Matkan varrella Euroopassa osa I

Heissan pitkästä aikaa!

Nyt vihdoin on aikaa istahtaa koneen ääreen. Tiedättehän tuon, kun pitemmältä reissulta palaa, kuinka nurmikko odottaa leikkaamista, piha muutenkin siistimistä, pyykkivuori kohoaa korkeuksiin ja odottaa taltuttajaa, nurkissa on kesän hämähäkinseittejä ja pölyä ja arjen normaaliin rytmiin pääseminen vaatii monenlaisia ponnistuksia tekemättömien töiden osalta. Eipä siinä paljon ehdi tietokonetta avata ja ruveta tarinoimaan. No, nyt kuitenkin on hiukan aikaa.

Tänä kesänä lomamatkamme oli 30-vuotisjuhlakiertue. Siis jo kolmannenkymmenennen kerran pakkasimme tavaramme ja lähdimme kiertelemään Eurooppaa. 30 peräkkäistä vuotta on matkaa tehty ja paljon nähty. Hyvin jo tiedämme, miten matkalla on toimittava. Laivamatkojen varaukset, leirintäalueet, moottoritiemaksut, kaikki ovat tuttuja juttuja.

30-vuotiskiertuetta juhlittiin kakulla.

Tähän alkuun on kerrottava hiukan historiaa matkojemme varsilta. Olemme matkailleet siskoni perheen kanssa kahta matkaa lukuunottamatta aina yhdessä. Lapsemme ovat tietysti olleet mukana. Nuorimmainen ensimmäisen kerran jo ennen syntymäänsä ja alle 1-vuotiaana hän, tuo tuleva merikapteeni, rupesi omin silmin tarkkailemaan elämän menoa Euroopassa. Lapset kasvoivat ja jäivät kukin vuorollaan pois reissusta ja nyt matkailemme enää neljästään, vain me vanhemmat.

Matkat ovat suuntautuneet niin pohjoiseen kuin etelään. On nähty tunturit, lumihuipuiset Alpit ja monet muut vuoristot, monet meret, Euroopan suuret joet, valassafartit valoineen, suolakaivokset, linnat, kirkot, museot, Unkarin pustat, suolakaivokset, tippukiviluolat, Kroatian turkoosit ja krisallinkirkkaat vedet, EuroDisney ja monet muut huvipuistot, on koettu keskitysleirien kammottava hiljaisuus ja vierailijoiden tummat kasvot, on koettu oudot tuntemukset pyhiinvaelluskohteissa, nautittu kylvyistä, kierrelty ostoskeskuksia, ihailtu pienempiä kyliä ja suuria pääkaupunkeja, luontoa ja ihmisten toimintaa, on käyty DDR:ssä, Jugoslaviassa, yövytty lehmälaitumella maalaistalon takapihalla, kuten myös mustalaisleirissä ja kuultu tehtävän hevoskauppoja, on oltu samassa suihkussa sammakon ja muurahaiskeon kanssa, on ylitetty joki DDR:ssä asuntoautolla pienellä puulautalla vain köydet "kaiteena", on nähty lammaspaimenet katraineen. Kaikkea tätä on Eurooppa.

Asuntoautossa saa hyvät unet ja on mukavaa, kun oma sänky on aina mukana.

Haluamme aina nähdä uutta, mutta on  myös paikkoja, joihin on tavan takaa palattava ihailemaan niitä uudelleen. Näitä ovat Mosel-joen laakso, Schwarzwald, Zakopanen kylä, Pottensteinin kylä, Elsasin alue, Lofootit.

Kolmessakymmenessä vuodessa Eurooppa ja matkailu ovat kokenut monenlaiset muutokset. Ikävimpänä muutoksena tajusin tänä kesänä turvallisuuden järkkymisen. Ennen olimme varuillamme taskuvarkaiden, autovarkaiden ja muiden tuollaisten "pikkurikollisten" suhteen. Nyt tänä kesänä sai matkata terrorismin varjossa. Meidän matkamme ovat sujuneet yleensä hyvin. Yövymme aina lairintäalueella sillä haluamme tuntea olomme yöllä turvalliseksi. Kuitenkin kerran Ruotsissa hyvin tuulisena juhannusyönä automme hytinovet murrettiin ja kaksi kännykkää ja laatikollinen CD-levyjä varastettiin. Vaikka koko viisihenkinen perheemme nukkui autossa, emme kukaan heränneet yöllisten vieraiden puuhiin. Vasta aamulla totuus valkeni. Muuten on asuntoautomme saanut olla rauhassa. Sen sijaan Italiassa vuokra-autostamme vietiin kerran koko kuusihenkisen seurueemme kaikki matkatavarat. Onneksi passit ja rahat olivat käsilaukussa mukana ostoskeskuksessa.

Toinen suuri muutos on ollut navigaattoreiden tulo helpottamaan matkantekoa. Perheessämme on Euroopan-matkoilla aina ollut työjärjestys sellainen, että mieheni ajaa ja minä toimin kartanlukijana. Aika hyvin on aina paikat löydetty. Nyt oma osuuteni on huomattavasti navigaatorin avustuksella helpottunut. Joskus oikein miettii, miten ihmeessä pärjättiin ennen pelkkien paperikarttojen avulla!

Autoillemmekaan ei kauheasti ole sattunut mitään näinä vuosikymmeninä. Kerran puhkesi rengas Maarianhaminassa (asuntoauton renkaanvaihto ei ole helppo homma kotikonstein), kerran katkesi pakoputki jossain päin itäistä Saksaa, kerran meni käynnistyksenesto päälle ja hinausauto vei matkakotimme lavallaan korjaamolle muutaman kymmenen kilometrin päähän kuljettajineen päivineen. Silloin olimme reissussa vain omalla porukalla ja jäin lasten kanssa istumaan taivasalle leirintäalueelle pelaamaan lautapeliä jossakin päin Tsekkiä keskellä ei mitään miettien palaako mieheni ja automme vielä. Palasi ja kaikki oli sujunut hyvin, vaikkei yhteistä kieltä ollutkaan. Kaikista näistä ongelmista on selvitty erittäin ystävällisten ihmisten avustuksella ja taas on päästy matkaa jatkamaan.

30 vuoden aikana Eurooppa on muuttunut myös maantieteellisesti. Uusia rajoja on piirretty karttaan ja uusia maita on syntynyt. Rajoja on myös poistettu ja maita yhdistetty. Kaikkea tätäkin muutosta on saanut seurata aitiopaikalta asuntoautolla matkaa taittaessa. Vanhojen Itäblogin maiden kehitys on ollut huimaa ja muutos valtava. Uusia teitä on rakennettu ja rakennetaan, kylät ja kaupungit pesevät kaasvojaan. Mutta vielä voi nähdä jotakin alkuperäistä, jotakin viehättävää, jotain, joka muistuttaa lapsuudesta ja vie takaisin noihin ihaniin kesäpäiviin.

                                                                 ------------------------

Tämän kesäinen matkamme suuntautui viimevuotiseen tapaan Itä-Eurooppaan. Valinta tuntui hyvältä monestakin syystä. Nyt ne autoihin murtautujat tuntuivat pieneltä pahalta Länsi-Euroopassa tehtyihin terrroristi-iskuihin verrattuna, matkustaminen on lisäksi paljon halvempaa idässä kuin lännessä ja vielä on sellaista alkuperäistäkin nähtävää noissa Euroopan itäisissä osissa.

Aamulla herätys ennen kukonlaulua ja matkamme alkoi. Lauttamatka Helsingistä Tallinnaan on käteva tapa päästä nopeasti ja edullisesti Keski-Euroopan sydämeen. Matka kestää vain kaksi tuntia ja edestakainen lauttamatka yli seitsemän metriä pitkältä asuntoautolta matkustajineen ja aamiaisineen on vain hiukan yli 300 €. Ero on huima verrattuna lauttamaksuihin Turku-Tukholma + Tanskan salmien ylitykset joko siltojen kautta tai lautoilla tai matka Helsinki-Travemuende. Toki tietysti riippuu, minne päin Eurooppaa on menossa, mitä reittiä kannattaa käyttää.

Nopeasti Viron tasiset maisemat vaihtuvat merenrantamaisemiin, kodikkasiin rosoisiin maaseutukyliin taloineen pienine ryyti- ja kaalimaineen ja haikaranpesineen, kauniisiin uusiin hirsirakennuksiin puuveistoksineen, liekaissa laiduntaviin lehmiin, vapaina juoksenteleviin kanoihin, kauniisti kumpuileviin liettualaismaisemiin, komeisiin uusiin lasipalatseihin. Sitten ylitämme Puolan rajan. Rajoilla ei enää ole mitään rajamuodollisuuksia eikä raja-asemilla edes ole yleensä viranomaisia. Joskus olemme jonottaneet Puolan rajalla useita tunteja. Kokemus on ollut sekin. Passeihin on kerätty leimoja ja kierretty kopista toiseen ja naamatauluja vertailtu passikuviin. Nyt ei passista ole enää kukaan kiinostunut. Kaikki yhtä yhteistä ja suurta EU:ta. Silläkin on omat niin hyvät kuin huonotkin puolensa.

Haikarat viihtyvät niin ihmisten kuin lehmienkien lähettyvillä.

Puola, tuo valtava maatalousmaa keskellä Eurooppaa, tarjoaa matkailijalle monenlaista. Pohjoisessa vastaan tulee suuri Masurian järvialue. On kuin olisi Järvi-Suomessa järvien vilahdellessa kummallakin puolella tietä. Välillä tie pujahtaa viileän metsän varjostoihin ja taas peltoaukeille, jossa teitä reunustavat suuret vanhat puut. Onko ne istutettu suomaan helpotusta paahtavan auringn alla kulkevalle taivaltajalle, vai mikä on syynä, mutta tyypillistä Keski-Euroopassa on, että tie kulkee puukujaa pitkin. Koillis-Puolan yhden ja kahden lehmän liekassa laiduntavat karjat muuttuvat etelää kohti kuljettaessa kymmenpäisiksi karjoiksi, pellot valtaviksi silmänkantamattomiksi vehnävainioiksi, joilla käsittämättömän kokoiset puimurit leikkaavat auringon tumman hunajankeltaiseksi paahtamaa viljaa. Autoon tulvahtaa voimakas leikatun oljen tuoksu. Tie kulkee maissipellon laitaa, suurten kaupunkien liepeillä, ohittaa Varsovan. Päätiet ovat hyvässä kunnossa ja tietöitä on paljon, uusia teitä rakennetaan koko ajan. Sivutiet ovat vähän kuoppaisempia ja kapeampia.

Puola on maa, jossa jälleen kerran yritimme nähdä visentin, mutta emme taaskaan onnistuneet, jossa varoitetaan liikennemerkein ilveksistä, lehmistä maantiellä, kielletään ajamasta hevosella ja traktorilla moottoritiellä ja kuitenkin saatetaan ajaa, jossa moottoritiellä on suojateitä, jossa moottoritieltä voi kääntyä vasemmalle ja autolla voi huristella suoraan tien yli, jossa moottoritien varressa on marjojen (mustikoiden), sienien (kanttarellien,tattien), hedelmien ja jopa itsensä myyjiä, jossa ajetaan kovaa, tehdään uhkarohkeita ohituksia, mutta kuitenkin otetaan toiset huomioon ja oletetaan, että kaikki ovat ajamisen suhteen ajan tasalla, jossa liikenteen määrä on valtava ja joskus jopa kaaottinen, maa, jossa lihatiskeissä on huomattavasti parempi valikoima kuin suomalaisessa kaupassa, jossa ruokaostokset tekee edullisesti ja ravintolassa syö hyvin vain pienellä rahalla ja jossa kauniit pastellinväriset talot muodostavat pieniä elämänmakuisia kyliä.

Puolasta kauniiden Pöllövuorten yli sujahdamme Tsekkiin ja sen hyvin saksalaiseen tunnelmaan. Vaikka englanti on kieli, jolla luulee pärjäävänsä jo maassa kuin maassa ja paikassa kuin paikassa, ei asia kuitenkaan ole niin. Aloittaessani keskustelun englanniksi, kysyttiin monessa paikassa puhunko saksaa. Ja puhunhan minä, mieluummin kuin englantia. Yhä vielä saksa on siis puhutumi kieli näissä maissa kuin englanti. Myös venäjän kielen taito helpottaa matkailua Itä-Euroopan maissa.

Matka taittui Itävallan kautta Unkariin, joka oli matkamme päämäärä. Auringonkukkapellot, viiniviljelmät ja hedelmätarhat vilahtelivat ohitsemme. Alun perin päämääräksi suunniteltu kylpyläleirintäalue aivan Balaton-järven tuntumassa järvineen, jossa on 30-asteista vettä, vaihtuikin toisenlaiseen kylpyläleirintäalueeseen lähellä Itävallan rajaa. Päätimme jäädä tuohon ihastuttavaan paikkaan kahdeksi yöksi ja nauttia kylpylän eri lämpöisistä ja erilaisista mineraalikylvyistä kuumasti porottavan pustan auringon alla. Tunnelma oli kuin roomalaisaikaisissa kylpylöissä Pompeijissa konsanaan.

17-päiväinen lomamatkamme alkoi olla puolessa välissä ja pikkuhiljaa oli käännettävä auto kohti pohjoista. Unkari vaihtui taas Itävallaksi ja nytpä rajaa ylitettäessä poliisit olivatkin kiinnostuneita, mitä tai ketä meillä oli kyydissä. nuori poliisi pyysi saada kurkata autoihimme, mutta pikaisen vilkaisun jälkeen toivotti hyvää matkanjatkoa. Ihmissalakuljetus teettää tietenkin rajalla tällä hetkellä töitä, vaikka EU:ssa ollaankin. Pienen pyrähdyksen jälkeen Itävallassa maaksi vaihtui seuraavaksi Slovakia. Tatravuoriston syleilystä löytyi mahtava leirintäalue maalaistalon pihapiireineen.

Aamulla voi asuntoautossa herätä kukon lauluun, sateen hellään ropinaan tai siihen, että aurinko lupailee kaunista hellepäivää. Aamu-uinnille voi pulahtaa järveen tai uima-altaaseen vakkapa Karpaatit taustalla. Aamupalan voi kaikessa rauhassa nauttia vanhan puun alla omalla pikkuisella pihalla, jonka autojemme väliin aina rakennamme katoksineen, mattoineen, pöytineen ja tuoleineen. Siinä myös istutaan iltaa korttia pelaillen, lukien tai käsityötä tehden tai vain jutellen ja joskus luonnon valonäytelmää ukkospilvien salamoidessa seuraillen. Romanttista, vai mitä?

Iltatunnelmaa leirintäalueella Latviassa.

Miten jogurtti voi olla näin kauniis väristä?

Karitsaa slovakialaiseen tapaan tarjoiltuna.

Slovakiasta palasimme jälleen suureen Puolaan. Henkeäsalpaavan kauniita vuoristomaisemia ihaillen ajelimme makkaran lailla kiemurtelevia pieniä teitä ylös ja alas. Tatra ja Karpaatit on jo ennenkin vieneet sydämemme. Keskellä Puolaa jouduimme välillä hiukan pähkäilemään, mitä kautta kannattaisi ajaa, jotta taas seuraavaksi yöksi löytyisi leirintäalue ja jouduimme muutaman kerran niitä oikein etsimään. Paluumatkalla päätimme mennä yhteen Varsovan leirintäalueista. Paikka oli suosittu ja aivan tupatan täynnä kansainvälistä porukkaa, mutta kyllä sopu sijaa antoi. Suomalaisista turvaväleistä ei matkailuajoneuvojen välillä ollut tietoakaan.

Moottoritiemaksut ovat nykyään käytössä monessa maassa. Puolassa masku suoritettiin ajetun matkan mukaan tietullikassoille, jotka ovat keskellä moottoritietä. Slovakiassa maksun sai hoidettua automaatilla huoltoasemalla ja Itävallassa ja Tsekissä oli ostettava huoltoasemalta tarra, jossa minimi aika oli 10 vrk ja maksu noin kymmenen € kussakin maassa.

Pikkuhiljaa palailimme kohti Tallinnan satamaa. Parituntinen laivalla, vielä pari ajotuntia ja olimme onnellisesti kotona onnistuneen matkan ja noin 5000 ajokilometrin jälkeen. Mitä kaikkea matkalla kävimme katselemassa, siittä seuraavassa postauksessa.

Halit Maija