Lapsuusmuistoja 1960-luvulta

Marraskuun loppupuolen päivissä kohtaa toisensa kaksi hämärää ja sitten tulee pimeä ja sitten yö. Välissä saattaa päivä valjeta hiukan. Ei kuitenkaan niin paljon, ettei sisällä huoneissa lamppuja tarvitsisi sytyttää. Ompelustyöt ja muutkin käsityöt vaativat tarkkaa näkemistä. Joskus sumu peittää vaipallaan tienoot ja pilvet laskeutuvat niin alas maahan, että ulkonakin on hämärää. Ihmiset kulkevat kumarana sumuverhon ja maan välissä. Sellainen on marraskuinen päivä. Jos olisi lunta, se hiukan valaisisi maisemaa. Mutta marraskuun lumi voi vielä tulla ja taas mennä. Jättäen jälkeensä loskan, jossa ihmiset nilkkojaan myöten kahlaavat. 

Maija käy kansakoulun neljättä luokkaa. Hän asuu perheineen maalla. Kolme vanhinta sisarusta on jo muuttanut pois, mutta yksi isosisko vielä on kotona. 

On myöhäinen iltapäivä. Koulusta Maija on palannut puolen päivän jälkeen, syönyt hiukan voileipää kuuman kaakaon kanssa ja tehnyt nopeasti läksyt. Läksyt, jotka Maijaa eivät kovin kiinnosta. Hän tekee ne vain, koska niin on tehtävä ja opettaja on käskenyt. Ei Maijaa koulunkäynti yleensäkään kiinnosta. Hän menee sinne, koska sinne on mentävä. Yleinen pakko. Pakko, josta ei ole poispääsyä. Ei Maija haaveile oppikouluun menosta. Ei mistään sellaisesta. On niin paljon muita, mukavampia ja tärkeämpiä asioita, kuten hevosella ja traktorilla ajo ja ratsastaminen, hevosen hoito, peltotyöt ja lannanajo. Ei Maija oikeastaan ehtisikään omasta mielestään koulua käymään. Käy kuitenkin, kun on pakko.

Tältä päivältä läksyt on tehty ja perheen kanssa yhdessä syöty illalliseksi mamman tekemää lihapullasoosia ja keitettyjä perunoita puolukkasurvoksen kera. Illallisen jälkeen mamma ja pappa lähtevät lypsylle ja hoitamaan karjaa. Maija jää isosiskonsa kanssa siistimään illallisen ruuat kaappeihin ja tiskaamaan astiat. Ja sehän on selvää, että isosisko saa tiskata ja Maijan tehtäväksi jää kuivaaminen, vaikka tiskaaminen olisi paljon mukavampaa. Ja selvää on myös se, että kinaa siitä syntyy. Joskus niinkin kova, että mamman posliiniköynnös katkeaa. Ja siitä kyllä siskokset pelstyvät ja tiskaaminen sujuu taas rauhallisemmissa merkeissä. 

Kun astiat on nopeasti tiskattu, varsinkin, jos riitaa ei ole syntynyt, ehtii Maija vielä navetalle. Marraskuisessa pimeässä on navetan suojissa hyvä ja turvallista leikkiä, sillä navetta ja kaikki on kietoutunut pimeään samettiin. On oikein pelottavaakin astua ovesta ulos. Ties, mitä peikkoja, mörköjä ja tonttuja on liikkeellä pimeän turvin. Joskus keikkuu metsän reunassa myrskylyhdyn valo, mutta sen Maija tietää, että se on mukava Toivosen setä, joka kujaa pitkin metsän takaa on tulossa tervehtimään ja juttelemaan kaiken maailman asioita, niin kuin oli tapana. Vaikka kapina-ajasta, mutta sitä Maija ei ymmärtänyt, mistä oli kysymys. Sen verran kuitenkin, että jostain pahasta, kun setä sanoi oleensa vankilassakin jossakin kaukana Lahdessa. 

Välillä Maijan on navetalla hoidettava pikkuaskareita. Hänellä on kaksi kirjavaa kanaa, jotka munivat ruskeita munia ja kaksi kirjavaa kukkoa. Niiden häkin siivoaminen kuuluu Maijalle. Maija astuu lämpimään navettaan. Höyry tupruaa oviaukosta ulos ja eläinten- ja lannanhaju tunkeutuu sieraimiin. Mutta se ei Maijasta ole ollenkaan paha haju, vaan ihan tavallinen. Lehmät rouskuttavat iltaruokaansa parsissaan ja lypsykone hurisee tasaisesti. Vasikat ynähtelevät karsinassaan ja possut massuttavat laskiämpäristä kaadettua ruokaansa. Pappa lypsää koneella ja mamma loput käsin. Joskus Maijakin pääsee lypsämään ja se tuntuu mukavalta, kun saa tehdä isojen ihmisten töitä. 

Maijan oma Suomenhevonen Irto hörähtelee tallin puolella ja Maija käy sitä tervehtimässä ja harjaamassa. Hevosen lämmin kuve ja kylki tuntuvat mukavilta jo kylmänä marraskuun iltana. Hevosen turpa on pemeä kuin kallein sametti ja ruuna katselee suurilla ystävällisillä silmillään. Maijan paras kaveri. 

Navetan vintille vievät raput, joiden yläreunaan parrun päälle Maija vie kirjeen tontun vietäväksi, jonka on leveällä ja huolimattomalla käsialallaan kirjoittanut joulupukille. Kyllä pukki ja tontut siitä selvän saavat, mitä Maija on toivonut. Maija on huono kirjoittamaan. Kaunokirjoituskirjaimet ovat kovin leveitä ja kaksoiskonsonanteista puuttuu toinen. Sille Maija ei mitään voi. Kirjaimista ei millään saa kapeampia ja Maijalle Kisa-sokeri on Kissa-sokeri tai tatti on tati. Ei Maija varmaan tyhmä ole, kunhan vaan oppisi nuo kirjaimet. Mutta kun kirjoittaessa on aina niin kiire tarinankerrontaan. Ja niin Maija kirjoittaa pitkiä tarinoita ja opettaja käyttää punakynäänsä ja antaa huonon numeron. 

Iltalypsy ja navettatyöt on kohta tehty. Maija astuu ulos navetasta. On alkanut sataa suuria märkiä lumihiutaleita, jotka maata koskettaessaan sulavat. Jospa kohta tulisikin lumipeite. Silloin Maija saisi laskea pulkallaan pikkutuvan takana mäkeä iltalypsyn aikana. Lumi valaisisi tienoon ja kuun valossa kaikki näyttäisi turvallisemmalta. Ei silloin peikkoja ja mörköjäkään näkyisi. Silloin pitäisi pukea lämpimästi. Maija miettii, että reidet kyllä taas punottaisivat siitä välipaikasta, joka sukkanauhoilla ylhäällä pidettävien sukkien ja alushousujen väliin paljaana jää, vaikka päällä olisi lämpimät toppahousut. Mutta ei se pulkkamäessä haittaisi. 

–-----------------

Hiukan vielä Maijasta. Isompana Maija oppi kaksoiskonsonantit, pyrki ja pääsi oppikouluun, pääsi lukioon, pääsi ylioppilaaksi, pyrki ja pääsi yliopistoon ja valmistui filosofian maisteriksi.

Kiitos isosiskolle, joka innosti koulunkäyntiin ja vei pyrkimään oppikouluun, kiitos toiselle isosiskolle, jonka luona Turussa sain ensin asua, kun menin yliopistoon ja koti-ikävä oli valtava, kiitos vielä yhdelle isosiskolle ja isoveljelle kannustuksesta ja kiitos vanhemmilleni, kun ovat lapsensa kouluttaneet ❤️

Rakkaudella Maija