Där Finland börjar - Siellä, mistä Suomi alkaa

Hei! Jos Sinulla on vielä mietinnässä, minne suuntaisit kesälomalla matkasi, lue tämä postaus. Paraisten Korppoosta paikkaan pääsee yhteysalus Baldurilla. 

_______________

Horisontissa näkyy laiva. Saarelaiset kiiruhtavat ylös kalliolle sytyttämään tulen koriin. Niin kiiruhtavat nopeasti sytyttämään omat tulikorinsa myös idässä Jurmon saaren väki kuin lännessä Kökariakin majapaikkanaan pitävät. Laivan päällystö kaikeksi onneksi tietää, että keskimmäistä valontuiketta kohti seilattaessa päästään karikkoisen laivaväylän alkuun, jota pitkin kuljetetaan lastina oleva kauppatavara turvallisesti kohti Turun satamaa torilla ja puodeissa myytäväksi.  Kaksi muuta tulta houkuttelevat kohti ansaa. Huonosti on käynyt monelle kokemattomalle laivan kapteenille miehistöineen, jos ovat erehtyneet ohjaamaan reittinsä kohti Jurmoa tai Kökaria ja joutuneet merirosvojen kynsiin ja ryöstetyiksi. 

Me saavumme tyyntäkin tyynempänä päivänä ystäviemme veneellä Utöhön pohjoisesta käsin. Ensimmäisenä merkkinä saaresta meillekin häämöttää horisontissa kohoava majakka. Hiljalleen horisonttiin piirtyy majakan lisäksi merestä kohoava saarikin ja kohta ollaan jo perillä. Tänne olen aina haaveillut pääseväni. Saari näyttää hyvin erilaiselta, kuin olen mielessäni kuvitellut. Sileät kalliot ovat matalampia ja vaikutelma muistuttaa silmissäni pannukakkua. 

Där Finland börjar on Carl Öhmanin kirjoittama kirja paikasta, jonne perinteinen veneretkemme tänä kesänä suuntautui.  Saari ulkomerellä majakan loisteessa. 

Vene kiinnitetään laituriin ja suuntaamme pakaaseinemme Paraisten Korppoossa sijaitsevaan Utö Havshotelliin, jonne majoitumme seuraavaksi yöksi. Hotelli on tehty Utön linnakkeen vanhoihin kasarmirakennuksiin. Linnakkeen historia alkoi 1910-luvulla osana Pietari Suuren merilinnoitusta. 

Lähes sata vuotta kestänyt varuskuntatoiminta saarella ajettiin alas 2005 ja nykyisin siellä järjestetään enää muutamia harjoituksia vuosittain. Varuskunta oli saarelle merkittävä, sillä sen myötä saatiin katuvalot, viemäriverkosto, vesijohtovesi. Siviilit ja varuskunnan väki ovat eläneet saarella rinnakkain. Vain Talvisodan ajaksi siviiliväki evakuoitiin. Ainoastaan pari naista sai jäädä lypsämään lehmiä. 

Saari on niin pieni, että joka paikkaan pääsee jalan, eikä saarella autoja olekaan. Pienet hiekkatiet puikkelehtivat kallioiden ja meren lomassa. Osa on vanhalta linnakeajalta peräisin olevaa mukulakivetystä. Lähdemme tutkimaan saarta. Majakka kohoaa ylväänä silmiemme edessä. Kylä rakennuksineen on kuin kuvaelma  suoraan Astrid Lindgrenin lastenkirjoista. Puutarhoja ympäröivät aidat, pihoihin johtavat portit, kauniisti kukkivat pensaat,  punamultatalot. Aika tuntuu pysähtyneen. Kylässä poikkeamme idylliseen kahvilaan majakan juurella. Yllätykseksi pari tuttuakin istuu ulkopöydässä leppoisasta auringonpaisteesta kahvin lomassa nauttien. Pieni juttutuokio, Ahvenanmaan pannukakkua ja auringon hellivää paistetta. 

Halusimme tutustua majakkaan, mutta illan opastus osui juuri samaan aikaan kuin varaamamme ruokailu. Onneksi saimme varattua privaattikierroksen seuraavalle aamulle. Kahvilan pitäjä Hanna, lupasi kiireidensä keskelle järjestää itselleen siihen tilaa. Ilta kului syöden ja rantasaunassa saunoen ja uiden.

______________

Jouluaattona vuonna 1945 mummu lähti jouluhauen syötyään tyttärensä kanssa alakylästä yläkylään sisarensa luokse. Lunta satoi hiljalleen. Juotiin yhdessä joulukahvia ja rupateltiin, kunnes tuli kotiinlähdön aika. Ovesta ulos astuessa vastassa oli niin sakea lumipyry, ettei eteensä nähnyt. Lunta oli jo polviin asti. Mummu ja tytär taivalsivat kotimatkan peräkkäin tuossa mahdottomassa lumimyräkässä. Kotiin päästyään kävi selville, että lähellä Utötä oli laiva ajautunut karille. Kylän miehet olivat lähteneet pelastamaan miehistöä. Veneitä saapui rantaan ja tarvittiin apua merimiesten saamiseksi suojaan. Mummu oli jo nostanut ison kattilan hellalle ja pannut tulen pesään. Nyt tarvitaan lämmintä vettä, se oli selvä. Mummu oli tottunut kantamaan olallaan painavia silakkaverkkoja ja niin hän ajatteli, et kyllä hän yhden merimiehenkin olallaan kotiin kantaa ja lähti rantaan. Niin mummu merimiehen kotiinsa kantoikin. Tupaan tultua hän ajatteli, että todella merimies on nyt pesun tarpeessa ja valmisti lämpimän kylvyn. Sillä aikaa, kun vieras kylpi, kaivoi mummu varastoistaan valkoiset pitsilakanat. Hiukan haikaillen, mutta otti ne kuitenkin esiin ja petasi vieraalle sängyn. Tultuaan takaisin tuvan puolelle merimies oli jo pukeutunut mummun antamiin kuiviin vaatteisiin ja oli kaikesta kokemastaan uupuneena nukahtanut pää pöytää vasten käsi kohti lattiaa retkottaen. Mummu ihmetteli, että kovin oli pinttynyt lika miehen käsiin, kun ei ollut pesussa irronnut. Mies heräsi ja mummun hämmästykseksi vieraan kasvot olivat yhtä mustat kuin kämmenselkäkin. Ei mummu ennen saarella ollut tällaista nähnyt ja ihmetys oli suuri. Tässä hänen silmiensä edessä jouluyönä oli ilmielävänä tummaihoinen ihminen. Ensihämmästyksestä selvittyään mummu kattoi väsyneelle miehelle ruokapöydän ja kutsui syömään pöydän viereen. Mies tuli, mutta rupesi yhtäkkiä itkemään. Mummu ihmetteli, että mikä kumma oli noin pahasti vialla. Oliko ruoka sopimatonta vai mitä mies itki. Lopulta vieras sanoi, että hän itkee silkasta ilosta, sillä ensimmäistä kertaa hänet kutsutaan valkoihoisten kanssa samaan ruokapöytään. 

Mummun kotiinsa kantama merimies ja 37 muuta laivan miehistön jäsentä pelastui, kymmenen hukkui. Saaren rukoushuoneessa on kynttilänjalka, jossa on kynttilä jokaisen hukkuneen muistolle. Kyseessä oli Park Vicktory niminen yhdysvaltalainen kivihiililastissa ollut höyrylaiva. Tarinan mummustaan kertoi meille majakkaopas Hanna. 

Utön ympäristön karikkoiset vedet ovat olleet monelle muullekin alukselle kohtalokkaita. Myrskyävänä syyskuisena yönä 1994 lähellä Utötä upposi myös autolautta Estonia vieden mukanaan noin 850 henkeä. Näihinkin pelastustöihin Utöläiset osallistuivat. 

Utön maisemaa hallitsevalla majakalla on pitkä historia. Se on Suomen vanhin yhä käytössä oleva valomajakka ja Suomen ensimmäinen radiomajakka. Majakan maalaus on samalla viestilippu H, joka tarkoittaa luotsia. Myös valosignaali on neljä lyhyttä eli morseaakkosten  H. Ruotsin kruunu oli määrännyt jo 1540-luvulla, että saarella on järjestettävä luotsitoiminta.

Majakan kolmannessa kerroksessa sijaitsee pieni kirkko. Se on ainulaatuisella sijainnillaan ainakin Pohjolan ja Euroopan ja ehkä koko maailman lajissaan ainut. 

Saari lumosi minut täysin. Paratiisisaariko se on minulle - ainakin kesällä. Vielä olisi ollut muitakin nähtävyyksiä saarella, mutta olimme luvanneet tyttärellemme, joka työskentelee Kökarissa, että tulemme hänelle vieraaksi, joten matka jatkui naapurisaarelle. Kökarissa yövyimme tällä kertaa hotelli Brudhällissa. Se on kodikas hotelli, jossa lattialla on räsymatot niin huoneissa kuin käytävissä. Muutenkin se on oikein viihtyisä. 

Kävimme uudestaan tutustumassa Kökarin kirkkoon, sillä tyttären naapuri tutkii kirkon historiaa ja opastaa mielellään siellä. Hänet saimme nyt oppaaksemme.  Olen aikaisemmin tehnyt postauksen kirkosta, joten en nyt puutu siihen sen enempään, vaikka toisenkin kerran käymisen arvoinen onkin. Kirkon takana olevaa kallioon keskiajalla hakattua kompassia kävimme myös katsomassa. Ja hiukan vielä Ulla-Lena Lundbergin Jää-kirjaan palataan taas. Nyt käytiin pappilan navetassa, josta on tekeillä pyhiinvaeltajien yöpymispaikkaa. 

Illalla haettiin noutoruoka Brudhällin ravintolasta ja syötiin yhdessä tyttären asunnolla. Ennen nukkumaan menoa katselin vielä hotellin ikkunasta meren rannassa laiduntavia lehmiä ja haikeudella rivitaloa, jossa tytär asuu. Olimme jo sanoneet heipat, sillä meillä oli aamulla aikainen lähtö kohti Nauvoa ja sieltä autolla Houtskariin. 

Ihania kesäpäiviä kaikille! Terveisin Maija 

Ps. Muista klikata kuvia, näet ne suurempina