Kökarin kunnassa, joka koostuu pääsaaresta ja tuhansista pienemmistä saarista ja luodoista sen ympärillä, on noin 250 asukasta. Saarella on ollut asutusta 1100-1200 - luvulta lähtien, sillä saari oli pitkään veden peittämä. Ensimmäiset asukkaat ovat todennäköisesti olleet hylkeenpyytäjiä. Kalastus on ollut kökarilaisten elinkeino.
Saari on ollut tärkeä levähdyspaikka merenkulkijoille juuri merkittävän purjehdusväylän varrella. Kirkon lähellä olevaan satamaan on tultu yöpymään tai odottamaan parempia purjehdussäitä.
Saarella on myös sijainnut fransiskaaniluostari, josta ensimmäiset merkinnät ovat 1470 paikkeilta. Kuitenkin luostarin toiminta loppui jo ennen 1500-luvun puoliväliä. Luostarista ovat jäljellä rauniot nykyisen kirkon vieressä ja fransiskaanikappeli, joka on perustettu luostarin raunioille.
Olemme kylässä nuoremman tyttäremme luona. Aamu valkenee ja näkee ympärilleen. Ikkunasta avautuvat hurmaavat maisemat meren rannalla. Harmaahaikarat lentelevät lahden pohjukassa ja istahtavat puiden oksille. Muuttolinnut ovat laskeutuneet levähtämään saarelle.
Kökari hurmaa kenet tahansa luonnonkauneudellaan. Karu merestä noussut harmaakallioinen saari saa mielen hiljaiseksi. Lähdemme tutkimaan saaren jokaista kolkkaa. Menemme luontoretkelle reppu selässä paistamaan makkaraa.
Harmaita kallioita, punaisia, kiemuraista teitä, kanervien ja katajien peittämiä kalliota, ruskan väreissä hehkuvia puita ja varpuja, punaisia pihlajan-ja ruusunmarjoja, veneitä ja punaisia venevajoja, valkoisena hohtava kirkko kallion suojassa, hiljaisuutta, tuuli, meri ja taivas. Sitä on Kökari lokakuussa.
Laiva saapuu ja kotimatka alkaa. Mutta palaamme varmasti taas.
Leppoisaa sunnuntaita, ystävät! Rakkaudella Maija
