Sunnuntairetki Satakuntaan

Heissan!

Pari kolme päivää on vietetty enemmän tai vähemmän sängynpohjalla, mutta viime sunnuntaina teimme retken vanhemman tyttären ja hänen poikansa kanssa Satakuntaan. 

Jos eivät ole vuodet veljeksiä, eivät ole sunnuntaitkaan sisaruksia. Tänään sataa vaakatasossa. Tuuli riepottelee puiden viimeisiä lehtiä ja yksi toisensa jälkeen ne irrottavat otteensa ja lennähtävät lehtisateena maahan. Viime sunnuntaina sen sijaan paistoi aurinko. 

Porin Reposaareen lähdettiin hakemaan kalastajakyläidylliä ja haistelemaan syksyistä merta. Porin Yyteri, näin syksylläkin, yllätti erikoisuudellaan Suomen oloissa.

Nälkä oli melkoinen, kun pääsimme perille Reposaareen. Matkalla olimme jo valinneet ruokapaikaksi ihan Kalasataman kainalossa, Reposaaren uloimmassa kärjessä sijaitsevan 
Merimestan. Emme olleet varanneet pöytää, kun mietimme, että eipä siellä paljon muita taida olla. Onni oli matkassa ja saimme kuitenkin pöydän todella suositusta ravintolasta. Lämpimästi voin suositella tuota paikkaa. Ruoka oli hyvää ja palvelu loistavaa. Söimme runsaasta, kalapitoisesta buffetpöydästä vatsamme täyteen ja sitten oli hyvä ruveta tutustumaan Reposaareen, tuohon Eino Grönin kotiseutuun. 

Ravintolan yhteydessä oli näkötorni, josta aukesivat hulppeat näkymät. Reposaaren keskusta muodostuu vanhoista puutaloista ja kahdeksankulmaisesta norjalaisesta tunturikirkosta. Kirkkoon sisälle ei tietysti enää lokakuussa päässyt. Kirkon edustalla oli muistomerkki myrskyssä 4.10. vuonna 1925 Reposaaren edustalla torpedovene S2:n mukana hukkuneille 53: lle miehistön jäsenelle. Se on puolustusvoimien rauhanajan pahin onnettomuus. Surullista oli lukea kiveen hakattujen nuorten parikymppisten miesten nimiä. 

Kullankeltaisina hehkuivat vaahterat idyllisellä puutaloalueella kirkon kupeessa. Tunnelma oli kuin satukirjasta. 

Päätimme käydä katsomassa, millaiselta Yyteri näyttää näin syksyllä, kun on hiljaista. Paikka osoittauti aivan uskomattoman hienoksi. Puista käytävää pitkin pääsi rannalle, jossa oli paljon ulkoilijoita. Olo oli kuin ulkomailla, vaikka Tanskan dyyneillä. Jos et ole käynyt, käy ihmeessä ihastumassa. Ulkoilureittejäkin tuntui olevan useampia. 

Kotimatkalle olimme suunnitelleet vielä tutustumiskohteeksi Raumalla sijaitsevan Unescon maailmanperintökohteen Sammallahdenmäen muinaismuistoalueen, jossa on pronssikauden hautaröykkiöitä. Keskellä kangasmetsää sijaitseva kalmisto oli hyvin säilynyt ja hautaröykkiöitä oli runsaasti. Jotenkin kuitenkin jotain jäi kaipaamaan. Parempaa reittiohjausta ja opastustauluja ihan paikan päällä. Kun mielellämme kiertelemme Unescon kohteita, jäi tämä kyseinen paikka hiukan vajaavaiseksi verrattuna muihin, missä olemme vierailleet. 

Matkasimme kotiin väsyneinä, mutta tyytyväisinä päivän antiin. 

Lempeää sunnuntai-iltaa sinulle ❤️ Maija 

Kuurin kynnäs

                                                   Hei!

Tässä taas pieni makupala asuntoautomatkaltamme Keski-Eurooppaan. Jo kotoa lähtiessämme olimme päättäneet vierailla Kuurin kyntäällä, johon ideaan saimme vinkin tuttaviltamme, jotka olivat siellä käyneet. Kuurin kynnäshän on kaikille tuttu paikka koulun maantiedontunneilta!


Kuurin kynnäs on 98 km pitkä hyvin kapea niemimaa, jonka pohjoisosa kuuluu Liettualle ja eteläosa Venäjälle kuuluvalle Kaliningradin alueelle. Kuurin kynnäs on osa Unescon maailmanperintökohteita. Liettuan Kaipedasta pääsee maksullisella lautalla autolla niemimaalle. Lautat liikennöivät edestakaisin jatkuvasti, eikä jonoja ainakaan tuolloin heinäkuun puolivälissä ollut.

Suunnittelimme ensin ajavamme läpi koko niemimaan, mutta tämä olisi vaatinut viisumin hankkimisen ja päädymme vain tulemaan samaa reittiä takaisin, kuin olimme menneetkin. Lipun hintaan sisältyy automaattisesti meno-paluu, koska oletetaan, että suurin osa tulee takaisin samaa reittiä. Lisäksi niemimaalle päästyä on maksettava luonnonsuojelumaksu, joka kerätään "tullimaisesti" tien varteen pystytetyssä maksupisteessä. Maksun suuruus riippuu ajoneuvosta, mutta merkittävää lovea se ei matkabudjettiin syö.

                                       Lautat muistuttavat meidän maantielautojamme.

Lautalta näkyy upeasti Klaipedan satama, joka on Liettuan ainut satama Itämerellä ja Balttian yksi suurimmista satamista. Kaupunki puolestaan on Liettuan kolmanneksi suurin kaupunki. Tuonne satamaan merikapteeniopiskelijapoikammekin on seilannut harjoitteluaikanaan laivalla viime keväänä.

                                                      Lautalla oli erilaisia matkustajia.

Kuurin kynnäs muodostuu Euroopan suurimmista hiekkadyyneistä. Eteläosasta avautuu näkymä Venäjän Kaliningradiin. Maasto oli oikein sopiva sauvakävelyyn, joten lähdimme iltalenkille ja saimme kameraan taltioitua upeat maisemat.

Matkalla poikkesimme pieneen kylään kahville. Puuta on hyödynnetty kaikkialla ja siitä on tehty toinen toistaan upeampia vestoksia niin hyötykäyttöön kuin koristeeksikin.

Nida on Kuurin kyntään hiukan suurempi keskus. Kauniit siniset oven- ja ikkunanpielustat koristavat viehättäviä taloja ja jotenkin tulee tunne kuin olisi Ruotsissa.

                                                      Nida on tuuliviirien kaupunki.

                                        Kaupunki on somistettu puuveistoksin ja kukin.

                                        Ja tietysti meri on vahvasti läsnä kaupunkikuvassa.

Kuurin kynnäs osottautui oikein mielenkiintoiseksi matkailukohteeksi, jota voi suositella lämpimästi. Leirintäalue oli kohtalaisen suuri ja yöpyjiä oli runsaasti telttailijoista karavaanareihin. Palvelut olivat myös hyvät. Suomalaiset eivät oikein vielä ole Kuurin kyntäälle tietään löytäneet, mutta jos haluaa nähdä melko lähellä jotakin hiukan erilaisempaa, kannattaa jo suunnitella ensi kesän matkaa ja suunata se tuonne eksoottisille hiekkadyyneille.

Hyvää keskiviikkopäivää :)