sunnuntai 20. marraskuuta 2022

Lapsuusmuistoja 1960-luvulta

Marraskuun loppupuolen päivissä kohtaa toisensa kaksi hämärää ja sitten tulee pimeä ja sitten yö. Välissä saattaa päivä valjeta hiukan. Ei kuitenkaan niin paljon, ettei sisällä huoneissa lamppuja tarvitsisi sytyttää. Ompelustyöt ja muutkin käsityöt vaativat tarkkaa näkemistä. Joskus sumu peittää vaipallaan tienoot ja pilvet laskeutuvat niin alas maahan, että ulkonakin on hämärää. Ihmiset kulkevat kumarana sumuverhon ja maan välissä. Sellainen on marraskuinen päivä. Jos olisi lunta, se hiukan valaisisi maisemaa. Mutta marraskuun lumi voi vielä tulla ja taas mennä. Jättäen jälkeensä loskan, jossa ihmiset nilkkojaan myöten kahlaavat. 

Maija käy kansakoulun neljättä luokkaa. Hän asuu perheineen maalla. Kolme vanhinta sisarusta on jo muuttanut pois, mutta yksi isosisko vielä on kotona. 

On myöhäinen iltapäivä. Koulusta Maija on palannut puolen päivän jälkeen, syönyt hiukan voileipää kuuman kaakaon kanssa ja tehnyt nopeasti läksyt. Läksyt, jotka Maijaa eivät kovin kiinnosta. Hän tekee ne vain, koska niin on tehtävä ja opettaja on käskenyt. Ei Maijaa koulunkäynti yleensäkään kiinnosta. Hän menee sinne, koska sinne on mentävä. Yleinen pakko. Pakko, josta ei ole poispääsyä. Ei Maija haaveile oppikouluun menosta. Ei mistään sellaisesta. On niin paljon muita, mukavampia ja tärkeämpiä asioita, kuten hevosella ja traktorilla ajo ja ratsastaminen, hevosen hoito, peltotyöt ja lannanajo. Ei Maija oikeastaan ehtisikään omasta mielestään koulua käymään. Käy kuitenkin, kun on pakko.

Tältä päivältä läksyt on tehty ja perheen kanssa yhdessä syöty illalliseksi mamman tekemää lihapullasoosia ja keitettyjä perunoita puolukkasurvoksen kera. Illallisen jälkeen mamma ja pappa lähtevät lypsylle ja hoitamaan karjaa. Maija jää isosiskonsa kanssa siistimään illallisen ruuat kaappeihin ja tiskaamaan astiat. Ja sehän on selvää, että isosisko saa tiskata ja Maijan tehtäväksi jää kuivaaminen, vaikka tiskaaminen olisi paljon mukavampaa. Ja selvää on myös se, että kinaa siitä syntyy. Joskus niinkin kova, että mamman posliiniköynnös katkeaa. Ja siitä kyllä siskokset pelstyvät ja tiskaaminen sujuu taas rauhallisemmissa merkeissä. 

Kun astiat on nopeasti tiskattu, varsinkin, jos riitaa ei ole syntynyt, ehtii Maija vielä navetalle. Marraskuisessa pimeässä on navetan suojissa hyvä ja turvallista leikkiä, sillä navetta ja kaikki on kietoutunut pimeään samettiin. On oikein pelottavaakin astua ovesta ulos. Ties, mitä peikkoja, mörköjä ja tonttuja on liikkeellä pimeän turvin. Joskus keikkuu metsän reunassa myrskylyhdyn valo, mutta sen Maija tietää, että se on mukava Toivosen setä, joka kujaa pitkin metsän takaa on tulossa tervehtimään ja juttelemaan kaiken maailman asioita, niin kuin oli tapana. Vaikka kapina-ajasta, mutta sitä Maija ei ymmärtänyt, mistä oli kysymys. Sen verran kuitenkin, että jostain pahasta, kun setä sanoi oleensa vankilassakin jossakin kaukana Lahdessa. 

Välillä Maijan on navetalla hoidettava pikkuaskareita. Hänellä on kaksi kirjavaa kanaa, jotka munivat ruskeita munia ja kaksi kirjavaa kukkoa. Niiden häkin siivoaminen kuuluu Maijalle. Maija astuu lämpimään navettaan. Höyry tupruaa oviaukosta ulos ja eläinten- ja lannanhaju tunkeutuu sieraimiin. Mutta se ei Maijasta ole ollenkaan paha haju, vaan ihan tavallinen. Lehmät rouskuttavat iltaruokaansa parsissaan ja lypsykone hurisee tasaisesti. Vasikat ynähtelevät karsinassaan ja possut massuttavat laskiämpäristä kaadettua ruokaansa. Pappa lypsää koneella ja mamma loput käsin. Joskus Maijakin pääsee lypsämään ja se tuntuu mukavalta, kun saa tehdä isojen ihmisten töitä. 

Maijan oma Suomenhevonen Irto hörähtelee tallin puolella ja Maija käy sitä tervehtimässä ja harjaamassa. Hevosen lämmin kuve ja kylki tuntuvat mukavilta jo kylmänä marraskuun iltana. Hevosen turpa on pemeä kuin kallein sametti ja ruuna katselee suurilla ystävällisillä silmillään. Maijan paras kaveri. 

Navetan vintille vievät raput, joiden yläreunaan parrun päälle Maija vie kirjeen tontun vietäväksi, jonka on leveällä ja huolimattomalla käsialallaan kirjoittanut joulupukille. Kyllä pukki ja tontut siitä selvän saavat, mitä Maija on toivonut. Maija on huono kirjoittamaan. Kaunokirjoituskirjaimet ovat kovin leveitä ja kaksoiskonsonanteista puuttuu toinen. Sille Maija ei mitään voi. Kirjaimista ei millään saa kapeampia ja Maijalle Kisa-sokeri on Kissa-sokeri tai tatti on tati. Ei Maija varmaan tyhmä ole, kunhan vaan oppisi nuo kirjaimet. Mutta kun kirjoittaessa on aina niin kiire tarinankerrontaan. Ja niin Maija kirjoittaa pitkiä tarinoita ja opettaja käyttää punakynäänsä ja antaa huonon numeron. 

Iltalypsy ja navettatyöt on kohta tehty. Maija astuu ulos navetasta. On alkanut sataa suuria märkiä lumihiutaleita, jotka maata koskettaessaan sulavat. Jospa kohta tulisikin lumipeite. Silloin Maija saisi laskea pulkallaan pikkutuvan takana mäkeä iltalypsyn aikana. Lumi valaisisi tienoon ja kuun valossa kaikki näyttäisi turvallisemmalta. Ei silloin peikkoja ja mörköjäkään näkyisi. Silloin pitäisi pukea lämpimästi. Maija miettii, että reidet kyllä taas punottaisivat siitä välipaikasta, joka sukkanauhoilla ylhäällä pidettävien sukkien ja alushousujen väliin paljaana jää, vaikka päällä olisi lämpimät toppahousut. Mutta ei se pulkkamäessä haittaisi. 

–-----------------

Hiukan vielä Maijasta. Isompana Maija oppi kaksoiskonsonantit, pyrki ja pääsi oppikouluun, pääsi lukioon, pääsi ylioppilaaksi, pyrki ja pääsi yliopistoon ja valmistui filosofian maisteriksi.

Kiitos isosiskolle, joka innosti koulunkäyntiin ja vei pyrkimään oppikouluun, kiitos toiselle isosiskolle, jonka luona Turussa sain ensin asua, kun menin yliopistoon ja koti-ikävä oli valtava, kiitos vielä yhdelle isosiskolle ja isoveljelle kannustuksesta ja kiitos vanhemmilleni, kun ovat lapsensa kouluttaneet ❤️

Rakkaudella Maija 



sunnuntai 16. lokakuuta 2022

Sunnuntairetki Satakuntaan

Heissan!

Pari kolme päivää on vietetty enemmän tai vähemmän sängynpohjalla, mutta viime sunnuntaina teimme retken vanhemman tyttären ja hänen poikansa kanssa Satakuntaan. 

Jos eivät ole vuodet veljeksiä, eivät ole sunnuntaitkaan sisaruksia. Tänään sataa vaakatasossa. Tuuli riepottelee puiden viimeisiä lehtiä ja yksi toisensa jälkeen ne irrottavat otteensa ja lennähtävät lehtisateena maahan. Viime sunnuntaina sen sijaan paistoi aurinko. 

Porin Reposaareen lähdettiin hakemaan kalastajakyläidylliä ja haistelemaan syksyistä merta. Porin Yyteri, näin syksylläkin, yllätti erikoisuudellaan Suomen oloissa.


























Nälkä oli melkoinen, kun pääsimme perille Reposaareen. Matkalla olimme jo valinneet ruokapaikaksi ihan Kalasataman kainalossa, Reposaaren uloimmassa kärjessä sijaitsevan 
Merimestan. Emme olleet varanneet pöytää, kun mietimme, että eipä siellä paljon muita taida olla. Onni oli matkassa ja saimme kuitenkin pöydän todella suositusta ravintolasta. Lämpimästi voin suositella tuota paikkaa. Ruoka oli hyvää ja palvelu loistavaa. Söimme runsaasta, kalapitoisesta buffetpöydästä vatsamme täyteen ja sitten oli hyvä ruveta tutustumaan Reposaareen, tuohon Eino Grönin kotiseutuun. 

Ravintolan yhteydessä oli näkötorni, josta aukesivat hulppeat näkymät. Reposaaren keskusta muodostuu vanhoista puutaloista ja kahdeksankulmaisesta norjalaisesta tunturikirkosta. Kirkkoon sisälle ei tietysti enää lokakuussa päässyt. Kirkon edustalla oli muistomerkki myrskyssä 4.10. vuonna 1925 Reposaaren edustalla torpedovene S2:n mukana hukkuneille 53: lle miehistön jäsenelle. Se on puolustusvoimien rauhanajan pahin onnettomuus. Surullista oli lukea kiveen hakattujen nuorten parikymppisten miesten nimiä. 

Kullankeltaisina hehkuivat vaahterat idyllisellä puutaloalueella kirkon kupeessa. Tunnelma oli kuin satukirjasta. 

Päätimme käydä katsomassa, millaiselta Yyteri näyttää näin syksyllä, kun on hiljaista. Paikka osoittauti aivan uskomattoman hienoksi. Puista käytävää pitkin pääsi rannalle, jossa oli paljon ulkoilijoita. Olo oli kuin ulkomailla, vaikka Tanskan dyyneillä. Jos et ole käynyt, käy ihmeessä ihastumassa. Ulkoilureittejäkin tuntui olevan useampia. 

Kotimatkalle olimme suunnitelleet vielä tutustumiskohteeksi Raumalla sijaitsevan Unescon maailmanperintökohteen Sammallahdenmäen muinaismuistoalueen, jossa on pronssikauden hautaröykkiöitä. Keskellä kangasmetsää sijaitseva kalmisto oli hyvin säilynyt ja hautaröykkiöitä oli runsaasti. Jotenkin kuitenkin jotain jäi kaipaamaan. Parempaa reittiohjausta ja opastustauluja ihan paikan päällä. Kun mielellämme kiertelemme Unescon kohteita, jäi tämä kyseinen paikka hiukan vajaavaiseksi verrattuna muihin, missä olemme vierailleet. 

Matkasimme kotiin väsyneinä, mutta tyytyväisinä päivän antiin. 

Lempeää sunnuntai-iltaa sinulle ❤️ Maija 


perjantai 30. syyskuuta 2022

Saariston syysidylliä

 














Savu tuoksuu saaristossa. Joku polttaa nuotiota tyynen meren rannalla ja savun tuoksu kiirii sieraimiin veden pintaa pitkin. Tulen rätinä tuntuu kodikkaalta ja tuo osansa iloisten värien kirjoon. 

Villiruusun marjat hehkuvat vielä vihreitä lehtiä vasten. Joidenkin pensaiden lehdet ovat jo saaneet syysvärinsä punamultaisen talon seinustalla. 

Talon seinällä kyltti kertoo etäisyydet Turkuun ja Tukholmaan. Vielä viimeiset pikkuruiset orvokit kukkivat kallionkolossa tuoden kallioillekin väriä vielä syksyllä. 

Taivas on tummien pilvien peitossa. Mutta vaahteroiden pilviselläkin säällä silmiä häikäisevät värit luovat hodetta syyspäivään. 

Merivesi on vielä täällä avomeren äärellä 12 asteista. Aamu-uinti karkoittaa unihiekat silmistä, kun ilmalämpötila näyttää kahdeksaa.

Syysterveisin Maija 

keskiviikko 21. syyskuuta 2022

Syyspuuhia

 Heissan!

Syyssateet ovat vyöryneet viime päivinä ylitsemme tummine pilvineen.  Välillä aurinko paistaa niin, että vesipisaroin kuorrutettu kuusiaita saa ylleet erivärisiä jalokivikoristeita. Kaunista kuin mikä. Syksyn väriloistoa voi ihailla sateenkaarena taivaalla, ruskana puissa, pensaissa ja varvuissa ja sitten vielä noissa kuusiaidan jalokivissä. 





Orava on säilönyt ahkerasti ja kerännyt itselleen talvivarastoa. Hienoa ilmakuivattua tattia on tulevan talven ruokalistalla ainakin tiedossa. 

Minä puolestani varustauduin syksyyn uusilla villasukilla ja haisaappailla. Sukat oli kudottu jo viime syksynä, mutta lankojen päättely taas jäi ja jäi...🤣







Syksyyn kuuluu myös ystävien tapaaminen. Saimme vieraaksi rakkaan ystävän ja ilokseni nuorempi tyttäremme ja vävymme tarjoutuivat kokkaamaan. Ulkona isolla pannulla tehtiin paella ja se maistui sekä liha, että kasvisversiona niin herkulliselta. Alkuruokana sienikeittoa, pääruokana Iberian niemimaalta paellaa ja tiramisua naapurista eli Apenniinien niemimaalta. 

Minun tehtäväkseni jäi vain kakun teko kahvin seuraksi. Poimin pihalta viimeisiä syyskukkijoita kakun koristeeksi. Päälle vielä vadelmaa ja syksyn ehkä viimeinen marjakukkaiskakku pääsi pöytään. 

Ikkunoiden pesu kuuluu myös syksyyn ja nyt minulla on siihen ihan uusi väline, jota esittelen ehkä myöhemmin. Ikkunoiden pesu sujuu leikiten. 

Mitä puuhia Sinun syksyysi kuuluu ?

Syysterveisin Maija ❤️


keskiviikko 14. syyskuuta 2022

Kesähäät Myrskyluodolla














Onpa tämä postaus viivästynyt, mutta tässä se nyt lopulta tulee. 

Edellisessä postauksessa olimme nuoremman tyttäremme vihkitilaisuudessa Angelniemen kirkossa 30.7. Kirkolta jatkoimme juhlapaikalle Nauvon Framnäsiin. Sää oli kaunis kuin morsian. Ja meri kimmelsi. 

Puolentoista tunnin ajo juhlapaikalle sujui mukavasti, kun monella autolla oli yhteinen määränpää. 

------------------

Kun keväästä saakka oli siemenistä kasvatettu yrttejä pöytien koristeeksi, ommeltu 130 pellavalautasliinaa, askarreltu pitsipurjeisia koivunkaarnaveneitä paikkakorteiksi, punottu apinannyrkkejä ruokakorttien pidikkeiksi, muotoiltu vanerisia sydänankkureita, tulostettu kirkko-ohjelmia, menu- ja ohjelmalistoja, leivottu, graavattu, savustettu, tehty juustoja, pyöritelty lihapullia, jäädytetty kukkakoristeisia jääpaloja, pesty etikettien liimoja yli sadasta säilykelasipurkista, mankeloitu pöytäliinoja, liimattu juomatölkkeihin morsiamen ottamin meriaiheisin valokuvin ja Tommy Tabermannin runoin varustettuja etikettejä, olimme vihdoin saaneet juhlavalmistelut siihen pisteeseen, että pääsimme viemään tavaroita juhlapaikalle. Kylmävaunu lastattuna kylmäkuljetusta vaativilla ruuilla, juhlateltta, itse tehty baaritiski, pakastin pakasteineen, sata yrttiruukkua plus miljoona muuta asiaa lastattuina peräkärryihin. Tuntui, kuin olisimme olleet muuttamassa Nauvoon. Hääpäivän aattona saimme juhlapaikalla isolla porukalla kaiken seuraavaa päivää varten kuntoon. Pöydät oli katettu, sali koristeltu, teltta koottu ja loppuja ruokia valmisteltu. 

-------------------

Yksi bestmaneistä toimi seremoniamestarina ja sai kaiken sujumaan hyvässä järjestyksessä oikeaan aikaan. 

Saavuttuamme perille juhlapaikalle hääpäivänä  menimme kaikki yhdessä rantakalliolle ottamaan vastaan morsiusparia, joka saapui veneellä. Ylhäällä kalliolla kauniissa auringonpaisteessa onnittelimme hääparia ja kohotimme heidän kunniakseen maljan. Onnea, onnea! Ja meri kimmelsi. 

Pikkuhiljaa siirryimme juhlasaliin. Jokainen etsi merikortilta, minkä majakan kohdalta oma nimi löytyi ja etsi sitten vastaavan majakkapöydän. Majakan valo opasti kohti oikeaa istuinpaikkaa. 

En ole koskaan uskaltanut pitää puhetta, mutta nyt viimeinen lapsistamme meni naimisiin ja oli näin ollen viimeinen tilaisuus. Siispä päätin pitää morsiamen äidin puheen. Puhe, joka oli puettu saduksi ja jonka luin Siili lähtee kotoa -satukirjan kansien suojassa. Olin ylpeä itsestäni, että viimeisen lapsen kohdalla uskaltauduin tuohon suoritukseen ja onnistuin vielä, ainakin melkein, pitämään ääneni tyynenä. 

Nyt oli onnistunut jännitettävistä asioista jo kaksi. Hääkimpun, vieheiden, kukkaistytön ja kaasojen kimput onnistuivat, puhe onnistui. Vielä, kun tekemäni hääkakku pysyisi kasassa ja olisi sulhasen makuun sopiva, olisin tyytyväinen.  

Noutopöytä oli katettu suureksi osaksi itse yhteisvoimin tehdyillä ruuilla. Pääruokana oli paella. Kokki valmisti sitä suurilla pannuilla ulkona ja se oli samalla ohjelmanumero. Jälkiruuaksi nautittiin tietysti hääkakkua kahvin kera. Ja kakku pysyi pystyssä. Itse en sitä pystynyt aikataulujen vuoksi kuorruttamaan ja koristelemaan. Se hiukan harmitti. Mutta maku oli sulhasen mieleen. 

Aurinko laski näyttävästi horisontin taa. Heinäkuun lopun ilta tummeni. Sadat kynttilät ja tuikut valaisivat juhlasalia. Oli häätanssin aika. Olet kaikkeni lauloi orkesterin solisti ja hääparista näki, että sanat olivat totta. Tanssit jatkuivat.  Nautittiin herkkupuffan antimista. Herkuteltiin suklaaseen dipatuilla mansikoilla, pikkuisen kummitytön kanelipullilla, pienen jäätelöpuodin jäätelöillä, suklaasuukoilla ym. Drinkkibaari aukesi ja yöpalaana sai pannulta noutaa kebabia. 

Osa hääväestä lähti lauttamatkalle kotiin, osa jäi Nauvoon kuka hotelliin, kuka asuntoautoon. Nuoret juhlivat tietysti pikkutunneille asti.

Lyhyiden yöunien jälkeen seuraavakin päivä valkeni kauniin helteisenä. Aamu-uinnin jälkeen kävimme hotelliaamiaisella ja siellä olikin mukava tavata taas illan juhlaväkeä. 

Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa...❤️ Onnea vielä rakkaalle hääparille ❤️

Rakkain terveisin Maija ❤️