Toipilaan päiväkirja, osa IX - Hiihtolomaviikon tapahtumia ja tunnelmia

Sunnuntaitervehdys, ystävät!

Olipa kerrassaan suloista herätä tähän auringonpaisteiseen aamuun. Verkkaista loikoilua, hitaita aamupuuhia ja lokoisaa aamiaista auringon loistaessa sinikirkkaalla taivaalla. Kyllä auringolla on ihmeellinen voima ihmisen mieleen.

Täällä eteläisessä Suomessa on vietetty hiihtolomaa tällä viikolla. Mekin olemme päässeet hiihtolomatunnelmiin päiväkodista hiihtolomaa viettävän kolmivuotiaan lapsenlapsemme kanssa.

Viikon ensimmäinen päivä sujui, kuten maanantait aina, paperitöitä tehden ja silloin vielä täysin yksikätisenä noihin hommiin kului hyvän osaa päivästä. Mutta sainpa kuitenkin taas kerran nekin tehtyä. Tuo on nyt sairaslomalla ollessani ollut ainoa työjuttu, minkä olen koko ajan pystynyt tekemään. Onneksi, sillä siihen olisikin ollut hankalaa neuvoa ketään muuta paperit kun ovat aivan minun omia juttujani. Työvaatteiden silitys kuuluu myös maanantaille ja siitäkin olen selviytynyt.

Tiistaiaamuna oli vuorossa ensimmäinen käynti fysioterapeutin luona TYKS:ssa. Nyt pääsin eroon käden kantositeestä ja kättä ruvettiin kuntouttamaan erilasia jumppaliikkeitä tehden. Neljä erilaista liikettä sain kotitehtäväksi tehdä useamman kerran päivässä. Tuntui, että urakkaa on melkoisesti ennen kuin käsi toimii normaalisti. Mutta voi sitä vapaudentunnetta, kun vastaanotolta kävelin ulos käsi heiluen niin kuin muillakin ihmisillä. Olin vapaa kuin taivaan lintu. Miten olo olikin tuntunut kahlehditulta, mutta toisaalta samalla myös turvalliselta. Kun välillä olin kättä ja niskaa leputellut, tuntui turvalliselta laittaa käsi takasin siteeseen ja vetäytyä itse kuin kilpikonna kuorensa suojiin.

Sain myös luvan käyttää kättä hiukan syömisessä ja pikkuisen avustaa toista kättä tietyissä tilanteissa. Taas kerran ihmetyttää ihmisen luonne ja mieli. Ensin en osannut yhdellä kädellä tehdä mitään ja nyt kun on hiukan lupa käyttää molempia käsiä, en osaakaan tehdä kahdella kädellä mitään, vaan roikotan sitä vain niin kuin kuollutta lahnaa, kuten tyttäreni sanoi. Aamuisin varsinkaan en osannut ottaa toista kättä ollenkaan juttuihin mukaan. Illat sitten olivat jo parempia. Apua! Täytyykö ihmisen aina olla vastarannankiiski. Mutta toisaalta, kai se on sitä ihmeellistä sopeutumista, mihin ihminen on luotu. Ei kai muuten kestäisi kaikkia suruja, murheita, muutoksia ja pettymyksiä, ellei olisi soputuvainen.

Tiistaina ja keskiviikkona minulla oli työ, jossa tunsin itseni tarpeelliseksi. Työskentelin puhelinmyyjänä. Mikä työ sen paremmin lähes yksikätiselle sopisikaan. Lupauduin ajankulukseni myymään ilmoitustilaa paikkakuntamme yrityksille paikalliseen palveluoppaaseen, jonka yrittäjät ja kaupunki yhdessä toimittavat.

Keskiviikkona miehen tultua kotiin töistä olimme luvanneet lapsenlapsellemme viedä hänet Saloon leikkipaikka Namilaan. Matkaan lähdettiin mieli täynnä intoa ja odotusta. Kaksi ja puolituntinen vilahti kuin siivillä pikkuisen juostessa liukumäestä toiseen, kiipeillessä ja laskiessa hiki päässä. Tämä oli meille isovanhemmille aivan uusi kokemus, sllä omien lasten ollessa pieniä ei tuollaisia paikkoja ollut. Aluksi jännitin ja pelkäsinkin, miten reissumme onnistuu, mutta rohkeasti, reippaasti ja todella nätisti vahdittavamme siellä leikki. Ktiin lähtiessä Hesburgerin kautta vielä kurvaus ja sitten jo painuivatkin pikkuisen silmät väsymyksestä kiinni. Päivä oli kaiketi ollut onnistunut.

Hiihtolomalla oleva poikamme lähti kanssani torstaina tervehtimään äitiäni. Meillä olikin oikein mukava reissu. En ollut moneen viikkoon ollut äitni luona, kun en vielä pidempiä matkoja tämän käteni kanssa autossa ollut pystynyt istumaan. Samaisena aamuna oli juuri ollut tuo arvokuljetusauton ryöstöyritys ja koska kyseinen paikka sijaitsi vain noin kymmenen kilometrin päässä lapsuudenkodistani, oli tunnelma hiukan jännittyneen kummallinen ja keskustelimme pitkään äitini kanssa tästä asiasta. Muistutin kovasti pitämään oven lukossa ja olla avaamatta ovea, ellei tiedä, kuka oven takana on. Nykyään vanhusten luokse kun pyrkii niin monenlaista kulkijaa.

Perjantaiksi olimme suunnitelleet, että me isovanhemmat viemme lapsenlapsemme pulkkamäkeen, kun täällä meilläkin nyt on ollut oikein kiva luminen talvilomasää. Termospulloon keitettiin kaakao ja lisäksi reppuun pakattiin voileivät, makkarat ja kuksat. Rattikelkka viuhui mäkeä alas ja sitä raahattiin mäkeä ylös aina uudestaan ja uudestaan. Aurinko paistoi ja olosuhteet talviseen ulkoiluun olivat mitä mainioimmat. Vaari vahti alhaalla, ettei kelkka luisu liian lähelle puroa ja minä autoin kelkan vedossa ylös mäkeä ja lähetin laskijan matkaan. Liikuntaa saimme kaikki. Mäkeä laskettiin niin kauan, että veriappelsiininpunainen aurinko jo painui mailleen.

Lähdimme makkaranpaistoon. Hämärässä nuotion loisteessa oli mukava paistaa makkaraa ja syödä eväät. Mäenlaskusta väsyneelle ulkoilijalle ne maistuivatkin hyvin. Niin väsyneeksi olimme pojan uuvuttaneet, että hän kotimatkalla nukahti ja kotona painui suoraan nukkumaan nukkuen pitkälle aamuun asti. <3

Lauantainakin aurinko paistoi niin keväisesti, että nyt, kun olen saanut lenkkeilyluvan, lähdimme pikkuiselle kävelylenkille mieheni kanssa. Hissuksiin käveltiin ja voi miten hyvää käden vapaana heluttelu kävellessä tekikään. Maljakkoon napsmme myös koivunoksia jospa niistä jo pian puhkeaa hiirenkorvia. Noista oksista olin haaveillut jo pitkään. Kävin myös lankaostoksilla ja rupesin virkkaamaan isöäidinneliöistä peittoa. Yksi pala on jo tehty, kun vain hiukan saan kerralla tehdä käsitöitä.

Tänäänkin olisi tarkoitus hakea meille mäenlaskija nyt, kun jo keväisesti lämmittävä aurinko jälleen paistaa. Käden treeniliikkeitä olen tehnyt niin ahkerasti, että toisella kädellä nostaen käsi nousee jo lähes ylös asti. Sukat ja housut saan nyt jo melkein kokonaan puettua kahdella kädellä ja puseron saan päälleni nyt ihan itse. Kirjaakin pystyn pitelemään kahdella kädellä. Vauhdilla on toipuminen edennyt.

Susloisensuloista sunnuntaita :) Halit Maija

Toipilaan päiväkirja, osa VIII - käsityö valmistui

Heippa!

Taas on uusi viikko pyörähtänyt käyntiin. Täällä Etelä-Suomessa vetetään koulujen hiihtolomia ja hiukan on nyt satanut lunta, joten saattaa olla jopa mahdollisuus päästä hiihtämään. Toivottavasti!

Minäkin lähdin täältä neljän seinän sisältä lauantaina oikein reissun päälle. Laitoin hiukan hiuksiakin ja sain puettua päälleni jo topin ja neuletakin. Hartiolle iso lämmin huivi ja olin valmis matkaan. Kävin jopa pikaisesti kaupassa ja sitten lähdimme ajelemaan läntiselle Uudellemaalle tervehtimään muistisairasta läheistämme.

Ennen kaatumistani minulla oli ollut työn alla hypistelymuhvi, joka oli muuten valmis, mutta osaset oli ompelematta paikoilleen. Nyt halusin sen saada valmiiksi, että saamme viedä sen tuliaisiksi rakkaalle läheisellemme. Aluksi kokeilin kiinnittää työn nuppineuloilla siityslautaan ja sitten ommella. No touhu oli niin hidasta, että päädyin pyytämään miestäni apuun ja ilman sen kummempia vastaväitteitä hän siihen suostui. Höyrytin kaikki palaset sileiksi ja neuvoin aina vaihe vaiheelta, mihin mikäkin palanen tulee ja miten se ommellaan ja täytetään. Eipä aikaakaan, kun kissa oli saanut muotonsa ja hypistelymuhvi oli valmiina vietäväksi. Niin vain se sujuu mieheltäkin käsityön teko ja siistiä jälkeä tuli. Kansakoulussa pojatkin virkkasivat ja ompelivat ja tietysti armeijassa joutui ompelemaan irronneet napit ja hihamerkit ym. paikoilleen, joten ei tuo nyt ihan vierasta puuhaa ollut. Mieheni työ on myös sellainen. että se kyllä vaatii hyvää kädentaitoa. Ehdotin hänelle. että nyt kannattaa jatkaa tätä hyvää harrastusta. kun kerran on alkuun päässyt. Katsotaan, mutta monenlaiseen sitä joutuu taipumaan, kun eletään poikkeustilannetta. Hyvä, kun saa apua!

Mutta mitä sitten oikein teimme? Mikä on hypistelymuhvi? Olette ehkä sellaiseen törmänneet jo. Työkaverini, joka tietää, että läheisemme on muistisairas, toi näyttää minulle lehden, jossa oli juttu ja kuvia tällaisista muhveista. Viime viikolla myös paikallislehdessämme oli juttu, jossa kerrottiin näistä. Tällainen Twiddle muff on alunperin Iso-Britanniasta lähtenyt villitys ja meille Varsinais-Suomeen se rantautui erään tämän alueen käsityöliikkeen kautta. Hypistelymuhvi on neulottu putkilo, johon voi pujottaa kädet ihan vain lämmittelemään. Koristeiksi tehdään erilaisia yksityiskohtia. joita hypistelemällä saa virikkeitä ja aistit aktivoituvat. Lisäksi muistisairas voi näin hypistelemällä tuntea itsensä tarpeelliseksi. Iloisesta väristä taas tykkää näköaisti.

Meidän tekemään muhviin suunnittelin kissan, sillä muhvin saaja on aina pitänyt eläimistä ja kissa hänellä oli aina kotona asuessaan. Kissa täytettiin pulleroiseksi. korvat jätettiin irrallisiksi ja vielä kiinnitettiin huiskuhäntä. Kissan viereen ommeltiin virkattu kukka, johon kiinnitettiin iso helmi keskelle ja koko komeus oli valmis. Viikset olisivat velä sopineet kisulle, mutta nyt ne jätettiin toteuttamatta. Tärkeää on, että kaikki osaset on kiinnitetty niin lujaa, että ne eivät taatusti irtoa. Olin ajattellut tehdä erilaisilta tuntuvia yksityiskohtia vielä enemmän, mutta hyvä nyt näin. Voinhan tehdä joskus uuden, jos tuosta tuli käyttökelpoinen.

Kun kissamuhvin läheisellemme veimme, ainakin suupielet vetäytyivät hymyyn kissan nähdessään ja lähtiessämme hän vielä kiitti muhvista, vaikkei muuten paljoa puhunut. Ehkä se oli mieluinen.

Muhvin ohje on hyvin yksinkertainen. Suunnittele, millaiset suut muhville teet. Neulo tarpeeksi suurta putkiloa niin pitkälti, että molemmat kädet mahtuvat muhvin sisään "muhvimaiseen tyyliin". Huomioi myös, ettei putkilosta tule liian tiukka, käsien ollessa päällekkäin muhvin sisällä ja että kädet on sinne helppo pujottaa. Virkkaa tai neulo saajalle mieluisia yksityiskohtia. jotka tuntuvat sormissa erilaisilta, kuten hapsuja, tupsuja, pallukoita, häntiä, solmuja. Käytä erilaisia lankoja. Kiinnitä koristeet. Voit lisätä vielä helmiä, nappeja ja pitsinauhaa. Myös erilaisista kankaista, kuten tekoturkiksesta, sametista, juuttikankaasta, vuorisilkistä tai nahasta voi ommella koristeita muhviin. Myös koko muhvin voi toteuttaa ommellen. Vain mielikuvitus on rajana. Muista kiinnittää kaikki pienet osaset hyvin, etteivät ne lähde irti mahdollisesti kovassakin käytössä.

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille ja iloista hiihtolomaviikkoa hiihtolomalaisille :) t. Maija

Toipilaan päiväkirja, osa VII - Mikä ilahduttaisi toipilasta?

Torstaitervehdys Mrskyluodolta!

Eipä hätää kuitenkaan, en ole vaipumassa epätoivoon! Aloin vaan miettiä, että eipä tämäkään harmaanpilvinen torstaipäivä kuitenkaan ole ollut niin harmaa. etteikö ilahduttavia asioita olisi ollut. Mitkä asiat sitten ovat tänään ilahduttaneet?

Kaikkein pienin isosyssa soitti. Hänen äänensä kuuleminen ilahduttaa aina. Läpikäydään asioita laidasta laitaan, lapsenlapsista äitiimme ja kaikkea siltä väliltä ja ympäriltä. On tiedossa Ranskan matkaa, pohditaan terrorismiriskiä tulevaa Berliinin reissua silmällä pitäen.

Koti oli siivottu tyttären kanssa jo eilen viikonloppua varten, koska hänellä on koko loppuviikon kolme 12- tuntista työpäivää. Tänään ei siis imurointia. No, enhän minä nyt joka tapauksessa olisi imuroinut, mutta on niin ihanaa, kun koti on siivottu.

Petivaatteiden tuulettamisesta selviän yhdellä kädellä ja sen teinkin. Nyt on illalla ihana kömpiä raikkaisiin vällyihin nukkumaan. Paljon sain myös liikuntaa, kun vähä kerrallaan monta reissua tein terassille edestakaisin. Ja sivuhuomautuksena mainittakoon, että olen nyt kohta kolme viikkoa nukkunut selälläni ja vain selälläni. Illalla itseni siihen asetan ja siitä samasta asennosta herään käsi rinnan päällä kantositeessä. Mielenkiintoista! Asia, johon en olisi uskonut ennen loukkaantumistani. Että noinkin ihminen voi nukkua. Mutta on niin onnellista, kun saa nukkua omassa sängyssä, eikä sairaalassa.

Kovasti iloitsen siitä, että sain jättisuuren pyykkivuoren tainnutettua (puhdasta pyykkiä). On vain pesty ja pesty, otettu kasasta, mitä on tarvittu sen kummemmin silittämättä ja vetäisty päälle. Tänään ajattelin, että nyt koitan kaiken saada selvitettyä ja niin sainkin. Vaate kerrallaan hitaasti, mutta varmasti. Monesta vaatekappaleesta tulvahti mieleeni asioita, joiden aikajanassa on virstanpylväänä kaatumiseni. Aika siis jakaantuu kahtia: ennen kaatumista ja jälkeen kaatumisen. Katson vaatteita, jotka olivat päälläni, kun kohtalokkaalle työmatkalle kävellen lähdin, vaatteita, joissa makasin ambulanssissa ja sairaalan vuoteella. Pieni puistatus käy läpi ruumiini ja sielunikin, vieläkin. Muistan, että tuon yöpaidan puimme mieheni kanssa päälleni kotiin tultuani suihkun jälkeen. Ja muistan, että noita vaatteita pidin ennen kuin onnettomuus sattui. Kai tämä on sitä terapiaa, oman itsensä tutkistelua.

Ilahduttavasti huomasin myös jo eilen ja edelleen tänään, että toipuminen on edennyt siihen pisteeseen, että alan pikku hiljaa tehdä listaa töistä, joita pystyn yhdellä kädellä tekemään. Kaikenlaisia paperi- ja lehtipinkkoja kertyy huusholliin, joiden selvttämistä aina lykkää tuonnemaksi, kunhan ensin kaikki tärkeämmät hommat on tehty. Nyt on oikein hyvä aika tehdä noita juttuja. Kirjoitus- ja ompelupöydänlaatikotkin pystyy järjestelemään yhdellä kädellä ja monenlaista muuta pientä tekemistä löytyy, joita aina vain on lykännyt ja lykännyt tuonnemmas. Alan siis olla aika hyvässä kunnossa, kun viime viikolla ei tuollaisia vielä miettinyt vaan oli vähän väliä päästävä pitkäkseen lepuuttamaan kättä.

Suuresti ilahduin, kun soitin rakkaalle äidilleni (92 vuotta), joka asustelee omassa kodissaan ja hoitaa lähes kaikki huusholliasiansa itse. Hän oli pari päivää ollut hiukan huonovointinen, mutta sanoi virkistyneensä, kun keskustelimme erilaisista jokapäiväisistä asioista, kuten ruuanlaitosta, naapurin kissasta, ulkolintujen ruokkimisesta, kerhoista, joissa hän käy. Sitkeä sota-ajan kokenut teräsmamma vaan jaksaa! :)

Juuri nyt minua ilahduttaa takassa loimottava tuli ja se, että mieheni tulee kohta töistä kotiin ja saamme viettää iltaa yhdessä.

Paljon siis mahtui ilonaihetta tähänkin päivään. Mistä Sinä ilahduit tänään?

Huomenna on taas jo viikon paras päivä ja viikonloppu alkaa. Nyt nautin vielä ikkunasta ulos katsellessani oikein vanhan ajan lumipyrystä. Nautitaan tästä illasta! t. Maija
.

PS. Mieleni halajaa niin kovin taas Italian aurongon alle. Ajattelin, että tälle päivälle sopii hyvin muutama kuva Sisiliasta, Italiasta. Kaikki kuvat siis sieltä.

Toipilaan päiväkirja, osa VI - auringonsäteitä

Moikka moi!

Ulos lenkille ei vielä ole mitään asiaa, mutta kun kevättalvisen aamuauringon ensimmäiset säteet kurkoittavat kotimme ikkunoista sisään, on siinä jotakin niin hurmaavan suloista ja jopa harrasta, että se saa sydämessä läikähtämään ihan omanlaisensa onnentunteen. Se antaa jo lupauksen tulevasta. Enää pieni askel ja olemme keväässä, jolloin kaikki puhkeaa kukkaan. On äkkiä otettava kännykkä esille ja napattava nopeasti muutama kuva ennen kuin nuo ihanat säteet karkaavat pois. Pitää hiipiä hiljaa, etteivät ne vain pelästy. Tämän hetken tahdon pyydystää talteen.

Mustikanvarvut ovat jo kukassa, vain väri puuttuu.

Asuntoauto odottelee matkaanlähtijöitä.

Ja sitten sain kyläilylle kaikkein kirkkaimman ja rakkaimman auringonsäteen, joka laskee varpaitaan :)

Viikko on taas jo puolessa. Ihanaa ja aurinkoista jatkoa viikollesi! Halit, Maija