Itsenäinen Suomi 100 vuotta - Naantalin luostari

Heissan hei!

Mitä teille kuuluu? En nyt aloita postausta pitkään venähtäneistä blogitauoista, kiireistä, kesäsäästä. Mennään vaan suoraan asiaan.

Joka tapauksessa Suomi 100 vuotta -sarjani kuudes osa on myöhässä. Tässä se nyt tulee. Ehkä hiukan varkain yllätti tämä aihe minut, kun tajusin, että tämähän on erittäin merkittävä osa Suomen historiaa. Historiaa siis taas tiedossa. Toivottavasti se jaksaa teitä kiinnostaa näin kesälläkin. Kannattaa, sillä kyseessä on ensimmäinen laitos Suomessa, joka sivisti naisia. Lähdetään kierrokselle Vallis Gratiaeen, Armonlaakson luostariin Sakari Topeliuksen johdattamana 1800-luvun henkeen! Kuvia on vain kauempaa, Muumimaailaman suunnasta otetusta kirkontornista, sillä väsymys alkoi jo Muumimaailmassa isomman lapsenlapsen kannssa vietetyn päivän jälkeen painaa jokaista ja valokuvaus unohtui.

Näin Sakari Topelius kertoo Maamme Kirjassa kertomuksissaan Suomen katoliselta ajalta Naantalin luostarista:

Muinoin oli monen hurskaan erakon tapana paeta erämaahan rukoilemaan yksinäisyydessä. Toiset perustivat erityisiä rakennuksia, joita nimitettiin luostareiksi ja joissa monta henkeä asui yhdessä maailmasta erotettuina. Munkeilla oli eri luostarit ja nunnilla samoin. He elivät ankarien sääntöjen mukaan ja alinomaissia hartauden harjoituksissa. Moni hylätty, moni onneton ja vainottu sai toivomansa turvapaikan hiljaisten luostarinmuurien suojissa.

Katolisena aikana oli Suomessa kuusi luostaria. Dominikaanimunkeilla, joita mustien kaapujensa tähden sanottiin mustiksi veljiksi, oli pyhän Olavinluostari Turussa, maamme vanhin, perustettu 1249, ja toinen luostari Viipurissa. Fransiskaaneilla eli harmailla veljillä oli luostari Viipurissa, Raumalla ja Köökarin kappelissa Ahvenanmaan saaristossa. Sitä paitsi oli Birgitan nunnakunnalla, jonka Ruotsin pyhä Birgitta oli perustanut, luostari Naantalissa ja tämä tuli kaikista luostareistamme kuuluisimmaksi.

Naantalin luostarin perusti piispa Maunu Tavast vuonna 1438, ja siitä tuli pian Suomen rikkain luostari. Moni lahjoitti sille maatiloja sielunsa autuudeksi tai saadaksensa siinä asunnon kuolinpäiväänsä asti ja sitten leposijan luostarin pyhässä kirkkomaassa. Toiset antoivat koristuksia ja rahaa, jotta siellä luettaisiin messuja ja ainaisia esirukouksia heidän lasttensa puolesta. Lisäksi luostari osti maatiloja ja oli niin rikas, että sillä oli taloja, myllyjä ja kalavesiä kaikissa osissa maatamme, kivitaloja Turussa ja Tukholmassa, vieläpä maatiloja Ruotsissakin.

Tämän luostarintilat olivat koko maan parhaiten viljeltyjä. Niissä pantiin toimeen järjestetty maanviljelys, niissä istutettiin hedelmäpuita, viljeltiin pelavaa, hamppua ja humalaa, jotka nyt tulivat Suomessa ylesemmin tunnetuiksi. Luostarin vieressä oli suuri puutarha, jossa oli paljon hyödyllisiä kasveja. Ja ahkerat nunnat kutoivat sukkia ja pitsejä sekä neuloivat korko-ompeluksia ja muita kauniita käsitöitä. Heidän aikansa kului rukouksissa, työskentelyssä ja hyväntekeväisyydessä. Kaikki köyhät saivat luostarissa ruokaa, ja nunnat veivät sairaille alinomaan lääkkeitä, sillä siihen aikaan ei maassamme ollut lääkäreitä.

Ensimmäiset nunnat tulivat tänne Ruotsista, Vadstenan luostarista, mutta sittemmin vihittiin  nunniksi suomalaisia neitoja; he leikkauttivat pitkät tukkansa, pukivat yllensä harmaan nunnanpuvun, valkean päähineen ja mustan hunnun. Eri rakennuksessa asui munkkeja, jotka ripittivät ja jakoivat aneita. Koko luostari oli rauhoitettu, niin että pahantekijätkin saivat siellä turvapaikan. Siellä luettiin messuja yöt päivät, siellä nunnat ja munkit juhlapäivinä kulkivat juhlasaattueissa. Monta toivioretkeläistä tuli kaikilta seuduilta sinne rukoilemaan pyhää Birgittaa ja saamaan syntinsä anteeksi. Niin syntyi vähäinen kukoistava kaupunki, sekin Naantali nimeltään, joka hyötyi noista monista pyhissäkävijöistä.

Sellainen oli Naantali katolisella ajalla. Sitten tuli uskonpuhdistus ja teki luostareista lopun. Munkit tulivat papeiksi maalle, nuorimmat nunnat menivät naimisiin, luostari rappeutui, menetti maatilansa ja tuli niin köyhäksi, että sen täytyi pyytää kuninkaalta armolahjaa. Muutamia nunnia jäi sinne rukoilemaan salaisesti pyhää Birgittaa. Viimeinen abbedissa eli johtajatar oli Briita Kurki, joka kuoli v. 1577. Viimeisen nunnan nimi oli Elina Knuutintytär, joka eli vielä vuonna 1592. Mutta Naantalin kirkkoa käytetään vielä tänäkin päivänä luterilaisena kirkkona. Vuonna 1628 keväällä eräs nuori herra ampui huvikseen naakkaa, joka istui kirkon katolla. Kävi niin huonosti, että kirkko syttyi palavasta etupanoksesta tuleen ja paloi kokonaan. Kansa sanoi, että se oli pyhän Birgitan  sallima rangaistus ampujan väkivallanteosta, koska kaikki elävät olennot siellä olivat rauhoitetut. Kiviseinät jäivät palamatta, kirkko laitettiin uudestaan kuntoon. Mutamia messupukuja ja pyhäinkuvia on näihin asti siellä säilynyt katolisen ajan muistoina. Ja Naantalin kaupungissa on sukankudonta ja villateosten valmistus yhä pysynyt muistona ahkerain nunnain töistä.

Näin siis Topelius kirjoitti Naantalin luostarista. Itse luostarirakennuksesta on tähän päivään säilynyt ainoastaan vähäisiä muurikatkelmia. Rakennukset ryhmittyivät kirkon ympärille. Lounaassa ja lännessä sijaitsivat munkkien tilat ja nunnien pohjoisessa ja luoteessa.

Tasavallan presidentti voi kirkkoa vastapäätä kesäasunnostaan Kultarannasta ihailla historiallisia näkymiä.

Tiedossa on kerrassaan lämmin kesäviikonloppu ainakin tänne lounaisnurkille maatamme. Nautitaan kesästä täysin siemauksin! T.Maija