Matkalla pohjoiseen - elämää tupakkatehtaan varjossa

Moikka!

Noin viikko sitten lähdimme matkalle pohjoiseen. Määränpäämme oli Oulu, jonne suuntasimme työasioissa. Omalla autolla starttasimme perjantaiaamuna klo 4.30. Amoren ja minun lisäksi poikamme lähti myös mukaan jakamaan ajourakkaa ja tapaamaan oululaista opiskelukaveriaan.

Silmissä hiersi vielä unihiekka, kun tien päälle lähdimme. Porukalla matka kuitenkin taittui mukavasti välillä kahvitellen, erilaisia tietokilpailukysymyksiä kysellen, "Kuka olen" -peliä pelaten ja ihastuttavia supisuomalaisia periteisiä talvimaisemia ihastellen. Sukkapari valmistui ja toistakin aloitin. Miten onkin unohtunut, kuinka erilainen Suomi avautuu sisempänä ja pohjoisempana maatamme. Meillä oli kuitenkin sen verran kiire, että vain autonikkunasta oli tyydyttävä menomatkalla paikkoja katselemaan. Ajelimme pohjoiseen Keski-Suomen kautta.

Oulu on viihtyisä kaupunki Toripoliiseineen ja ystävällisine ihmisineen. Matkaväsymys kuitenkin painoi ja pakkastakin oli ihan riittävästi, joten kovin paljon ei houkuttanut kaupungilla kävellä. Siispä tyydyimme vain käymään syömässä toisessa kerroksessa olevassa Oskarin Kellarissa :). Ruoka oli erinomaista ja palvelu kiitettävää. Syötyämme kömmimmekin jo hotellihuoneeseen ja Nukkumatti houkutteli untenmaille aika nopeasti.

Kahdeksalta seuraavana aamuna olimme jo aamupalapöydässä ja sitten taas valmiina tien päälle. 15 asteen pakkanen ei tuntunut ollenkaan samanlaiselta kuin meidän vastaavat lukemat täällä etelässä avoimen meren äärellä. Päätimme ajaa vanhaa rantatietä Seitsemän sillan saaristoon. Reitti kulkee mm. Luodon (Larsmo) kunnan kautta, josta on kotoisin perinteinen kalastajaneule luotolainen. Tavimaisemat olisivat houkutelleet hiihtämään jäälle ja koskemattomille vitivalkoisille hangille, mutta matkaa oli jatkettava, jotta ehdittäisiin illaksi kotiin. Eikä meillä sitä paitsi suksiakaan ollut mukana.

Poikamme pietarsaarelainen opiskelukaveri oli kertonut, kuinka hyvää kebabia saa Pietarsaaresta Korvgöransilta. Siispä lounaaksi suuntasimme juuri tuolle grillikioskille. Meidänkin K-kaupasta saa tätä Korvgöransin kebablihaa pakasteena, mutta olihan se nyt ihan eri asia ostaa hyvät kebabit alkuperäisestä paikasta. Amoren ja pojan tehdessä ostoksia, kipaisin nopesti napsimaan kuvia tästä omaleimaiseta kaupungista. Saapuessamme kaupunkiin hämmästyimme valtavia rakennuksia keskellä kaupunkia. Oli nopeasti netistä otettava selvää, mistä oikein oli kysymys, sillä Suomen matkaopaskirja oli unohtunut kotiin. Komea rivi rakennuksia hallitsee kaupunkia muurin tavoin. Peräjälkeen ovat paloasema, kaupungintalo ja tupakkatehdas.

Paloasema

Näkymä kirkon kulmalta kaupungintalon ja tupakkatehtaan suuntaan.

Sotapäällikkö Jaakko de la Gardien leski Ebba Brahe perusti Pietarsaaren kaupungin 1652 Ähtävän joen suulle kilpailemaan Uudenkaarlepyyn ja Kokkolan kanssa. Kaupungista kehittyi pian merkittävä merenkulku- ja laivanrakennuskeskus. Myöhemmin kaupunki tuli tunnetuksi tupakkateollisuudestaan ja kaupunkikuvaa hallitsevat edelleen vuonna 1998 toimintansa lopettaneen Strengbergin tupakkatehtaan komeat rakennukset tornin huipulla kohoavine maapallovesitoskelloineen.

Tehtaan seinämää puhkoo kaariporttikäytävä, jonka ulkopuolella levittäytyy Skata, työläisten korttelisto. Se on yksi Suomen parhaiten säilyneistä yhtenäisistä puutalokaupunginosista. Sinne menoa ei aikataulumme enää valitettavasti sallinut, mutta jääpähän jotain katsottavaa seuraavaksikin kerraksi. Mielnkiintoista oli päästä kurkkaamaan edes pikkuisen pitarsaarelaisten elämään ja komeissa puitteissa he elää saavatkin. Tiesittekö muuten, että Pitarsaaresta on kotoisin eräs merkkihenkilömmekin? Runoilija J.L. Runeberg syntyi merikapteenin perheeseen tuossa pikkukaupungissa 5. päivänä helmikuuta vuonna 1804.

Vielä on Pohjanmaalla latojakin. Upeita latomeriä avautui toinen toisensa jälkeen jatkuen lähes silmänkantamattomiin.

Kauniita talvipäiviä kaikille! Rakkaudella Maija