maanantai 6. helmikuuta 2023

Helmikuun kuvahaaste 1. - 5. helmikuuta

Kristiina K julkaisi blogissaan helmikuun kuvahaasteen. Siinä on tarkoituksena kuvata k-kirjaimella alkavia asioita tai esineitä. Minäkin päätin osallistua mahdollisuuksieni mukaan. 


1.2. KEITTIÖ Kuva on otettu joulunaikaan. Syksyllä sain uuden naulakon keittiön baaritiskin päähän, johon on mukava ripustaa vaihtelevasti erilaisia esineitä. 


2.2. KÄPY Tämäkin kuva on joululta. Ruokasalin pöydän keskellä oli metsäaiheinen koristelu, jonka kävyt olemme tuoneet Italiasta. Ne ovat koristeina milloin missäkin. 


3.2. KESKELLÄ  Ennen joulua teimme reissun Norjaan. Oslon eteläpuolella sijaitseva  Fredrikstadin kaupunki oli ensimmäinen kohteemme. Vanhan kaupungin portista näkyy kaupungin uusi puoli Oslovuonon toisella puolella. 


4.2. KAATUNUT  Tämä ei ollutkaan helppo kuva löytää, mutta sitten löytyi kaatunut kärpässieni.  Kuvan on tainnut ottaa kolmevuotias pojantytär kännykälläni. 

5.2. KAKKU Viime kesänä vietimme nuoremman tyttäremme häitä. Hääparin pyynnöstä olin uhkarohkea ja uskaltauduin tekemään kakun. Sisällä on suklainen kakkupohja suklaamoussella ja vadelmilla täytettynä. Kuorrutus on aikatauluista johtuen keittiöhenkilökunnan tekemä, "koivupölkkyjä" päällekkäin. 

Siinä ensimmäiset kuvat. Katsotaan, löytyykö tälle viikolle sopivia kuvia.

Mukavaa helmikuuta Sinulle ❤️

tiistai 31. tammikuuta 2023

Öljyntuotantoa yli 3000 vuotta sitten Kökarissa

 Hei!

Viikonlopun Kökarin matkallamme kävimme miehen kanssa ulkoilemassa Otterböten luontopolulla sillä aikaa, kun tytär oli ristiäisissä. Paikka houkutti meitä niin historiansa vuoksi kuin hulppeiden maisemienkin takia.


--------------------

Eletään vuotta noin 1000 eKr. Hylkeenpyytäjät nykyisestä Pohjois-Puolasta ja nykyisen Tanskan Borholmin saaresta ovat saapuneet Kökariin. Asuinpaikaksi on löytynyt pystysuorien kallionseinämien reunustama suojaisa laakso. Talvinen myrskykin vain pyyhkäisee kallioiden yli ja laakson pohjassa olki- ja puukattoiset pyöreät asumukset ovat turvassa. Eteisestä sisään astuessa huomaa keskellä majaa lämpöä hehkuvan tulen. Lattia on peitetty eläinten taljoilla. Saviastioissa, jotka on koristeltu vilja-aiheilla, valmistetaan ruokaa ja väki on kokoontunut tulen ääreen ruokailemaan.  Aterian päätteeksi jäännökset, kuten luut, viedään tunkiolle. Kaivosta haetaan vettä saviruukulla. Päivän askareet tuolla keskellä merta koostuivat hylkeenpyynnistä, hylkeiden nylkemisestä, öljyn keitosta, nahkojen parkitsemisesta, vaatteiden valmistamisesta nahoista ja turkiksista,  ruuanvalmistuksesta, kotieläinten hoidosta ja lämpimänä pysymisestä. Hylje oli elämän perusta. Nahkoja ja taljoja käytettiin myös asumuksen sisustamiseen. Lihasta saatiin voimakasta ruokaa. Kotieläiminä olivat lehmä, possu, hevonen ja lammas. 

-------------------








Päivä oli navakan tuulinen. Ajoittaiset lumikuurot paiskasivat voimalla poskiin jäisiä lumihiutaleita ja pipoa oli vedettävä tiukemmin korville. Polku myöhäiselle pronssikaudelle ajoittuvalle asuinpaikalle, joka on yksi merkittävimmistä Pohjolassa, alkoi kipuamalla jyrkkää kalliota ylös. Matkaa oli noin puoli kilometriä. Osittain märät ja jäiset kalliot osaavat olla yllätten todella liukkaita. Onneksi molemmilla oli jaloissa hyvät, pitäväpohjaiset kengät, mutta silti jokaista askelta oli muistettava varoa. Valkoiset merkit kivissä ja kallioissa viitoittivat kulkuamme. Ylös kalliolle päästyä tuntui kuin olisi erämaassa. Vain tuulen humia. Ei muita ihmisiä, ei taloja, ei autoja. Kaukaa ylhäältä näkyi meri. Maisemaa ja tunnelmaa ei voi oikein sanoin kuvailla, eivätkä kuvatkaan harmikseni kerro totuutta. 

Kalliolta polku laskeutui alas laaksoon, jossa asuinpaikka sijaitsi. Suojainen lepikko oli tarjonnut asuinsijan esi-isillemme yli 3000 vuotta sitten. Nyt, kun puissa ei ollut lehtiä, maaston muoto erottui selvästi. Mielikuvitus lähti lentoon, kuvittelin tuon ajan ihmisten kulkevan samoilla jalanjäljillä kuin minä nyt. Kuvittelin savun tuoksun ja arkiset askareet. Puheen, niin millaisen?

Oli ravistettava itsensä hereille tähän päivään tuolta 3000 vuoden takaa, noustava ylös laaksosta ja lähdettävä laskeutumaan alas kalliolta. Retkemme oli todella mielenkiintoinen. Ihanaa, kun ulkoilulenkki on välillä ihan erilainen. 

Täällä on otettu katajaisen kansamme ensiaskeleet. 

Mukavaa tammikuun viimeistä päivää Sinulle ❤️ 


sunnuntai 29. tammikuuta 2023

Peitto vauvalle

 Heissan!




Nuorempi tytär sai kutsun pienen poikavauvan ristiäisiin. Teimme yhteistyönä ristäislahjaksi vauvalle nallepeiton. Minä tein vain tyhjät täytepalat ja tytär virkkasi nallepalat ja kokosi peiton. Lisäksi hän kutoi vielä junasukat, joilla on oma tarinansa kerrottavanaan. 

Nyt tehdään jo kolmatta peittoa yhteistyönä. Onneksi meillä on samanlainen käsiala. Yhteisesti tehden kaikki valmistuu nopeasti ja muutenkin tekeminen sillä tavalla on ihanaa. 

Toivotan sinulle tosi leppoisaa sunnuntaipäivää ❤️


tiistai 17. tammikuuta 2023

Pimeä ja valo

 Hei!

Eilen näkyi niin ihmeellinen ilmiö. Auringonsäteet valaisivat hetkeksi maiseman ennen auringon painumista mailleen. Tummansinisten pilvien ympäröimänä aurinko hohti taivaanrannassa metsän yläpuolella tulimerenä. 





Ilman pimeyttä ei ole valoa sanoo Johannes evankeliumissaan. Monenlaista merkitsee tämä sanonta. Totta kuitenkin on se, että vasta, kun päiväkausia jatkunut pimeys joutuu hellittämään otettaan valolle, huomaa valon merkityksen ja vaikutuksen paljon selvemmin. Oli kuin Neiti Kevät olisi hetkeksi asutunut estraadille ja tullut vieraisille kotiin. Ne hetket oli nopeasti tallennettava. Kevät tulee taas tänäkin vuonna. Ei ihan vielä, mutta odottaa jo vuoroaan. 

Tämän kirjoittaja on pimeydestä pitävä peikkomainen luonne, mutta silti lumoutuu valosta. 

Onko siellä pilkahtanut aurinko, missä Sinä olet?

Mukavaa tiistaita ❤️ Maija 

keskiviikko 11. tammikuuta 2023

Hyvää Uutta Vuotta

Heissan piiiiitkästä aikaa! Ja hyvää Uutta Vuotta  ystävät, jos täällä joku vielä käy,  ja vielähän sitä uudenvuodenonnea voi toivottaakin ❤️Blogi meinaa nyt ihan olla hunningolla. Täytyy oikein ryhdistäytyä heti uuden vuoden alkumetreillä. Aiheita on takataskussa vaikka kuinka paljon. 

Joulun olen siivonnut jo lähes kokonaan pois, en kyllä tiedä miksi, sillä aina olen Nuutin päivään asti kuusta halunnut pitää. Pallot on pakattu laatikoihin ja tontut lähetetty tonttumaahan keräämään voimia uutta joulua varten. (Kohtahan se lahjojenteko heillä taas alkaa! Hih 🤭) Muutama tähti on vielä ikkunassa, mutta niitäkään en enää sähköpihinä raaski polttaa. Muutenkin jouluvaloja laittelin paljon vähemmän kuin edellisinä jouluina. 

Ulkona on jo aika kova tuuli, jonka ennustetaan vielä voimistuvan. Nyt lähden kävelemään töihin vastatuuleen. Yhtä kaikki, punaiset posket siitä ainakin saa ja vielä kun laitan piikit kenkien pohjaan, niin on turvallista taivaltaa. 

Miten teillä, joko joulu on siivottu pois, vai odotatko Nuuttia? Joko myrsky ulvoo nurkissa?



Mukavaa loppupäivää! Maija 


tiistai 6. joulukuuta 2022

Hyvää itsenäisyyspäivää, Suomi

 


Tänään rakas Suomemme juhlii jo 105. itsenäisyyspäiväänsä. Emme saisi koskaan pitää itsestäänselvyytenä vapaata maatamme, vaikka usein se tuntuu siltä. Itsenäisen isänmaamme eteen ovat taistelleet isämme ja ponnistelleet äitimme. Meidän on nyt kaikin keinoin ponnisteltava sen puolesta, ettei heidän taistelunsa valuisi hukkaan. 

Isänpäivän aamuna nostin lipun salkoon, otin muutaman askeleen taaksepäin ja tervehdin katseellani lippua. Silloin näin niin koskettavan näyn, että sellainen tuskin koskaan enää osuu kohdalleni. Kuulin lintujen toitottavan torviaan hiljaisesti, kuin haluten kiinnittää huomioni. Siinä samassa puiden takaa tuli esiin muutaman kymmenen valkoisen joutsenen tasainen, järjestelmällinen aura. Se lensi niin alhaalla, juuri ja juuri puiden latvojen yläpuolella, ei paljonkaan korkeammalla kuin lippu. Joutsenten,  kansallislintujemme, aura  siniristilippumme taustana marraskuun aamuhaaleaa sinitaivasta vasten oli niin vaikuttava näky, että se sai minut jähmettymään paikoilleni. Voiko luonto muovata isänmaallisempaa kuvaa? Mikä mahtoi olla tuon näkymän sanoma? Oliko se viesti taivaasta, rakkailtamme? Älkää huolehtiko, kaikki menee hyvin. Halusivatko linnut sen meille kertoa? Aura katosi metsän taa hiljalleen toitotellen. Me lähdemme nyt. 

Kiitos vapaasta, rakkaasta isänmaastamme kaikille veteraaneille ja heidän puolisoilleen. Erityiset kiitokset edesmenneelle isälleni ja 99-vuotiaalle äidilleni❤️🇫🇮

Rakkaudella Maija 

sunnuntai 20. marraskuuta 2022

Lapsuusmuistoja 1960-luvulta

Marraskuun loppupuolen päivissä kohtaa toisensa kaksi hämärää ja sitten tulee pimeä ja sitten yö. Välissä saattaa päivä valjeta hiukan. Ei kuitenkaan niin paljon, ettei sisällä huoneissa lamppuja tarvitsisi sytyttää. Ompelustyöt ja muutkin käsityöt vaativat tarkkaa näkemistä. Joskus sumu peittää vaipallaan tienoot ja pilvet laskeutuvat niin alas maahan, että ulkonakin on hämärää. Ihmiset kulkevat kumarana sumuverhon ja maan välissä. Sellainen on marraskuinen päivä. Jos olisi lunta, se hiukan valaisisi maisemaa. Mutta marraskuun lumi voi vielä tulla ja taas mennä. Jättäen jälkeensä loskan, jossa ihmiset nilkkojaan myöten kahlaavat. 

Maija käy kansakoulun neljättä luokkaa. Hän asuu perheineen maalla. Kolme vanhinta sisarusta on jo muuttanut pois, mutta yksi isosisko vielä on kotona. 

On myöhäinen iltapäivä. Koulusta Maija on palannut puolen päivän jälkeen, syönyt hiukan voileipää kuuman kaakaon kanssa ja tehnyt nopeasti läksyt. Läksyt, jotka Maijaa eivät kovin kiinnosta. Hän tekee ne vain, koska niin on tehtävä ja opettaja on käskenyt. Ei Maijaa koulunkäynti yleensäkään kiinnosta. Hän menee sinne, koska sinne on mentävä. Yleinen pakko. Pakko, josta ei ole poispääsyä. Ei Maija haaveile oppikouluun menosta. Ei mistään sellaisesta. On niin paljon muita, mukavampia ja tärkeämpiä asioita, kuten hevosella ja traktorilla ajo ja ratsastaminen, hevosen hoito, peltotyöt ja lannanajo. Ei Maija oikeastaan ehtisikään omasta mielestään koulua käymään. Käy kuitenkin, kun on pakko.

Tältä päivältä läksyt on tehty ja perheen kanssa yhdessä syöty illalliseksi mamman tekemää lihapullasoosia ja keitettyjä perunoita puolukkasurvoksen kera. Illallisen jälkeen mamma ja pappa lähtevät lypsylle ja hoitamaan karjaa. Maija jää isosiskonsa kanssa siistimään illallisen ruuat kaappeihin ja tiskaamaan astiat. Ja sehän on selvää, että isosisko saa tiskata ja Maijan tehtäväksi jää kuivaaminen, vaikka tiskaaminen olisi paljon mukavampaa. Ja selvää on myös se, että kinaa siitä syntyy. Joskus niinkin kova, että mamman posliiniköynnös katkeaa. Ja siitä kyllä siskokset pelstyvät ja tiskaaminen sujuu taas rauhallisemmissa merkeissä. 

Kun astiat on nopeasti tiskattu, varsinkin, jos riitaa ei ole syntynyt, ehtii Maija vielä navetalle. Marraskuisessa pimeässä on navetan suojissa hyvä ja turvallista leikkiä, sillä navetta ja kaikki on kietoutunut pimeään samettiin. On oikein pelottavaakin astua ovesta ulos. Ties, mitä peikkoja, mörköjä ja tonttuja on liikkeellä pimeän turvin. Joskus keikkuu metsän reunassa myrskylyhdyn valo, mutta sen Maija tietää, että se on mukava Toivosen setä, joka kujaa pitkin metsän takaa on tulossa tervehtimään ja juttelemaan kaiken maailman asioita, niin kuin oli tapana. Vaikka kapina-ajasta, mutta sitä Maija ei ymmärtänyt, mistä oli kysymys. Sen verran kuitenkin, että jostain pahasta, kun setä sanoi oleensa vankilassakin jossakin kaukana Lahdessa. 

Välillä Maijan on navetalla hoidettava pikkuaskareita. Hänellä on kaksi kirjavaa kanaa, jotka munivat ruskeita munia ja kaksi kirjavaa kukkoa. Niiden häkin siivoaminen kuuluu Maijalle. Maija astuu lämpimään navettaan. Höyry tupruaa oviaukosta ulos ja eläinten- ja lannanhaju tunkeutuu sieraimiin. Mutta se ei Maijasta ole ollenkaan paha haju, vaan ihan tavallinen. Lehmät rouskuttavat iltaruokaansa parsissaan ja lypsykone hurisee tasaisesti. Vasikat ynähtelevät karsinassaan ja possut massuttavat laskiämpäristä kaadettua ruokaansa. Pappa lypsää koneella ja mamma loput käsin. Joskus Maijakin pääsee lypsämään ja se tuntuu mukavalta, kun saa tehdä isojen ihmisten töitä. 

Maijan oma Suomenhevonen Irto hörähtelee tallin puolella ja Maija käy sitä tervehtimässä ja harjaamassa. Hevosen lämmin kuve ja kylki tuntuvat mukavilta jo kylmänä marraskuun iltana. Hevosen turpa on pemeä kuin kallein sametti ja ruuna katselee suurilla ystävällisillä silmillään. Maijan paras kaveri. 

Navetan vintille vievät raput, joiden yläreunaan parrun päälle Maija vie kirjeen tontun vietäväksi, jonka on leveällä ja huolimattomalla käsialallaan kirjoittanut joulupukille. Kyllä pukki ja tontut siitä selvän saavat, mitä Maija on toivonut. Maija on huono kirjoittamaan. Kaunokirjoituskirjaimet ovat kovin leveitä ja kaksoiskonsonanteista puuttuu toinen. Sille Maija ei mitään voi. Kirjaimista ei millään saa kapeampia ja Maijalle Kisa-sokeri on Kissa-sokeri tai tatti on tati. Ei Maija varmaan tyhmä ole, kunhan vaan oppisi nuo kirjaimet. Mutta kun kirjoittaessa on aina niin kiire tarinankerrontaan. Ja niin Maija kirjoittaa pitkiä tarinoita ja opettaja käyttää punakynäänsä ja antaa huonon numeron. 

Iltalypsy ja navettatyöt on kohta tehty. Maija astuu ulos navetasta. On alkanut sataa suuria märkiä lumihiutaleita, jotka maata koskettaessaan sulavat. Jospa kohta tulisikin lumipeite. Silloin Maija saisi laskea pulkallaan pikkutuvan takana mäkeä iltalypsyn aikana. Lumi valaisisi tienoon ja kuun valossa kaikki näyttäisi turvallisemmalta. Ei silloin peikkoja ja mörköjäkään näkyisi. Silloin pitäisi pukea lämpimästi. Maija miettii, että reidet kyllä taas punottaisivat siitä välipaikasta, joka sukkanauhoilla ylhäällä pidettävien sukkien ja alushousujen väliin paljaana jää, vaikka päällä olisi lämpimät toppahousut. Mutta ei se pulkkamäessä haittaisi. 

–-----------------

Hiukan vielä Maijasta. Isompana Maija oppi kaksoiskonsonantit, pyrki ja pääsi oppikouluun, pääsi lukioon, pääsi ylioppilaaksi, pyrki ja pääsi yliopistoon ja valmistui filosofian maisteriksi.

Kiitos isosiskolle, joka innosti koulunkäyntiin ja vei pyrkimään oppikouluun, kiitos toiselle isosiskolle, jonka luona Turussa sain ensin asua, kun menin yliopistoon ja koti-ikävä oli valtava, kiitos vielä yhdelle isosiskolle ja isoveljelle kannustuksesta ja kiitos vanhemmilleni, kun ovat lapsensa kouluttaneet ❤️

Rakkaudella Maija