tiistai 26. huhtikuuta 2016

Ihana Italia - Ihana Toscana

Ciao tutti! - Heippa kaikki!

Hangosta kotiuduttiin juuri autonvientireissulta. Poikamme, joka seilaa Hangon ja Rostockin väliä, halusi viimeiselle harjoitteluviikolleen mukaan autonsa, että pystyy käymään maissa Rostockissa. Vettä vihmoi koko matkan ja lämpöasteita mittarissa vain pari hassua. Sunnuntai-illan ja -yön lumista sentään onneksi enää on vain rippeet jäljellä. Mutta eipä hätää! Parempi, että kylmää on nyt, kun on sen aika, sanoo 92-vuotias äitini. Eihän huhtikuun sään oikeasti kuulu olla mikään kovin lämmin. Hyvin arvaamaton voi olla huhtikuinen ilma. Italiassakin sanotaan, että huhtikuun sää voi olla ihan mitä vain. Tästä päästiinkiin hyvää aasinsiltaa pitkin asiaan.


Sain pari viikkoa sitten ihanan kirjan, jonka hankkimiseen sain vinkin työkaveriltani. Kirja on ihanan Ella Kannisen kirjoittama Ellan Toscana. Kirjan saatuani oli heti pakko lukea ihan pikkuisen. Ellalla on ihana tapa tehdä niin tv-ohjelmia kuin kirjoittaa kirjaakin. Teksti on ihanasti soljuvaa. Kirjassa on niin ruokaohjeita kuin kerrontaa italialaisista ja elämästä Italiassa. Kirjan todella upeat kuvat ovat mestarikuvaaja Ofer Amirin kamerasta.


Kirjan kuvat ovat niin tuttuja ja voi aistia italialaisen tunnelman, jopa tuoksun. Kerronta italialaisesta elämästä on niin ikään tuttua, mutta silti sitä on aina kiva lukea. Kirjassa on myös runsaasti herkullisia ruokaohjeita. Olen kohta jo lukenut sen kannesta kanteen ja oikein harmittaa, että se kohta loppuu. Kuitenkin, vaikka Toscana on niin ihana kuin onkin, voisin lämpimästi suositella matkailua myös naapurimaakuntaan Umbriaan. Tyyliltään se muistuttaa pajon Toscanaa, eikä sen tarvitse yhtään häpeillä tuota kaikkien unelmamatkakohdetta, josta on tullut kuuluisa elokuvista ja kirjoista. Sen sijaan siellä on paljon rauhallisempaa, kun turisteja ei ole niin paljon kuin Toscanassa.


Tähän loppuun on vielä kerrottava hauska sattumus sunnuntailta liittyen sekin italialaisuuteen. Olimme käymässä tyttäremme perheen luona. Heillä on kotikielenä italia. Luin kirjastosta lainattua kirjaa pikkuiselle kolmivuotiaallemme, joka oli italiankielinen Peppa Possu. Vaikka omasta mielestäni yritin hyvin elävästi lukea tekstiä, sanoi murumme: "Sano mummi näin." Hän levitti kätensä sanoen "Dov`è il Signor Dinosauro?" Eli piti myös elekielellä kysyä, missä Herra Dinosaurus on. Muna on kanaa viisaampi. Suomalaisten kielenkäyttö kun on melko vähäeleistä ja monotonista. Mutta silloin ei kyllä naurusta tahtonut tulla loppua!

Yksi työpäivä vielä ja sitten reissuun. Voi kun ei Riiassa sataisi!

Mukavaa viikonjatkoa, ystävät! halit Maija

lauantai 23. huhtikuuta 2016

Viikonloppulukemista

Lauantaitervehdys!

Tällä hetkellä pitkät työpäivät saavat aikaan sen, ettei blogille tahdo jäädä aikaa tai ei vain jaksa illalla enää ryhtyä kirjoituspuuhiin. No mutta nythän on viikonloppu ja ennen pihatöihin rientämistä esittelen teille viikonloppulukemiseni.


Eiliseltä kauppareissulta pyysin miehen tuomaan minulle uuden Lantliv -lehden. En joka kerta raaski sitä osaa, koska irtonumeron hinta on melkoinen, muta aina silloin tällöin. Sitä paitsi siitä riittää kyllä lukemista pitkäksi aikaa. Kuvat ja jutut tässä lehdessä ovat niin minun mieleisiäni. Siinä on sitä ruotsalaista, kodikasta "mysiä", jota he onnistuvat luomaan paikkaan kuin paikkaan ja aikaan kuin aikaan. inspiraatioita kuvista ja jutuista saa ihan valtavasti.


Samaiselta kauppareissulta kotiutui myös Riika-opas. Olemme lähdössä ensi torstaina ystävien kanssa omalla autolla Riikaan kolmeksi yöksi. Olemme olleet siellä hopeahääpäivämatkallamme yksitoista vuotta sitten, mutta nyt on kiva mennä uudelleen katsomaan, mitä kaupungissa on tapahtunut tuona aikana. Opasta hiukan etukäteen tutkimaalla on kiva selvittää tutustumisen arvoiset kohteet viime kerrasta kun ei enää niin kauheasti muista.

Nyt oikein rattoisaa lauantaipäivää kaikille! Halit Maija

maanantai 18. huhtikuuta 2016

Viikonloppuleipomuksia

Moikka!

Viikko on pyörähtänyt taas jo hyvään vauhtiin, kun maanantai-illassa ollaan. Lauantaina kutsuimme ystävät kyläilemään ja pitkästä aikaa leivoin. Olikin oikein mukava leipoa.










Muistaakseni viimeisestä Yhteishyvästä nappasin kinuskimokkapalojen ohjeen, jota olin jo pitemmän aikaa suunnitellut kokeilevani.







Italialaistyyliseen iltaa kuuluivat tietysti antipastit ja iki-ihana tuorepizza, jonka päälle laitoin runsaasti parmesaania, mozzarellaa, kirsikkatomaatteja, rucolaa, laadukasta oliiviöljyä ja halukkaille ilmakuivattua kinkkua ja -naudanlihaa.







Juttelun ja syömisen lomassa ilta vierähti kuin varkain aamuyön puolelle. Ystävien tapaaminen on niin mukavaa.

Aurinkoista alkanutta viikkoa :) Halit, Maija






perjantai 15. huhtikuuta 2016

Yksi Wallander - neljä isoäidinneliötä

Perjantaimoikka :)

Taaskaan emme lähteneet mökille, kun sää on niin kauhean kolea. Viime yönä oli ollut 7 astetta pakkasta. Onhan se aika paljon tänne lounaan kulmille huhtikuun puolessa välissä. Narsissit olivat menneet aivan nuokuksiin ja orvokitkin olivat aika allapäin. Kylmä tuuli on nyt vielä päivällä viilentänyt ilmaa. Saas nähdä uskaltautuuko ollenkaan ennen vappua lähtemään mökille.

Telkkarista on sen sijaan tullut katseltua tallenteita iltaisin, kun olemme olleet kotona. Reaaliaikasesti emme useinkaan ehdi ohjemia katsomaan, mutta sitten myöhemmin illalla on kiva istahtaa telkkarin ääreen, kun päivän kiireet ovat ohi. Mieheni pitää dekkareista tai oikeastaan voisi sanoa, että Wallandereista. Itse en ole koskaan lukenut yhden yhtäkään dekkaria, vaikka muuten kaikenlaisia kirjoja luen. Mies on kuitenkin saanut minutkin innostumaan katsomaan noita elokuvia ja mikä huvittavinta, olen oikein tykästynytkin niihin. Siis, jos niissä ei ole jotakin aivan kamalia raakuuksia. Onhan komissaario Kurt Wallander oikein sympaattinen herra, labradorinnoutajakoira Jussista nyt puhumattakaan. Ja sitäpaitsi on jännittävää arvailla, kuka milloinkin on syyllinen.

Kun monta viikkoa talvella olin käteni vuoksi tekemättä käsitöitä, olen nyt tehnyt senkin edestä. Murumme sai muuton yhteydessä uuden, isomman sängyn ja rupesin  tekemään isoäidinneliöistä päiväpeitettä tuolle autosängylle. Telkkaria katsellessa niitä syntyy kuin huomaamatta, sillä ohje on yksinkertainen ja helppo. Yhden Wallander-elokuvan aikana syntyy neljä neliötä, jos on ahkera. En ole asettanut mitään päivämäärää, koska peiton on oltava valmis, mutta yritän tehdä sen mahdollisimman nopeasti. Sormet ihan syyhyävät noiden neliöiden virkkaamiseen. On se niin mukavaa, kun taas pystyy tekemään käsitöitä. Onko Sinulla meneillään jokin käsityö tällä hetkellä?




Nauttikaa alkavasta viikonlopusta, ihanat ystävät, ja muistakaa pitää itsenne lämpimänä, ettei kevätflunssa pääse yllättämään! Viikonloppuhalit Maija


tiistai 12. huhtikuuta 2016

Saariston kevät ja oman pihan kevätpuuhastelut

Heipparallaa!

Voi tätä valoisuutta ja valon määrän lisääntymistä, voi tuota lintujen laulua ja viserrystä, voi tätä kevättä!

Alunperin olimme hiukan miettineet josko lähtisimme viikonloppuna ensimmäistä kertaa mökille oikein yöksi paljun lämmitykseen ja puuhommiin. Samalla voisi heittää talviturkin pois. Perjantain viileä sää ei kuitenkaan oikein houkutellut pakkaamaan tavaroita ja lähtemään reissuun vaan päätimme jäädä kotiin ja tehdä sunnuntaina vain päiväreissun Houtskariin.




Lauantaina oli sitten kuitenkin kaunis auringonpaiste ja päätimme ryhtyä pihan kevätöihin. Mies leikkasi omenapuita ja karsi niitä varjostavan ja ahdistavan terijoensalavan aivan kokonaan. Oksien poisrahtaamisessa oli hommaa, mutta illaksi saimme kaikki siivottua. Aloitin myös pihan haravoinnin. Valkovuokot olivat jo nupussa pihan lämpimässä ja suojaisassa kolkassa kuitenkin vielä kuin suojaten lehtisiivillään päätään kevätkylmyydeltä.


Kevään ensimmäiset orvokit kulkeutuivat myös kaupasta kotiin ja saivat omat paikkansa ruukuissa.



Sunnuntaiaamuna kello herätti meidät mökkireissulle. Lautta-aikataulujen johdosta on tarkkaan suunniteltaa, millä lautalla aikoo mennä ja millä tulla pois, sillä tähän aikaan vuodesta Korppoo-Houtskari -lautta liikennöi vielä melko harvakseltaan. Liikkeellä oli paljon muitakin ja Paraisilta Nauvoon menevä lautta oli aivan täynnä.

Aamulla herätessä vilkaisu ikkunasta paljasti sakean sumun, joka peitti lähimetsänkin. Sumusta huolimatta lähdimme matkaan. Paikka paikoin sumu oli sakeaa. Kaarinan ja Paraisten välinen Kirjalansalmensilta, joka on Suomen pisin riippusilta, oli kuin elokuvan sumujensilta.

Ensimmäiseen lauttarantaan saavuttessa näkymä oli kuin sadusta. Sumuseinä nousi pystysuoraan merestä ylös, mutta rannassa oli aurinkoinen kaistale, jossa haahkaparvi esitti komeita soidinmenojaan. Auringonsäteet leikittelivät urosten mustavalkoisissa höyhenpuvuissa. Ja sieltä sumun seasta ilmestyi yht´äkkiä aavemaisesti lautta. Valitettavasti valkokuva ei onnistunut ja muutenkin kuvaaminen jäi todella vähäiseksi koko reissulla. Matkan edetessä sumu häveni ja aurinko pääsi paistamaan kirkkaalt taivaaltaa.

Omasta kotilahdestamme olivat jäät jo lähteneet ja rikkoneet mennessään laituria vielä hiukan lisää. No, korjaaja on vain odotellut meren vapautumista jääkahleista ja pikapuolin hän nyt menee laittamaan laiturin kuntoon. Nyt ei uimaan olisi voinut mennä, sillä laiturille ei enää päässyt. Mökillä oli muuten kaikki kunnossa. Sisällä ilma oli raikas, eikä hiirenpipanoita näkynyt. Sinivuokkopaikan tarkistin myös. Kylmän pakkasyön jäljiltä ruoho oli vielä puolenpäivän jälkeenkin jäässä ja vuokot nyökyttivät päätään kainosti nupussa odottaen lämmintä auringonpaistetta.


Kotiin palailtiin eväitä lautalla syöden. Lauttajonossa ja lautassa avasin autonikkunan ja kohotin kasvot kohti aurinkoa, joka niin suloisesti lämmitti poskipäitä. Tuohon aurinkoon ja lautan moottorin tasaiseen hurinaan olisi voinut vaikka nukahtaa.

Tänään haravoidessa pihalla huomasin ensimmäisen valkovuokon jo hiukan avautuneen. Kohta on käsillä vuoden ehkä ihanin aika, vuokkojen aika.



Kauniita kevätpäiviä toivottelee Myrskyluodon Maija :)


perjantai 8. huhtikuuta 2016

Toipilaan päiväkirja, viimeinen osa, osa XII - Ohi on!

Ciao, ystävät!

Taas leivoset ilmassa leikkiä lyö, kevätvirsiä viidakko kaikaa. Suli hanget ja ...

Usein tunnun yhdistävän jonkun tapahtuman johonkin tiettyyn lauluun. Niin tapahtui taas tänäänkin, kun mukavassa, vaikkakin hiukan tuulisessa kevätsäässä lähdin kävelemään töihin.

Nyt kirjoitan, ainakin toistaiseksi, viimeistä osaa toipilaan päiväkirjaan. Onhan sitä jo kirjoitettukin. Eilen oli viimeinen käynti fysioterapiassa. Fysioterapeuttini oli hiukan hämmästynyt, että olin jo kuntoutunut niin hyvin. Käteni saavutti kaikki normaaleiksi luokiteltavat liikeradat ja nyt jatkossa on vain itsekseen vielä jatkettava jumpaa lihasvoiman ja lisänotkeuden saavuttamiseksi. Olin kuulemma tehnyt tunnollisesti kaikki harjoitteet, mutta niinhän se on tehtäväkin, jos aikoo tervehtyä. Ei kukaan toinen voi tehdä jumppaliikkeitä minun puolestani. En ole halunnut huijata itseäni, enkä ole myöskään jumpannut fysioterapeuttia varten, vaan omaksi parhaakseni. Toipilasaikani on nyt ohi. Jäin miettimään, miten nopesti kaikki oikein muuttui, kun kuntoutus aloitettiin. Aluksi ei käsi taipunut kasvojen pesuunkaan ja nyt teen jo oikeastaan kaikkea.

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun kaatumisen jälkeen menin kävellen töihin. Samainen reppu, joka oli selässäni onnettomuuden sattuessa oli nyt kaivettava esille. Hiukan outoja tunteita se herätti. Hihnojen soljetkin olivat vielä auki, kun reppu otetittiin selästä pois ennen ambulanssiin menoa. Mutta reppu selkään ja matkaan. Jouduin tietysti ohittamaan myös onnettomuuspaikan ja mietin, uskallanko siitä kävellä, mutta ohi pääsin ja ensi kerralla on varmaan jo helpompaa.

Vielä en uskaltautunut kokelemaan sauvakävelyä, mutta kyllä sekin aika varmaan pian tulee. Kävellessä tarkkailin kevään merkkejä ja kyllähän niitä jo on. Lapsuudesta asti on kevääseeni aina kuulunut puron solina. Ihan kauhean kummoista puroa työmatkani varrella ei ole, mutta kuitenkin jokinlainen, että hiukan pääsee tunnelmaan. Kovin on maisema vielä väriltään ankea.






Leivosen laulu on myös yksi takuuvarma kevään tuoja. Vielä kylvömiestä odottavien peltojen yläpuolella kuului iloinen viserrys, kun kiurut kohosivat yhä ylemmäs ja suunnittelivat pesäpaikkojaan.

Mikä sen varmemmin kuuluu kevääseen kuin roskatut tienpientareet, vaikkei se mikään mukava juttu olekaan. Kyllä saisivat roskaajat hävetä, kun eivät omia jätteitään voi autossa seuraavaan roskikseen saakka pitää.



Leskenlehdet ovat tietysti ne kevään ensimmäiset kukka-airuet. Pilvisen sään johdosta suurin osa niistä oli vetäytynyt nuppuun ja vain kaikkein rohkeimmat uskaltautuivat näyttämään keltaiset naamansa. Jos tuuli olisi puhaltanut hiukan voimakkaammin pilviä matkoihinsa, olisi nyt ujosti pilviverhon takaa paistanut aurinko päässyt loistamaan täydeltä terältä.


Kevätsiivouksen aika näkyy roskisten ympäristössä. Patjasta nukenrattaisiin ja kaikkea siltä väliltä.


Iloista kevätmieltä, ystävät ja nautitaan viikonlopusta! Halit Maija

keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Toipilaan päiväkirja, osa XI - Elämän iloa, mutta myös vähän marinaa

Heipparallaa!

Huh, miten aika rientää, eikä blogille ole tahtonut riittää aikaa. Pääsiäisen tienoo oli poikkeuksellisen kiireinen, sillä vanhimman tyttäremme perhe muutti, vaikkakin vain  samassa kaupungissa kodista toiseen, riitti siinä kuitenkin puuhaa ihan riittämiin. Lapsenvahtina pääasiassa toimimme, mutta hiukan muuten auttelimme myös ja kyllä siinä vain kaikilla ovat kädet olleet täynnä työtä pakkaamisessa, vanhan kodin loppusiivouksessa, huonekalujen kokoamisessa ja tavaroiden purkamisessa. Kyllä muutto on aina melkoinen urakka, mutta ihanan uuden kodin tyttäremme perhe löysi täysin remontoidusta -40-luvun kerrostalosta. Talo ympäristöineen on todella kodikas, sielukas ja viihtyisä ja asunto merinäköaloineen valoa tulvillaan. Myös koko kaupunginosa on erityisen tunnelmallinen ja vielä jokiranta veneineen ja laivoineen on aivan kivenheiton päässä. Ihanaa ulkoilumaastoa on pilvin pimein.

Tänään, jo heti aamusta hyvin keväisenä päivänä, lähdin ensimmäistä kertaa yksin ajelemaan autolla hiukan pidemmälle. Lähdin tervehtimään äitiäni. Lyhyitä matkoja olen jo ajellut viime viikosta lähtien. Ajo on muuten luistanut ihan hyvin, vaikka etukäteen epäilinkin, etten enää yhdeksän viikon jälkeen osaa ajaa autoa ollenkaan, mutta kaupunkiajo rasittaa olkapäätä sen verran. että se myöhemmmin hiukan muistuttaa olemassaolostaan. Tuollainen pitkä maantieajo taas sujuu paremmin, kun ei tarvitse niin paljon rattia veivata. Mutta yhtä kaikki, taas olen saavuttanut yhden askeleen kohti normaalia elämää.

Valittaakin hiukan pitää. Taas pitkästä aikaa itse ratissa olevana huomioi enemmin toisten autoilijoiden käyttäytymistä ja niin kovin ärsyttää tapa, joka meillä Suomessa on tuntunut tulevan oikein yleiseksi. Moottoritiellä kun jotkut ovat ilmeisesti omat veromarkkansa korvamerkinneet ja maksaneet niillä oman kaistan. Ajellaan ihan surutta vasemmanpuoleista kaistaa, vaikkei mistään ohitustilanteesta ole ollenkaan kysymys. No mutta minussahan on aina asunut pieni liikennepoliisi ja kovasti tekisi mieli heidät pysäyttää ja hiukan sakottaa.

Liikennekulttuuri tuntuu meillä muutenkin rapistuneen ihan kokonaan. Toisten huomioon ottaminen on täysin unohduksissa eikä stop-merkin kohtaan kaikkien mielestä ole mitään syytä pysähtyä. Hrrr... Tällaisia asioita huomioi nyt paremmin, kun on ollut pitkän aikaa ajamatta. No, kohta siihen taas varmaan sopeutuu.

Aivan ihana kevätsää saatteli minut tänään kevätpuuhin pihalle. Aurinko paistoi ja linnut siivittivät töitäni laulullaan. Kuulin peipposen laulelevan ja tinttien visertävän. Olin suorastaan hurmiossa, kun pihan kevätsiivousta aloittelin. Havut roskiin, hiukan narsissien paikkojen vaihtelua ja kukkapenkkien siistimistä. Ai,ai kuinka nautin! Lämpöasteita oli 14. Mutta sitten taivas tummeni meren suunnalta, tuuli alkoi voimistua ja myrksytuulen voimalla riuhtoen sai sään synkkenemään. Yht´äkkiä vesipisarat putoilivatkin jo vauhdilla ja oli paettava sisätiloihin. Lämpötila putosi hetkessä neljällä asteella, kun kylmä rintama laskeutui päällemme.

Huomasin kuitenkin, etteivät puutarhahommat minulle enää ole mahdottomia. Nyt ollan jo siinä pisteessä, että pystyn tekemään vaikka mitä eli lähes kaikkea. Kunhan vain jaksan vastusnauhan kanssa jumpata, ovat voimani kohta jo entisellään ja käden liikeradatkin ovat jo melko hyvällä mallilla. Toki kättä o vielä varottava ja kovin painavien tavaroiden nostelu ei ole luvallista. Huomenna taas on fysioterapian aika ja varmasti saan lisää ohjeita lihasvoiman kasvattamiselle. Tuntuu, että olen herännyt pitkästä talviunesta ja pikkuhiljaa siitä lähden elämään normaalia elämää. Viikko on vielä sairaslomaa jäljellä ja sitten pitäisi pystyä jo tekemään kaikki vaadittavat työt. Luulen sen kyllä onnistuvan.



Kaikki kuvat Sisilia, Italia



Mukavaa viikkoa kaikille! Halit Maija

lauantai 2. huhtikuuta 2016

On laiva valmiina lähtöön, se kaukomaille vie...

Heissan ystävät pitkästä aikaa!

Vadelmaveneellä, yeah, makeemmilla vesillä, yeah. Hankoon ... Lippu mastoon ... Aallot lyövät vaahtokarkkeja rantaan. Mä työnnän mun varpaat santaan. Hankoon ...

Tänä aamuna pyöri päässäni tämä kappale. Taivas oli sininen, aurinko paistoi, ovesta ulos astuessa nenään työntyi raikas keväisen pakkasaamun tuoksu ja lintujen laulu tavoitti korvani. Olimme lähdössä porukalla Hankoon. Mutta mikä saa ihmisen lähtemään nyt Hankoon. Huhtikuun toisena päivänä? Ei ole vielä Regattaa eikä uimalämpöistä vettä. No, me, mieheni, miniämme ja minä lähdimme viemään merikapteeniksi opiskelevaa poikaamme laivalle, joka tulisi olemaan seuraavat neljä viikkoa kestävän harjoittelujakson ajan merimiehen aalloilla seilaava koti.

Matka taittui leppoisasti kauniista maisemista nauttien. Jääkauden muovaama Hankoniemi on oma nähtävyytensä. Vajaan kahden tunnin ajon jälkeen saavumme Hangon Länsi-Satamaan, joka meillä oli määränpäänä. Sataman portista pääsemme läpi vartijan puhelinsoiton jälkeen. Rannassa häämöttääkin jo Finnmerchant -laiva, jota etsimme.



Reipas merimies lähti merta päin ja me muut jäimme rannalle ruikuttamaan.












Laiva näkyi vielä Tulliniemen uimarannalta. Itse uimaranta oli autio, vain muutama ulkoilija oli lähtenyt nauttimaan kevätauringosta. Meri kimmellisi kuin kesällä konsanaan.










Hangon Casino näkyy taustalla. Hiljaista oli vielä kaupungissa, mutta kunhan kesä koittaa, kuhisevat tämän Suomen yhden kesäkaupungin rannat ja kadut ihmisiä.

Leppoisaa viikonloppua! Halit Maija