Heinäpoutaa

Leikkasin pienen palan nurmikkoa vointini mukaan nyt aamulla, kun pihallamme oli vielä varjoisaa ja hiukan viileämpää. Välillä istahdin juomatauolle ja ihailemaan tätä Suomen kesää. Vedin sieraimiini aimo annoksen heinäpellontuoksua. Onneksi hajuaisti alkaa palailla. Pihalla kukkivat jo ensimmäiset pensasruusut ja levittävät ympärilleen hunajantuoksua.

Tuoksut tuovat mukanaan muistot lapsuuden heinäpelloilta. Silloin ilma oli sakeanaan kaadetun heinän ja erilaisten kukkien ja hevosen tuoksua. Silloin pellolla oli aina aurinkoista ja kuumaa. Heinäpoutaa, tottakai. Paarmat, kärpäset ja hyttyset häärivät ympärillä kiusaa tehden. Silloin ei ainakaan itikoista ollut pulaa. Ja porukkaa oli myös paljon. Väkeä tarvittiin, että heinä saatiin tehtyä. Oma perhe, naapureita, sukulaisia. Hauskaa yhdessätekemistä. 

Mutta tuli heinähelteellä usein myös kova ukonilma. Silloin lähdettiin kiireellä pellolta pois ja hevonen piti saada suojaan. Minun hevoseni  - se Suomenhevonen. 

Ukkosen jälkeen paistoi jälleen aurinko ja sateen kosteuden hiukan vetäydyttyä palattiin taas pellolle. 

Juomana heinäpellolla oli aina äidin tekemää kotikaljaa. Kyllä sillä jano sammui heinälaposten suloisessa varjossa. Ja se heinäpeltopäivien ruoka, se se vasta herkkua oli! Äiti oli tehnyt lihapullakastiketta uusien perunoiden seuraksi ja salaattina oli aina isoäidinsalaatti, jossa oli paljon kananmunia ja kermaa. 

Voi noita lapsuusmuistoja! Oikein kipeää tekee, kun niitä muistelee. Ja voi tätä Suomen suven suloisuutta!

Oletko sinä päässyt joskus heinäpellolle laittamaan heinää seipäälle? Meillä Kiskossa se oli lapottamista. Tunnetko sitä sanaa?

Mukavaa hellepäivää sinulle ❤️ Maija 

Juhannusko?

 

Heissan!

Meidän juhannusta kuvaavat hyvin nuo lupiinit. Yhtä kuihtunut, kuin liinalle varisseet kukat. Sairastimme koronaa Amoren kanssa. Hän aloitti juhannusviikon alussa ja minä olen nyt lopettelemassa.

Jouduimme perumaan juhannusjuhlamme Myrskyluodolla, jonne piti tulla kolme sisartani aveceineen. Peruuntui se hauska yhdessäolo lähes koko sisarusparven kanssa. Olin sitä suunnitellut hartaudella. Keittänyt raparperimehua Myrskyluodon belliniä varten, pessyt mökin matot, suunnitellut kukkakoristeet, kattaukset, menut. Mutta mitään ei voinut. 

Kun sitten oikein kuvitteli, saattoi hyvin etäisesti tietää, että oli juhannus. Ehkä sen tunnisti kesäillassa ja -yössä liehuvista Suomenlipuista, yöttömästä yöstä, kukkakedoista, juhannusruusuista.

Kävimme joka ilta pienellä ajelulla tässä rannikolla ja saarilla. Ne olivat juhannuksemme kohokohdat. Ei saunaa, ei grillaamista. Pojan perhe toi meille kaupasta ruokaa, sen vähän, mitä tunsimme tarvitsevamme. Listan lähetettyäni poika sanoi, että kyllä he tuovat mitä vaan, että laita vain kaikki listaan. Kiitos! Mutta me emme paljoa tarvinneet. Tosin tuollaiseen "woltti"-kuljetukseen voisi vaikka tottua. Jotenkin oli kuitenkin jännää kurkata sinne kauppakassiin, mitä olimme saaneet, vaikka hyvin tiesimme. Itse niitä pyysimme. 

No nyt ollaan toivottavasti jo voiton puolella, eikä tuo kirottu tauti haittaa häävalmisteluja. Nekin kuitenkin etenevät. Hitaasti, mutta varmasti. 

Miten Sinun juhannuksesi sujui? Ja joko olet sairastanut koronan?

Laitan tähän loppuun vielä vähän raikkaampia ja tuoreempia kuvia. Pionini hehkuvat nyt. Valkoiset pallot kesäyössä ikkunasta niitä katsellessani, kun en saa unta. 

Rakkain terveisin Maija 

Hiphei, meillä on kokki hääjuhliin

 Hei!

Viikonloppu alkaa taas olla takana päin. Palailimme juuri mökiltä, jossa riitti siitepölyn siivoamista, maalaamista, silakanpyydystämistä, kalansavustusta, paljuilua, saunomista, uimista ja ukkosenkumun kuuntelua. 

Häävalmistelut ovat edenneet sikäli ratkiriemukkaan ratkaisevasti, että olemme vihdoin ja viimein saaneet kokin pitoihimme.  Se oli todella suuri helpotus! Painajaisena jo näin silmissäni, että kokkaamme ja häärimme keittiössä vielä juhlavaatteissammekin. Emme ole halunneet juhliin varsinaisesti pitopalvelua, vaan teemme porukalla itse paljon esimerkiksi alkupalapöydän tarjottavia, mutta tarvitsimme kokin myös siihen yhteiseen tekemiseen ja sitten tietysti hääpäiväksi pitopöydän loppuun saattamiseen. 

Itseasiassa kaikki oli jo hyvinkin valmista, kun meille lupautunut kokki joutui perumaan työesteiden takia. Siitä alkoikin tuskien tie. Korona-aikana ravintolahenkilökunta on joutunut siirtymään muihin töihin, eikä sitä nyt enää ole saatavilla. Sähköposteja läheteltiin miljooniin eri pitopalveluihin, kun jo ajattelimme, että on pakko turvautua niihin. Vastausta ei joko ikinä kuulunut tai sitten hinnat olivat niin päätä huimaavat, ettei kiinnostusta siihen suuntaan enää ollut. Joku muukin juhlii juuri tänä kesänä ja nyt on pitopalveluilla tarvetta. Soittelimme kuka minnekin, mistä pientäkin vihiä hyvästä kokista kuuli. Soittoja, odotuksia, kieltäytymisiä ja taas kieltäytymisiä. Kunnes lopulta onnisti. Nyt olemme kokista niin onnellisia! 

Leppoisaa sunnuntai-iltaa ❤️ Maija 

Häävalmisteluja ja tunnelmointia

 Hei!

Perheemme nuorimman tyttären häitä tanssitaan heinäkuun 30. päivänä. Valmistelut ovat tietysti jo kovassa käynnissä. Paljon on askarreltavaa ja tehtävää. Kirkoksi valikoitui kalliolla meren rannalla sijaitseva Angelniemen kirkko ja juhlapaikaksi Nauvossa sijaitseva Framnäs, joka sekin sijaitsee meren ympäröimänä. Kutsut on lähetetty jo hyvissä ajoin ja nyt valmistellaan noin 130 vieraan hääjuhlaa. 

Valmistellessani häitä teen taas samoin kuin muidenkin lastemme häitä valmistellessani. Yritän varautua siihen, että pysyisin jotenkin koossa kirkossa. Että näkisin tarkemmin kuin kyynelten läpi. Että meikkini ei valuisi ja että pystyisin keskittymään ja nauttimaan seremoniasta. Musiikki on asia, mikä helposti saa tunteet valloilleen. Niinpä kuuntelen kirkkoon tulevaa musiikkia ihan omassa rauhassani. Suurimmat kyyneleet valukoon poskille jo kotona. Ja kun kuuntelen yhä uudelleen, uudelleen ja taas uudelleen noita kappaleita, tuntuvat ne varmasti kohta jo niin jokapäiväisiltä, että minulle hyvinkin kirkossa riittää vain pikkuinen nessupaketti ja meikkinikin pysyisi siten jotakuinkin kuosissaan. Täysin ilman kyyneleitä en selviä, enkä haluakaan. Viimeinen lapsemme on nyt astelemassa alttarille, eikä sitä, kuten ei muidenkaan lasten häitä, voi ohittaa noin vain. Suuret sävelet siis kaikuvat kodissamme ompelukoneen hyrinää tahdittaen.  

Häävalmistelujen etenemisestä varmaan kerron täällä blogissa lisääkin, joten käykää kurkkaamassa, jos kiinnostaa!

Rakkain terveisin Maija 

Sireenien aikaan

 Poikkesin vain pikaisesti toivottamaan teille täällä kävijöille viihtyisää kesäkuista tiistai-iltaa sireenien tuoksussa❤️ Nyt pihahommat vievät mennessään, mutta palaillaan!

Terveisin Maija 

Kattauksia ja tarjoiluja

Heissan!

Haluan laittaa tänne itselle muistoksi äitienpäiväkattauksen, kun vietimme kahden  sisarukseni ja heidän aveceidensa kanssa lähes 99-vuotiaan äitimme äitienpäivää meillä. Valitettavasti kaksi sisaruksisatamme puuttui, sillä he olivat matkoilla. Äiti jaksoi reissun hyvin, laski tyypilliseen tapaansa leikkiä ja virkistyi selvästi. Muisti alkaa hiukan heiketä, mutta tuttujen ihmisten ympäröimänä tutuissa puitteissa kaikki tuntui olevan niin kuin ennenkin. Ihana meidän rakas mamma! Hänelle halusin tehdä prinsessakakun. Täyte on Valion ohjeen mukaan vaniljatuorejuusto-voikreemiä, vadelmahilloa ja itsepoimittuja vadelmia pakasteesta. Koristeena oleva ruusukin oli viimevuotisesta äitienpäiväruususta. 

Ystäville katettiin kevätillallinen yhden siskoni virkkaamien tablettien päälle. Tarjolla oli toast skagen, suomalaisia uusia perunoita, grillausta ja sitruunaista juustokakkua laseihin koottuna. 

Eilen illalla herkuttelimme Amoren kanssa ihan muuten vaan tai vaikka kevään kunniaksi nizzansalaatilla, jonka minä tein sekä sinisimpukoilla merimiehen tapaan, jotka Amore valmisti.  Simpukat olivat kuorettomia pakastesimpukoita, joten olivat helpompia syödä, mutta näyttävyyttä kuoret olisivat toki tuoneet. Liemi oli kerrassaan herkullista ja leivänpalalla sitä sai mukavasti syötyä lautaselta ilman lusikkaa. Raikkaan valkoviinin kanssa kohotimme maljan keväälle. 

 Ihanaa kevätviikonloppua minulta Sinulle ❤️ Maija 

Saariston toukokuu

Kevät oli Houtskarissa edennyt oikeastaan yhtä pitkälle kuin täällä rannikolla mantereellakin, vaikka usein se on muutaman vaaksan jäljessä.  Kuvasin saaren luontoa omasa rannassa. Tässä teille luontokierros Houtskarin Hyppeisissä. 

Luonnon taideteoksia parhaimmillaan illasta seuraavaan ihanan aurinkoiseen ja lämpimään päivään. 

Auringonlasku, johon en koskaan kyllästy ja jota on aina kuvattava. Ja miten erilainen taivas on seuraavana päivänä. Kirkaan heleä sinessään kumpupilvien kera. 

Verkoilla saadut pulleat siiat kuin kalliomaalaus taustanaan. Mielikuvitukseni lähtee laukkaamaan. Kuvittelen, miten kivikaudella joku on noussut maihin puunrungosta koverretulla veneellään tässäkin rannassa ja hiilostanut kalat nuotiolla. Tällä suojaisella silokalliolla. 

Vesi oli kirkasta ja pohjaan näki vaivattomasti syvemmässäkin kohdassa. Nämä pinnalta kuvatut rakkoleväkuvat jäivät hiukan sumuisiksi. Ilahdun kovin nähdessäni rakkolevää, tuota meriemme metsää ja keuhkoja.

Ulkosaaristossa puiden kasvu vaatii sitkeyttä ja kasvupaikka otetaan mistä tahansa kallionrakosesta. Juuret ovat sitkeästi suomalaisessa peruskalliossa. Pienikin mänty voi olla hyvinkin vanha. 

Kallioilla kasvaa upeita jäkäliä, kuin tauluja nekin. Lepän hiirenkorvat olivat jo rotankorvien kokoiset. 

Vielä kotipihalta muutama kevätkuva. Otsikko ei ihan nyt vastaa sisältöä, joten kouluaineessa tämä ei kävisi päinsä, mutta olkoon näin. 

Miten Sinun toukokuusi on sujunut? Kuljetko luonnossa sen ihmeellisyyksiä seuraamassa?

Ihanaa toukokuuta ystävät!