Hei! Taas on aika viikkopostauksen, joka on lähtöisin Kristiina K:n blogista. Tarkoituksena on kuvata esineitä ja asioita, jotka alkavat k:lla ja jotka aiheet Kristiina on etukäteen julkaissut.
13.2. KERAMIIKKA
14.2. KATAJA
Kataja, kansamme sisukkuuden symboli, kasvaa kuvannollisen sisukkaasti kiven päällä kurotellen juuriaan kohti vettä ja maata. Tämä kataja kasvaa Kökarissa Ahvenanmaalla.
15.2. KANNU
Tämä maitokannu on lapsuudenkodistani. Maitoa sillä on viety meijeriin vuosikymmenet. Meidän kannujemme numero oli 50. Sillä pystyttiin kohdentamaan maidon kotitila. Kannu on minulle rakas, sillä monet kerrat olen lypsänyt ja siivilöinyt maidon sinne. Meillä oli pieni maatila ja lehmiä enimmillään viisi kerrallaan. Joskus tein lypsyn ihan yksinkin, jos vanhemmat olivat poissa kotoa. Usein olin pappan apuna. Aamulla ensin lypsylle, sitten kouluun. Lypsää osaan sekä käsin että koneella, sen aikaisella. Meillä oli Kaunikki, Ennätys, Ilona, Soma ja muita suloisia lehmiä. Ihania muistoja. Nyt maitokannu on kuistilla ja toivottaa vieraat tervetulleiksi milloin havunoksi, milloin kukkasin.
16.2. KÖYNNÖS
17.2. KARKKI
Joulun herkkupöydässä, jonka olin koonnut vanhan senkin päälle, oli monenlaisia karkkeja mm. Lindin suklaapalloja ja tyttären tekemiä suukkoja lasikuvun alla.
18.2. KIVI
Kivä on mukava laittaa päällekkäin. Niitä usein näkee sellaisten ulkoilureittien varrella, jossa on sopivaa tornimateriaalia. Täällä Kökarin muinaiselle pronssikautiselle asuinpaikalle johtavalla polulla ja sen varrella tornien tekeminen on kielletty. Silti niitä siellä tietysti oli.
19.2. KYLMÄ
Kylmän näköinen oli juuri jäistä vapautunut meri Houtskarissa mökkirannassa ja jäätävä oli kaukaa pohjoisen kantilta puhaltava tuulikin. Silti kylmäuimaan teki mieli, mutta lauttojen ruokatunti yllätti ja liian lyhyt aikataulu ei antanut myöden, kun uimaportaatkin olisi pitänyt kiinnittää ja taas ottaa pois. Harmitti.
Tällaiset kuvat viime viikolta. Katsotaan, mitä tämä vikkko tuo tullessaan.
Hyvää laskiaista ja pitkiä pellavia ❤️ Rakkaudella Maija