lauantai 23. huhtikuuta 2022

Kahvilassa Lohjalla

Perjantaina töiden jälkeen lähdimme Lohjansaaren, jossa remontoimamme Amoren kotipaikka sijaitsee. Olemme laittaneet sen myyntiin ja nyt taas yksi ostajaehdokaspariskunta halusi nähdä sen. 

Meillä oli runsaasti aikaa ja kävimme syömässä moottoritien varren taukopaikassa. Vielä senkin jälkeen kello näytti kovin vähän ja päätimme mennä kahville Lohjalle. Ehdotin kuuluisaa St Honoréta. Paikka löytyi. Kiinteistö ei pääse tunnelmallisuudellaan pröystäilemään, mutta leivonnaistiski sai kyllä pään pyörälle. Mitä herkkuja siellä olikaan! Valinta oli vaikea. Valitsimme molemmat shampanjamansikkaleivokset. Tai siis Amore valitsi ensin ja minä perässä, sillä usein iskee se kuuluisa annoskateus, jos olen valinnut erilaisen. Leivos oli suussa sulava ja kooltaan vähintäinkin riittävä. Hinnatkaan eivät olleet kovinkaan korkeat. Joten, jos matkasi suuntautuu Lohjalle, käy ihmeessä herkuttelemassa. 





Lohjansaaressa sinivuokkojen sininen meri ilahdutti jo kovasti kevääseen heränneessä luonnossa. 

Nyt olemme matkalla Houtskariin ja tekemään kevätsiivousta mökille.  Mukana on uusi varsi-imuru, joten sormet jo syyhyävät päästä hommiin. 




Aurinkoista viikonloppua kaikille! Terveisin Maija 

torstai 21. huhtikuuta 2022

Pääsiäismaanantain eväsretki saaristoon

 Heissan!

Pääsiäistä on meillä vietetty perinteisesti syömällä yhdessä lasten perheiden kanssa pääsiäissunnuntaina. Vanhenpi tytär leipoo joka vuosi meille kaikkien rakastamaa,  umbrialaista, runsaasti juustoa sisältävää pääsiäisleipää, jota syödään keitettyjen kananmunien ja majoneesin kanssa. Lisäksi on muita pääsiäisen herkkuja. Ja lopuksi ohjelmassa on lasten munajahti, sillä pääsiäispupu on käynyt piilottamassa niitä mitä erilaisimpiin piiloihin. 



Italiassa on tapana, että toisena pääsiäispäivänä lähdetään piknikille. Me päätimme myös lähteä pojan perheen kanssa. Suuntana oli tietysti saaristo eli mökille lähdettiin, sillä meillä oli oikein asiaakin sinne. Veimme mökille uuden soutuveneemme. Nyt pääsemme laskemaan siikaverkkoja. Vanhan soutuveneen vei myrsky.

Koriin pakattiin voileivät, grillimakkarat, kahvia ja kaakaota termospulloihin ja tietysti suklaamunia. Kunhan sumupilvet ensin hälvenivät, paistoi aurinko täydellä terällä kirkaansiniseltä taivaalta ja lämpöasteitakin oli oikein mukavasti. 

Matkanteko mökille on jo yhtä juhlaa. Eväitä syödään lossirannoissa tai losseilla merituulessa mukavasti lämmittävän kahvin ja kaakaon kera, saa nauttia auringossa kimmeltävistä merimaisemista, kauniista saaristolaiskylistä, kurkipariskunnista pienillä pelloilla, peuralaumoista  ateroimassa, pääsiäisnarsissein koristelluista saaristolaistupien kuisteista, höyhenkoristeluista, auringossa kylpevistä harmaakivikirkoista, rantaan kolistelevista losseista ja nyt jääkantensa alta vapautuneesta meren tuoksusta. 

Perillä hiukan harmistutti myrskyjen aiheuttamat sotkut. Risuja ja oksia kuisti ja terassi täynnä, irronneita ja rikkimenneitä tavaroita. Laiturin kaksi vuotta sitten vaihdettu kiinnityskettinkikin oli katkennut ja nyt ovat laiturin osat taas sikin sokin. 

Vene saatiin yhdessä nostetuksi trailerin päältä ja kannettua rantaan. Makkarat paistuivat kuumalla hiilloksella ja maistuivat niin hyvälle. 

Sitten oli jo kotiinlähdön aika. Lauttamme saavuttua Korppoon Galtbyn satamaan kohtasimme tyttären lauttajonossa matkalla työviikolleen Kökariin. Me poikkesimme vielä syömään Korppoon keskustassa sijaitsevaan Hjalmar'siin.



Aurinkoista torstaipäivää! Terveisin Maija 

maanantai 11. huhtikuuta 2022

Resepti pääsiäisen odotukseen

Iso annos odotusta 

Vähintään tunti oleskelua auringonpaisteessa joka päivä 

5 kg kevätkukkia 

Termospullo mukaan retkelle 

Kahvittelua ulkona 

3 suurta sylillistä tulppaaneja 

Kukkivat krookukset tuvannurkalla 

Räiskyviä pääsiäistulia 

Tuohirovikollinen mämmiä 

Maalattuja munia 

Pajunkissoja maljakossa  

Sekoita huolella yhteen auringon lämpö raikkaiden kevättuulien kanssa ja tarjoa iloisten värien höystämänä





Aurinkoista pääsiäisviikkoa 💛☀️ Terveisin Maija 


sunnuntai 10. huhtikuuta 2022

Pupusukat pääsiäiseksi ja keväänmerkkejä

 Heissan!

Löysin Pinterstistä ihanien pupuvillasukkien ohjeen. Oli ihan pakko kutoa sellaiset pikkuprinsessallemme.

Sukissa olikin enemmän puuhastelua, kuin ajattelin. Korvien tekeminen kahdesta erillisestä palasesta ja niiden koristelu paljetein oli pientä näpertämistä ja vei aikaa. Hauska niitä kuitenkin oli tehdä. 







Eilen kävimme pikaisesti Lohjansaaressa näyttämässä mahdollisille ostajille Amoren kotitaloa, jonka olemme remontoineet. Menomatkalla ihastelin runsaita lepänkukintoja ja paluumatkalla sakeaakin sakeampaa vaakaan tuiskuttavaa lunta. Kovin sää vaihtelee. 

Ohranversot ovat niin kovassa kasvuinnossa. Vanhin lapsenlapsi kylvi ne keskiviikkona ja nyt ovat jo noin pitkiä. Hyvin ehtivät pääsiäiseksi, vaikka luulin taas jo olevani myöhässä niiden kylvön kanssa. 

Rauhallista juuri alkavaa pääsiäisviikkoa 💛 Lämpimät halaukset minulta Sinulle 💛 Maija 



tiistai 5. huhtikuuta 2022

Takatalvi

Illalla alkanut räntäsade oli yöllä muuttunut lumeksi ja jo kertaalleen lumen alta pajastunut maa oli saanut uuden puhtaanvalkoisen peitteen. Myrskyn voimalla puhaltava tuuli on koko päivän lennättänyt voimalla lumihiutaleita ja sää on ollut hyisen arktinen, tervehdys suoraan Pohjoisnavalta. 

Lumimyrskyä uhmaten muuttohanhien aura jatkoi aamulla sitkeästi matkaansa kohti pohjoista äänekkäästi toisiaan kannustaen ja meille täältä alhaalta seuranneille ilmoittaen "Kyllä kevät tulee ". Uskon on heilläkin oltava luja ja halu ja kaipaus voimakas päästä takaisin Pohjolaan. Ei tuollaista sisukkuutta muuten voi ymmärtää. 

Lumikolalle oli vielä paljon käyttöä. Hyvä, etten ollut sitä vielä varastoon laittanut. Kuistille jo istuttamani pikkunarsissit eivät onneksi pienestä hätkähdä ja ovat ihan virkeitä. Pääsiäistunnelma saapuu hiljalleen kotiin. 










Onko teillä tänään tarvittu lumikolaa? 

Joko pääsiäinen kukkineen, tipuineen ja pupuineen on saapunut kotiisi?

Rakkain terveisin Maija