maanantai 20. maaliskuuta 2017

Sekuntikello ja mittanauha - liikunnan ilon tappajat

Heippa hei!


Tänään on ollut niin ihana kevätpäivä, että olen posket punaisina touhunut ulkona monta tuntia. Omenapuiden ja marjapensaiden leikkaaminen oli nyt vuorossa. Marjapensaista poistin vanhoja jäkäläisiä oksia. Omenapuita en osaa mitenkään oikeaoppisesti leikata, mutta en edes halua semmoisia "ammattikäyttöön tarkoitettuja omppupuita", vaan sellaisia isoja kuin Astrid Lindgrenin Melukylän lapsissa ja Marikissa. Sellaisia, että keväällä ne kukkivat kuin suuret valkoiset pilvehattarat ja syksyllä notkuvat omenoista. Sellaisista aina haaveilin, kun puut olivat vielä pieniä. Nyt ne jo ovat tuollaisia satukirjojen omenapuita.

Koko viikonlopunkin oli niin hieno sää ja rupesin jo hiukan siistimään pihaa. Haravoin koivuista myrskyjen repimiä oksia ja kyllä piha muuttui jo paljon siistimmäksi. Hämmästys oli suuri, kun huomasin, että köynnöskuusamassa, jonka olen istuttanut kiipeämään pihlajan runkoa pitkin, oli jo pieniä lehtiä ja paljon isoja silmuja. Miten ne mahtavat selvitä, kun viime yönäkin oli 7 astetta pakkasta?

Eilen vaari laittoi myös isomman lapsenlapsen kanssa molempien poikien linnunpöntöt puihin, siten, että ikkunasta voi lintuja seurata. Kovin tänään jo tiaiset kävivät vuokra-asuntoja tarkastelemassa.


Sitten tuohon asiaan. Joulun jälkeen aloin taas vuosien ja vuosien jälkeen käydä uimassa säänöllisesti kerran viikossa. Tykkään uimisesta, mutta edellisellä kerralla kyllästyn siihen, että juuri remontoidussa uimahallissamme  rupesi käymään ihan kauhean paljon uimareita. Niin paljon, ettei matkauiminen enää oikein onnistunut, kun koko ajan sai väistellä toisia oli sitten uimassa aamulla aikaisin, päivällä tai illalla. Nyt päätin, että lähden kokeilemaan, millaista tosi pitkän tauon jälkeen on uimahallissa uiminen.

Uimapäiväni on keskiviikko iltapäivä. Tuo sopii aikatauluuni mainiosti. Kaikki sujui hyvin. Uimareita oli niin vähän, että välillä olin altaassa yksin. Mutta nyt parina viimeisenä kertana on koululaisilla myös ollut opetusohjelmassa uimista. Kerran, kun menin pesuhuoneeseen, ihmettelin, miten kova meteli hallin puolelta kuului. Kun sain uimapuvun päälle ja lähdin altaalle, huomasin, ettei metelin aiheuttajana suinkaan olleet koululaiset tai lapset yleensäkään, vaan poikein liikunnanopettaja, joka kiljui altaan toisessa päässä sekuntikello kädessä. Kaksi poikaa kerrallaan kroolasi altaan päästä päähän opettajan huutaessa ohjeita ja ottaessa aikaa sekuntikellollaan. Viimeisenä joku räpiköi vielä yksin jotenkuten radan läpi ja sai sitten ajaksi mitä sai. Ei ainakaan mitään kehuja kuulunut! Kun kroolaukset oli kroolattu, saivat pojat mennä istumaan porealtaaseen, jossa iso osa tunnista kuluikin. Ihmeellinen liikuntatunti! Teki mieli mennä nykäisemään opettajaa housunlahkeesta ja sanoa mielipiteeni.

En millään voi ymmärtää, että niin paljon on virrannut vettä Paimion joessa ja eletään vuotta 2017 ja vieläkin kaikista liikunnanedistämispuheista huolimatta liikuntatunnit ovat aivan samanlaisia, kuin ne ovat aina olleet. Mitataan ja otetaan aikaa. Aina ovat ne hyvät, jotka tekevät ensin ja näyttävät mallia ja aina ne huonot, jotka tulevat viimeisenä, eivätkä saa hyviä tuloksia. Säälitti niin se viimeinen uimari! Kai opetussuunnitelma sitten saatiin toteutettua ja ainakin opettajalla oli hyvä mieli. Voin kuitenkin kuvitella, ettei tuo poika kovasti itsekseen liikuntaa ihan pian harrasta.

Minä olen ollut koulussa aina huono liikunnassa. Niin todistivat sekuntikello ja mittanauha. Yritin kyllä, mutta yrittämisestä ei annettu numeroa. Minua ei valittu ensimmäisten joukossa, kun parhaat saivat valita joukkueensa peleihin. Hyvä, että viimeisimpänä kelpasin. Koluliikunta tappoi niin perusteellisesti liikuntainnon, että kesti vuosia, ennen kuin lähdin oma-aloitteisesti lenkille tai hiihtämään. En ole ollut liikunnan vastainen syntymästäni saakka. Lapsena hiihdin, laskin mäkeä, pyöräilin ja olin paljon ulkona. Kansakoulussa hiihdettiin välituntilatua ahkerasti kaikki välitunnit. Nykyään lenkkeilen, uin ja harrastan kaikenlaista hyötyliikuntaa. Nautin vihmovasta sateesta kasvoillani, kun kävelen töihin huonommassakin säässä. Mutta sen voin sanoa, että vielä neljänkymmenen vuoden jälkeenkin muistan oppikoulusta nuo sekuntikellot ja mittanauhat, mutta niin kovin toivon, että voitaisiin kääntää kelloa jo hiukan eteenpäin liikunnan opetusssuunnitelmassakin.

Onko kellään muulla vastaavanlaisia muistoja koulun liikuntatunnelta?

Huomiselle ja keskiviikolle on taas luvassa tuulta ja sadetta kaikissa muodoissa. Nautitaan niistäkin päivistä! T.Maija

2 kommenttia:

  1. Kuullostaa simputukselta! Itse olen ollut aina liikunnallinen ja harrastanut koulun ulkopuolellakin liikuntaa. Minun muistoni on hyviä, mutta uskon että on toisenlaisiakin kokemuksia.
    Mukavaa viikonjatkoa!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Mamma63 <3
    Kyllä tosiaan kuulostaa! Minusta liikuntatuntien tarkoitus olisi kannustaa ja auttaa jokaista löytämään se oma mieluisa liikuntalaji. Kansanterveyttä ajatellen tämä tuntuisi järkevältä.
    Mukavaa viikonjatkoa Sinullekin!

    VastaaPoista