keskiviikko 21. syyskuuta 2022

Syyspuuhia

 Heissan!

Syyssateet ovat vyöryneet viime päivinä ylitsemme tummine pilvineen.  Välillä aurinko paistaa niin, että vesipisaroin kuorrutettu kuusiaita saa ylleet erivärisiä jalokivikoristeita. Kaunista kuin mikä. Syksyn väriloistoa voi ihailla sateenkaarena taivaalla, ruskana puissa, pensaissa ja varvuissa ja sitten vielä noissa kuusiaidan jalokivissä. 





Orava on säilönyt ahkerasti ja kerännyt itselleen talvivarastoa. Hienoa ilmakuivattua tattia on tulevan talven ruokalistalla ainakin tiedossa. 

Minä puolestani varustauduin syksyyn uusilla villasukilla ja haisaappailla. Sukat oli kudottu jo viime syksynä, mutta lankojen päättely taas jäi ja jäi...🤣







Syksyyn kuuluu myös ystävien tapaaminen. Saimme vieraaksi rakkaan ystävän ja ilokseni nuorempi tyttäremme ja vävymme tarjoutuivat kokkaamaan. Ulkona isolla pannulla tehtiin paella ja se maistui sekä liha, että kasvisversiona niin herkulliselta. Alkuruokana sienikeittoa, pääruokana Iberian niemimaalta paellaa ja tiramisua naapurista eli Apenniinien niemimaalta. 

Minun tehtäväkseni jäi vain kakun teko kahvin seuraksi. Poimin pihalta viimeisiä syyskukkijoita kakun koristeeksi. Päälle vielä vadelmaa ja syksyn ehkä viimeinen marjakukkaiskakku pääsi pöytään. 

Ikkunoiden pesu kuuluu myös syksyyn ja nyt minulla on siihen ihan uusi väline, jota esittelen ehkä myöhemmin. Ikkunoiden pesu sujuu leikiten. 

Mitä puuhia Sinun syksyysi kuuluu ?

Syysterveisin Maija ❤️


4 kommenttia:

  1. Kauniit sukat ja tuovat mukavasti väriä syksyn välillä harmaisiin päiviin. Teillä on siellä kaikki herkut, kuten paella, tiramisu ja vielä kakkuakin, sienikeittoa unohtamatta!
    Oikein mukavia syyspäiviä sinulle!

    VastaaPoista
  2. Syksy on jännittävä. Voi olla paljon värejä, tai sitten niitä harmaita päiviä, jolloin värikkäitä asusteita kaipaa piristykseksi.
    Ihania syyspäiviä Sinullekin 🍂🍁❤️

    VastaaPoista
  3. Nyt täytyy kyllä sanoa monta kertaa WAU, on nimittäin komeat sukat, paella sekä kakku! Nams! 😊😋😊

    VastaaPoista
  4. Kiitos ❤️Nuoret tekivät kyllä niin herkkupaellaa 😋

    VastaaPoista