Heissan!
Pari kolme päivää on vietetty enemmän tai vähemmän sängynpohjalla, mutta viime sunnuntaina teimme retken vanhemman tyttären ja hänen poikansa kanssa Satakuntaan.
Jos eivät ole vuodet veljeksiä, eivät ole sunnuntaitkaan sisaruksia. Tänään sataa vaakatasossa. Tuuli riepottelee puiden viimeisiä lehtiä ja yksi toisensa jälkeen ne irrottavat otteensa ja lennähtävät lehtisateena maahan. Viime sunnuntaina sen sijaan paistoi aurinko.
Porin Reposaareen lähdettiin hakemaan kalastajakyläidylliä ja haistelemaan syksyistä merta. Porin Yyteri, näin syksylläkin, yllätti erikoisuudellaan Suomen oloissa.
Merimestan. Emme olleet varanneet pöytää, kun mietimme, että eipä siellä paljon muita taida olla. Onni oli matkassa ja saimme kuitenkin pöydän todella suositusta ravintolasta. Lämpimästi voin suositella tuota paikkaa. Ruoka oli hyvää ja palvelu loistavaa. Söimme runsaasta, kalapitoisesta buffetpöydästä vatsamme täyteen ja sitten oli hyvä ruveta tutustumaan Reposaareen, tuohon Eino Grönin kotiseutuun.
Ravintolan yhteydessä oli näkötorni, josta aukesivat hulppeat näkymät. Reposaaren keskusta muodostuu vanhoista puutaloista ja kahdeksankulmaisesta norjalaisesta tunturikirkosta. Kirkkoon sisälle ei tietysti enää lokakuussa päässyt. Kirkon edustalla oli muistomerkki myrskyssä 4.10. vuonna 1925 Reposaaren edustalla torpedovene S2:n mukana hukkuneille 53: lle miehistön jäsenelle. Se on puolustusvoimien rauhanajan pahin onnettomuus. Surullista oli lukea kiveen hakattujen nuorten parikymppisten miesten nimiä.
Kullankeltaisina hehkuivat vaahterat idyllisellä puutaloalueella kirkon kupeessa. Tunnelma oli kuin satukirjasta.
Päätimme käydä katsomassa, millaiselta Yyteri näyttää näin syksyllä, kun on hiljaista. Paikka osoittauti aivan uskomattoman hienoksi. Puista käytävää pitkin pääsi rannalle, jossa oli paljon ulkoilijoita. Olo oli kuin ulkomailla, vaikka Tanskan dyyneillä. Jos et ole käynyt, käy ihmeessä ihastumassa. Ulkoilureittejäkin tuntui olevan useampia.
Kotimatkalle olimme suunnitelleet vielä tutustumiskohteeksi Raumalla sijaitsevan Unescon maailmanperintökohteen Sammallahdenmäen muinaismuistoalueen, jossa on pronssikauden hautaröykkiöitä. Keskellä kangasmetsää sijaitseva kalmisto oli hyvin säilynyt ja hautaröykkiöitä oli runsaasti. Jotenkin kuitenkin jotain jäi kaipaamaan. Parempaa reittiohjausta ja opastustauluja ihan paikan päällä. Kun mielellämme kiertelemme Unescon kohteita, jäi tämä kyseinen paikka hiukan vajaavaiseksi verrattuna muihin, missä olemme vierailleet.
Matkasimme kotiin väsyneinä, mutta tyytyväisinä päivän antiin.
Lempeää sunnuntai-iltaa sinulle ❤️ Maija
