lauantai 9. joulukuuta 2017

Annan päivänä

Moikka moi ystävät!

Myrsky soittaa ikkunan takana ja sade lyö suurilla pisaroilla ruutuihin. On pimeääkin pimeämpää. Nautin kynttilöiden sytyttämisestä kuistin lyhtyihin. Sytytän kynttilän myös hevoskastanjan oksaan ripustettuun lyhtyyn tuikkimaan ohikulkijoiden iloksi. Siivoilen, teen laatikoita, lämmittelen glögiä hellalla ja tunnelmoin samalla joulumusiikkia kuunnellen.



Jouluvalmistelut ovat täydessä käynnissä ja tänään Annan päivänä, ts. 10. päivän vaiheilla, on aika aloittaa lipeäkalan liotus. Kalojen liotuksen olen oppinut äidiltäni. Lipeäkala on minun joulupöytäni suurin herkku. Liotuksen onnistuminen on aina arpapeliä, koska täsmällisiä mittoja, aikoja ym. ei ole, vaan oppi on kulkenut perimätietona. Eri vuosina kalatkin ovat hiukan erilaisia, joten katsotaan, miten tänä vuonna onnistun. Olimme kauppahallista käyneet ostamassa kolme kuivakalafilettä. Nyt on aika aloittaa niiden lioitus, että ehtivät ajoissa jouluksi. Poika löi kirveellä kalat kirveellä kolmeen osaan. Saaviin laskin kylmää vettä ja palat veteen muutamaksi päiväksi likoamaan. Saavi vielä ulos, jotta vesi pysyy mahdollisimman kylmänä ja kalat säilyvät hyvinä. Kansi vielä päälle, ettei kalavaras pääse niihin käsiksi. Vesi on vaihdettavava joka päivä ja muutaman päivän kuluttua kokeillaan, joko on seuraavan vaiheen aika. Sitä jään nyt odottelemaan ja vettä vaihtelemaan.

Me saamme isomman lapsenlapsen yökylään. Tunnelmaa lauantai-iltaanne <3 Rakkaudella Maija







tiistai 5. joulukuuta 2017

Hyvää syntymäpäivää Suomi!

Itsenäisyyspäivänaattona 2017

Tänään saimme vetää siniristilippumme salkoon poikkeuksellisesti jo nyt itsenäisyyspäivänaattona. Tummansiniseltä taivaalta putoili suuria valkoisia lumihiutaleita kuin kunnoittaen meidän sinivalkoista lippuamme. Kohotin katseeni kohti vapaana liehuvaa lippua ja voi miten kauniina se hohtikaan tummaa iltataivasta vasten!



Kävellessäni töistä kotiin illalla sain nauttia luonnon oman taiteilijan mestariteoksesta, jonka satumaisessa talvimaisemassa me saamme aloitella isänmaamme 100-vuotisjuhlaa. Vastasatanut vitivalkoinen lumihanki ja puiden oksien lumikuorrutus valaisivat tienoota ja lähes täytenä hohtava kuu seuraili kulkuani valaisten puoli taivasta sumusiltaa pitkin. Hetkittäin kuu lähes hävisi sumuverhon taa tullen taas esiin tuoden mukanaan tuikkivat tähdet.


Lippua salkoon vetäessäni mietin, miten onnekas olen, kun tuon itsenäisen maan tunnuksen saan pihani tankoon nostaa. Sanoja on vaikea löytää. Tunnen niin nöyrää kiitollisuutta ja niin syvää kunnioitusta isääni ja hänen kaltaisiaan kohtaan, jotka joutuivat antamaan elämästään parhaat vuotensa itsenäisyyttämme puolustaessaan, mutta saivat kuitenkin palata ehjinä kotiin sekä heitä kohtaan, joille onni ei ollut yhtä suopea ja vammautuivat sodassa tai antoivat kalleimman uhrinsa isänmaalleen, minkä ihminen antaa voi, eivätkä koskaan enää palanneet perheidensä luo. Kiitollisuutta ja kunnioitusta tunnen myös äitiäni ja hänen kaltaisiaan kohtaan. jotka toimivat kotirintamalla ja  huolen painamina hoitivat kotiaskareet ja lapset.

Toivon, että lapsemme ja lapsenlapsemmekin ymmärtäisivät, minkä suunnattoman uhrauksen heidän isovanhempansa ovat joutuneet antamaan, jotta he saavat elää vapaassa isänmaassa. Itsenäisyys ei ole itsestäänselvyys.





Olkoon hanki valkoinen ja taivas sininen. Sytytän kynttilän, ristin käteni ja painan katseeni. Hyvää syntymäpäivää rakas Suomi ...

Rakkaudella tyttäresi Maija




sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Lenkkipolulla ensimmäisenä adventtina

Heissan hei!

Aamulla verhoja raottaessa joulukuinen pimeys  iskee vasten kasvoja. Päivän touhuja aloittaessa jossakin vaiheessa päivä on valjennut kuin salaa sen, minkä on jaksanut tällaisena syystalven päivänä. Taivas pudottelee raskaita räntähiutaleita ja on saanut nurmikoille ja katoille jo ohuen lumihunnun. Yksinäinen mustarastas hamuaa suuhunsa vielä viimeisiä punaisia marjoja pihapihlajista. Tällaisena päivänä on vastakkain vain kaksi pimeää ja hetki hämärää niiden välissä. Aurinko ei näytä kasvojaan paksun pilviverhon takaa ja Atlantilta vyöryy sadealueita toinen toisensa perään. Saamme vaeltaa lampun valossa kyyristyneinä maan ja sumuharson välissä. Sumun, joka selkämme painaa kumaraan. Kiirehditään askeleitamme tuossa sumussa ja loskassa. Vedetään kauluksia tiukemmalle katse maahan luotuna päämäärä vain mielessä. Yhtenä päivänä maa on valkoinen. Puiden oksat kukkuroillaan lunta ja maisema kuin satukirjojen sivuilta joulutarinoiden kohdasta. Niin kaunista, niin kaunista. Toisena rankkasade on taas sulattanut kaiken valkoisen. Talvi tulee ja menee.

Kun joskus kirkkaana iltana malttaa nostaa katseensa kohti taivasta, voi nähdä mitä satumaisempia taivaan valoja. Kuu kulkee omaa rataansa, tähdet tuikkivat taivaan korkeuksissa ja onnekas se joka saa nähdä revontulien loimotuksen. Mutta mikä onni, että joulu sattuu vuoden pimeimpään aikaan. Miten muuten saisimme niin kovin nauttia kynttilöiden lepattavista liekeistä, jouluvalojen loisteesta ja joulutähden tuikkeesta? Miltä näyttäisi joulutähti ikkunassa keskiyön auringossa?

Meidän viikonloppuumme on mahtunut niin paljon kaikenlaista mukavaa piristystä. Perjantai-illaksi olimme varanneet paikat Sauvon Kalles´s Backan jouluiseen illalliseen ja kabareehen, jonne lähdimme ystäväpariskunnan kanssa. Tunnelma kauniisti sisustetussa vanhan koulun huoltorakennuksesta ravintolaksi kunnostetussa tilassa oli kerrassaan käsinkoskeeltava. Pikkuisen ravintolan isäntä hääri ystävällisenä ja iloisena, ihmiset tervehtivät toisiaan ja istuivat lähekkäin idealla "kyllä sopu sijaa antaa". Ruoka oli herkullista lähiruokaa ja  turkulaisen Terve tyttö-teaatterin neljän naisen esittämä kabaree mukaansa tempaava.

Lauantai-illatana oli vuorossa perinteiset firmojen pikkujoulut, jossa meitä aina on kaksi pariskuntaa. Jo reilusti yli 20 kertaa vietettyjen pikkujoulujen järjestelyvuorossa oli tällä kertaa ystäväpariskuntamme ja me saimme vain istahtaa valmiiseen pöytään nauttimaan mitä herkullisemmista pöydän antimista. Aterian lomassa oli mukava seurustella ja rupatella joulumusiikin soidessa.

Sunnuntaiaamuna lähdimme mökille venettä hakemaan. Se oli jo nostettu ylös merestä, mutta kun suunnitelmamme sen talvisäilytyksestä mökillä ei onnistunutkaan, oli se haettava pois vieleä ennen pakkasten tuloa. Päivä oli kovin sateinen ja harmaa. Poikamme oli mukana ja kun miehet touhusivat veneen kiinnityksen kanssa, oli minulla aikaa tehdä pieni lenkki. Mitähän kaikkea näin lenkkipolun varrella?


Venevajat, joihin olen kai rakastunut, kun niitä aina kuvailen.






Hetkellinen kohtaaminen fasaanin kanssa ja sitten hän kiiruhti pois.


Tie kulkee aivan vanhan navetan seinustan viertä. Sen seinällä köynnösruusussa sinnitteli vielä kaksi kirkasta kukkaa. Tässä on erilainen jouluruusu.


Hyppeisten piskuinen kylä uinuu jo talviunta. Ketään ei näkynyt missään. Kaikki varmasti olivat jouluvalmistelupuuhissa sisällä lämpimässä.



Majatalon ikkunoista tuikkivat joulutähdet.


Joutsenet olivat ruokailemassa rannassa, mutta katsoivat paremmaksi uida edemmäs minut huomatessaan.


Villiruusun punaiset kiulukat ovat luonnon omia joulukoristeita.


Ilta oli jo tummunut, kun vihdoin oltiin kotona ja vene nyt omassa pihassa.

Toivotan teille kaikille blogissani pistäytyneille oikein tunnelmallista adventtiaikaa ja hyvää ensimmäisen adventin iltaa. Rakkaudella Maija

maanantai 27. marraskuuta 2017

Sinivalkoista -haaste

Sain jokin aika sitten kivan haasteen Koti Saksassa sydän Suomessa -blogin -A-:lta. Haasteen on aloittanut Puutarhahetki -blogin Tiiu.

Mitähän sinivalkoista meiltä löytyy?


Meillä on aika paljon sinistä, mutta ihan puhtaasti valkoiseen yhdistettynä sitä on keittiössä vanhoissa astioissa. Valkoinen huumaavaa tuoksuaan levittävä hyasintti on sinivalkoisessa Arabian voipytyssä.


Valkoinen Arabian kulho ja sinivalkoinen maitokannu ovat parina myös keittiön pöydällä. Huomaathan ikkunan takana ikkunalaudalla sinivalkoisen majakan.


Niin ikään keittiössä ylhäällä lankulla on saksalaisia sinivalkoisia posliinipurkkeja.


Samaisella lankulla on myös lautanen, joka kuului huushollimme ensimmäiseen lautassarjaan. Tämäkin siis jo yli 40 vuotta vanha.


Keittiöstä makuukammariin. Makuuhuoneessa meillä on paljon sinistä ja valkoista ripauksella ruskeaa.


Pojan entisessä huoneessa ovat nämä Marimekon sinivalkoiset Unikko -verhot.

Jo ensi viikolla Suomi täyttää 100 vuotta ja kaapissa on jo valmiina sinivalkoiset kynttilät ja servietit ja tietysti Suomen lippu salkoon vedettäväksi.

En haasta erityisesti mitään blogia, koska haaste on ilmeiseti kiertänyt jo aika laajasti, mutta jos haluat, nappaa se toki tästä.

Oikein mukavaa sinivalkoisen juhlapäivän odotusta! Rakkaudella Maija






Talven ihmemaa

Moi, moi!

Tämän joulun hittejä tuntuvat olevan miniatyyrimaisemat ikkunoissa, lyhdyissä tai lasipurkeissa. Nyt niitä näkyy blogeissa ja lehdissä. Sellaiseen minäki muiden perässä olin hankkinut tarpeet, jotka vain odottivat toteuttajaa. Tänään nuorempi lapsenlapsi oli minulla hoidossa ja yhdessä kokosimme meille lumisen kaurismetsän.


Metsän perustaksi valikoitui äidiltäni saama, mummuni vanha, todella iso lasitölkki. Tuossa purkissa on varmasti säilötty suurelle perheelle suolakurkkuja tai punajuuria tai puolukkahilloa tai jotain muuta herkkua. Kiva kuvitella, mitä kaikkea. Ihan kirkkaaksi en tölkkiä saanut vaikka monenlaisia poppakonsteja kokeilin. Olisikohan jollakin lukijalla antaa vinkkiä purkin kirkastamiseen? Huomasin muuten, että pölytkin unohdin innostuksissani pyyhkiä.


Tölkin pohjalle laitoimme metallilankavaloköynnöksen patterikotelon ja päälle runsaasti pumpulia (tässä hommassa pikkumies oli innoissaan auttamassa). Kauriit aseteltiin lumihankeen ja muutama käpy rekvisiitaksi. Lopuksi kieputtelimme valoköynnöksen tölkin yläosaan tähtitaaivaaksi, valot päälle, metsäkauriit voivat aloittaa piirileikkinsä ja satu voi alkaa.


Sade ropisee ikkunaan ja kaurismetsämme luo tunnelmaa ja valonhohdettaan tornikammarin pöydällä.

Rakkaudella Maija





lauantai 25. marraskuuta 2017

Pala kakkua, kiitos!

Heissan!

Palasimme juuri mökiltä ja kyllä saaristossa oli nyt jo illan tullen kylmää ja pimeää. Kauniin aurinkoisen päivän jälkeen sää alkoi pakastua ja tie kiilteli jäisenä. Oli sumua ja koko ajan pelotti, milloin auton eteen hyppää kauris, peura tai hirvi. Niitä on siellä niin paljon, että todella varuillaan on ajettava. Pimeässä illassa sai kuitenkun myös nauttia talojen ikkunoissa tuikkivista jouluvaloista ja sinne sysipimeään saaristoon ne sopivatkin ja luovat omaa lumoavaa tunnelmaansa. Niinikään nautin sukankutomisesta, joululehtien selailusta, eväsleivistä, suklaasta ja kaakaosta, kuunsillasta ja tähdistä, jotka valaisivat kulkuamme. Mökillä teimme viimeisiä talveenvarautumistyöitä ja hengitimme syvään raikasta syysilmaa. Aurinko oli vielä kiivennyt puunlatvojen yläpuolelle, minkä oli jaksanut, joten kauniissa säässä saimme töitämme tehdä.









Suuri rahtilaiva puksutti saarten takaa kirkkaasti valaistuna, mikä olikin hieno ilmestys syyspimeällä merellä. Muuten maisema tuntui hiukan aavemaiselta.




Viikolla oikein onnittelin itseäni, kun sain ikkunat pestyä ulkoa. Siellä tikkailla parin metrin korkeudessa heiluen ja parhaani mukaan ikkunoita kirkkaiksi yrittäen oli olo illalla kuin tukkimetsällä olleella, kun lihakset olivat tasapainottelusta kipeinä ja jäykkinä. Parin päivän päästä tuli myrsky ja lennätti sadepisarat juuri pestyihin ikkunoihin, mutta ovat ne nyt kuitenkin puhtaammat kuin ennen pesua.

Nyt saavat kohta puutarha- ja ulkotyöt jäädä odottamaan kevättä, kunhan vielä joulua laittelen kuisteille ja parvekkeelle. Sitten on mukava vetää villasukat jalkaan, istua lämpöä puskevan takan kyljessä ja nauttia sisälläolosta hyvällä omallatunnolla.


Viime viikonloppuna vietimme isomman lapsenlapsen 5-vuotissynttäreitä. Teemana olivat dinosaurukset ja niinpä kaikki dinosaurukset olivat heränneet eloon. Olin lupautunut tekemään täytekakun juhliin. Tietysti sekin oli teeman mukainen. Täyteeksi toivomusten mukaan suklaakakkupohja sai suklaamoussen, johon löysin Annin uunissa -blogista erinomaisen liivatteettoman ja helpon reseptin.


Äidilläni oli tänään nimipäivät ja tein hänelle lahjaksi kakun, jonka jo eilen kävin hänelle viemässä ja onnea toivottamassa. Tähän aikaan vuodesta tekee niin mieli suklaata ja teen tätä sacherkakkua joka vuosi joulun ympäristössä. Innostuksen kakkuun sain muutama vuosi sitten, kun olimme näihin aikoihin Wienissä ja söimme siellä tätä hurmaavaa herkkua. Kakku oli helppo toteuttaa maidottomana ja gluteenittomana. Tämä kakku sopii hyvin myös joulunpyhiksi leivottavaksi ja koristelua voi muuntaa jouluteemaiseksi vaikka suklaakelloin, -kävyin tai -pukein.






Päivän reissun jälkeen viluisena sitä kaipaa nyt löylyn lämpöön, joten oikein mukavaa lauantai-iltaa ystävät! Rakkaudella Maija

maanantai 13. marraskuuta 2017

Meidän viikonloppu

Moi, moi!

Eilen illalla pienten jalkojen töminä oli hiljentynyt kodissamme, korjailimme ruokapurkkeja jääkaappiin ja lautasia tiskikoneeseen, saunoimme ja istahdimme vielä hetkeksi katsomaan telkkarista suosikkisarjaamme, huomasimme viikonlopun sujahtaneen jälleen kerran kuin siivillä. Paljon kyllä viikonloppuun mahtui ohjelmaakin.

Perjantaina töistä tultuamme pakkasimme kapsäkit ja lähdimme ystäväpariskunnan kanssa Helsinkiin. Mikä sopii sen paremmin tällaiseen marraskuiseen viikonloppuun. Olimme jo aikaisin syksyllä varanneet liput Semmareiden ( Seminaarimäen Laulajat ) 20 Sinkkua -konserttiin. Yöpuuksemme valikoitui huone tyylikkäästä Grand Marine hotellista Katajanokalta. Aivan meren rannalla sijaitsevan hotellin ikkunasta oli mukava katsella syksyistä merta ja satamaan saapuvia matkustajalaivoja. Sattumalta kummipoikamme vaimoineen oli samassa konsertissa. Konsertin jälkeen söimme yhdessä illallista Kuussa. Tuota ravintolaa voi kyllä suositella. Henkilökunta oli ystävällistä ja ruoka todella hyvää.

Lauanatai-aamun kaatosateessa luovutimme hotellihuoneemme ja lähdimme pikaiselle kierrokselle Hakaniemen kauppahalliin. Sitten vielä kahville ja matka kohti Lounais-Suomea alkoi. Kiertelimme kuitekin pikkuteitä pitkin ja esittelimme Lohjan kaupungin ystävillemme, jotka eivät koskaan olleet siellä käyneet. Sujuihan se turistimatka huonommassakin säässä. Kotiin palattua aloitimme valmistautumisen seuraavan päivän viettoon.

Isänpäiväsunnuntai valkeni tyypillisen marraskuisen harmaana. Aamupalan jälkeen kokkaillimme Amoren kanssa yhdessä, sillä lapset perheineen olivat tulossa syömään. Mukava oli viettää aikaa yhdessä ja juhlistaa tuota päivää.


Nyt onkin uusi viikko jo polkaistu käyntiin. Jokohan saisi nuo pihahommat kohta tehtyä loppuun?

Iloista viikkoa teille! Rakkaudella Maija