keskiviikko 16. elokuuta 2017

Kolmen juuston parsakaalipiirakkaa ja elokuisia kuvia puutarhassa ja marjametsältä

Moikka moi!

Niin on kolottanut piirakkahammasta tässä jo pitemmän aikaa, kun kesällä vaan grillataan ja tehdään enemmän salatteja. Töissä siivoilin pois vanhoja lehtiä ja rupesin vähän selailemaankin. Vanhasta Kotiliedestä löysin kivan piirakkaohjeen, joka oli gluteeniton. Amore ehdotti, että hän voisi leipoa piirakan iltapalaksi. Sehän sopi ja herkullisen piirakan hän valmistikin.

Tästä taikinasta tulee uunipellillinen.

Pohja:

250 g maitorahkaa
250 g voita
4 dl gluteenitonta jauhoseosta
1 tl leivinjauhetta

Täyte:

300 g parsakaalia
3 kananmunaa
3 dl kuohukermaa
50 g parmesaaniraastetta
150 g sinihomejuustoa
100 g Västerbotten-juustoa raastettuna
ripaus suolaa ja rouhittua mustapippuria

Sekoita rahka ja rasva. Lisää jauhoseos. Sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Kääri taikina kelmuun ja nosta jääkaappiin täytteen teon ajaksi.

Paloittele parsakaali pieniksi nupuiksi ja kiehauta suolalla maustetussa vedessä muutama minuutti. Valuta lävikössä ja huuhtele kylmällä vedellä. Valuta huolella. Sekoita kulhossa munat, kerma ja parmesaaniraaste tasaiseksi.

Vuoraa uunipelti leivinpaperilla ja kaulitse tai taputtele taikina siihen. Pistele pohjaan reikiä haarukalla.

Levitä pohjalle ensin parsakaalit. Murusta pinnalle sinihomejuusto. Levitä päälle juustoraaste ja mausteet. Kaada päälle muna-kermaseos.

Paista 200-asteisen uunin alatasolla noin 30 min tai kunnes pinta on kauniin ruskea. Anna jäähtyä hetki ja sitten herkuttelemaan.


























Ihania elokuisia päiviä teille, ystävät! T.Maija

keskiviikko 9. elokuuta 2017

Silliä ja meripihkaa - Itämeren ympäri kymmenessä päivässä kuvina

Moikka!

Silloin suuret purjelaivat olivat täyttäneet Aurajoen Turussa, sinä päivänä taivas lupaili kaunista säätä. Silloin me lastasimme asuntoautomme laivaan ja suunnistimme kohti tämän kesän seikkailuja. Nyt Turusta Tukholmaan ja kymmenen päivän päästä Tallinnasta Helsinkiin. Siinä ajassa olisi kierrettävä Itämeri. Onnistuihan se, vaikka ajamista kertyi hiukan liikaa. Yli 3000 km ja suuri osa pieniä puolalaisia kyläteitä. Urakkaa riitti niin, että päivät venyivät joskus iltaan asti tien päällä. Kun vielä taivas valoi päällemme vettä seitsemänä päivänä, teki sekin matkanteon hiukan hankalammmaksi ja hitaammaksi.

Laivassa nukutun yön jälkeen mieli oli virkeä ja päivä alkoi aikaisin. Ei soinut Skanssenilla Allsång, joten suuntasimme kohti Ruotsin länsirannikkoa Bohusläniin ja dekkarikirjailija Camilla Läckbergin kotimaisemiin. Aloitimme siis Itämeren kierroksen Atlannin rannoilta, sillä tuo Ruotsin Itämeren rannikko Tukholmasta etelään on koluttu jo niin moneen kertaan.





Näissä Fjällbackan maisemissa kirjailija Läckberg on syntynyt ja näissä samoissa maisemissa myös hänen elokuvansa on kuvattu. Tuttuja rantavajoja, jossa tapahtuu murhia. Yövyimme kylän leirintäalueella hiukan pelokkaina, milloin tapahtuisi seuraava murha.




Bohuslän on tunnettu idyllisistä kalastajakylistään ja rannikolla on paljon vuonoja ja lahtia. Kaunista!


Ajoimme yhden Ruotsin kauneimmista autoilureiteistä, joka on matka maakunnan suurimille saarille Tjörniin ja Orustiin. Saaret on yhdistetty sekä toisiinsa että mantereeseen upeilla silloilla.






Päivä oli kaunis ja pistäydyimme Tanumshedessä ennen saarille lähtöä. Palasimme ajassa monta tuhatta vuotta taaksepäin, sillä teimme metsään kierroksen, jossa on Bohuslänin ehdottomasti yksi merkittävimmistä myöhäispronssikautisista arkeologisista löydöistä. Näissä kalloimaalauksissa oli teemana rakkaus, avioliitto, hedelmällisyys ja matka tuonpuoleiseen. Kallioihin hakatut kuvat on maalattu jälkikäteen uudelleen, mikä tekee piirrosten katsomisen helpommaksi. Tämä on yksi Unescon maailmanperintökohteista.



Matkaa tuonpuoleiseen kuvattiin venematkaksi, jossa miehillä oli aseet kädessä.


Metsäreitin puolivälissä korkealla kalliolla oli hautaröykkiöitä. Tuollainen hautapaikka oli tyypillinen pronssikauden ihmisille. Röykkiöt olivat niin ikään veneen mallisia muodostelmia ja vainajille oli matkalle pantu mukaan aseita.




Ylhäällä ruohotupsun takana on piirros kuuluisasta Tanumsheden avioparista.





Seuraavaksi meidät valloitti Lyypekki tuo Hansakuningatar tai Marsipaanikaupunki. Itämeren rantojen kaupungeille tyypillisiä ovat punatiiliset goottilaiset kirkot ja muut rakennukset. Kirkkojen korkeat ja teräväkärkiset huiput ovat toimineet ikäänkuin majakoina entisajan hansakauppiaille ja muille merenkulkijoille. Tärkeänä gotiikan edustajana Lyypekin sotatuhojen jälkeen keskiaikaaseen tyyliin jälleenrakennettu vanhakaupunki on Unescon maailmanperintölistalla.

Meripihka - Itämeren kulta oli yksi tärkeimmistä kauppatavaroista hansaliitossa, jota kaupattiin jopa muslimimaihin. Ensin meripihkan keruuta hallinnoivat Taka-Pommerin herttuat ja myöhemin saksalainen ritarikunta. Meripihka on muinaisten mäntyjen fosiilista pihkaa, joka on kovettunut hapettomassa tilassa. Sitä kaivetaan avolouhoksista tai sitä "kalastetaan" verkoilla merestä.








Muistan koulun saksantunneilta jo maininnat Lyypekistä, joka on kuluisa marsipaanista. Nyt siis sinne päästyä olisi marsipaanikaupungissa tietysti ollut päästävä marsipaanikauppaan ostoksille. Liian myöhäinen ajankohta pakotti kuitenkin tyytymään vain näyteikkunaostoksille ja valokuvaamaan ikkunan läpi mitä taidokkaampia marsipaaniteoksia. Ja miten sopivasti tietysti meri henkii näissäkin asetelmissa.





Tässä Lyypekin kuuluisat kaksoistornit eli Holstentor.



Itse paholainen istui näin iloisena penkillä kirkon edessä.





Jos punatiiliset korkeat kirkontornit, niin ovat olkikattoiset talokin erottamaton osa Itämeren alueen rakennuskulttuuria muualla paitsi Suomessa.


Sateella matkalla Ruegenin saarelle pilvien roikkuessa lähellä merenpintaa.



Tässä kohtaa ovat kuvat väärin päin. Ylitimme Puolassa merenlahden maantielautalla, joka suomalseen tapaan oli ilmainen. Lautta oli samanlainen kuin meidänkin lautat, mutta ihmekös tuo, kun Paraisilta Nauvoon autoja kuljettava uusi sähkölautta Elektrakin on tehty juuri Puolassa.





Tällainen pesue köpötteli vastaan kävelytiellä ja kerjäsi autoista ruokaa. Emopossu nousi kahdella jalalla seisomaan henkilöautoa vasten. Tuliko naarmuja ja säikähtikö matkustajat henkihieveriin, sitä en tiedä. Puolan rannikkoseutu on vielä niin harvaanasuttu, että tilaa riittää villieläimillekin. Visenttiä ei vain koskaan näy.


Aamukahvit ja sitten retki majakoille.


Koko Itämeren rannikko on täynnä hansakaupunkeja. Tässä Stralsund, josta matka jatkuu Ruegenin saarelle.



Niin Saksassa kuin Puolassakin on tyypillistä, että teiden varsille on istutettu puita. Ne tarjoavat kulkijalle mukavan suojan paahtavalta auringolta ja suojaavat jopa sateelta muodostaessaan vihreän tunnelin.


Bratwurstia ja leipää välipalaksi ja taas jaksoi.




Itämerestä käytetään josku sen latinanakielistä nimeä Mare Balticum. Balticum tulee sanasta baltas, joka liettuan ja latvia kielissä tarkoittaa valkoista. Itämeren dyynit ja kalliorannat ovatkin loistavan valkoisia. Ruegenin saarella, joka on Saksan suurin saari, olevassa Jasmundin kansallispuistossa ovat maailmankuulut valkoiset liitukalliot, joita meren aallot huuhtovat.

Hiekkavesitoskilpailun tuotoksia.


Majakanvartijan näkymiä Kap Arkonan majakasta Ruegenin saarella Saksan pohjoisimmassa kolkassa.




Kap Arkonan vanha ja uusi majakka. Uuden majakan korkeus 35 metriä, näkyvyys 22 meripeninkulmaa, öiseen aikaan merkkinä kaksi perättäistä välähdystä 17 sekunnin välein.










Vaihteeksi järven rannalla Puolan Masurian järvialueella. Jouduimme pakostakin sisämaahan Kaliningradin kiertämistä varten.


Misteliä jouluksi.


Purjeveneitä jonossa kulkemassa kanavan läpi Masurian järvien välillä.


Pohjois-Puolan ja Balttianmaiden sulostuttajat. Näitä sympaattisia kattohaikaroita on kaikissa kylissä talojen pihoilla.




Nyt ollaan jo Latviassa Jurmalassa.






Riian kirkontorneja.





Jurmalan pitsihuviloita.

Mielenkiintoista oli seurata, miten maasta toiseen siirryttäessä meri oli aina yhtä tarkeänä osana rannikon ihmisten elämää. Kaunis on Itämeremme.

Aurinkoisia päiviä teille ystävät! T.Maija