sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Räävelistä Helsinkiin - ympyrä sulkeutuu

Heippa!
Jurmalan pitsihuvilat katsastettiin aamulla ja sitten olikin aika suunnata kohti Tallinnaa. Matkan varrella Riika on aina yhtä viehättävä kirkontorneineen, kun sen läpi ajoimme.
Laivamatka Megastarilla sujui nopeasti kauniissa säässä. Laiva on sylkenyt kidastaan liudan autoja ja lähtö satamasta takkuaa. Tullimies vielä kurkkii autoihinkin.
Nyt ajellaan kohti Varsinsis-Suomea ja aamulla töihin.
Kaunis on iltahämyinen Helsinki.
T.Maija

lauantai 29. heinäkuuta 2017

Puolasta Balttiaan

Moi, moi!
Toiseksi viimeinen reissupäivä on takana ja maita on vaihdettu kahteen kertaan. Puola vaihtui Liettuaksi, Liettua Latviaksi ja slotyt euroiksi. Rajoilla ei ole mitään muodollisuuksia, joten maan vaihto sujuu lähes huomaamatta.
Määränpäänämme oli tänään Jurmala. Navigaattorilla kaikki löytyy, mutta joskus tulee yllätyksiä. Nyt jouduimme jonnekin aivan syrjäseuduille ja hiekkatielle, joka olisi välttämättä vaatinut alle maastoauton. Selvittiinhän siitä kärsivällisyydellä ja löytyi se leirintäaluekin. Kaunis, siisti, mutta pieni. Tilaa kyllä löytyi kahdelle asuntoautolle ja vielä sai valita paikkansa A tai B alueelta. Hinta lähes tuplaantui, kun valitsimme lähempänä rantaa olevan paikan. Huippuhinta matkallamme viimeisestä yöstä oli 41 € ilman sähköä ja suihkua! Ja me kun olemme aina pitäneet Tanskaa kalliina leiriytymismaana.
Kauniista pitsihuviloistaan on Jurmala tunnettu kuten myös hiekkarannoistaan. Hiekkarantoja ei vielä ole näkynyt. Ehkä huomenna.
T.Maija

Ristiritarien mailta Masurian järvialueelle

Moi taas!
Matkapäiviä on takana kahdeksan ja kaksi vielä jäljellä. Olemme Suwalkissa Puolassa lähellä Liettuan rajaa. Sadetta saadaan joka iltapäivä. Se on jo ihan sääntö. Vettä on satanut niin paljon, ettei edes tuollainen hiekkamaa jaksa sitä niellä, vaan lätäköitä on kaikkialla hyvä että yli pääsee.
Olemme tänään ajaneet ristiritarien aikoinaan hallitsemalta alueelta läpi Masurian järvialueen. Kauniisti kumpuileva maisema kätkee laaksoihinsa järven jos toisenkin. Niin ikään sähköpylväiden päällä olevat haikaranpesät kuuluvat ehdottomasti tämän alueen maisemakuvaan. Linnut ovat kaiketi hyvin haluttuja pesijöitä pihapiirissä ja tuovat ilmeisesti onnea.
Ostimme tänään kantarelleja vanhalta papalta, joka niitä oli tuonut myytäväksi tienvarteen. Mustikoitakin olisi ollut tarjolla. Täällä ihmiset myyvät keräämiään marjoja ja sieniä tai vaikka hunajaa lasipurkeissa tienvarsilla
Myös ilotyttöjä on metsäisillä taipaleella tienvarressa.
Tiet ovat milloin hyviä ja milloin todella huonoja. Liikennekulttuuri on siistiytynyt paljon siitä, kun ensimmäiset reissut Puolaan teimme. Todella hurjat ohitukset ovat lähes poistuneet kokonaa.
Kello on jo paljon ja on aika painaa pää tyynyyn, jotta huomenna taas jaksaa.
T.Maija

perjantai 28. heinäkuuta 2017

Pommerista itään

Moikka moi vaan!
Matkan seitsemäs päivä. Aurinkoisen aamun saattelemina jatkoimme matkaa Puolan loppumattomia hiekkarantoja seuraillen. Hotelleja, uimarantoja, rantalelukojuja, ravintoloita, merikylpylöitä, pikkukaupunkeja, ihmisiä menossa rannalle. Lomatunnelmaa parhaimmillaan. Meillä oli edessä useamman sadan kilometrin päivämatka, joten oli vain painettava kaasua.
Lopulta oli aika hetkeksi jättää taakse Itämeri kalastaja-aluksineen, majakoineen ja hiekkadyyneineen ja suunnata kohti Puolan sisäosia, sillä Kaliningrad olisi kierrettävä. Maisema muuttui vaihtelevammaksi. Ajelimme puiden reunustamia teitä kylien ja kaupunkien halki todella viljavia peltoja molemmin puolin teitä.
Alkoi sade. Pelloilla seisoi vesi ja puimurit pysyivät poissa puintihommista. Vesi valui teitä pitkin.
Ristkulkueen ohitettuamme saavuimme kirkon vieressä sijaitsevalle leirintäalueelle. Kirkon ovella pappi jo odotti opetuslapsiaan. Me leiriydyimme järven rannalle, joka tuntui lempeältä kuohupäissään vellonnee meren jälkeen. Lempeältä kuvajaisineen tyynessä vedenpinnassa kesäisenä iltana sateen jälkeen.
Huomenna taas matka jatkuu.
Terveisin Maija

torstai 27. heinäkuuta 2017

Itämeren rannoilla

Hello!


Tänään on aamulla herätty ropinaan. Satoi.
Kiivetty majakkaan ja tähyilty merelle. Siellä jossakin meren toisella rannalla on mökkimme. Valloitettu Rügenin saaren pohjoisin kolkka Kap Arkona. Katseltu valtavien aaltojen lyövän rantaan. Ihailtu tienvarsien satukirjojen sivuilta napattuja kyhmyisiä puita.Tultu Saksasta Puolaan. Nähty villisika jo raitansa menettäneiden porsaidensa kanssa kiiruhtavan metsiköstä iltapalalle lossijonon autojen viereen. Heltiäisikö omppu tai kaksi? Kyllä heltisi. Ylitetty lautalla merenlahti. Ajeltu jo iltahämyisessä pyökkimetsikössä, joka sai ihon nousemaan kananlihalle. Ja nyt nukahdetaan puolalaisen popmusiikin tuuditukseen, joka kaikuu vastapäisen baarin terassilta.
Terveisin Maija

tiistai 25. heinäkuuta 2017

Hansakauppiaiden jalanjäljillä

Heissan taas ystävät!
Koko päivä on ajettu kaatosateessa ja kovassa tuulessa. Aamulla kauhisteltiin juuri leikattua leirintäalueen nurmikkoa, jossa leikkuujäte tarttui kenkien pohjiin paksuina kerroksina. Tietää sen sitten, missä se sen jälkeen oli. Seuraavaksi leirintäalueelta lähdettäessä harmiteltiin näiden matkailuajoneuvojen huonoa kulkua märällä nurmikolla, mutta pienen taistelun jälkeen pääsimme lopulta lähtemään. Päivällä pelättiin vesiliirtoa Saksan autobaanalla paksun vesikerroksen peittäessä tien.
Yhtä kaikki, hyvin pääsimme perille tänne Saksan suurimmalle saarelle,  Rügenin saarelle tien mutkitellessa pyökkimetsien hämyisästä suojasta viljavien peltojen täplittämään maisemaan ohi Itämeren hansakaupunkien. Männyt ovat nähneet monta myrskyä jo ennenkin, joten ei tämän päivän myräkkä niitä sen kummemmin ihmetyttänyt. Ovat vain kasvaneet tiettyyn suuntaan kääntäen selkänsä merelle. Tuolle rakkaalle Itämerellemme, joka nyt huokailee ja ärjyy kuohupäissään.
Täksi päiväksi suunnittelu tutustumisreissu majakalle siirtyy huomisaamuun, jollei sada. Mutta vaikka tämän päivän kulttuurianti jäi kovin mitättömäksi, olemme kuitenkin rentoutuneet ja viettäneet aikaa yhdessä.
Onkohan huomenna pouta?
Matkaterveisin Maija

Hansakuningatar Lübeck

Moi vaan!
Matkaa on tehty nyt neljä päivää ja olemme saapuneet Lübeckiin,  tuohon ihastuttavaan vanhaan marsipaanikaupunkiin.
Aamulla saimme herätä lämpimään auringonpaisteeseen. Aamutoimien jälkeen tavarat kasaan, auto siistiksi ja matkaan. Ehkä en ole maininnut, että olemme matkalla siskoni ja hänen miehensä kanssa. Valmistamme päivän ateriat vuoropäivinä ja tänään oli meidän kokkauspäivä.

Alkumatkasta sää oli kaunis, mutta vähitellen kertyi taivaalle uhkaavia pilviä. Ja repesihän se taivas. Loppupäivän satoi vaihtelevasti. Lübeckin Schönböckin leirintäalueelle saavuttuamme joimme kahvit ja sitten tilaamaan taksia vanhaankaupunkiin lähtöä varten. Matka taksilla keskustaan maksoi vain hiukan reilu kymmenen euroa. Kävelimme kaupungilla ja ihailimme vanhaa arkkitehtuuria tuossa Unescon maailmaperintökohteessa. Illallisen nautimme tunnelmallisessa Raatihuoneen kellariravintolassa.
Minneköhän matka jatkuu huomenna? Sateen ropisteessa asuntoauton kattoon on hyvä nukahtaa.
Terveisin Maija

maanantai 24. heinäkuuta 2017

Tanskassa aina sataa

Heippa taas täältä reissusta! Tänään aikaisin aamulla jo ennen kuutta Amore oli lippuluukulla ostamassa laivalippuja. Yön aikana oli jonoon tullut lisää autoja. Laiva lähti hiukan yli kahdeksan ja oli perillä Tanskassa puolenpäivän jälkeen. Lähdimme ajamaan Jyllannin niemimaata etelään kohti Saksan rajaa. Tarkoitus oli tutustua pariin nähtävyyteen, mutta matalalla roikkuva harmaa taivas ja kaatosade eivät houkutelleet näihin ulkoilmanähtävyyksiin, vaan loppupäivä kului vain ajaessa ja maisemia ikkunan läpi katsellessa. Silloinhan ei oikein mikään näytä miltään, mutta tällainen sää Tanskassa meillä on usein ollut. Leirintäalue on meren rannalla ja sääkin muuttui oikein aurinkoiseksi illalla.
Uima-allas odottaa aamu-uimaria, joten nyt sänkyyn, hiukan kirjan lukua ja untenmaille.
T.Maija

lauantai 22. heinäkuuta 2017

Terveiset Varbergistä Ruotsista!

Heissan!
Kessälomareissussa ollaan asuntoautolla ja nyt ollaan jo odottamassa Varbergin satamassa aamulla Tanskan Grenåhon lähtevää lauttaa. Yö vietetään siis satamassa muiden asuntoautojen ja rekkojen seassa. Tarkoituksemme on kiertää Itämeri.
Tänään on tutustuttu pronssikauden ihmisen tekemiin kalliomaalauksiin ja ihailtu Bohuslänin kaunista rannikkoa.
Yritän tehdä pikkupostauksia matkan varrella, jos suinkin onnistun. Pysykää siis kuulolla!


T.Maija


perjantai 14. heinäkuuta 2017

Itsenäinen Suomi 100 vuotta - Naantalin luostari

Heissan hei!

Mitä teille kuuluu? En nyt aloita postausta pitkään venähtäneistä blogitauoista, kiireistä, kesäsäästä. Mennään vaan suoraan asiaan.

Joka tapauksessa Suomi 100 vuotta -sarjani kuudes osa on myöhässä. Tässä se nyt tulee. Ehkä hiukan varkain yllätti tämä aihe minut, kun tajusin, että tämähän on erittäin merkittävä osa Suomen historiaa. Historiaa siis taas tiedossa. Toivottavasti se jaksaa teitä kiinnostaa näin kesälläkin. Kannattaa, sillä kyseessä on ensimmäinen laitos Suomessa, joka sivisti naisia. Lähdetään kierrokselle Vallis Gratiaeen, Armonlaakson luostariin Sakari Topeliuksen johdattamana 1800-luvun henkeen! Kuvia on vain kauempaa, Muumimaailaman suunnasta otetusta kirkontornista, sillä väsymys alkoi jo Muumimaailmassa isomman lapsenlapsen kannssa vietetyn päivän jälkeen painaa jokaista ja valokuvaus unohtui.


Näin Sakari Topelius kertoo Maamme Kirjassa kertomuksissaan Suomen katoliselta ajalta Naantalin luostarista:

Muinoin oli monen hurskaan erakon tapana paeta erämaahan rukoilemaan yksinäisyydessä. Toiset perustivat erityisiä rakennuksia, joita nimitettiin luostareiksi ja joissa monta henkeä asui yhdessä maailmasta erotettuina. Munkeilla oli eri luostarit ja nunnilla samoin. He elivät ankarien sääntöjen mukaan ja alinomaissia hartauden harjoituksissa. Moni hylätty, moni onneton ja vainottu sai toivomansa turvapaikan hiljaisten luostarinmuurien suojissa.

Katolisena aikana oli Suomessa kuusi luostaria. Dominikaanimunkeilla, joita mustien kaapujensa tähden sanottiin mustiksi veljiksi, oli pyhän Olavinluostari Turussa, maamme vanhin, perustettu 1249, ja toinen luostari Viipurissa. Fransiskaaneilla eli harmailla veljillä oli luostari Viipurissa, Raumalla ja Köökarin kappelissa Ahvenanmaan saaristossa. Sitä paitsi oli Birgitan nunnakunnalla, jonka Ruotsin pyhä Birgitta oli perustanut, luostari Naantalissa ja tämä tuli kaikista luostareistamme kuuluisimmaksi.

Naantalin luostarin perusti piispa Maunu Tavast vuonna 1438, ja siitä tuli pian Suomen rikkain luostari. Moni lahjoitti sille maatiloja sielunsa autuudeksi tai saadaksensa siinä asunnon kuolinpäiväänsä asti ja sitten leposijan luostarin pyhässä kirkkomaassa. Toiset antoivat koristuksia ja rahaa, jotta siellä luettaisiin messuja ja ainaisia esirukouksia heidän lasttensa puolesta. Lisäksi luostari osti maatiloja ja oli niin rikas, että sillä oli taloja, myllyjä ja kalavesiä kaikissa osissa maatamme, kivitaloja Turussa ja Tukholmassa, vieläpä maatiloja Ruotsissakin.

Tämän luostarintilat olivat koko maan parhaiten viljeltyjä. Niissä pantiin toimeen järjestetty maanviljelys, niissä istutettiin hedelmäpuita, viljeltiin pelavaa, hamppua ja humalaa, jotka nyt tulivat Suomessa ylesemmin tunnetuiksi. Luostarin vieressä oli suuri puutarha, jossa oli paljon hyödyllisiä kasveja. Ja ahkerat nunnat kutoivat sukkia ja pitsejä sekä neuloivat korko-ompeluksia ja muita kauniita käsitöitä. Heidän aikansa kului rukouksissa, työskentelyssä ja hyväntekeväisyydessä. Kaikki köyhät saivat luostarissa ruokaa, ja nunnat veivät sairaille alinomaan lääkkeitä, sillä siihen aikaan ei maassamme ollut lääkäreitä.

Ensimmäiset nunnat tulivat tänne Ruotsista, Vadstenan luostarista, mutta sittemmin vihittiin  nunniksi suomalaisia neitoja; he leikkauttivat pitkät tukkansa, pukivat yllensä harmaan nunnanpuvun, valkean päähineen ja mustan hunnun. Eri rakennuksessa asui munkkeja, jotka ripittivät ja jakoivat aneita. Koko luostari oli rauhoitettu, niin että pahantekijätkin saivat siellä turvapaikan. Siellä luettiin messuja yöt päivät, siellä nunnat ja munkit juhlapäivinä kulkivat juhlasaattueissa. Monta toivioretkeläistä tuli kaikilta seuduilta sinne rukoilemaan pyhää Birgittaa ja saamaan syntinsä anteeksi. Niin syntyi vähäinen kukoistava kaupunki, sekin Naantali nimeltään, joka hyötyi noista monista pyhissäkävijöistä.



Sellainen oli Naantali katolisella ajalla. Sitten tuli uskonpuhdistus ja teki luostareista lopun. Munkit tulivat papeiksi maalle, nuorimmat nunnat menivät naimisiin, luostari rappeutui, menetti maatilansa ja tuli niin köyhäksi, että sen täytyi pyytää kuninkaalta armolahjaa. Muutamia nunnia jäi sinne rukoilemaan salaisesti pyhää Birgittaa. Viimeinen abbedissa eli johtajatar oli Briita Kurki, joka kuoli v. 1577. Viimeisen nunnan nimi oli Elina Knuutintytär, joka eli vielä vuonna 1592. Mutta Naantalin kirkkoa käytetään vielä tänäkin päivänä luterilaisena kirkkona. Vuonna 1628 keväällä eräs nuori herra ampui huvikseen naakkaa, joka istui kirkon katolla. Kävi niin huonosti, että kirkko syttyi palavasta etupanoksesta tuleen ja paloi kokonaan. Kansa sanoi, että se oli pyhän Birgitan  sallima rangaistus ampujan väkivallanteosta, koska kaikki elävät olennot siellä olivat rauhoitetut. Kiviseinät jäivät palamatta, kirkko laitettiin uudestaan kuntoon. Mutamia messupukuja ja pyhäinkuvia on näihin asti siellä säilynyt katolisen ajan muistoina. Ja Naantalin kaupungissa on sukankudonta ja villateosten valmistus yhä pysynyt muistona ahkerain nunnain töistä.

Näin siis Topelius kirjoitti Naantalin luostarista. Itse luostarirakennuksesta on tähän päivään säilynyt ainoastaan vähäisiä muurikatkelmia. Rakennukset ryhmittyivät kirkon ympärille. Lounaassa ja lännessä sijaitsivat munkkien tilat ja nunnien pohjoisessa ja luoteessa.


Tasavallan presidentti voi kirkkoa vastapäätä kesäasunnostaan Kultarannasta ihailla historiallisia näkymiä.

Tiedossa on kerrassaan lämmin kesäviikonloppu ainakin tänne lounaisnurkille maatamme. Nautitaan kesästä täysin siemauksin! T.Maija








































perjantai 7. heinäkuuta 2017

Alkukesän kuvia

Heippa hei pitkästä aikaa!

Näin kesällä blogitauko onkin vierähtänyt aivan luvattoman pitkäksi. Kaikenlaista muuta on tullut tehtyä, paitsi istuuduttua koneen ääreen, vaikka mieli olisi tehnytkin.

Kesä on jo edennyt heinäaikaan ja nyt taitaa olla edessä kesäisenlämmin viikonloppu. Oikein tervetullutta vaihtelua tähän alkukesän säähän verrattuna. Luonto ja puutarha jaksavat aina vain viehättää vehreydellään ja kukkaloistollaan. Aamu kastepisaroin koristellussa puutarhassa on sadunomainen. Valo aivan erityisen hurmaava ja vangitseva. Varpaat kastuvat ja mieli hykertelee tyytyväisyyttä. Ilma on raikas hengittää ja auringonkilo saa siristämään silmiä. Hetkeksi voi istahtaa omenapuun alle hämmästelemään kaikkea kauneutta ja tallentaa mielensopukoihin muistoja talven varalle. Taas voi jatkaa puutarhakierrosta ja ihmetellä kukkien aukenemista, laskea ruusunnuppuja ja keväällä istutetun päärynäpuun raakileita, kitkeä muutaman rikkaruohon ja kurittaa tomaattien varasversoja.



Vietimme juhannusta ja juhannuksen jälkeistä ensimmäistä lomaviikkoamme mökillä. Siellä juhannusruusut vasta aloittelivat kukintaansa. Seurasimme, miten västäräkkivanhemmat ruokkivat lapsosiaan terassimme räystään alla, kirjosiepot huolehtivat perheestään lähikoivun pöntössä, hanhiperheet tulivat ruokailemaan kotilahteemme. Välillä sade piiskasi rantakallioita ja harmaata merenpintaa piirtäen siihen ympyröitä, välillä paistoi aurinko, tuulenpuuskat taivuttivat puidenlatvoja kaarelle ja merisavu puki ylemme seittinsä. Sormet kohmeessa hoitelimme askareita ja tuntui siltä kuin kesä olisi unohtanut meidät.

Saimme rakkaan ystävän vieraaksemme juhannussunnuntaina. Nauvosta Korppoon lauttarannasta saakka matka oli taittunut pyörällä suuntana taideleiri Houtskarissa. Sen kunniaksi päätin leipoa sokerikakun, johon anekset sattuivat mökillä olemaan. Muistattehan tuon vanhanajan sokerikakun, johon ei sen kummempia reseptejä tarvita. Vain 4 munaa, lasi sokeria ja jauhoja. Laiturilla kakun vatkaus sujui kauniissa maisemissa ihan ilman sähköä ja sähkövatkainta. Kakkuvuoka puuttui, mutta piirakkavuoka sai toimia korvikkeena.

Maanantaina saimme luoksemme toiset vieraat, joiden kanssa lähdimme tiistaiaamuna merelle. Määränpää oli silloin vielä salaisuus, mutta kyllä sekin lopulta selvisi. Tuosta matkasta kerron lisää varmaan seuraavassa postauksessa. Loman aikana haimme punkkirokotteen toisen osan Houtskarin terveyskeskuksesta. Paraisten kaupunki jakaa myös mökkiläisilleen maksuttoman punkiirokotuksen. Yksi osa siis enää puuttuu.













Kotona alppiruusut, pionit ja juhannusruusut kukkivat poikkeuksellisen runsaina. Rakensin parvekkeellemme mummin vanhaan lasipurkkiin pienoismerenrannan juhannuskokkoineen kalliolla. Pöydälle maljakkoon vuohenputkia ja juhannusruusuja ruokasalin pöydälle. Juhannus oli valmis nuorisoa varten, joka tuli meille sitä viettämään.






Nyt on puolet lomasta vietetty ja töissäkin oltu taas jo viikko. Puolitoista viikkoa vielä töitä ja sitten on loman toinen osa.

Tadanpa lähteä pihahommiin. Oikein suloista alkavaa viikonloppua kaikille lukijoilleni! T.Maija