Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ravintola. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ravintola. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Tapahtui pyhäinpäiväviikonloppuna

Hei vaan :)

Tämä viikonloppu on ollut todellakin täynnä tapahtumaa. Odotin niin kovin viime perjantai-iltaa. Jo kauna sitten, lipuissa luki 12.7., olimme ostaneet liput Åbo Svenska Teaternin Stormskärs Majaan - Myrskyluodon Maijaan. Ystäväpariskunnan kanssa lähdimme innolla teatteri-iltaan Turkuun.

Åbo Svenska Teatern - Turun Ruotsalainen Teatteri - on jo sinäänsä näkemisen arvoinen kauniine vanhoine sisustuksineen, jollaisia Suomessa niin harvoin tapaa. Puhumattakaan tietenkään itse esityksestä. Aivan huippuja olivat näyttelijät ja toteutus niin omaperäinen, että, jos Myrskyluodon Maijaa voi jo kutsua suomalaiseksi klassikoksi, oli se saanut aivan uudenlaisen lähestymistavan. Moderni versio vanhoissa vaatteissa.

Koska olen ehkä hiukan kaavoihin kangistunut joiltakin osin, vaikka kaikesta uudesta pidänkin, tuntui näytelmän alku ensin hiukan oudolta ja mietin, että miten tämä nyt on tällainen. Mitä tästä tulee? Tuleeko pitkä kaksituntinen? Miksi näytelmässä, joka alkoi kauniilla, elävällä pelimannisoitannolla aivan silmiemme edessä, on muovisankoja ja -saaveja? Väki istuu lavan reunalla, syö ja juo. Mutta kaikki kuvitteellisesti. Miksi?

Mutta sitä mukaa, kun näytelmä eteni, suuri muovi merenä ja aaltoina, peltilevyjen kalistelu ukkosenjylinänä, rohkeita vetoja alastomina saunanlauteilla istumisesta ja kaiken takana kuitenkin tuo klassikkoteos, tuntui esitys pureutuvan yhä syvemmälle ajatuksiini ja mieleeni. Olimme kuin suorastaan itse mukana tuossa näytelmässä, sillä toisella penkkirivillä näyttelijät tuntuivat välillä tulevan suoraan syliimme. Ehkä hyvin ruotsalainen ote koko jutussa? Tiedä tuota.

Niin mukaansatempaava tuo modernilla otteella esitetty Maijan ja Jannen rakkaustarina oli, että silmäkulmat välillä kostuivat ja tietysti, kun vielä heidän häävalssinsa soi, toi se mieleen lapsemme häät viime toukokuulta, jossa poikamme vei häävalssiin tuoreen vaimonsa Maijan ja Jannen häävalssin tahtiin.

Superesityksen saimme katsoa pyhäinpäiväviikonlopun alkuun, jota voimme lämpimästi suositella, jos vai onnistuu liput saamaan käsiinsä.



Teatteriesityksen jälkeen lähdimme syömään tällä hetkellä Suomen suosituimpaan ravintolaan, Kaskikseen. Tuonnekin paikat oli varattu jo kolmea kuukautta aikaisemmin, sillä paikka on niin suosittu, että ihan tuosta noin vain ei sinne syömään ole mahdollista pistäytyä, vaan tuo kolme kuukautta etukäteen on tiedettävä, jos sinne haluaa mennä.

Tätä kannati odottaa. Saimme tyttäreltämme joululahjaksi lahjakortin Kaskikseen. No milloin voimme mennä? Milloin tiedämme kolmea kuukautta etukäteen, että voimme sinne mennä? Teatteri-ilta osottautui sitten sopivaksi yhdistelmäksi tälle ravintolaillalle.

1960-70 -luvun kerrostalon alakerrassa on pieni huoneisto. Pieni keittiö ja pieni ravintolasali, jossa on 36 asiakaspaikkaa. Palvelu aivan loistavaa ja hyvin henkilökohtaista. Ruoka herkullista vanhoja reseptejä uudelleen lämmitettyinä. Eikä nälkäiseksikään tarvitse jäädä, sillä annokset ovat kooltaan reiluja. WC:ssäkin on ajteltu asiakasta suoristusrautoineen ja hiuslakkapulloineen.

Mielenkiintoinen kokemus, joka ei varmasti jätä ketään kylmäksi. Sisustuksessa on kunnioitettu talon aikakautta ja henkeä. Samoin musiikki on valittu senaikaisista kappaleista. Todella loistava kokonaisuus. joka päätti mukavan teatteri-iltamme ihanasti.


Tällaiselta näyttää Suomen tämän hetken suosituin ravintola. Se ei pröystäile ulkonäöllään, mutta ehkä juuri siinä on sen viehätys. Lähdimme lähes viimeisinä, joten siksi muut pöydät ovat jo tyhjiä.

Eilen illalla saimme rakkaat entiset naapurimme pitkästä aikaa kyläilylle. Kyllä oli mukava tuulisena, pimeänä lokakuisena iltana päivittää kuulumisia. Tyttäremme teki meille antipastoja.





Juustoja, itsetehtyä hummusta lusikassa maalaisleivän kanssa, guacamolea maalasileivällä. Näillä saimme illan aloittaa. Minä kokkasin coq au vineä - kukkoa viinissä ja jälkkäriksi haamukakkua.


Nyt onkin aika lähteä viettämään kuolleidenpäivää guatemalalaiseen tapaan ja sitten italialaiseen tapaan pienen silmäterämme nimppareita, joten tapahtuaa riittää koko viikonlopuksi. Mikäs sen mukavampaa :)

Rattoisaa sunnuntaita ystäväiseni :) t. Maija Myrskyluodolta

torstai 20. elokuuta 2015

Turku by night - Turussa ravintolassa

Ciao tutti :)



Eilen illalla olimme ystävien kanssa Turussa syömässä, Ravintolaksi valikoitui, yllätys, yllätys, hiljattain avattu italialainen ravintola Osteria Ovo Linnankatu 1:ssä. Ravintolan isäntä on aitoitalialainen ja emäntä suomalainen. Tyttäremme suositteli tätä ravintolaa meille. Niinpä pöytävaraus ja tiedossa oli herkuttelua italialaiseen tapaan.



Antipasteiksi eli alkupaloiksi valitsimme puhvelin mozzarellaa ja ilmakuivattua kinkkua sekä valkoviinissä kypsennettyjä sinisimpukoita. Secondiksi eli pääruuaksi kaikki valitsivat saltinboccaa salaatilla tai lämpimillä kasviksilla contorneiksi eli lisukkeiksi ja loistavaksi päätökseksi eli dolceksi mitäs muuta kuin pannacottaa tuoreiden marjojen kera. Lisäksi espressokupilliset, limoncellot ja grapat vielä palanpainikkeiksi. Loistava ruoka sai veden kielelle ja hiveli makunystyröitä.



Voimme suositella tätä ravintolaa lämpimästi. Paikka oli mukavasti sisustettu ja ikkunoista avautui niin perusturkulainen maisema tuomiokirkontorneineen, Aurajokineen ja Piispankadun vanhoine taloineen.

Linnankadulla kävellessä tuli aivan sellainen tunne kuin olisi jossakin Keski-Euroopassa. Todella kiva tunnelma suomalaisessa kaupungissa, sillä ravintolat olivat laittaneet kadun varteen terasseja ja ihmiset istuskelivat pöydissä seurustelemassa. Joki tuo tietysti oman lisänsä tunnelmaan. Kivaa olisi olla turistina Turussa, mutta kun se on hiukan liian tuttu ja jokapäiväinen.



Päätimme jatkaa iltaa vielä istuskelemalla jonkin aikaa jokilaivalla iltaelämää seuraten kaupungin hämärtyessä ja vaihtuessa iltavalaistukseen. Hiljalleen kävelimme ravintolasta joevartta pitkin vanhojen lehmusten katveessa jokilaivoille. Turku by night - kyllä oli kaunista.





Nauttikaa elämästänne, ystävät :)