä sinua niin odotettiin. Koko syksy, koko talvi, koko kevät. Kelpaa nyt ihmislapsen olla, kun Luoja meitä näin hellii.
Voi upottaa varpaat hiekkaan.
Voi kääntää kasvot kohti aurinkoa.
Voi ottaa nokoset riippukeinussa puiden katveessa.
Voi pakata eväät reppuun ja lähteä retkelle.
Voi pulahtaa uimaan.
Voi laittaa villasukat naftaliiniin.
Voi katsella pilvenhattaroita tai ohi lipuvia purjeveneitä.
Voi herkutella mansikoilla ja jäätelöllä.
Voi makoilla rantakalliolla.
Voi lueskella puiston penkillä.
Voi olla vain ja nauttia.





Oikein ihanaa helleviikonloppua kaikille teille ihanat lukijani :)

Maija