Helmikuun kuvahaaste 27. - 28.2.

 Hei!

Tässä tulee viimeinen Kristiina K:n aloittaman helmikuun kuvahaasteen postaus. Enää on jäljellä kaksi kuvaa. 

27.2. KATU

Kaupungissamme ei ole yhtään katua. Kaikki ovat teitä, mutta yhtä kaikki eilen yöllisen lumimyräkän jälkeen kotitiemme oli pitkään iltapäivään tässä kunnossa.

28.2. KESÄ 

Edelliseen verrattuna hyvin erilainen kuva. Se on otettu viimekesäiseltä perheen kanssa tehdyltä piknikristeilyltämme laivan kannelta. Päivä oli helteinen ja kannella oli mukava istuskella ja nauttia ihanista merimaisemista ja hyvästä seurasta. 

Aurinkoista maaliskuun ensimmäistä sunnuntaita ☀️ Maija 

Saariston syysidylliä

 

Savu tuoksuu saaristossa. Joku polttaa nuotiota tyynen meren rannalla ja savun tuoksu kiirii sieraimiin veden pintaa pitkin. Tulen rätinä tuntuu kodikkaalta ja tuo osansa iloisten värien kirjoon. 

Villiruusun marjat hehkuvat vielä vihreitä lehtiä vasten. Joidenkin pensaiden lehdet ovat jo saaneet syysvärinsä punamultaisen talon seinustalla. 

Talon seinällä kyltti kertoo etäisyydet Turkuun ja Tukholmaan. Vielä viimeiset pikkuruiset orvokit kukkivat kallionkolossa tuoden kallioillekin väriä vielä syksyllä. 

Taivas on tummien pilvien peitossa. Mutta vaahteroiden pilviselläkin säällä silmiä häikäisevät värit luovat hodetta syyspäivään. 

Merivesi on vielä täällä avomeren äärellä 12 asteista. Aamu-uinti karkoittaa unihiekat silmistä, kun ilmalämpötila näyttää kahdeksaa.

Syysterveisin Maija 

Saariston toukokuu

Kevät oli Houtskarissa edennyt oikeastaan yhtä pitkälle kuin täällä rannikolla mantereellakin, vaikka usein se on muutaman vaaksan jäljessä.  Kuvasin saaren luontoa omasa rannassa. Tässä teille luontokierros Houtskarin Hyppeisissä. 

Luonnon taideteoksia parhaimmillaan illasta seuraavaan ihanan aurinkoiseen ja lämpimään päivään. 

Auringonlasku, johon en koskaan kyllästy ja jota on aina kuvattava. Ja miten erilainen taivas on seuraavana päivänä. Kirkaan heleä sinessään kumpupilvien kera. 

Verkoilla saadut pulleat siiat kuin kalliomaalaus taustanaan. Mielikuvitukseni lähtee laukkaamaan. Kuvittelen, miten kivikaudella joku on noussut maihin puunrungosta koverretulla veneellään tässäkin rannassa ja hiilostanut kalat nuotiolla. Tällä suojaisella silokalliolla. 

Vesi oli kirkasta ja pohjaan näki vaivattomasti syvemmässäkin kohdassa. Nämä pinnalta kuvatut rakkoleväkuvat jäivät hiukan sumuisiksi. Ilahdun kovin nähdessäni rakkolevää, tuota meriemme metsää ja keuhkoja.

Ulkosaaristossa puiden kasvu vaatii sitkeyttä ja kasvupaikka otetaan mistä tahansa kallionrakosesta. Juuret ovat sitkeästi suomalaisessa peruskalliossa. Pienikin mänty voi olla hyvinkin vanha. 

Kallioilla kasvaa upeita jäkäliä, kuin tauluja nekin. Lepän hiirenkorvat olivat jo rotankorvien kokoiset. 

Vielä kotipihalta muutama kevätkuva. Otsikko ei ihan nyt vastaa sisältöä, joten kouluaineessa tämä ei kävisi päinsä, mutta olkoon näin. 

Miten Sinun toukokuusi on sujunut? Kuljetko luonnossa sen ihmeellisyyksiä seuraamassa?

Ihanaa toukokuuta ystävät!

Huomenta Houtskarista

 

Nukuin pitkään ja heräilin kirjaa lukien. Lopulta oli noustava, ettei ihana päivä menisi hukkaan. Hampaiden harjaus ja pulahdus seitsemän asteiseen mereen. Unet kaikkosivat silmistä ja unihiekat pestiin pois merivedellä. Ihana aamu. Olen yksin. Miehet ovat jo aikaisin aamulla lähteneet kalaan. Saan viettää päivän oman aikataulun mukaan. 

On tyyntä. Meren pinta väreilee hiukan. Linnut esittävät kevätkonserttiaan. Ainut ääni, joka korviini kantautuu nyt, kun tuulikaan ei suhisi korvissa. Joutsenpari lentää ohitse trumpettiaan soittaen. 

Nautin vihreän teen ja pari voileipää terassilla merelle katsellen ja lintuja kuunnellen. Juon maljan keväälle. Pieni tuulenvirekin heräilee kanssani. Olenko paratiisissa?

Aurinkoista toukoviikonloppua ihan kaikille ☀️

Rakkain terveisin Maija 

Auringonlaskun aikaan - Kökar vid solnedgång

Aurinko päättää kokopäiväisen retkensä ja painuu mailleen. 

Se innostuu kaivamaan väripalettinsa äkkiä vielä esiin tai kenties se on sitä jo suunnitellutkin. 

Valitsee siveltimeensä paletin kirkkaimmat värit.

Punaa taivaan ensin heleämmällä punalla, keltaisella. 

Sitten on veriappelsiinin punaisen vuoro ja se maalaa ja maalaa. 

Aurinko painuu yhä syvemmälle meren ja taivaan syleilyyn. 

Ja minä katson. 

Voi sitä kultakehrän taikaa. 

Huomenna, huomenna se ehkä tuo tullessaan taas uusia uutisia. 

En saa irroitettua katsettani tuosta valtavasta maalauksesta.

Se on edelleen keskeneräinen. 

Sivellin sekoittaa lisää värejä ja maalaus muuttaa muotoaan. 

Lopulta on pastellisävyjen aika.

Aurinko toivottaa hyvää yötä. 

Käännän selkäni. 

Kuu tervehtii kirkon kellotapulin yläpuolella. 

Kuin appelsiiniviipale.

Taivaankansi on nyt sen näyttämö.

Seurakseen se saa yksi kerrallaan yläpuolellani kaartuvaan taivaankupuun syttyviä tähtiä. 

Toisaalla maisema on seesteisen rauhallinen. 

Samettitaivas täyttyy tähdistä, kirkkaista täällä meren ympäröimillä yksinäisillä luodoilla. 

Aamulla, kun aurinko on taas palannut taivaalle, on lähdön hetki. 

Halaus ja suukko tyttären poskelle. 

Mielessä haikeus, mutta kahden viikon kuluttua tapaamme taas. 

Näkemiin yksinäiset luodot, näkemiin Kökari!