maanantai 29. elokuuta 2016

Italian surunpäivä

Hei!

Keskiviikkona saimme herätessämme kuulla surullisia uutisia Italiasta. Tuo kaunis maa täynnä historiaa ja kulttuuria oli uutisotsikoissa ei terrori-iskujen vuoksi,  vaan nyt luonto oli järjestänyt surullisen näytelmän. Voimakas maanjäristys oli ravisuttanut Keski-Italian maakuntia. Päivän mittaan saimme lukea lisääntyneistä kuolonuhreista ja kotinsa menettäneistä.  Kokonaisia kyliä oli tuhoutunut.

Samalla alueella tapahtui myös tuhoisa maanjäristys vuonna 2009. Tuolloin tyttäreni oli opiskelemassa Italiassa Perugian kaupungissa, joka sijaitsee lähellä sekä keskiviikkoista että vuoden 2009 maanjäristysaluetta. Kuullessani uutisen, pompahti sydän kurkkuun. Oliko tyttäremme turvassa? Ne kaksi tuntia, jotka jouduin odottamaan häneltä kuulumisia, olivat varmasti elämäni pisimmät tunnit. Puhelinlinjat tukkeutuivat  ja soittamista pitäisikin välttää. Tekstiviestein pitäisi asiat tuollaisissa tilanteissa hoitaa.

Lopulta sain kuulla, että turvassa olivat. Huh, mikä helpotus! Nyt kaikki tulvahti taas mieleeni, kun tästä uudesta maanjäristyksestä kuulin. Muistan, miten lapsemme kulki vain kaduilla, sillä sisälle ei kukaan uskaltanut mennä jälkijäristysten pelossa. Silloinkin oli yö. Maanjäristyksen varalle oli neuvottu, että on mentävä sängyn tai pöydän alle tai kantavassa seinässä olevaan oviaukkoon, kun maanjäristys tulee. Tuolloin jäisi mahdollisesti ilmataskuun, jos talo romahtaisi. Tyttäreni turvapaikka oli siis kirjoituspöydän alla, jossa hän neuvojen mukaan piti aina vesipulloa. Tämä siksi, että talon romahtaessa ja näin loukkuun jäätäessä olisi juotavaa, sillä avun saaminen saataisi kestää parikin vuorokautta. Pikkuhiljaa silloinkin elämä palautui uomilleen. Kerrostalo, jossa tyttäremme asui, ei kärsinyt vahinkoja. Muistan, miten hän aina sanoi, ettei siinä talossa ollut huolta. Se on taatusti rakennettu hyvin, sillä samassa talossa asuu herra, joka on talon rakentanut. Kai se nyt oli tehty maanjäristyksen kestäväksi.

Tämän kertaisella maanjäristysalueella asuu tyttäreni hyvä ystävä perheineen. Heti tuli murhe heistä. Kaikki ovat kuitenkin onneksi kunnossa, eikä heidän kaupungissa ollut kärsitty myöskään aineellisia vaurioita.

Monenlaisia surullisia uutisia on kuulunut viime päivien aikana Italiasta. On jäänyt paljon orpoja lapsia tai sitten vanhemmat ovat menttäneet lapsensa. Tuon lisäksi on jäänyt paljon kodittomia ja ihmiset asuvat telttakylissä. Onneksi ihmisillä on auttamisen halu ja esimerkiksi ruokaa on toimitettu alueelle niin paljon. että on hetkeksi pyydetty keskeyttämään ruuan tuonti. Taskulamppuja ja pattereita kaivattaisiin lisää.

Pikkuhiljaa ihmiset haluavat tarttua taas elämän syrjään kiinni ja aloittaa normaalin elämän. Tai niin - niin normaalin kuin se noissa olosuhteissa on mahdollista. Kuka on jatkanut kampaamotoimintaa kadulla ja tekee siinä ulkona tuolilla mammoille permanetteja, kuka avannut rakennustarvikekauppansa ja jakaa sieltä ilmaiseksi rakennustarikkeita, kuka eläkeläinen aloittanut kirvesmiehenhommat uudelleen ja tekee mitä pystyy. Amatricen täysin tuhoutunut kylä aijotaan rakentaa uudelleen. Elämä jatkuu. Tyttäreni ystäväkin on lohduttanut: "Älä huolehdi, kyllä täällä pärjätään." Tuntuu vain uskomattomalta, miten, kun jälijäristyksiä on ollut jo yli 900! Miten tuossa voi elää rauhassa? Ihmiset joutuvat tunnistamaan kuolleita läheisiään vuoronumerolappu kädessä maan koko ajan järistessä. Miten tuolla voi elää? Ei ainakaan suomalainen, joka ei ole tottunut elämään maanjäristyksen varjossa, sitä ymmärrä.

Toivon kaikille maanjäristyksessä läheisiään ja kotinsa menettäneille voimia kestää tuo kaikki, mitä me emme täällä edes osaa kuvitella.


T. Maija

maanantai 22. elokuuta 2016

Suomenselkää valloittamassa

Alkuviikon tervehdys täältä Myrskyluodolta!

Viikonloppuna lähdimme ajelemaan asuntoautolla Keski-Suomeen, sillä olimme saaneet hyviltä ystäviltämme kyläilykutsun heidän Uuraisten kotiinsa.

Lauantaiaamu valkeni sumuisena, mutta muuten oli luvassa ihan kesäinen viikonloppu. Oli mukava lähteä välillä tutustumaan kotimaahan. Matkalla emme sen kummemmin pysähdelleet, koska ajotunteja tulisi kertymään yli neljä. Tampereelle asti kaikki oli hyvin tuttua, sillä siellä tulee aina silloin tällöin piipahdettua vieraisilla tai teatterissa. Mutta siitä eteen päin olivat maisemat vieraampia, sillä on kulunut paljon aikaa siitä, kun niillä nurkilla olemme viimeeksi käyneet. Maisemat muuttuivat mäkisemmiksi, laajat viljavainoit metsäksi, järviä vilahteli siellä täällä ja asutus yhä harvemmaksi ja ihmiset mukavammiksi. Ohi vilahtelivat Orivesi, Juupajoki, Keuruu, Multia ja loulta olimme perillä ystäviemme luona.

Ystävämme olivat suunnitelleet esittelevänsä meille keskisuomalaista maisemaa ja kulttuuria. Ukkoskuuron hälvettyä suunnistimme Suomenselällä sijaitsevalle näköalapaikalle. Kiipesimme näköalatorniin ja nuo askeleet kyllä palkittiin. Hengityksen tasaannuttua saatoimme vain ihailla Metsä-Suomen laajaa, kumpuilevaa kauneutta, jota tuntui jatkuvan äärettömiin. Onneksi sää suosi ja usva peitti maiseman vain osittain. Metsää, metsää, metsää... Kyllä maassamme puuta riittää.

Suomenselkä on varmasti monelle tuttu juttu, jos on maantiedon tunnilla kuunnellut tarkkaavaisena, mutta kerrottakoon kuitenkin, että se on vedenjakajaseutu, joka erottaa Pohjanamaan jokien alkulähteet ja Järvi-Suomen vesistöt toisistaan. Säätiedotuksia kuunnellessa usein kuulee mainittavan Suomenselän. Jakaakohan se säätkin?




Niin kauas, kuin silmä siintää...

Jatkoimme näköalapaikalta kohti Petäjäveden vanhaa kirkkoa. Tuo pieni sympaattinen puukirkko on yksi Suomessa sijaitsevista Unescon  maailmanperintökohteista. Maailmanperintölistaan kirkko merkittiin vuonna 1994 pohjoismaisen puukirkkoarkkitehtuurin ja hirsirakentamistaidon pitkän perinteen edustajana.. Edelleen alkuperäiskäytössä olevassa kirkossa yhdistyvät eurooppalaiset rakennustyylit talonpoikaiseen rakennusperinteeseen. Ennen vierailuamme oli kirkossa juuri pidetty vihkitilaisuus ja kirkko onkin suosittu hääkirkko.






Hirsiseinät kannattelevat jyrkkää paanukattoa.




Kirkko rakennettiin vuosina 1763-65 keskisuomalaisen kirkonrakentajamestari Jaakko Klemetinpoika Leppäsen johdolla. kellotapulin ja kirkon yhdistävä välikäytävä rakennettiin vuonna 1821. Tuolloin rakentajamestarina oli Leppäsen pojanpoika Erkki Jaakonpoika Leppänen.

Kirkkosalin muoto perustuu renesanssin keskeiskirkkoihin. Kirkossa ei ole sähköä eikä siellä ole koskaan ollut lämmitystä. Tapaninpäivänä pidettävään kynttilöin valaistuun joulukirkkoon kirkkoväen on syytä pukeutua lämpimästi. Ennenvanhaan aikaisin aamulla kirkkoon lähteneitä ja kaukaakin tulleita pitkä jumalanpalvelus rupesi helposti nukuttamaan, mutta nukkua ei kirkossa sopinut, joten unilukkari kulki sauvoineen ja tönäisi hereille väsyneen sanankuulijan.



Leppäsen veistämä saarnastuoli edustaa kansanomaista puunveistotaitoa. Sitä koristavat Jeesus, neljä evankelistaa ja lukuisat enkelit.



Saarnastuolia kannattelee matkailijoiden suojeluspyhimys punaposkinen ja tuuheakulmainen  Pyhä Kristoforos eli Kristuksen kantaja. Kun hänet näkee, ei ainakaan sinä päivänä tapahdu mitään pahaa. Niin hyvän onnen tuoja hän on.


Pyhää ehtoollista esittävä alttaritaulun on maalannut kiertävä käsityöläsmaalari Carl Frredrik Blom vuonna 1843. Alttarin vieressä on saman tekijän kuvat Mooseksesta ja Martin Lutherista.

Alttarivaate on kopio vuodelta 1952. Alkuperäinen alttarivaate vuodelta 1749 on Knsallismuseon kokoelmissa.



Alttarin edessä on luukku lattiassa, joka johtaa kirkon viinikellariin.


Kirkkoon luotiin istumajärjestys 1820-luvulla, jolloin penkkienpäätyihin malattiin numerot. Piiat ja rengit istuivat lehterillä, naiset kirkkosalin vasemmalla puolella ja miehet oikealla.


Näkymä sakastin ikkunasta kirkkomaalle ja järvelle.


Tapulissa oleva häpeäpenkki kuuluu myös kirkon alkuperäiskalustoon. Jumalanpalveluksen ajaksi suurimmat rikolliset istutettuun ylimälle penkille ja pienemmät alemmalle kirkkokansan nähtäväksi.

Kotimatkalla pysähdyimme vielä kuvaamaan Keuruun vanhaa kirkkoa, joka on edellisen aikalainen ja tyyliltään paljon sitä muistuttava. Ovet olivat jo kiini, joten sisään ei päästy.




Kiitos, ystävät, ihanasta viikonlopusta luonanne!

Puuhakastava alkanutta viikkoa kaikille! T. Maija

perjantai 19. elokuuta 2016

Vielä on kesää jäljellä

Huomenta, ystävät!

Öisen sateen jälkeen saatiin herätä raikkaaseen aamuun, jossa on ehkä jo aavistus tulevasta syksystä. Säätiedotus kuitenkin lupailee vielä oikein kesäisiä lämpötiloja alkavalle viikonlopulle, joten nautitaan kesästä, kun sitä kerran on vielä jäljellä.

Nyt pikainen katsaus kesän kuviin.











Juhannuksen taivaankannen ja meren vaihtuvaa väri-ilottelua.






Ruusujen aikaan.



Kaksi sateenkaarta valaisee taivasta ja varmasti niiden päissä on paljon aarrelaivoja.



Kesän ensimmäiset mustikat omasta metsäsätä.







Vietimme tyttären kanssa vielä laiskoja kesäpäiviä laiturilla viime viikolla vaikkakin välillä huovan alla tuulelta suojassa hytisten.

Näiden kesätunnelmien myötä toivotan kaikille oikein nautinnollista kesäistä viikonloppua!
Halit <3 Maija

keskiviikko 17. elokuuta 2016

Baby shower - vauvakutsut

Heissan!

Myrskyluodolla vietettiin viime sunnuntaina baby showeria, sillä poikamme perheeseen on luvassa perheenlisäystä jo ihan pika puolin. Poikavauvaa odotetaan.  Meistä on siis tulossa tuplamummi ja -vaari. Ai, ai, miten mukavaa! Tällaisissa juhlissa en ollut koskaan ennen ollut mukana. Mielenkiintoista! Vauvan isä on tällä hetkellä merellä ja vaari oli Ahvenanmaalla kalareissulla, joten oli sopiva hetki järjestää uudelle äidille hiukan piristystä ja ajankulua.


Vauvanpeppukakku piti tietysti tehdä vauvakutsuille.

Meitä oli kaikenkaikkiaan 15 henkeä koolla. Kestit järjestettiin nyyttäriperiaatteella eli jokainen toi jotain ja kyllä tuolla tyylillä pöytä tosiaankin notkui herkuista, niin suoaisista kuin makeista, hedelmistä ja juomista. Kutsut olivat yllätyskutsut ja hyvin taisi yllätyskin onnistua.



Kutsuilla oli nalleteema ja värinä sininen.

Ohjelmaakin oli järjestetty. Ensin äidin oli tunnistettava silmät sidottuina erilaisia vauvanruokamakuja. Edelleen silmät sidottuina eli unenpöpperöisenä osattava vaihtaa vauvalle vaippa ja pukea vielä potkupuku päälle. Hyvin suoriutui äiti tehtävistään. Sitten oli vuorossa herkuttelua, tietokilpailu vauva- ja odotusaikaisista kysymyksistä, lahjojen avaaminen ja vielä nimiehdotusten antaminen ja arvaus syntymäpäivästä, -painosta ja -pituudesta.





Vaippakakku tuli lahjaksi.



Mukava iltapäivä meillä oli yhdessä. Kiitos kaikille mukana olleille!

Halit <3 Maija