lauantai 26. tammikuuta 2019

Parsitaan villasukkia

Talvipäivän tervehdys Myrskyluodolta!

Lintulaudalla käy kova kuhina auringonkukansiementen ja pähkinöiden perään. Monenlaisia lintuystäviä pyrähtää paikalle ruokaa etsimään,  että kestävät talven koetukset. Rusakotkin ovat taas saapuneet jyrsimään heille tarjottuja porkkanoita. Kova taitaa olla pula ruuasta, kun piikikkäitä juhannusruusun oksiakin on pistelty poskeen.

Jäniksen jälkien lisäksi huomasin uudessa lumessa talon seinustalla jonkun todella pienet tassunjäljet. Niiden jälkien omistaja ei minulle selvinnyt, mutta nälkä kai tuonkin pikkuviikarin oli liikkeelle pannut, kun lintulaudan alle oli kulkunsa suunnannut. Kovin käy näin kylmällä sääliksi luonnon pieniä otuksia. Kuinka varpaita palelee ja nälkä kurnii vatsassa.

Yhtä kaikki, luonto on niin kaunis lumipuvussaan. Kun keväällä ihmettelemme vihreää ryöppyä maassa ja puissa, syksyllä ruskan värejä, saa nyt talvellakin hämmästellä mitä kauneimpia luonnon tekemiä asetelmia. Kirkkaassa auringonpaisteessa sädehtiviä valkohankia, aamun juuri ja juuri valjetessa hopeisena hohtavaa maisemaa, usvan takaa osittain esiin pistäviä puita ja peltoaukean latoja. Joka vuosi aina uudelleen.

Pakkanen on paukkunut, mutta taitaapa se vieläkin kiristää otettaan, puristaa kohmeloisia sormiaan vielä tiukemmalle ympärillemme niin, että luissa ja ytimissä tuntuu. Nyt on talvi. Mutta mikä onkaan ihmisen paras ystävä ellei villasukka. Minulla villasukat ovat lähes ympärivuotisessa käytössä, mutta varmasti nekin, jotka vähemmän niitä käyttävät, ovat sukkansa jo kaivaneet naftaliinista. Kun sukkia oikein ahkerasti käyttää, käy tietysti niin, että niihin tulee reikiä. Ei kuitenkaan kannata heittää lempivillasukkiaan pois, vaan parsineula käteen ja parsimaan.

Vanha tapa, jolla muutaman sukkaparin juuri korjasin, on ensin ommella ns. loimilangat tiheästi reijän yli toiseen suuntaan ja sen jälkeen pujotella kudelanka korinpohjamaiseen tapaan vuoroin toisen loimilangan ali ja toisen yli toiseen suuntaan. Näin syntyy siisti paikka, jonka voi vielä ommella tikkipistoin ympäri vahvemman tuloksen aikaan saamiseksi. Langaksi voi valita sukan värisen parsinlangan tai iloitella oikein kunnolla ja tehdä jokaisesta paikasta täysin poikkeavan värisen. Näin saatkin "tilkkusukat".






Kun on paikka paikan päällä, niin on markka markan päällä. Näin sanoo vanha sananlasku. Minulla ainakin on villasukissa niin paljon paikkoja, että toivon kovin sanonnan pitävän paikkansa. Villasukkien parsiminen on paitsi taloudellista ajattelua myös ympäristön huomioimista. Näin sukille saadaan mahdollisimman pitkä käyttöikä. Kun villasukkien terät jossain vaiheessa ovat mielestäsi käyttökelvottomat, voi varren vielä hyödyntää. Terä leikataan pois ja varresta poimitaan silmukat uuden terän kutomista varten. Parsitko Sinä villasukkia?

Iloisia parsimishetkiä ja aurinkoisia talvipäiviä! Rakkaudella Maija


sunnuntai 20. tammikuuta 2019

Krakovan joulu































Heissan!

Joulu on mennyt menojaan, mutta minä en tahdo päästä joulukrapulastani millään. Vaikka kuuntelin jouluradiota marraskuun ensimmäisestä päivästä lähtien heti, kun se avattiin, aina loppiaiseen asti, en saanut joululauluista tarpeekseni. Vielä piti perjantai-iltana katsoa yksi tallennettu joulukonsertti, kun olin yksin kotona. Täytyy kyllä myöntää, että ei se ehkä enää niin jouluiselta tuntunutkaan. Nyt teen vielä tämän jouluisen postauksen, jota en ennen joulua ehtinyt tehdä, mutta tämä olkoon viimeinen joulujuttu ennen ensi joulua.

Matka ystävien kanssa Krakovan joulutorille tehtiin ensimmäisen adventin viikonloppuna. Lufthansan lento välilaskuineen ja koneenvaihtoineen Muenchenissä oli edullinen ja sujui hyvin.

Sää oli jouluisen kylmä ja lämmintä vaatetta sai pukea päälle oikein kunnolla, että tarkeni. Välillä oli poikettava juomaan sisälle voimakkaasti neilikalla maustettua paikallista glögiä ja lämmittelemään sormia kuuman mukin ympärillä. Taas jaksoi nauttia jouluisesta toritunnelmasta, herkutella runsain puolalaisin ruoka-annoksin, joissa rasva tirisi eikä mausta oltu tingitty. Ihasteltiin Wawelin kukkulaa ja jonotettiin katsomaan pyhäinjäännöstä, ajeltiin hevosvaljakon vetämillä valkoisilla vaunuilla, syötiin syvällä maan uumenissa Krakovan kellaritunnelmissa, ostettiin joululahjoja.

Sisällä kahvilassa istuessa hevoset kopistelivat ohi autottomassa keskustassa ja hetken pitsiverhojen läpi katsellessa tuntui kuin olisimme palanneet 1800-luvulle. Ulos tullessamme hento lumikerros oli peittänyt ensimmäisen adventin aaton vanhan Krakovan.

Nyt lähdetään pojan ja pojanpojan nimppareille . Aurinkoista sunnuntaipäivää kaikille 💕 Rakkaudella Maija


torstai 17. tammikuuta 2019

Pikkulauantaina aihetta juhlaan

Moikka!

Eilen meillä oli aihetta juhlaan, kun nuorempi tyttäremme kävi allekirjoittamassa omakotitalotonttinsa kauppakirjan. Kutsu kuului: "Illalla tarjolla shampanjaa ja blinejä. Kuka tulee?" Ja kaikki tulivat. Tietysti! Kuka nyt shampanjatarjoilusta kieltäytyisi.

Kokoonnuimme juhlimaan koko perheen kesken tätä suurta tapahtumaa. Tytär oli jo ennakoinut tulevaa juhlaa viime viikonlopulla, kun olimme saaristoristeilyllä juhlimassa Amoren, pojan ja pojanpojan synttäreitä ja nimppareita ja hankkinut pullollisen puolikuivaa Veuve Clicquot -shampanjaa. Tämän merkin shampanjaa löydettiin Ahvenanmaan läheltä laivanhylystä muutamia vuosia sitten. Kyllä meillä oli luksusilta arjen keskellä.






Blinipannulle tirisemään suurensuuri voinokare, kauhallinen taikinaa päälle ja hetken odotus, että tumman kullankeltainen sydäntalven herkkupala oli valmis. Täytteitä päälle kukin makunsa mukaan, käteen shampanjalasi täynnä kuplivaa kultaa, maljan kohotus ja mums, talvi-illan täydellinen herkutteluhetki voi alkaa. Tällaiseen voisi vaikka tottua!

Ihanaa loppuviikkoa lumen keskellä ihan jokaiselle! Rakkaudella Maija

PS. Tätä shampanjamerkkiä voi todellakin suositella, jos haluaa joskus elämäänsä luksusta. Juoma  maistui linnunmaidolle.

maanantai 14. tammikuuta 2019

Älä tule paha Nuutti

Heissan!

Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi. Niin kuin joka vuosi, niin se Nuutti tuli tänäkin vuonna. Ei odotettuna vieraana, mutta tuli kuitenkin. Millään en raaskisi luopua joulun tunnelmasta, valoista, kuusesta, koristeista. Meillä joulua on vietetty aina Nuutin päivään eli 13.1. asti. Se, minkä on rakkaudella, lämmöllä, odotuksella ja jännityksellä kotiin rakkailleen rakentanut, on sitten kuitenkin korjattava seuraavaksi jouluksi pahvilaatikoihin kaappien perukoille. Huolella, että ne on taas mukava ottaa siisteinä ja hyväkuntoisina uudelleen esiin. Johonkinhan se raja on vedettävä, sillä muuten kävisi niin, ettei seuraavana jouluna joulu enää tuntuisi joululta, kun se muutenkin tahtoo tulla kovasti äkkiä uudelleen.

Että olisimme aina viettäneet joulua Nuuttiin asti, ei kuitenkaan pidäkään paikkaansa. Sinä vuonna, kun poikamme loppiaisen jälkeisenä päivänä astui armeijan harmaisiin, niin kuin ennen sanottiin, nykyään kai vihreisiin, päätin lopettaa samalla joulun vieton siihen paikkaan siltä erää. Pojalla vuosi edessä isänmaata palvelemassa, miniällä ja minulla kova ikävä. Ajattelin hiukan vauhdittaa vuoden kulkua. Kun joulunviettokin lopetetaan aikaisemmin, kuluu vuosikin nopeammin ja alkoihan sekin vuosi siitä etenemään. Ensin hitaammin ja sitten nopeammin.










Mutta kuusta tulee nyt ikävä. Viskaan sen alas parvekkeelta odottamaan oksien karsimista, siivoan pois neulaset, kuusenalusmaton. Vielä pääsee kuusi iloksemme takkapuina lämmittämään talvi-iltaamme, kunhan on ensin kuivunut.

Ei tullut kuitenkaan nuuttipukkeja vieraisille. Lapsuudesta muistan, miten maalla naapuruston isommat lapset tai kai jo nuoret olivat pukeutuneet nuuttipukeiksi ja tulla kolistelivat eteisestä sisälle. Ne tuntuivat silloin kovin pelottavilta, sillä nuuttipukit olivat pukeutuneet kuka joulupukinnaamariin, kuka huiviin, kuka nurin päin käännettyyn turkkiin ja kuka mitenkin, ettei heitä olisi tunnettu. Joulusta jääneitä oluita he eivät kuitenkaan pyytäneet, vaan taisivat tyytyä vain karamelliin tai piparkakkuihin.

Nyt on aika viettää selkäviikkoja, lopettaa pirtissä loikoileminen ja tarttua kiinni arjen askareisiin. Päivät pitenevät pikkuhiljaa ja valon määrä lisääntyy pitkän ja kovin pimeän ajan jälkeen. Kohta keitetään madesoppaa ja mateen maksasta onkin sopivaa ennustaa tulevan kesän säätä, ketä se kiinnostaa. Jos nimittäin maksa on kirjava, ennustaa se sateista ja myrskyistä ja siis kylmää kesää.

Arkiaskareista huolimatta oikein lempeitä selkäviikkoja, ystävät! Rakkaudella Maija

PS. Mukavaa, että piipahdit blogissani. Mielelläni lukisin pieniä kommentteja.












keskiviikko 9. tammikuuta 2019

Lumipitsiin pukeutuneet puut

Moikka!

Yöllisen lumisateen jälkeen puut ja pensaat olivat saaneet kauniin pitsipuvun. Piha oli täynnä uskomattomia taideteoksia. Michel Angelo sanoi aikoinaan, että taideteos on jo marmorin sisällä. Se on vain kaivettava sieltä esille. Minäkin usein mietin, miten paljon kauneutta on joka puolella, se vain täytyy osata erottaa ympäristöstään. Kuljetaanpa silmät avoinna kauneudelle ja ihmetellään sitä kaikkea, mitä ympärillämme on.













Rakkaudella Maija