lauantai 31. lokakuuta 2015

Kekristä Pyhäinpäivään ja Kaikkien Pyhien Päivään

Hei taas :)







Eilen aamulla tein hautausmaakierroksen rakkaitteni haudoille ja matkan varrella pieni metsälampi houkutteli kauneudellaan pysähtymään ja nappaamaan muutaman kuvan.





Teen joka vuosi haudoille tällaisia havulaitteita. Asettelin ne paikoilleen ja sytytin kynttilät lapsemme, isäni, isovanhempieni, miehen isän ja isovanhempien haudoille. Tänä vuonna ei sormia palellut hautoja kunnostaessa, sillä sää oli mitä kaunein ja melko lämmin. Kovin paljon ei aattoaamuna vielä ollut haudoilla kävijöitä liikkeellä, mutta jokunen kumminkin. Voin kuvitella, miten kauniita hautausmaat tänään ovat kaikkien kynnttilöiden palaessa illan hämärtyessä.

Huomenna vietetään monissa maissa Kaikkien Pyhien Päivää, jota Suomessa vietetään tänään. Italialaisen tavan mukaan tuolloin viettävät nimipäiviään kaikki ne, joiden nimeä ei ole kalenterissa. Mekin vietämme huomenna lapsenlapsen nimppareita. Meidät on myös kutsuttu Guatemalasta kotoisin olevan ystäväni kotiin viettämään kuolleiden päivää ja syömään tietynlaista juuri siihen päivään kuuluvaa ruokaa. Guatemalassa on tärkeää viettää juuri tuota päivää yhdessä ystävien ja sukulaisten kanssa, jotka vielä ovat elossa.

Tähän myöhäissyksyyn on vanhan tavan mukaan sijoittunut ennen kekrin vietto. Kekri liittyi maatalouden satovuoden taitekohtaan. Se on ollut satovuoden viimeinen ja uuden vuoden ensimmäinen päivä, siis entisaikaisen vuoden suurin merkkipäivä, päivä jolloin on ollut syytä juhlimiseen. Siksi kekri on sekä työjuhla että sadonjuhla.

Loka-marraskuulle ajoittui ennen myös jakoaika. Muinaisten suomalaisten vuosi päättyi syksyllä sadonkorjuun loputtua mikkelin tienoilla ja uusi alkoi vähän myöhemmin. Tähän väliin tarvitiin jakoaika, sillä aurinkovuosi ja kuuvuosi oli tasattava.

Tämä ajankohta vuodesta on siis aina ollut merkittävä ja juhlakauden aloittava ajanjakso. Minusta Pyhäinpäivän aika on aina niin tunnelmallista aikaa ja on mukava kutsua ystäviä syömään metsän ja pellon antimia.

Hyvää Pyhäinpäiväviikonloppua ystävät :)


perjantai 30. lokakuuta 2015

Happy Halloween!



Heipparallaa :)





Tuulenpuuska lakaisee pudonneita puunlehtiä kyläteitä pitkin ja vain täysikuu valaisee hetkittäin pilvien lomasta pihamaita ja ikivanhojen tammien paljaita koukeroisia oksia saaden maiseman näyttämään hopeanhohtoiselta ja aavemaiselta. Täysikuuta vasten voi nähdä lepakoiden lentelevän.
On Halloween-aika. Kylän lapset ovat pukeutuneet pikkunoidiksi ja koputtelevat talojen oville kysyen: "Karkki vai kepponen?" Kumman Sinä valitsisit?





Iloista ja tunnelmallista Halloweenia :D T. Myrskyluodon Maija





sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Syystunnelmaa, pizzabaari ja vierailu Taalintehtaalla

Heippa taas :)

Ihanaa syysviikonloppua on vietetty pääosin kotosalla pientä lähiseutuvierailua lukuunottamatta.

Lauantain superlämmin ja niin ihanan aurinkoinen päivä vietettiin haravoiden, autonrenkaita vaihtaen ja muita ulkotöitä tehden. Kun aurinko pikkuhiljaa painui mailleen ja illan hämärä alkoi hiipiä, kokoonnuimme koko perheen voimin viettämään synttäreitäni.






Meillä oli pizzabaari auki.




Valikoimissa oli calzonea, josta unohdin ottaa kuvan, ennen kuin se oli jo syöty viimeistä murusta myöden, ranskispizzaa, joka on niin hyvää, mutta ei taida olla kovinkaan tuttu monellekaan suomalaiselle, vaikka se on Italiassa hyvin tavallinen. Vielä oli Bianca Neve eli Lumikki pizza, jossa on mozzarellaa ja parmesaania ja aina iki-ihana tuorepizza, johon mozzarellaa lukuunottamatta päällyseet lisätään vasta paistamisen jälkeen. Päällä oli parmesaanilastuja, rucolaa, tomaattia, suolaa ja oliiviölyjä. Jos innostut kokeilemaan, näiden kaikkien ohjeet löydät Pizziamo -blogista.




Lopuksi nautimme juustoja, tiramisua, joka tällä kertaa oli nutellaversio (ohje myös Pizziamo -blogissa), kauramurubrownieita, suklaakarpaloita ja hyvää Astin jälkiruokaviiniä. Kyllä massut täyttyivät :P



Sain myös kaksi korttia, mikä tuntuu nykyään olevan harvinaista. Tämä kuva nyt on hassusti vinossa, mutta korttien antajat ovat todellakin valinneet aiheet, jotka kuvaavat minua hyvin.




Sain ihania herkkulahjoja. Hyvin on perheeni seurannut ajatusmaailmaani, sillä tuollaisista lahjoista pidän kovasti, jotka tulevat käytetyksi. Myös ihanat Bottega Verden tuotteet ilahduttivat minua kovi, sillä niitä tulee käytettyä paljon, koska ne ovat ihanan tuoksuisia, hyvälaatuisia ja tuotettu
ajatusmaailmaani sopivasti. Vävyni toi päivää juhlistamaan ihanan kukkakimpun. Tietää, mistä anoppi pitää :)

Sunnuntaina, kun taivas roikkui matalalla, tuuli tuiversi ja satoi, lähdimme syömään Taalintehtaalle ravintola Portsideen poikamme ja hänen vaimonsa kanssa. Rantamakasiineja, veneitä, matalalla roikkuvia harmaita pilviä, keltaisia lehtiä, tehdas, hyvää ruokaa ja hyvää palvelua, sitä oli Taalintehdas - Dalsbruk tänään.



















Italialasia sisustuslehtiä on myös vähän selattu. Aivan ihanaa maalaisromantiikkaa italialaisitain.


Ihanaa sunnuntai-iltaa :) t. Myrskyluodon Maija

perjantai 23. lokakuuta 2015

Karhuherra nimeltään Kalle

Moi :)


Olipa kerran, aika kauan sitten, pikkuinen kultakutrinen tyttö. Tyttö oli noin nelivuotias ja asui pikkuisessa maaseutukylässä pikkuisella maatilalla seitsenhenkisessä perheessä. Tyttö oli perheen viidestä lapsesta kaikkein nuorin. Kaikkien hellittelemä ja rakastama, vaikka joskus myös isompien sisarusten kurittama.


Elettiin turvallista elämää maalla. Naapurit tunsivat toisensa ja kävivät kylässä toistensa luona, ihan vain kutsumatta, pistäytymässä, kahvilla. Niin kuin siihen aikaan oli tapana. Tyttö leikki pihalla, metsissä, niityillä. Missä nyt siihen aikaan oli tapana leikkiä. Teki käpylehmiä, ruokki vasikoita, oli mukana hoitamassa navetassa possuja ja tallissa hevosta. Oli mukana joka paikassa, niin kuin siihen aikaan maalla oli tapana. Tyttö ei pelännyt synkkiä kuusikoita eikä pimeitä polkuja. Vain ukkosen jylinä kylän yllä sai tytön säikkymään.

Niin, koska tyttö oli perheen kuopus, oli sisarussarjan vanhin, 16 vuotta tyttöä vanhempi veli, lentänyt jo kotipesästä ja lähtenyt maatalousharjoittelijaksi Norjaan. Kovin vähän pikkuinen tyttö muisti isoveljensä tekemisiä. Mutta kun veli taas kerran palasi matkaltaan kotiin, jäi se lähtemättömästi tytön mieleen. Tyttö sai veljeltään tuliaisiksi pikkuisen, oikein hyvin sen kokoiselle tytölle kainaloon sopivan nallekarhun. Sai hän myös suklaata, jossa oli pähkinärouhetta, mutta se ei tytölle maistunut. Sen sijaan nallesta tuli tytölle maailman paras kaveri. Kaveri, joka kulki mukana kainalossa joka paikkaan.

Nalle ristittiin Kalleksi. Kallella oli ihanan pehmeä ruskea turkki, joka oli oikeaa turkista, pienet pystykorvat ja pikkuiset silmät, joissa oli hyvin viisas katse. Nalle sai päälleen ruskeat housut ja keltavihreän villatakin.


Karhuherra kulki pikkuisen tytön mukana kaikkialla, ihan kaikkialla. Yöt tietenkin se nukkui tytön kainalossa ja näin molemmille uni maistui hyvin. Tyttö rakasti nallea yli kaiken ja luultavasti nalle myös tyttöä. Ajan mittaan tyttö kasvoi, mutta nalle pysyi kainalossa, tietenkin. Tyttö pystyi jo osallistumaan maatilan töihin. Sai ajaa hevosta ja tehdä töitä sen kanssa. Siis jo hyvin pienenä, niin kuin maalla siihen aikaan oli tapana. Heinäpellolla tyttö ajoi hevosta haravoiden heinää kasaan nalle kainalossa. Levitti pellolla heinäseipäitä reellä hevosen kanssa nalle kainalossa. Kylvöaikaan lanasi peltoa hevosella nalle tiukasti kainalossa. Hevonen oli myös tytön paras kaveri niin kuin nallekin, joka ymmärsi kaiken.


Vuodet vierivät ja tyttö varttui, varttui niin, että meni oppikouluun kaupunkiin, pääsi ylioppilaaksi ja lähti opiskelemaan vielä kauemmas kaupunkiin. Nalleherra Kalle jäi kotiin istumaan sängynpäälle ja odottelemaan koulusta tulijaa, yliopistosta tulijaa. Jossain vaiheessa Kallekin muutti kaupunkiin. Tarkkailemaan elämänmenoa, sillä tytöllä ei tuntunut enää riittävän sen kummemmin aikaa nallelle. Tytön elämään oli tullut muita asioita.

Nykyään nalleherra istuu kunniapaikalla kaapin päällä ja on saanut seurakseen muita karhuja. Laivastokarhuja, sydäntaskukarhuja ja paljon muita. Kalle viihtyy seurassa varsin hyvin, eikä se enää kaipaa seikkailuja sen enempää. Viisaan näköisenä pää kallellaan se katselee kotia, kotia, joka on sen entisen pikkuisen tytön. Karhu on jo vaari-iässä itsekin, mutta vielä ei se pikkuinen tyttö, joka nyt on jo mummi, ole laskenut Kallea mukaan lapsenlapsensa leikkeihin. Nalle on hyvissä voimissa, mutta hiukan ovat niskat heikentyneet. Karvakin on käsivarsista ja vähän muualtakin kulunut pois kokonaan maailman menossa ja housuihin on tullut reikiä. Nenänpää on kulunut. Villatakkikin on joutunut lasten leikkeihin ja jäänyt sille tielle.


Tämä ei ole satua, vaan tositarina.

Ihanaa viikonloppua kaikille :)