Näytetään tekstit, joissa on tunniste Nuutin päivä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Nuutin päivä. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 11. tammikuuta 2023

Hyvää Uutta Vuotta

Heissan piiiiitkästä aikaa! Ja hyvää Uutta Vuotta  ystävät, jos täällä joku vielä käy,  ja vielähän sitä uudenvuodenonnea voi toivottaakin ❤️Blogi meinaa nyt ihan olla hunningolla. Täytyy oikein ryhdistäytyä heti uuden vuoden alkumetreillä. Aiheita on takataskussa vaikka kuinka paljon. 

Joulun olen siivonnut jo lähes kokonaan pois, en kyllä tiedä miksi, sillä aina olen Nuutin päivään asti kuusta halunnut pitää. Pallot on pakattu laatikoihin ja tontut lähetetty tonttumaahan keräämään voimia uutta joulua varten. (Kohtahan se lahjojenteko heillä taas alkaa! Hih 🤭) Muutama tähti on vielä ikkunassa, mutta niitäkään en enää sähköpihinä raaski polttaa. Muutenkin jouluvaloja laittelin paljon vähemmän kuin edellisinä jouluina. 

Ulkona on jo aika kova tuuli, jonka ennustetaan vielä voimistuvan. Nyt lähden kävelemään töihin vastatuuleen. Yhtä kaikki, punaiset posket siitä ainakin saa ja vielä kun laitan piikit kenkien pohjaan, niin on turvallista taivaltaa. 

Miten teillä, joko joulu on siivottu pois, vai odotatko Nuuttia? Joko myrsky ulvoo nurkissa?



Mukavaa loppupäivää! Maija 


lauantai 23. tammikuuta 2021

Tapahtui sydäntalvella

 Heippa hei!

Nuuttipukkien kopinaan eteisessä ja jouluoluiden loppuun juomiseen päättyi joulukausi. Kuusi ja koti riisuttiin juhla-asusta arkeen. Alkoivat selkäviikot ja arkiset aherrukset.

Nyt alkaa jo talvenselkä taittua ja talvennapa olla käsillä. On aika ennustaa kuluvan talven ankaruutta ja pituutta ja tulevan kevään ja kesän säätä ja vuodentuloa. Maanantaina on Paavalin päivä, joka on kuulunut vanhaan keskitalven päivään eli talvennapaan. Silloin sanotaan, että vasta puolet talven lumista on tullut alas taivaasta. Saa nähdä, pitääkö paikkansa. Voi siis tietää vielä useampia nykypäivän lumikaaoksia.

Paavalin päivän säästä ennustetaan erityisesti hernesadon suuruutta. Siksi Paavalina on koko Lounais-Suomessa syöty hernerokkaa eli papuruokaa. Papu on vanha nimitys herneelle tällä alueella. Papusoppaan käytettiin siansorkkia siksi, ettei herneisiin kesällä tulisi matoja. Eikä syödessä sopinut puhua, etteivät palot tuleentuessaan halkeile ja herneet varise maahan.

Toivon kovin, että tulevan kesän herneenviljelijät laittavat runsaalla kädellä papusoppaansa siansorkkia ja malttavat olla puhumatta soppaa syödessään Paavalina. 

Tämän vuoden sydäntalvena on saatu nauttia kunnon talvesta, kuulla pakkaspojan paukuttelevan nurkissa, tuntea talvenherran nipistävän poskista ja nenän päästä pitkillä terävillä kynsillään, ihailla suuria lumihiutaleita ja kunnon lumipyryä, luistella ja hiihtää, laskea mäkeä ja rakentaa lumilinnaa, huomata valon jo hiukan lisääntyneen. Ihana talvi!

Sydäntalveemme kuuluu myös perhepiirissä monta nimipäivää ja yhdet synttärit. Eilen illalla vietimme Amoren synttäreitä, pojan, pojanpojan ja pojantyttären nimppareita. Tilasimme Viikinkiravintola Haraldista, Wg Wokista ja Hesburgerilta kaikille ruuat. Yleensä olemme olleet ravintolassa syömässä koko porukka, mutta nyt korona-aikana emme halunneet sinne mennä ja lastenkin kanssa kaikki oli paljon mutkattomampaa näin. Edeltävinä viikkoina sinkoili viestejä perheryhmässä sinne ja tänne. Kuka haluaa mistäkin ottaa ruokaa, meillä kun on kaksi kasvissyöjää, kuka hakee, mihin kellonaikaan, minä päivänä. Oli suorastaan hauskaa valmistautua tällä tavalla tähän yhteiseen iltaan ja kaikki odotimme sitä kovin.

Ruuat alkuruuista jälkiruokiin olivat kaikkien mielestä hyviä, pitkän pöydän ympärillä riitti paljon ääntä, paljon iloista puhetta, paljon naurua, paljon rakkautta. Ja se kaikkein pienin, vuoden ja neljän kuukauden ikäinen tyttö, nautti kaikesta hälinästä ympärillä.

Ja kaiken tämän ihanuuden päätyttyä pöytä oli täynnä astioita. Aivan kuin Italiassa. Olemmekohan sittenkään ihan tavallinen suomalainen perhe - mietimme. 









Pysytään kaikki terveinä ja huolehditaan toisistamme! Rakkaudella Maija 

maanantai 14. tammikuuta 2019

Älä tule paha Nuutti

Heissan!

Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi. Niin kuin joka vuosi, niin se Nuutti tuli tänäkin vuonna. Ei odotettuna vieraana, mutta tuli kuitenkin. Millään en raaskisi luopua joulun tunnelmasta, valoista, kuusesta, koristeista. Meillä joulua on vietetty aina Nuutin päivään eli 13.1. asti. Se, minkä on rakkaudella, lämmöllä, odotuksella ja jännityksellä kotiin rakkailleen rakentanut, on sitten kuitenkin korjattava seuraavaksi jouluksi pahvilaatikoihin kaappien perukoille. Huolella, että ne on taas mukava ottaa siisteinä ja hyväkuntoisina uudelleen esiin. Johonkinhan se raja on vedettävä, sillä muuten kävisi niin, ettei seuraavana jouluna joulu enää tuntuisi joululta, kun se muutenkin tahtoo tulla kovasti äkkiä uudelleen.

Että olisimme aina viettäneet joulua Nuuttiin asti, ei kuitenkaan pidäkään paikkaansa. Sinä vuonna, kun poikamme loppiaisen jälkeisenä päivänä astui armeijan harmaisiin, niin kuin ennen sanottiin, nykyään kai vihreisiin, päätin lopettaa samalla joulun vieton siihen paikkaan siltä erää. Pojalla vuosi edessä isänmaata palvelemassa, miniällä ja minulla kova ikävä. Ajattelin hiukan vauhdittaa vuoden kulkua. Kun joulunviettokin lopetetaan aikaisemmin, kuluu vuosikin nopeammin ja alkoihan sekin vuosi siitä etenemään. Ensin hitaammin ja sitten nopeammin.










Mutta kuusta tulee nyt ikävä. Viskaan sen alas parvekkeelta odottamaan oksien karsimista, siivoan pois neulaset, kuusenalusmaton. Vielä pääsee kuusi iloksemme takkapuina lämmittämään talvi-iltaamme, kunhan on ensin kuivunut.

Ei tullut kuitenkaan nuuttipukkeja vieraisille. Lapsuudesta muistan, miten maalla naapuruston isommat lapset tai kai jo nuoret olivat pukeutuneet nuuttipukeiksi ja tulla kolistelivat eteisestä sisälle. Ne tuntuivat silloin kovin pelottavilta, sillä nuuttipukit olivat pukeutuneet kuka joulupukinnaamariin, kuka huiviin, kuka nurin päin käännettyyn turkkiin ja kuka mitenkin, ettei heitä olisi tunnettu. Joulusta jääneitä oluita he eivät kuitenkaan pyytäneet, vaan taisivat tyytyä vain karamelliin tai piparkakkuihin.

Nyt on aika viettää selkäviikkoja, lopettaa pirtissä loikoileminen ja tarttua kiinni arjen askareisiin. Päivät pitenevät pikkuhiljaa ja valon määrä lisääntyy pitkän ja kovin pimeän ajan jälkeen. Kohta keitetään madesoppaa ja mateen maksasta onkin sopivaa ennustaa tulevan kesän säätä, ketä se kiinnostaa. Jos nimittäin maksa on kirjava, ennustaa se sateista ja myrskyistä ja siis kylmää kesää.

Arkiaskareista huolimatta oikein lempeitä selkäviikkoja, ystävät! Rakkaudella Maija

PS. Mukavaa, että piipahdit blogissani. Mielelläni lukisin pieniä kommentteja.












keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Nuutinpäivänä

Hei ystävät!

Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi. Nyt se Nuutin päivä sitten on ja niin on joulu pakattu laatikoihin ja kaappeihin. Jouluvalot siististi laatikoihinsa, kuusenjalka pesty, pallot omissa laaikoissaan, kuusi kannettu ulos ja vähäiset neulaset imuroitu. No, ainahan vielä jälkeen päin löytyy joku tonttu jostakin ja neulasia vielä juhannuksenakin.



Joka vuosi, kun kuusta riisun, laulan mielessäni ja joskus ääneenkin Reippahasi käypi askeleet -laulun viimeistä säkeistöä. "Päättyy joulu, vaik´ ei kenkään sois. Joulukuusi viedään pois, pois, pois. Mutta ensi vuonna hän saapuu lailla ystävän. Ei voi toivo pettää." Tuosta laulusta saa aina hiukan lohtua, että pian se joulu sieltä taas tulee keikkuen. Rakastan joulua ja pahalta tuntui tänään raastaa -  siltä se tuntui -  kuuselta kynttilät ja pallot pois. Kuusemme ei varissut lainkaan. Ei silloinkaan, kun niitä kynttilöitä oksilta irrottelin. Olisihan sitä siis voinut pitää vielä vaikka kuinka kauan. Mutta kohtuus kuitenkin kaikessa.


Meillä joulunvietto, kuten jo olen miljoonaan kertaan julistanut, päättyy siis vasta Nuuttina. On joskus ollut poikkeuksia. Kuten sinä vuonna, kun poikamme lähti armeijaan heti loppiaisen jälkeen. Silloin halusin samana päivänä lopettaa joulunvieton ja siivota pois kaikki joulujutut, aivan kuin se olisi nopeasti tuonut lähemmäksi pojan armeijasta kotiutumispäivää. Joskus taas kuusi on varissut yksinkertaisesti  niin paljon, että se vain on ollut pakko laittaa pois. Mutta siis pääsääntöisesti joulua juhlitaan hartaudella, antaumuksella ja kauan.



Mietiskelin joulutavaroita laatikoihin pakatessani, miten äitini aina sanoo joulua pois siivottaessa: "Mitä taas tiedetään, kun näitä seuraavan kerran esille otetaan?" Mitähän se vuosi siis tuo tullessaan? Saas nähdä. Ensi jouluna ollaan taas viisaampia sen asian suhteen.





Koska minulle on aina ollut haikeaa joulun loppuminen, on isosiskoni joskus sanonut minulle, että siinähän vain siivotaan tilaa keväälle. Ja jotenkin tuo lausahdus onkin auttanut ajattelemaan asiaa siltä kannalta. Nyt meillä on avaraa ja valoisaa. Aurinkokin pilkahti hetkellisesti esiin pilvien takaa, mutta en kyllä muuten ymmärrä, miten ne ikkunatähdet ja kuusi nyt sitten ovat estäneet valon tulvimisen kotiimme? No, niin tai näin illan tullen, tiedän sen jo, meillä on harmaata, pimeää ja ei olenkaan niin kodikasta. Senkin tiedän, että pimeän tullen sytyttelen kaikkia pieniä lamppuja ikkunoihin ja pöydille. Se auttaa siirtymävaiheen yli, senkin jo tiedän. Ja niin tai näin kevättä kohti kuitenkin ollaan menossa. Mutta vietetään nyt silti ensi tätä talvea ja nautitaan siitä.

Nuutinpäiväterveisin Maija