tiistai 25. heinäkuuta 2017

Hansakauppiaiden jalanjäljillä

Heissan taas ystävät!
Koko päivä on ajettu kaatosateessa ja kovassa tuulessa. Aamulla kauhisteltiin juuri leikattua leirintäalueen nurmikkoa, jossa leikkuujäte tarttui kenkien pohjiin paksuina kerroksina. Tietää sen sitten, missä se sen jälkeen oli. Seuraavaksi leirintäalueelta lähdettäessä harmiteltiin näiden matkailuajoneuvojen huonoa kulkua märällä nurmikolla, mutta pienen taistelun jälkeen pääsimme lopulta lähtemään. Päivällä pelättiin vesiliirtoa Saksan autobaanalla paksun vesikerroksen peittäessä tien.
Yhtä kaikki, hyvin pääsimme perille tänne Saksan suurimmalle saarelle,  Rügenin saarelle tien mutkitellessa pyökkimetsien hämyisästä suojasta viljavien peltojen täplittämään maisemaan ohi Itämeren hansakaupunkien. Männyt ovat nähneet monta myrskyä jo ennenkin, joten ei tämän päivän myräkkä niitä sen kummemmin ihmetyttänyt. Ovat vain kasvaneet tiettyyn suuntaan kääntäen selkänsä merelle. Tuolle rakkaalle Itämerellemme, joka nyt huokailee ja ärjyy kuohupäissään.
Täksi päiväksi suunnittelu tutustumisreissu majakalle siirtyy huomisaamuun, jollei sada. Mutta vaikka tämän päivän kulttuurianti jäi kovin mitättömäksi, olemme kuitenkin rentoutuneet ja viettäneet aikaa yhdessä.
Onkohan huomenna pouta?
Matkaterveisin Maija

6 kommenttia:

  1. Voi, toivottavasti saatte poutaa sinnekin ja matkanne jatkuu jouhevammin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mamma 😊 Aamulla herättiin, kun auton katto ropisi... Onneksi poutaantui niin, että pienten ripsutusten saattelemana saimme tehtyä onnistuneesti majakkareissun. Lämmitä on kuitenkin.

      Poista
  2. Kuulostaa hyvältä tuo että olette saaneet rentoutua😊 Toivotaan oikein kaunista päivää ettei sataisi..tuo majakka on varmasti näkemisen arvoinen kokemus😍Mukavaa päivää☀️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päden paja 😊 Kyllä joskus on hyvä vain ollakin, vaikka aika kulttuurinälkäinen olen.
      Tänään onnistui hienosti majakkareissu.

      Poista
  3. Rügenin saari, sinne olen itsekin joskus mielinyt mutta aina se on jäänyt, kun on ollut kiire etelämmäs - tiedät kyllä minne!
    Aurinkoa päiviinne ja rentoa oloa mieliinne! La vie est belle - malgré tout!

    VastaaPoista
  4. Kiitos syssa! Oui, tiedänpä hyvinkin, minne mielesi halajaa. Mutta joskus kannattaa uteliaisuuttaan suunnata tuonne Rügeniinkin.
    Aurinkoa teillekin sinne toiselle puolelle Itämerta!

    VastaaPoista