Älä tule paha Nuutti

Heissan!

Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi. Niin kuin joka vuosi, niin se Nuutti tuli tänäkin vuonna. Ei odotettuna vieraana, mutta tuli kuitenkin. Millään en raaskisi luopua joulun tunnelmasta, valoista, kuusesta, koristeista. Meillä joulua on vietetty aina Nuutin päivään eli 13.1. asti. Se, minkä on rakkaudella, lämmöllä, odotuksella ja jännityksellä kotiin rakkailleen rakentanut, on sitten kuitenkin korjattava seuraavaksi jouluksi pahvilaatikoihin kaappien perukoille. Huolella, että ne on taas mukava ottaa siisteinä ja hyväkuntoisina uudelleen esiin. Johonkinhan se raja on vedettävä, sillä muuten kävisi niin, ettei seuraavana jouluna joulu enää tuntuisi joululta, kun se muutenkin tahtoo tulla kovasti äkkiä uudelleen.

Että olisimme aina viettäneet joulua Nuuttiin asti, ei kuitenkaan pidäkään paikkaansa. Sinä vuonna, kun poikamme loppiaisen jälkeisenä päivänä astui armeijan harmaisiin, niin kuin ennen sanottiin, nykyään kai vihreisiin, päätin lopettaa samalla joulun vieton siihen paikkaan siltä erää. Pojalla vuosi edessä isänmaata palvelemassa, miniällä ja minulla kova ikävä. Ajattelin hiukan vauhdittaa vuoden kulkua. Kun joulunviettokin lopetetaan aikaisemmin, kuluu vuosikin nopeammin ja alkoihan sekin vuosi siitä etenemään. Ensin hitaammin ja sitten nopeammin.

Mutta kuusta tulee nyt ikävä. Viskaan sen alas parvekkeelta odottamaan oksien karsimista, siivoan pois neulaset, kuusenalusmaton. Vielä pääsee kuusi iloksemme takkapuina lämmittämään talvi-iltaamme, kunhan on ensin kuivunut.

Ei tullut kuitenkaan nuuttipukkeja vieraisille. Lapsuudesta muistan, miten maalla naapuruston isommat lapset tai kai jo nuoret olivat pukeutuneet nuuttipukeiksi ja tulla kolistelivat eteisestä sisälle. Ne tuntuivat silloin kovin pelottavilta, sillä nuuttipukit olivat pukeutuneet kuka joulupukinnaamariin, kuka huiviin, kuka nurin päin käännettyyn turkkiin ja kuka mitenkin, ettei heitä olisi tunnettu. Joulusta jääneitä oluita he eivät kuitenkaan pyytäneet, vaan taisivat tyytyä vain karamelliin tai piparkakkuihin.

Nyt on aika viettää selkäviikkoja, lopettaa pirtissä loikoileminen ja tarttua kiinni arjen askareisiin. Päivät pitenevät pikkuhiljaa ja valon määrä lisääntyy pitkän ja kovin pimeän ajan jälkeen. Kohta keitetään madesoppaa ja mateen maksasta onkin sopivaa ennustaa tulevan kesän säätä, ketä se kiinnostaa. Jos nimittäin maksa on kirjava, ennustaa se sateista ja myrskyistä ja siis kylmää kesää.

Arkiaskareista huolimatta oikein lempeitä selkäviikkoja, ystävät! Rakkaudella Maija

PS. Mukavaa, että piipahdit blogissani. Mielelläni lukisin pieniä kommentteja.