perjantai 16. maaliskuuta 2018

Maaliskuisia kuvia - 5 kuvaa kuluvasta kuukaudesta -haaste

Perjantaihuomenet Myrskyluodolta!

Sain Koti Saksassa sydän Suomessa -blogin -A-:lta kivan haasteen. Katsotaanpa mitä tämän kuukauden alkupuoliskolla on tullut kuvattua.


Tämän kuvan sorsat uivat hyisessä Mälaren-järvessä. Kuva on otettu matkaltamme, jonka teimme Ruotsiin heti maaliskuun alussa. Tämä kuvaa hyvin tämän talven kylmyyttä, joka vielä nyt maaliskuullakin pitää kynsissään. Eikä vain meillä Suomessa vaan myös Ruotsissa.


Maaliskuussa kevätauringon kuitenkin alkaessa jo lämmittää kaikesta kylmyydestä huolimatta tekee mieli kevään värejä lautasellekin, joten keltainen aamupala antaa pirteyttä alkavaan päivään. Hentojen aamuisten auringonsäteiden kurkkiessa arasti ikkunoista tupaan on tuon aamupalan aika.


Villasukkia, villasukkia, niitä on tänä talvena tarvittu ja kudottu. Kevään värit innostavat käsitöissäkin. Tässä päsiäisen pupusukat isommalla Murulla. Pienemmän Murun sukat ovat vielä puikoilla himppua vaille valmiit. Malli on Drops`n Bunny Dance muunneltuna. Sukkien varsissa loikkivat isomman Murun lemmikkipuput Kukka ja Soma.


Hiukan jo pääsiäistä kotiin, että siitä ehtii nauttimaan kunnolla. Kohtahan se jo on.


Ystävien tuomasta ihanasta keltaisesta kimpusta viimeiset neilikat mökkirannan tervalepänoksien kanssa tuovat kevättä eteisen senki päällä peilin edessä.

Haasteen säännöt:

Kerro postauksessa, keneltä sait haasteen.

Tee postaus, jossa kerrot viidellä kuvalla sinun kuluvasta kuukaudestasi oli se sitten mikä kuukausi tahansa.

Haasta kolme tai useampi blogiystäväsi mukaan.

Käy kirjoittamassa postauksesi Maatiaiskanasen Elämää -blogin 5 kuvaa kuluvasta kuukaudesta -haaste postauksen kommenttikenttään, niin se lisätään haasteeseen osallistuneiden listaan.

Haastan mukaan seuraavat blogit:

Meidän mökki ja koti Ahvenanmaalla
Simpukka ja meriheinä
Vuonon kimallus
Lapastaivas

Oikein aurinkoista alkavaa viikonloppua kaikille blogiystävilleni <3
Rakkaudella Maija

12 kommenttia:

  1. Kiva, että osallistuit haasteeseen <3 kiitos! Lisään sen osallistujien listaan. On muuten todella upeat villasukat, aivan ihastuttavat <3 Mukavaa viikonloppua myös Sinulle!

    VastaaPoista
  2. Kivaa, kun osallistuit haasteeseen! 😊 Mukavaa viikonloppua Sinulle. 😍 p.s. IIIHANAT pupusukat!! 🙃💕

    VastaaPoista
  3. Olipa kivoja kuvia!
    Hauskat sukat!
    Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Kiitos Mamma ❤️
    Sukkia on kiva kutoa, kun malleja löytyy vaikka minkälaisia.

    VastaaPoista
  5. Tulin kurkkaamaan, joko talvi hellittää Myrskyluodolla. Taitaa kevättä olla vielä vain ihanissa sukissa ja kauniissa koristeissa.

    VastaaPoista
  6. Kiitos Ansu ja kiva, kun tulit kurkkaamaan ❤️Kyllä mielessä jo on kevättä ja ulkonakin tuoksuu keväälle, mutta vielä pitää hiukan odotella.
    Kevään odotusta sinne ❤️

    VastaaPoista
  7. Hienot pupusukat!
    Hyvää uutta viikkoa Maija!💕💕

    VastaaPoista
  8. Kiitos Sari ❤️Sinullekin oikein mukavaa alkanutta viikkoa 💕

    VastaaPoista
  9. Ihanat kuvat ja voi miten paljon kivoja juttuja kuukauteen mahtuukaan:) Nuo sukat on niin suloiset, aivan ihanat♥ Leppoisaa loppuviikkoa sinne teille♥

    VastaaPoista
  10. Kiitos paljon 💕
    Oikein ihanaa loppuviikkoa teille myös ❤️

    VastaaPoista