keskiviikko 4. huhtikuuta 2018

Pääsiäisen viettoa

Heissan !

Nopeasti ovat pääsiäisen päivät livahtaneet, mutta on niistä ehditty nauttiakin. On saunottu,  katsottu telkkarista suosikkisarjojen tallenteita  nukuttu pitkään, nautittu perheen kesken pyhäpäivistä, on kokkailtu ja tietysti herkuteltu yhdessä ja pääsiäisen päätteeksi pääsi vielä lumihankeen pyörimään saunasta. Kiitos maanantaisen lumisateen.

Vanhemman tyttären asuttua vuosia Italiassa, tuli meillekin tavallaan enemmän merkitystä sille, minä päivänä on soveliasta syödä mitäkin. Siispä perjantaina illalla, kun olimme kahdestaan, valmistin meille Amoren kanssa ahventa Meuniere - aterian. Oli kuulemma kuin ravintola-annos. Siikaa olisi pitänyt olla, mutta sitä ei kaupasta löytynyt. Ahven kyllä sopi ihan hyvin myös tuohon ateriaan. Lauantainakin nautimme vielä meren herkuista meidän perheessä suosikiksi nousseen kalalautasen muodossa.

Sunnuntaina, pääsiäispäivänä, syötiin koko perhe pääsiäisen pääateria. Aterian aloitukseksi poikamme sekoitti meille raikkaat mocktailit kevään tervetulomaljoiksi. Alkupaloiksi oli ensin vanhemman tyttären leipomaa majoneesilla ja keitetyllä kananmunalla päällystettyä italialaista pääsiäisleipää. Se on kaikkien herkkua ja muisto tyttären vaihto-opiskelijavuodesta Italiassa. Silloin menimme sinne tytärtä tervehtimään ja pääsiäistä viettämään. Noita leipiä hän tarjoili meille perille päästyämme. Kananmunaleipien jälkeen olivat vuorossa parsat ja kampasimpukat. Pääruuaksi poika paistoi Kemiön saaren lähikaritsan sisäfileitä, jotka oli ihanasti yrttimarinoituja. Amore grillasi kokonaisen broilerin, teki valkosipulikermaperunat ja myös ihan tavallisia keitettyjä perunoita oli oltava erityisesti porukan pienimmälle, joka on kova perunansyöjä. Raikas hedelmäinen salaatti tehtiin vielä lisukkeeksi. Jälkiruokapöydässä oli mansikoita kermavaahdon kera,  pätkismokkapaloja ja lusikkaleipiä. Kyllä on kiva kokoontua yhteisen ison ruokapöydän ääreen.

Kuvia tuli otettua vain alkupaloista. Näin ihanan kullanketainen oli juustolla ryyditetty pääsiäisleipä. Ja vihreät parsat ja voisula kampasimpukoiden kera maistuu kyllä.





Kun pupujen kätköt oli löydetty ja pikkupoikien leikit leikitty, lähtivät lapset koteihinsa perheineen ja tuvassa oli naurun, kikatuksen ja iloisen puheensorinan jälkeen tosi hiljaista.

Maanantaina lepäiltiin ja syötiin vielä tähteitä. Nyt on jo kevät kai tulossa, kun ensimmäiset muuttulinnut ovat saapuneet. Olen nähnyt joutsenten lentävän yli, mustarastas on jo soittanut poikkihuiluaan ja töyhtöhyypät saapuneet peltoaukeille. Hetki vielä ja voi etsiä leskenlehtiä.

Joko Sinä olet nähnyt muuttolintuja?

Palaillaan taas! Rakkaudella Maija

6 kommenttia:

  1. Onpa ihanan näköinen leipä!
    Toivotaan, että se lumihanki nyt häviää näiden vesisateiden myötä!

    VastaaPoista
  2. Kun luin postauksen ja kaikki luettelemasi herkut tuli ihan hirmunälkä! 😊😋 Ja ihanaa, että on Italian muistoja joita voi aina näin 'hyödyntää', palata makujen parissa sinne Italiaan ym. Mukavaa loppuviikkoa 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos -A- 💕 Makumuistotkin ovat mukavia.
      Hyvää loppuviikkoa 😊

      Poista
  3. Tuossa herkkupöydässä oli varmaan ilo istua. Mustarastasta olen kovasti odotellut, vaan missä lie se piileksii.

    VastaaPoista
  4. Kiitos Ansu 💕
    Täällä näkyi pihalla usean mustarastasyksilön parvi ja sitten kuului illalla se ihana keväänsoitto. Kyllä ne sinnekin varmasti pian tiensä löytävät.
    Iloista loppuviikkoa 😊

    VastaaPoista