maanantai 27. marraskuuta 2017

Sinivalkoista -haaste

Sain jokin aika sitten kivan haasteen Koti Saksassa sydän Suomessa -blogin -A-:lta. Haasteen on aloittanut Puutarhahetki -blogin Tiiu.

Mitähän sinivalkoista meiltä löytyy?


Meillä on aika paljon sinistä, mutta ihan puhtaasti valkoiseen yhdistettynä sitä on keittiössä vanhoissa astioissa. Valkoinen huumaavaa tuoksuaan levittävä hyasintti on sinivalkoisessa Arabian voipytyssä.


Valkoinen Arabian kulho ja sinivalkoinen maitokannu ovat parina myös keittiön pöydällä. Huomaathan ikkunan takana ikkunalaudalla sinivalkoisen majakan.


Niin ikään keittiössä ylhäällä lankulla on saksalaisia sinivalkoisia posliinipurkkeja.


Samaisella lankulla on myös lautanen, joka kuului huushollimme ensimmäiseen lautassarjaan. Tämäkin siis jo yli 40 vuotta vanha.


Keittiöstä makuukammariin. Makuuhuoneessa meillä on paljon sinistä ja valkoista ripauksella ruskeaa.


Pojan entisessä huoneessa ovat nämä Marimekon sinivalkoiset Unikko -verhot.

Jo ensi viikolla Suomi täyttää 100 vuotta ja kaapissa on jo valmiina sinivalkoiset kynttilät ja servietit ja tietysti Suomen lippu salkoon vedettäväksi.

En haasta erityisesti mitään blogia, koska haaste on ilmeiseti kiertänyt jo aika laajasti, mutta jos haluat, nappaa se toki tästä.

Oikein mukavaa sinivalkoisen juhlapäivän odotusta! Rakkaudella Maija






10 kommenttia:

  1. Hienot sinivalkoiset kuvat! Itsekin pidän sinivalkoisista astioista. Kiitos osallistumisesta haasteeseen!💙Lisään postauksesi linkin haasteeseen vastanneiden listalle blogiini huomenna. Hyvää marraskuun loppua ja ihanaa joulunodotusta!

    VastaaPoista
  2. Voi kuinka ihania sinivalkoisia astioita! Kerrassaan upeita!
    Hieno postaus. Sitä juhlapäivää tässä odotellaan...
    Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mamma63 💝
      Sinulle myös hyvää viikon jatkoa!

      Poista
  3. Tosi kivoja sinivalkoisia kuvia!❤️
    Tämä oli kiva haaste.
    Hyvää tiistaita Maija!❤️

    VastaaPoista
  4. Ihania, vanhoja sini-valkoisia astioita, komea kokoelma. Tuollainen Arabian voipytty löytyy anopin kotoa ja meiltä tuo sinikukallinen Arabian kannu. En ihan varmasti tiedä keneltä kannu on lähtöisin, mutta miehen suvun puolelta kuitenkin. Hienoja aarteita. Mukavaa loppuviikkoa, ensi viikolla juhlitaan sitten sinivalkoista isänmaatamme. 😊🇫🇮

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos -A-!
      Minustakin nuo ovat aarteita. Voipytty on kirpparilta, mutta kannu on anopin vanha.
      Hyvää ensimmäistä adventtiviikonloppua!

      Poista
  5. Oih miten ihania sinivalkokuvia♥ SUOMI♥ Nuo hyasintit on sitten ihanan tuoksuisia:) Mukavaa marraskuun viimeistä päivää♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päden paja!
      Hyasintti on minulle se joulun tuoja.
      Nautitaan ja juhlitaan kunnolla tätä rakasta isänmaatamme.
      Hyvää adventtiviikonloppua!

      Poista