Tyrskyjen luodot

Itsenäisyyspäivä AD 2020. Seison meren siloittamalla luodolla ajatuksiini vaipuneena. Harmaat luodot, harmaa, vaahtopäinä tyrskyävä meri, harmaa taivas. Kaikki yhtyvät jossakin kaukana horisontissa. Tunnen itseni kovin pieneksi tuossa kokonaisuudessa. Tyrskyt hyräilevät Finlandiahymniä. Mielen valtaa juhlallinen tunnelma. Tämä maisema - niin suomalainen, niin itsenäinen.

Ravistan itseni hereille mietteistäni. Alkaa kotimatka. Luotojen kirkko katoaa harmauteen. Laivan keinuessa mietin, miten nuo luodot, salmet, lahdet ovat kietoneet lonkeronsa ympärilleni ja lumonneet minut.

---------

Teimme taas viikonloppuvierailun nuoremman tyttäremme luo Kökariin. Mukavaa yhdessäoloa, hiljaisuudesta ja tuulen huminasta nauttimista ja pikkuisen joulutunnelman hakemista.

Pistäydyimme Peders Aplagårdin tilamyymälässä. Kauniisti oli aseteltu esille glögit, punssilla ryyditetyt hillot, omenasalsat ja julmustit. Kökarilaista joulutunnelmaa parhaimmillaan. 

Meille tarjoutui myös tilaisuus saada opastus kauniissa kirkossa, jolla on erikoinen ja mielenkiintoinen tarinansa. Tyttärelle tuttu kirkon lukkari esitteli meille kirkkoa ja mukava oli kuunnella hänen kertomustaan votiivilaivasta, joka tietää seuraavan päivän tuulen suunnan. Kaakkoistuuli saattelisi meidät kotiin seuraavana päivänä ja toden totta, se piti paikkansa. Lukkari kertoi myös alttaritaulun maalauksesta, jossa opetuslapset ovat kokoontuneet viimeiselle ehtoolliselle. Siinä epäileväinen Juudas seuraa katseellaan ja katsoo silmiin, minne tahansa puolta kirkossa menikään. Tämäkin täysin totta. Kun kirkon tarina on käyty läpi, esittelee lukkari vielä urkuja, kipuaa urkuparvelle ja soittaa meille komeasti Oi sä riemuisa -joululaulun. Siitä se joulumieli viimeistään syttyi sydämiin. Keskustelemme niitä näitä vielä poistuessamme kirkosta. Lukkari, joka toimii myös suntiona, kertoo, että Kökarissa on vielä jäljellä vanha tapa, jossa omaiset kaivavat haudan poisnukkuneelle. Onpa kaunis tapa, eikä sitä kuulema ole muissa saarissa enää käytössä. Saan myös tietää pappilan, jossa Ulla-Lena Lundbergin kirjassa Jää papin perhe asui. Lukkari näyttää myös siinä alhaalla olevan salmen, johon saman kirjan pappi hukkui vajottuaan jäihin. Kaikki muuttuu niin todelliseksi. Olen juuri lukemassa tuota kirjaa toiseen kertaan nyt, kun luotojen paikat ovat tulleet minulle tutummiksi.

Ja meri. Kirkon taakse on rakennettu viime käynnin jälkeen lintutorni tai paremminkin - tasanne, jonne pääsevät myös liikuntarajoitteiset. Sieltä kelpaa meren kuohuja katsella. Lopulta kylmänä puhaltava luotojen tuuli saa meidät lähtemään. 

Taas palaamme luodoille, kun sen aika on. 

Toivotan kaikille ihanille ystävilleni oikein tunnelmallisia jouluvalmisteluja ja joulunodotusta. 

Rakkaudella Maija