perjantai 30. heinäkuuta 2021

Road trip in Finland - back to the coast

 Sadepäivä.  Aamulla Manamansalossa olo oli odottava. Hetken ajettuamme ensimmäiset sadepisarat ropsahtivat tuulilasiin. Välillä satoi kaatamalla, välillä vähemmän ja välillä oli jopa poutaa. Nyt ei tehnyt mieli poiketa mihinkää. Toisaalta kulttuuria on ahmittukin oikein urakalla, joten yksi sulattelupäivä on vain hyväksi. Ajelimme vain määränpäähän. Maisematkin olivat aika tylsät tällä seudulla. Kauppareissu oli tämän päivän listalla. 

Kokkolassakin oli satanut ja leirintäalueella osa paikoista oli  vesilätäkköjen vallassa. Leiriydyttyämme saatoimme kuitenkin istua iltaa ulkona. Nyt oli jo kääriydyttävä huopaan ja vedettävä villasukat jalkaan. Kokkolan leirintäalue on siisti merenrantapaikka. Säännöt ovat tiukat, paljon tiukemmat kuin muualla. Eipä niistä kuitenkaan kaikki näytä välittävän. 








Kuvat ovat Oulujärveltä. Manamansalosta pääse etelän suuntaan Alassalmen lossilla. 

Tänään ei nyt muuta. Kaksi päivää vielä matkaa jäljellä. 

torstai 29. heinäkuuta 2021

Road trip in Finland - Goodbye Hailuoto, hello Manamansalo

 Moikka!

Kyllä sen huomaa, että toistamiseen vietetään koronakesää. Kotimaan paikat ovat niin ruuhkaiset ja kaikki mahdolliset matkailuajoneuvot on otettu liiterin perukoilta käyttöön. Hailuoto oli niin täynnä, ettemme mahtuneet merenrantamatkaparkkiin, vaan meidän oli tyydyttävä keskellä saarta sijaitsevaan Moittorimajat-alueeseen. Myös radiossa varoitettiin, että lossijono on kilometrin pituinen. Me pääsimme kyllä saarelle heti ensimmäisellä lautalla, mutta mantereelle päin jono oli pitkä. 

Hiukan vielä Hailuodosta. Tuo Oulun edustalla Perämeressä sijaitseva saari on kokonaisuutena Unescon maailmanperintölistalla. Tuuli, meri, hiekka ja ihminen ovat muovanneet Hailuotoa. Saaren historia ulottuu noin 2000 vuoden taakse. Maankohoamisen myötä saari on noussut merestä ja jatkaa edelleen nousuaan n. 9 mm vuodessa. Hailuoto on ollut vaha kalastajien ja hylkeenpyytäjien tukikohta ja vanhoja punaisia kalastajakyliä saarella on vieläkin. Vanha majakka on saaren tuntomerkki. Hailuodossa on myös peltoaukeita, vanhoja talonpoikaisrakennuksia ja metsämaata, jossa kuivaa jäkäläkangasta on niin paljon, että jäkälää kerätään jopa ulkomaille myytäväksi asti. Kesäaikaan saarelle kuljetaan lossilla, mutta talvella Suomen pisintä virallista jäätietä pitkin, joka on noin 10 km pituinen. 

Koska epäilimme, että myöhemmin päivällä saattaa lossilla olla ruuhkaa, lähdimme aamupalan syötyämme ajelemaan kohti lauttarantaa. Ensimmäiseen lossiin emme mahtuneet, mutta jätskit rannassa ja seuraava lautta olikin jo tulossa. Lauttamatkakin on elämys. 









Keskellä Oulujärveä sijaitsee Manamasalon saari. Se oli seuraava kohteemme. Olemme olleet täällä ennenkin, mutta siitä on jo aikaa. Hiekkaa, lampia ja harjuja on täälläkin. Harjuilla risteilee paljon ulkoilureittejä, hiekkaranta on kuin etelässä ja vesi on lämmintä ja ranta matala. Ulkoilu- ja virkistysmahdollisuuksia on paljon. Pikkulampiin on myös istutettu kirjolohia ja niihin saa ostaa kalastuslupia. 






Saa nähdä herääkö yöllä sateeseen, jota on ennustettu tulevaksi. Nyt pää tyynyyn, että huomenna taas jaksaa matkustaa. 

Matkaterveisin Maija 

keskiviikko 28. heinäkuuta 2021

Road trip in Finland - from east to west

 Taakse jäivät erämaa järvet ja vaarat. Kuusamon Suurpetokeskus oli seuraava kohteemme. Siellä näimme Vyötin ja Sulon kumppaneineen. Karhujen lisäksi alueella oli koirasusia ja ilveksiä. Kaikki alueella olevat eläimet olivat joko jääneet orvoiksi, joutuneet onnettomuuteen tai syntyneet siellä. Alueella voi kulkea ainoastaan oppaan johdolla, joka kertoo puiston asukeista. 



Eläinpuistossa käytyämme matka jatkui länttä kohti. Taivalkoskella pistäydyimme Iijoki-sarjan kirjoittajan Kalle Päätalon lapsuusenkotiin. Iijoen törmällä oli ihana vanhanajan pihapiiri taloineen, savusaunoineen, navetoineen ja ranta-aittoineen. Sisällä tuvassa kukkivat ikkunalaudoilla pelargoniat ja uuninreunalla tikitti vanha kello. Tuntui kuin isäntäväki olisi lähtenyt vain ulkotöihin ja palaisi pian. Aurinko lämmitti joentörmää ja oli mukava istahtaa hetkeksi katselemaan joelle paikalla, jossa Kalle varmasti on myös istuskellut ja miettinyt tulevia kirjojaan. 

















Tämän päivän määränpäämme oli Hailuoto, aikojen saatossa maankohouman myötä merestä noussut hiekkainen saari, jonne Oulunsalosta kuljetaan lossilla. Aikataulun mukaisesti liikennöivä lossi on ilmainen ja matka kestää 35 minuuttia. Saari on omaleimainen ja tuntuu kuin ei olisikaan Suomessa. On tämä kotimaamme niin moninainen. Ihmisiä on liikkeellä paljon, emnekä saaneet paikkaa majakkarannasta. Muutaman kuvan ehdin napata ja hänmästykseksemme auton eteen tuli kipittelemään karikukko, joka kuulema on melko harvinainen. Kuvankin ehdin napata. Tässä kuvasaldo. Klikkaa kuvia, niin kukkokin suurenee!








Matkaterveisin Maija 

Road trip in Finland - the 105 days of The Winter War and reindeers

 Tupasvilloja tienpielet valkoisenaan, järviä, lampia, soita ja harjuja ja valtavat erämaat. Kaiken yllä leijuu suon, suopursun ja juolukan huumaannuttava tuoksu. Hengitän syvään ja vedän keuhkot täyteen tuota ihmismieltä puhdistavaa ilmaa. Tätä, tätä on Suomi  - isiemme maa. Ei laaksoa ei kukkulaa, ei vettä rantaa rakkaampaa...

Erämaiden rajakaupungista Kuhmosta matkamme jatkuu Kuusamoon Rukalle. Itärajaa pitkin ajettaessa ei voi olla näkemättä niitä monia sodan muistomerkkejä, joita maamme puolesta tastelleiden ja henkensä menettäiden kunniaksi on pystytetty. Sota on hyvin voimakkaasti läsnä täällä rajan läheisyydessä vielä tänäkin päivänä. 

Tänään mekin kävimme taas kerran läpi noita sodan julmuuksia. Hyvä niihin on jokaisen tutustua, jottei tuo kauheus enää koskaan tulisi kohdallemme, ettei isiemme uhraukset unohtuisi, ettei vaan kukaan unohtaisi. 

Ajamme Raatteentietä, jonka taistelut olivat yksi Talvisodan kulmakivistä. Tien varrella on venäläisillekin pystytetty muistomerkki. Pitkospuut johtavat suolle, jossa on 79 venäläissotilaan joukkohauta. Lopulta päädymme paikkaan, josta ei ole pääsyä eteenpäin, rajavyöhykkeelle. 

Raatteenportilla kerrotaan esinein ja filmein Talvisodasta niin siviilien kuin rintamalla olleidenkin näkökulmasta. Vieressä on valtava muistomerkki. Ympärillä on kiviä niin monta, kuin oli kaatuneita, keskellä monumentti, jossa on 105 vaskikelloa, yksi jokaiselle Talvisodan päivälle. Kellot soivat hiljaa tuulessa kertoen sodan mielettömyydestä. Näkymä pysäyttää, henki salpautuu ja kauhukuvat kulkevat ohi silmien. Kumpa koskaan enää ei tarvitsisi pystyttää tuollaisia muistomerkkejä. Kumpa voisimme elää rauhassa kaikki kansat rinnakkain. Käsi kädessä toinen toistaan kunnioittaen, arvostaen, tukien. 



















Matka jatkuu. Tien varrella korpikansaa symboloiva Hiljainen kansa -taideteos  hämmästyttää. Olemme jo ylittäneet poronhoitorajan. Pojoisemmaksi tultaessa poroja on tiellä ja tien varrella yhä enemmän ja on ajettava todella varovasti. Porot eivät säiky autoja ollenkaan, vaan seisovat keskiviivalla niin, että auto menee kummaltakin puolelta ohi. Rautaiset hermot sanoisin. 

Illaksi tulemne siskoni ja hänen miehensä lomaosakkeeseen Rukalle saunomaan. Makeat löylyt saimmekin ja nyt yöpuulle. Huomenna matka jatkuu, mutta minne, se selviää, kun pistäydyt blogiini. 





Matkaterveisin Maija