lauantai 29. lokakuuta 2016

Kurpitsatunnelmaa

Heippa hei!

Tänään teimme jo pitemmän aikaa suunnittelemamme päiväretken mökille. Merivesi on ollut kummallisen alhaalla (yli 50 cm miinuksella) ja epäilimme hiukan onko veneemme köydet olleet liian tiukalla. Ei mitään hättää ollut,  mutta kyllä köysiä oli vähän löysättävä. Tekisi mieli jo kohta nostaa vene talviteloille, mutta poikamme haluaa vielä mennä kalaan meritaimenen kiilto silmissään. Ehkä vielä menemme jonain viikonloppuna mökille yöksikin, mutta nyt jo hiukan laitettiin mökkiä talvea varten kuntoon. Aurinko paistoi tänään kirkkaasti tummien pilvien lomasta, mutta tuima pohjatuuli sai meren myllertämään kuohupäissä ja piti huolen myös siitä, että pysyimme liikkeessä koko ajan. Niin kaunista syksyistä saaristolaismaisemaa saimme ihailla auringonpaisteessa. Osassa puista oli vielä ruskalehtiä ja maassa kirkaat vaahteranlehdet saivat Nauvon pikku kirkonkylän näyttämään kuin suoraan Astrid Lindgrenin satukirjoista. Kontrastin kirkkaille syyslehdille antavat jo mustalle mullalle kynnetyt pellot. Nautin, hui, niin tunnelmallisen kaunista.

Vieteäänkö halloweenia tänä viikonloppuna, maanantaina vai ensi viikonloppuna. Taitaa olla makukysymys. Meillä oli eilen illalla halloween-partyt. Innostuin tekemään useammanlaisia kurpitsoja ja käyttämään kurpitsaa useammalla tavalla.




Leivoin kurpitsakakun hämähäkkeineen. Täytteenä kakussa oli Kinuskikissan blogista napattu lakkatäyte vaniljakiisselillä.










Italialaisesta blogista tyttäreni löysi tällaisen kurpitsaleipäohjeen. Olipa hauska ja ihan helppo toteuttaa. Omenapuunoksa toimii kantana. Leivän kaveriksi keittelen vielä juustoisen kurpitsakeiton, jonka piilotin voitaikinakannen alle.


Myös nämä jo aikaisemmassa postauksessa esittelemäni kangaskurpitsat ovat nekin italialaisesta blogista.


Pecorino romanon ja persimonin suloinen liitto.


Lauantai-iltana korkattiin glögikausi. Mielestäni glögi ei ole vain joulujuoma, vaan kylmän kauden juoma koko pimeän vuodenajan. Kaivoimme esille kaapin perukoilta glögimukit. Olipa mukava lämmitellä kohmeisia sormia takkatulen loimussa lämmin glögilasi kädessä kylmästä ja tuulisesta saaristosta palattuamme. Glögin kaverina maistuivat juusto ja hedelmät.


Hauskaa Halloweenia, milloin sitä sitten vietättekin ja ihanaa lauantai-iltaa kaikille! Muistakaahan siirtää kelloja tulevana yönä! Halit Maija

perjantai 28. lokakuuta 2016

Kukko rescue

Moikka!

Mihinkä sitä katti karvoistaan pääsee. Vai oliko se koira vai kettu vai kenties kukko? Meillepä sattui eilen aika kummallinen asia. Tai mikä nyt on kummallinen? No, ei nyt ainakaan ihan jokapäiväinen. Suunnitelmille oli äkkiä tehtävä muutos ja ruvettava toimimaan, kun tilanne oli kerta kaikkiaan päällä.

Tyttäreni oli jo puhunut pari päivää sitten, että hänen työkaverinsa (nuori nainen) lähti yövuorosta kotiuduttuaan päästämään kukkoa päiviltä. Siinä sitä päivittelimme, että miten ihmeessä millään muotoa tuollainen on mahdollista tai tulee edes kysymykseen. Kukkoparka oli nimittäin saatu naapureilta kanalaumansa kanssa kesälaitumelle ja nyt kylmien saavuttua naapurit ottivat kanat takaisin, mutta kukkoraukka oli tarpeeton. Ratkaisuksi keksittiin coq au vin. Voi, voi kukkoparkaa!

Ajatus tuntui kauhistuttavalta tyttäreni ja minun mielestä, mutta jotenkin juttu tuntui ratkaistulta. Kun kukossa sitten kaikeksi onneksi henki pihisi vielä parin päivän kuluttua ja taas oltiin uhkailemassa kaulan katkaisulla, ryhdyimme tumasta toimeen ja miettimään, kuka tarvitsisi kukon ja haluaisi adoptoida sen. Tehtävä tuntui lähes mahdottomalta.



Heureka ja lamppu syttyi ihan äkkiä! Lähetin viestin siskolleni, jonka tyttärellä on kukon ja muutaman kanan lauma. Josko hänellä olisi tilaa vielä yhdelle komealle kiiltävänmustalle sympaattiselle kukolle. Aika kului ja hiekka tiimalasissa hupeni. Mitään tietoa ei kuulunut ja pelkäsin jo pahinta, kunnes puhelin soi ja siskontyttäreni soitti kyselläkseen tilanteesta. Pienen pohdinnan jälkeen, mahtaisiko vieras lauma ottaa uuden tulokkaan siipiensä suojaan, päädyimme siihen tulokseen, että kukko muuttaa ja saisi paikan muiden rescue-lajitoveriensa joukossa, mutta sillä ehdolla, että se ei kieu päivisin kovasti ulkona ollessa, että se sinne sopeutuu, eikä kukaan kiusaa ketään.

Suuri pahvilaatikko kainalossa mieheni, tyttäreni, tyttärenpoikani ja minä lähdimme kukonmuuttopuuhiin. Kovan mekkalan jälkeen kukko oli laatikossaa ja auton takakontissa. Matkan aikana kuului laatikosta ainoastaan  koputtelua. Muuten kukko oli hissuksiin.

Noin tunnin ajomatkan jälkeen olimme perillä, jossa kukkoa odotettiin jo pihalla. Kanalaan oli rakennettu pieni yksiö, jossa henkensä säästänyt kukko asustelisi muutaman päivän ja kaikki saisivat totutella toisiinsa. Kukko siis yksiöönsä. Muu lauma päästettiin sisälle, eikä mitään metakkaa ainakaan silloin syntynyt. Kukko sai uuden kodin ihanan eläinrakkaan perheen luota, jonne tiensä ovat löytäneet myös juuri nuo muut kanat ja kukko, musta kissa ja koira Piearin kautta Kaukasuksilta. Onneksi on näitä ihania eläinrakkaita ihmisiä, joilla on mahdollisuus ottaa hoiviinsa erilaisia eläinparkoja.

Onnellinen loppu traagisesti alkaneelle tarinalle. mutta miten liittyi tuo alkuteksti tähän juttuun? No, minulla on ollut aina tapana pelastaa eläimiä kakenlaisista tilanteista, niin minne tuo ominaisuus katoaisikaan. Lapsena pelastin hiiren, joka ui vesisaavissa ympyrää ilman poispääsyä. Pidin sitä hetken lemmikkinä kallionkolossa. Se puraisi minua peukaloon ja karkasi pikimmiten omille teilleen. Nuorena tanssireissulla siili oli kaupungissa ylittämässä vilkasta katua. Päätin houkutella sen kämmenelle ja kantaa tien yli. Tuo otus ei arvostanut kyllä auttamishaluani ollenkaan, vaan puraisi tosi kovin kämmeeni. Silloin kyllä  siili sai omin avuin jatkaa matkaansa. Hävytön! Kolmelle kissanpennulle ja yhdelle koiranpennulle on myös etsitty koti, auton töytäisemäski joutunut orava löytyi tieltä, toin sen kotiin, mutta hoidosta huolimatta se kuoli ja hyönteisiä pelastan aina sieltä sun täältä. Tuollaista eläinrakkaus on.

Kiitos kukon adoptoineelle perheelle!

Oikein rentouttavaa viikonoppua kaikille! Halit Maija

torstai 20. lokakuuta 2016

Torstaisia syyssiivoiluja

Torstaimoikka täältä Myrskyluodolta!

Tänään on taas se päivä viikosta, kun kaapista kaivetaan imuri, höyrypesuri, siivousliinat ja muut välttämättömät tykötarvikkeet. On niin kaunis myöhäislokakuinen aamu. Matalalta paistava jo hiukan kalvakka syysaurinko siivilöi säteitään kotiimme ihan eri tavalla kuin kesäaurinko ja saa kaiken näyttämään toisenaiselta.


Illalla kirkkaasti loistanut kuu enteili kylmää yötä ja niinpä aamun valjetessa saimmekin ihmetellä kuuraisia nurmikoita ja usvaista maisemaa. Pikkuhiljaa hiukan lämmittävät auringonsäteet saaavat puissa vielä sinnittelevät viimeiset lehdet putoilemaan lehtimatoksi omenapuiden alle. Kaunista, mutta enteilee melkoista työmäärä.




Olen jo hiljalleen haravoinut pihamaata ja eilen ja toissapäivänä sai nauttia harvinaisen hienosta ja lämpimästä haravointisäästä. Kuivia, kevyitä lehtiä oli ilo haravoida, kun sää tuntui lähes keväiseltä. Pihassamme on puita kymenittäin, joten työsarkaa riittää, mutta hyvää hyötyliikuntaa se on ja samalla saa hengittää raikasta ulkoilmaa.




Nyt on siivottava nopeasti ensin sisällä ja sitten reippaasti ulkohommiin.

Nautinnollisia, aurinkoisia lokakuun päiviä Sinulle, ystäväni! Halit Maija

tiistai 18. lokakuuta 2016

Kurpitsojen aikaan

Heissan!

Eletään ihan syksyn tunnelmallisinta aikaa, kun kurpitsat ja kurpitsalyhdyt kohta alkavat ilmestyä pihoihin ja muuten vaan koristeeksi. Tähän aikaan syksystä on hyvä iltaisin vetää ovi tiukasti kiinni ja tunnelmoida kynttilöiden ja takkatulen loimussa huovan sisälle kääriytyneenä.

Jo viime syksynä tyttäreni löysi italialaisesta sisustuslehdestä kankaasta tehtyjä koristekurpitsoja. Silloin ne jostain syystä jäivät toteuttamatta. Nyt nuo muistuivat taas mieleen ja parissa italialaisessa blogissakin esiteltiin juuri niitä. Toisessa teko-ohjeiden kera. Innostuimme kokeilemaan, mitä me saisimme aikaiseksi kangastilkuista ja laatikoista löytyvistä muista tarvikkeista ja tällaisia tuli.






Näitä oli hauska ja helppo tehdä ja taidankin tehdä vielä lisää.


Viime viikkonlopuna Pizziamo-blogia pitävä tyttäreni ilahdutti meitä taas toimimalla pizzaleipurina. Tällä kertaa saimme maistaa napolilaisten keksimää tähtipizzaa, josta tietysti muuallakin Italiassa on tehty omat versiot. Tässä täytteinä olivat pettämättömät ja aina yhtä herkulliset mozzarella, ricotta, parmesaani, tomaatti ja basilika. Tähden sakarat olivat myös täytettyjä. Kyllä oli mehevää ja maistuvaa.

Olen myös saanut valiiksi muutamia käsitöitä. Kun lähes aina on tekeillä pari työtä samaan aikaan, valmistuukin niitä sitten useampi lähes kerralla. Isommalle lapsenlapselle kokeilin junasukkien tekoa ja niihin sopivia kintaita. Kuukauden ikäiselle lapsenlapselle valmistui villatakki. Siihen sopivat sukat ja myssy ovat jo valmistuneet aikaisemmin.



Kevättäkö rinnassa? No ainakin ajatukset olivat tänään hetkellisesti keväässä, kun vihdoin sain istutettua 120 kukkasipulia, jotka olin ostanut jo kauan sitten. Oikein lämpimästi paistoi aurinkokin tänään ja sain nauttia tuosta istutuspuuhasta. Nyt vaan kevään kukkaloistoa odottamaan.

Tällaisia puuhia tällä kertaa. Hyvää tiistai-iltaa sinne ruudun toiselle puolelle! Halit Maija

perjantai 14. lokakuuta 2016

Luokkakokous

Heippa!



Ei, nyt ei ole kyseessä Luokkakokous -elokuva, vaan ihan oma luokkakokouksemme, mutta ennen asiaan menoa pieni prologi.

Rakastan syysaamuja ja niiden hämyistä tunnelmaa. Alkaa olla niin hämärää, että verhoja sivuun vetäessä näkee ikkunasta oman kuvansa. Nyt tekee mieli sytyttää kesän mustikkametsälle tuoksuva kynttilä sulostuttamaan aamua. Keitän kupillisen höyryävää vihreää teetä ja makeutan sen hunajalla, kokoan lautaselle keon hedelmiä, pähkinöitä ja ruisleipää ja nautin. Sillä tavoin päivä lähtee hyvin käyntiin.

Sitten varsinaiseen asiaan. Sain kesällä yllättävän sähköpostin, jossa kutsuttiin meitä 40 vuotta sitten silloisesta Salon Yhteislyseosta ylioppilaiksi päässeitä luokkakokoukseen. Koskaan aikaisemmin meillä ei ole kokousta lakin päähän painamisen jälkeen ollut, tai ainakaan minä en ole saanut kutsua.

Ensin innostuin valtavasti. Kyllä, halusin nähdä ne luokkakaverit, joiden kanssa koulun pulpetteja kulutettiin. Kun varsinainen ilmoittautumispäivä läheni, rupesin empimään. Ilmoittauduin kuitenkin.

Tapaamispaikaksi oli sovittu Salon Torikaffe - kahvila. Mietin, miten ihmeessä tunnen, ketkä ovat entisiä koulukavereitani, sillä ketään en ole näiden kuluneiden 40 vuoden aikana nähnyt. Onneksi oli kehotettu ottamaan ylioppilaslakki mukaan ja pian näkyikin jo pikkuinen joukko yliopppilaslakit kainalossa. Sinne suunnistin.

Löytyi tuttujakin. Osa jopa tutunnäköisiä. Kaikkiaan vuonna 1976 ylioppilaita salon Yhteislyseosta valmistui vajaa 80 ja hiukan alle puolet oli nyt iloittautunut mukaan luokkakokoukseen. Osaa ei kiinnostanut, kun eivät kuitenkaan tuntisi ketään. Siinä sitten tervehdittiin ja esiteltiin itsemme toisillemme ja ihania ahaa-elämyksiä saimme kokea itse kukin.

Kahvittelimme, rupattelimme, kyselimme ja kerroimme kuulumisia. Sitten suunnistimme vanhaan opinahjoomme. Tuossa rakennuksessa, joka on nimeltään Hermannin koulu, toimii nykyään yläaste ja lukiolle on rakennettu uudet tilat.
Koulun pihalla vanha rehtorimme oli vastassa ja toivotti tervetulleiksi halaten meidät tytöt ja kätellen pojat. Kouluun sisään astuttaessa vastaan tuli tuo niin tuttu tuoksu vuosien takaa, mutta jonka vieläkin muistaa. On kuin olisi mennyt ekalle luokalle. Saimme katsella videon koulun historiasta ja kiertelimme koulun tiloissa. Lopuksi tutustuimme koulun yhteydessä sijaitsevaan Itsenäisyyden museoon, jonne meidät johdatti eräs vanha koulun opettaja.

Yksi asia ehkä ylitse kaikkien muiden jäi kaivelemaan mieltäni. Menimme katsomaan vanhaa juhla- ja jumppasaliamme. Monille muistui mieleen ne ei-niin-ihanat jumppa- ja liikuntatunnit. Se, kun puettiin päälle ne siniset jumppapuvut ja se, kun silpattiin ylös köyttä pitkin, toisin sanoen ei silpattu vaan päästiin juuri ja juuri solmun päälle roikkumaan. Telinevoimistelu ja kaikki tuollaiset maagiset ja käsittämättömät asiat, mitä jumppatunneilla tehtiin, kauhistuttivat meitä vielä 40 vuoden jälkeenkin ja aiheuttivat vilunväristyksiä. Eikä yleisurheilu ollut yhtään sen mairitttelevampaa. Opettajalla oli aina kello kädessä ajan ottamista varten tai mittanauha tai jotain muuta, millä MITATTIIN kuinka hyvin liikuntasuorituksesta selviytyi. Liikunnan ilo oli silloin vain haaveunta sellaisille, jotka eivät niin liikunnallisia olleet. Silloin ei tavoitteena ollut esitellä erilaisia liikuntamuotoja, joista jokainen löytäisi sen omansa. Silloin tärkeintä oli mittaaminen.

Oikeastaan en olisi tuosta enää niin murheissani muuten, mutta kun ainakin vielä omien lasteni käydessä koulua oli toiminta aivan samanlaista. Kammo liikuntaa kohtaan jäi niin itselleni kuin tyttärillenikin (urheilullista poikaa asia ei haitannut) pitkälle, pitkälle aikuisikään asti. Kesti kauan, ennekuin tuli halu ottaa liikunta osaksi jokapäiväistä elämää.

Tietääkö joku, ovatko liikuntatunnit edelleen tällaisia? Toivottavsti eivät ole. Tällainen muisto minulle jäi luokkakokouksestamme ja siniseen jumppapukuun pukeutumisesta.

Ihanaa alkavaa syysviikonloppua! Halit Maija

tiistai 4. lokakuuta 2016

Hiljaisuudensinfonia

Moikka ystävät!

Lokakuu on jo päässyt hyvään vauhtiin, mutta aurinkoiset päivät sen kuin jatkuvat. Tänään tosin ainakin täällä lounaisrannikolla puhaltelee reipas pohjatuuli, joka saa ilman tuntumaan syksyisen kolealta. Sää ei siis olekaan ihan sitä, miltä ikkunasta katsottuna näyttää. Ulos mennessä kannattaa jo hakea hiukan paksumpaa vaatekertaa päälle.

Viikonloppuna teimme vain yhden yön reissun mökille viemään varastonrakennustavaraa. Vietimme nimittäin perjantai-iltana myöhästynyttä muslimien lammasjuhlaa, sillä työesteiden vuoksi emme sitä pystyneet oikeana päivänä viettämään. Kuten joskus aiemmin jo olen maininnut, kuuluu perheeseemme kahden eri uskontokunnan jäseniä.





Tämä on mannasuurimotaikinasta pannulla paistettua ihanan ohutta ja rapeaa leipää.



Osallisujamäärä oli sikäli erikoinen, että yksi lähti yövuoroon ja söi jo aikaisemmin, yksi pääsi töistä vasta kahdeksalta ja tuli sitten, kun ehti, perheemme pienin jäsen jäi vielä äitinsä kanssa kotiin, sillä monella meistä oli vähän flunssaa, eikä mitään riskiä haluttu ottaa. Tällaisella kokoonpanolla siis juhlimme. Lammasvartaita tietenkin grillattiin, sillä pääosaa näissä juhlissa tosiaankin esittää lammas. Siihen sitten lisäkkeeksi kahta erilaista leipää, kasvisruokailijoille ihanaa pohjoisafrikkalaista kikhernepataa ja ranskalaisia, että pienimmällekin juhlijalle maistui. Jälkkäriksi innostuin kokeilemaan Pirkan ruokalehdestä juustokakku kohtaa uuniomenan -ohjetta. Mukavaa yhdessäoloa herkkujen parissa, vaikkakin hiukan vajavaisesti, mutta kuitenkin juhlat tuli juhlittua.

Lauantaina lähdimme miehen kanssa kahdestaan mökille. Ihan kauheaa ryntäystä ei saaristoon enää näin syksyllä ole, mutta kyllä jonkin verran aina kulkijoita riittää. Olimme perillä vasta illan edellä, joten kiukaan alle laitettiin heti valkea ja saunan lämmetessä tyhjensimme peräkärryt laudoista.

Ennen saunaa kävelin vielä hetken rannalla merentuomaa etsien. Saalis oli aika vaatimaton, mutta joitakin sileitä laattamaisia kiviä oli myrsky kääntänyt taas esille. Pikkuisia ajopuunpaloja, joita aina odotan löytäväni, en koskaan kuitenkaan löydä. Tuuli oli tyyntynyt ja rannalla kuului vain omien askelieni ääni  ja hiljalleen rantakallioon silloin tällöin liplattavat laineet. Ei enää moottoriveneitten hurinaa, sillä ilta oli jo hämärtymässä, ei lintujen viserrystä, ei ääniä naapurista, sillä siellä ei ollut ketään.

Saunoimme kaikessa rauhassa saariston hiljaisuudessa. Kävin kaksi kertaa uimassa. Vesi oli vielä kaksitoista asteista. Kuuntelimme saariston syksyn hiljaisuudensinfoniaa salissa, jonka kattona oli tähtitaivas, seininä metsä ja lattiana meri ja kallio. Kuului vain oma sydämemme syke ja loppuviiikon myrskyn jäljiltä kulman takana syvään huokaileva avomeri. Pimeys sakeni ja oli kohta läpitunkematon. Tätä sinfoniaa kuunnellessa halusi vetäytyä syrjään esiintymislavalta ja vain nauttia, nauttia ja rentoutua katsomossa. Voiko tällaista olla? Ihon kananlihalle nostattava tunnelma. Miten hyvää tekevä konsertti!

Sunnuntaiaamu valkeni aurinkoisena ja tyynenä. Nyt hiljaisuuden rikkoi vain yöpuultaan heränneen variksen raakkuminen ja jonkun pikkulinnun siritys. Kauempana lahden toisella puolella pysytyyn kuivunutta keloa  tukikohtanaan pitävä korppi ilmoitti sekin olemassaolostaan.

Kotimatkalla katseen vangitsivat värikylläisyydessään hehkuvat vaahterat heijastuessaan tyvenen meren kuvajaiseen ja saariston  vaahtera- ja tammilehdot, jotka syysvärissään saivat mielen palaamaan Toscanan ja Umbrian syksyisille kukkuloille. Nytpä muistan, on kastanja-aika! Pitää lähteä kastanjaostoksille ja laittaa nuo herkut paahtumaan takan hiillokselle.

Syystouhut jatkuvat. Olemme vielä säilöneet tyttären kanssa avomaankurkkuja, joita saimme poimia läheisen tuottajan pellolta. Tunnelmallinen syksyinen etikkasäilykkeen tuoksu on täyttänyt kotimme.







Aurinkoista lokakuun alkua kaikille, ystäväni! Maija