sunnuntai 17. lokakuuta 2021

Kukkiva kurpitsa

 Hei!

Lokakuu ja päässäni hyrräävät vai ajatukset kurpitsoista. Ei syksyä ilman niitä. Ne ovat jotenkin saaneet minut pauloihinsa. Oikeiden kurpitsojen lisäksi olen ommellut kankaisia kurpitsoja, joiden koristelussa vain mielikuvituksen taivas on rajana. 

Perjantaina saimme vieraaksemme ihania ystäviä. Illan teemana oli kurpitsa. Ulkona kuistin olen koristellut jo aikoja sitten näillä oransseilla, vihreillä ja valkoisilla palleroilla. Kurpitsa-alkukeiton lisäksi koristelin pöydän kurpitsoilla.  Ison, josta olin keittoon kaivertanut kurpitsan sisuksen, koristelin kukilla. Tällaisia kuvia on netti pullollaan ja niinpä minäkin halusin kokeilla, mitä saisin aikaan. Kaupasta ostin Reilunkaupan ruusuja, jotka yleensä kestävät kauan. Kaikki muu materiaali löytyi omasta pihasta ja metsästä. Kaiverrettuun kurpitsaan asetin sisälle tuorekelmulla päällystetyn oasissienen, jonka kostutin hyvin. Grillitikuilla asettelin hatun paikoilleen ja sitten vaan sommittelemaan kukkia. Hiukan kurpitsajuhlan taikuutta saa aikaan, kun asettelee kurpitsalle vielä patterikäyttöiset valot. 










Kurpitsaista lokakuun loppupuolta! Terveisin Maija 

2 kommenttia:

  1. Kiitos ❤Täytyy viettää etukäteen halloweenia ja nauttia kurpitsoista, kun kurpitsajuhlan aikana ollaan reissussa🎃

    VastaaPoista