Hiljaisuudensinfonia

Moikka ystävät!

Lokakuu on jo päässyt hyvään vauhtiin, mutta aurinkoiset päivät sen kuin jatkuvat. Tänään tosin ainakin täällä lounaisrannikolla puhaltelee reipas pohjatuuli, joka saa ilman tuntumaan syksyisen kolealta. Sää ei siis olekaan ihan sitä, miltä ikkunasta katsottuna näyttää. Ulos mennessä kannattaa jo hakea hiukan paksumpaa vaatekertaa päälle.

Viikonloppuna teimme vain yhden yön reissun mökille viemään varastonrakennustavaraa. Vietimme nimittäin perjantai-iltana myöhästynyttä muslimien lammasjuhlaa, sillä työesteiden vuoksi emme sitä pystyneet oikeana päivänä viettämään. Kuten joskus aiemmin jo olen maininnut, kuuluu perheeseemme kahden eri uskontokunnan jäseniä.

Tämä on mannasuurimotaikinasta pannulla paistettua ihanan ohutta ja rapeaa leipää.

Osallisujamäärä oli sikäli erikoinen, että yksi lähti yövuoroon ja söi jo aikaisemmin, yksi pääsi töistä vasta kahdeksalta ja tuli sitten, kun ehti, perheemme pienin jäsen jäi vielä äitinsä kanssa kotiin, sillä monella meistä oli vähän flunssaa, eikä mitään riskiä haluttu ottaa. Tällaisella kokoonpanolla siis juhlimme. Lammasvartaita tietenkin grillattiin, sillä pääosaa näissä juhlissa tosiaankin esittää lammas. Siihen sitten lisäkkeeksi kahta erilaista leipää, kasvisruokailijoille ihanaa pohjoisafrikkalaista kikhernepataa ja ranskalaisia, että pienimmällekin juhlijalle maistui. Jälkkäriksi innostuin kokeilemaan Pirkan ruokalehdestä juustokakku kohtaa uuniomenan -ohjetta. Mukavaa yhdessäoloa herkkujen parissa, vaikkakin hiukan vajavaisesti, mutta kuitenkin juhlat tuli juhlittua.

Lauantaina lähdimme miehen kanssa kahdestaan mökille. Ihan kauheaa ryntäystä ei saaristoon enää näin syksyllä ole, mutta kyllä jonkin verran aina kulkijoita riittää. Olimme perillä vasta illan edellä, joten kiukaan alle laitettiin heti valkea ja saunan lämmetessä tyhjensimme peräkärryt laudoista.

Ennen saunaa kävelin vielä hetken rannalla merentuomaa etsien. Saalis oli aika vaatimaton, mutta joitakin sileitä laattamaisia kiviä oli myrsky kääntänyt taas esille. Pikkuisia ajopuunpaloja, joita aina odotan löytäväni, en koskaan kuitenkaan löydä. Tuuli oli tyyntynyt ja rannalla kuului vain omien askelieni ääni  ja hiljalleen rantakallioon silloin tällöin liplattavat laineet. Ei enää moottoriveneitten hurinaa, sillä ilta oli jo hämärtymässä, ei lintujen viserrystä, ei ääniä naapurista, sillä siellä ei ollut ketään.

Saunoimme kaikessa rauhassa saariston hiljaisuudessa. Kävin kaksi kertaa uimassa. Vesi oli vielä kaksitoista asteista. Kuuntelimme saariston syksyn hiljaisuudensinfoniaa salissa, jonka kattona oli tähtitaivas, seininä metsä ja lattiana meri ja kallio. Kuului vain oma sydämemme syke ja loppuviiikon myrskyn jäljiltä kulman takana syvään huokaileva avomeri. Pimeys sakeni ja oli kohta läpitunkematon. Tätä sinfoniaa kuunnellessa halusi vetäytyä syrjään esiintymislavalta ja vain nauttia, nauttia ja rentoutua katsomossa. Voiko tällaista olla? Ihon kananlihalle nostattava tunnelma. Miten hyvää tekevä konsertti!

Sunnuntaiaamu valkeni aurinkoisena ja tyynenä. Nyt hiljaisuuden rikkoi vain yöpuultaan heränneen variksen raakkuminen ja jonkun pikkulinnun siritys. Kauempana lahden toisella puolella pysytyyn kuivunutta keloa  tukikohtanaan pitävä korppi ilmoitti sekin olemassaolostaan.

Kotimatkalla katseen vangitsivat värikylläisyydessään hehkuvat vaahterat heijastuessaan tyvenen meren kuvajaiseen ja saariston  vaahtera- ja tammilehdot, jotka syysvärissään saivat mielen palaamaan Toscanan ja Umbrian syksyisille kukkuloille. Nytpä muistan, on kastanja-aika! Pitää lähteä kastanjaostoksille ja laittaa nuo herkut paahtumaan takan hiillokselle.

Syystouhut jatkuvat. Olemme vielä säilöneet tyttären kanssa avomaankurkkuja, joita saimme poimia läheisen tuottajan pellolta. Tunnelmallinen syksyinen etikkasäilykkeen tuoksu on täyttänyt kotimme.

Aurinkoista lokakuun alkua kaikille, ystäväni! Maija