torstai 31. joulukuuta 2020

Hyvää Uutta Vuotta


Vielä on muutama tunti vanhaa vuotta jäljellä. Nyt kiitän kaikkia teitä, ihanat blogiystävät, kuluneesta vuodesta ja toivotan ihan jokaiselle Hyvää Uutta Vuotta ❤️Toivotaan, että uusi vuosi tuo tullessaan säkillisen onnea ja terveyttä meille kaikille ❤️ Rakkaudella Maija 

tiistai 29. joulukuuta 2020

Joulu meillä

 

















Hei! 

Jouluaamuna talvi oli ripotellut suuria lumihiutaleita pihaan ja hetkellisesti valaissut maan. Aurinko oli pesäpäivänsä viettänyt ja päivä oli jo pikkuriikkisen pidempi. Yhtä kaikki, päivät ovat pimeitä. Kotia ja pihamaata valaisevat sadat tuikut ja kynttilät. Aattona ikkunassa odottavat innokkaat joulunviettäjät näkivät joulupukin punaisen nutun ja valkoisen parran vilahtavan.  Pukki vieraili ovella tuoden lahjat hyvän joulun toivotusten kera. Riemu oli suuri, kun pukin tuomisista kuoriutui hartaasti odotettuja lahjatoiveita. Jouluruokien tuoksu, avautuvien lahjakääröjen rapina, vilkas puheensorina ja yhdessäolo täyttivät talon.


Kohta ollaan vuoden viimeisessä päivässä. Rentouttavia välipäiviä Sinulle! Rakkaudella Maija 

keskiviikko 23. joulukuuta 2020

Lite julbak och sånt - Pikkuisen joululeivontaa ja muuta

Hej! 

Ny har jag bakat söta enbärslimppor och skärgårdsröd, dottern har gjord så goda julgodisar, jag har framställt lutfisk många veckor. Så närmar julen sig småningom.

Småningom tändas stjärnor och andra ljus. Julen smyger in i huset. Tomtarna och änglarna finner sin plats på bårdar och hyllor. Hemmet blir julfint. Julsånger hörs. Så härlig och mysig denna årstid.

On leivottu makeita katajanmarjalimppu ja saaristolaisleipää, tytär tehnyt ihania joulumakeisia, lipeäkalaa on liotettu monta viikkoa. Joulu lähestyy pikkuhiljaa. 

Hiljalleen syttyvät tähdet ja muut jouluvalot. Tontut ja enkelit löytävät paikkansa. Joulu hiipii sisään. Koti koristautuu jouluun. Joululauluja kuunnellaan. Tämä vuodenaika on niin ihana ja tunnelmallinen.











Önskar Er alla en riktig God Julhelg ❤️

Toivotan Teille kaikille Rauhaisaa Joulujuhlaa ❤️ 

Kram, Rakkaudella Maija 

perjantai 18. joulukuuta 2020

Tyrskyjen luodot

Itsenäisyyspäivä AD 2020. Seison meren siloittamalla luodolla ajatuksiini vaipuneena. Harmaat luodot, harmaa, vaahtopäinä tyrskyävä meri, harmaa taivas. Kaikki yhtyvät jossakin kaukana horisontissa. Tunnen itseni kovin pieneksi tuossa kokonaisuudessa. Tyrskyt hyräilevät Finlandiahymniä. Mielen valtaa juhlallinen tunnelma. Tämä maisema - niin suomalainen, niin itsenäinen.

Ravistan itseni hereille mietteistäni. Alkaa kotimatka. Luotojen kirkko katoaa harmauteen. Laivan keinuessa mietin, miten nuo luodot, salmet, lahdet ovat kietoneet lonkeronsa ympärilleni ja lumonneet minut.

---------

Teimme taas viikonloppuvierailun nuoremman tyttäremme luo Kökariin. Mukavaa yhdessäoloa, hiljaisuudesta ja tuulen huminasta nauttimista ja pikkuisen joulutunnelman hakemista.

Pistäydyimme Peders Aplagårdin tilamyymälässä. Kauniisti oli aseteltu esille glögit, punssilla ryyditetyt hillot, omenasalsat ja julmustit. Kökarilaista joulutunnelmaa parhaimmillaan. 

Meille tarjoutui myös tilaisuus saada opastus kauniissa kirkossa, jolla on erikoinen ja mielenkiintoinen tarinansa. Tyttärelle tuttu kirkon lukkari esitteli meille kirkkoa ja mukava oli kuunnella hänen kertomustaan votiivilaivasta, joka tietää seuraavan päivän tuulen suunnan. Kaakkoistuuli saattelisi meidät kotiin seuraavana päivänä ja toden totta, se piti paikkansa. Lukkari kertoi myös alttaritaulun maalauksesta, jossa opetuslapset ovat kokoontuneet viimeiselle ehtoolliselle. Siinä epäileväinen Juudas seuraa katseellaan ja katsoo silmiin, minne tahansa puolta kirkossa menikään. Tämäkin täysin totta. Kun kirkon tarina on käyty läpi, esittelee lukkari vielä urkuja, kipuaa urkuparvelle ja soittaa meille komeasti Oi sä riemuisa -joululaulun. Siitä se joulumieli viimeistään syttyi sydämiin. Keskustelemme niitä näitä vielä poistuessamme kirkosta. Lukkari, joka toimii myös suntiona, kertoo, että Kökarissa on vielä jäljellä vanha tapa, jossa omaiset kaivavat haudan poisnukkuneelle. Onpa kaunis tapa, eikä sitä kuulema ole muissa saarissa enää käytössä. Saan myös tietää pappilan, jossa Ulla-Lena Lundbergin kirjassa Jää papin perhe asui. Lukkari näyttää myös siinä alhaalla olevan salmen, johon saman kirjan pappi hukkui vajottuaan jäihin. Kaikki muuttuu niin todelliseksi. Olen juuri lukemassa tuota kirjaa toiseen kertaan nyt, kun luotojen paikat ovat tulleet minulle tutummiksi.

Ja meri. Kirkon taakse on rakennettu viime käynnin jälkeen lintutorni tai paremminkin - tasanne, jonne pääsevät myös liikuntarajoitteiset. Sieltä kelpaa meren kuohuja katsella. Lopulta kylmänä puhaltava luotojen tuuli saa meidät lähtemään. 




















Taas palaamme luodoille, kun sen aika on. 

Toivotan kaikille ihanille ystävilleni oikein tunnelmallisia jouluvalmisteluja ja joulunodotusta. 

Rakkaudella Maija 


sunnuntai 6. joulukuuta 2020

Hyvää itsenäisyyspäivää Suomi!

Haikeuden kyynel silmäkulmassa muistelen jo edesmenneen isäni uhrauksia sotavuosina rintamalla ja 97-vuotiaan äitini työtä kotirintamalla.

Me muistamme, me kunnioitamme, me kiitämme. 

Oikein hyvää itsenäisyyspäivää!

Rakkaudella Maija





tiistai 10. marraskuuta 2020

Influenssarokotus

 Heissan!

Nyt on taas se aika vuodesta, jolloin on aika ottaa influenssarokotus. Työskentelemme Amoren kanssa alalla, jossa se on syytä ottaa joka vuosi ja näin olemme aina tehneet. Tänä vuonna erityisesti korostetaan rokotuksen ottamisen tärkeyttä koronankin vuoksi. Joten kaikkien kannattaa se ottaa. Saimme ajan yllättäen soitosta alle kahden tunnin päähän. Pari minuuttia sisälle menosta rokotus oli otettu. Helposti, nopeasti ja ystävällisesti. Kiitos Paimion-Sauvon terveyskeskuksen henkilökunnalle!

Muista Sinäkin influenssarokotuksen ottaminen!



Oikein ihanaa marraskuista viikkoa Sinulle, ystäväni ❤️

Rakkaudella Maija 

perjantai 30. lokakuuta 2020

Happy Halloween!




 Tunnelmallista Halloweenia kaikille, ystävät 🎃🎃🎃🎃🎃🎃🎃🎃🎃🎃

Rakkaudella Maija