Tyrskyjen luodot

Itsenäisyyspäivä AD 2020. Seison meren siloittamalla luodolla ajatuksiini vaipuneena. Harmaat luodot, harmaa, vaahtopäinä tyrskyävä meri, harmaa taivas. Kaikki yhtyvät jossakin kaukana horisontissa. Tunnen itseni kovin pieneksi tuossa kokonaisuudessa. Tyrskyt hyräilevät Finlandiahymniä. Mielen valtaa juhlallinen tunnelma. Tämä maisema - niin suomalainen, niin itsenäinen.

Ravistan itseni hereille mietteistäni. Alkaa kotimatka. Luotojen kirkko katoaa harmauteen. Laivan keinuessa mietin, miten nuo luodot, salmet, lahdet ovat kietoneet lonkeronsa ympärilleni ja lumonneet minut.

---------

Teimme taas viikonloppuvierailun nuoremman tyttäremme luo Kökariin. Mukavaa yhdessäoloa, hiljaisuudesta ja tuulen huminasta nauttimista ja pikkuisen joulutunnelman hakemista.

Pistäydyimme Peders Aplagårdin tilamyymälässä. Kauniisti oli aseteltu esille glögit, punssilla ryyditetyt hillot, omenasalsat ja julmustit. Kökarilaista joulutunnelmaa parhaimmillaan. 

Meille tarjoutui myös tilaisuus saada opastus kauniissa kirkossa, jolla on erikoinen ja mielenkiintoinen tarinansa. Tyttärelle tuttu kirkon lukkari esitteli meille kirkkoa ja mukava oli kuunnella hänen kertomustaan votiivilaivasta, joka tietää seuraavan päivän tuulen suunnan. Kaakkoistuuli saattelisi meidät kotiin seuraavana päivänä ja toden totta, se piti paikkansa. Lukkari kertoi myös alttaritaulun maalauksesta, jossa opetuslapset ovat kokoontuneet viimeiselle ehtoolliselle. Siinä epäileväinen Juudas seuraa katseellaan ja katsoo silmiin, minne tahansa puolta kirkossa menikään. Tämäkin täysin totta. Kun kirkon tarina on käyty läpi, esittelee lukkari vielä urkuja, kipuaa urkuparvelle ja soittaa meille komeasti Oi sä riemuisa -joululaulun. Siitä se joulumieli viimeistään syttyi sydämiin. Keskustelemme niitä näitä vielä poistuessamme kirkosta. Lukkari, joka toimii myös suntiona, kertoo, että Kökarissa on vielä jäljellä vanha tapa, jossa omaiset kaivavat haudan poisnukkuneelle. Onpa kaunis tapa, eikä sitä kuulema ole muissa saarissa enää käytössä. Saan myös tietää pappilan, jossa Ulla-Lena Lundbergin kirjassa Jää papin perhe asui. Lukkari näyttää myös siinä alhaalla olevan salmen, johon saman kirjan pappi hukkui vajottuaan jäihin. Kaikki muuttuu niin todelliseksi. Olen juuri lukemassa tuota kirjaa toiseen kertaan nyt, kun luotojen paikat ovat tulleet minulle tutummiksi.

Ja meri. Kirkon taakse on rakennettu viime käynnin jälkeen lintutorni tai paremminkin - tasanne, jonne pääsevät myös liikuntarajoitteiset. Sieltä kelpaa meren kuohuja katsella. Lopulta kylmänä puhaltava luotojen tuuli saa meidät lähtemään. 

Taas palaamme luodoille, kun sen aika on. 

Toivotan kaikille ihanille ystävilleni oikein tunnelmallisia jouluvalmisteluja ja joulunodotusta. 

Rakkaudella Maija 

Välttämättömät!

Heissan!

Kyllä aika kuluu! Ollan jo ylitetty tämän pitkän ja pimeän tammikuun puoliväli ja päivät ovat kaiketi jo selvästi pidentyneet. Ei, en todellakaan ihoa pimeää, mutta tammikuusta en vaan pidä. kun joulu on jo mennyt menojaan kauniine koristeineen ja valoineen.  Meilläkin täällä Lounais-Suomessa saadaan nauttia talvisista keleistä ja päästään nauttimaan lumen ja jään suomista mahdollisuuksista liikkua ja ulkoilla.

Uskomattomia taideteoksia talvinen luonto maalailee. Kun toissailtana sinisen hämärän laskeutuessa lähdimme tyttären kanssa käymään Turussa, oli maisema kerrassaan henkeä salpaava, kun pakkasen kiristyessä usva verhosi tienoita peittäen osan jokilaaksosta ja pelloista ja jättäen ladot ja talot kuin kellumaan pumpulipilven päälle. Siellä täällä vielä tuikkivat talojen valot tuon usvan ja sinisen hämärän läpi. Itse olin ratissa ja harmitti, etten aivan täysillä päässyt tätä taideteosta ihailemaan. Oli siinä ja siinä, etten kääntynyt takaisin kotiin hakemaan kameraa. Todella kaunista. Takaisin tullessa pimeys oli jo vallannut tienoot. Tumma tammikuinen tähtitaivas oli kuin sininen samettipeitto, johon oli ommeltu paljetteja. Melkein unohduin sitä pää kenossa katselemaan. Toinen toistaan kirkkaampia ja suurempia tähtiä syttyi lisää taivaalle.

Mutta kun tämä lumipeite meille taas kerran saatiin, tuo se tullessaan riemujen lisäksi aina hiukan myös ongelmia liikkumiseen, sillä täällä lounaisrannikolla talvella on tapana tulla ja taas mennä eli jäisiä ja liukaita kelejä riittää. Lenkkeilystä ja ulkoilusta ei oikein aina pysty nauttimaan, kun täytyy niin tarkkaan katsoa, mihin uskaltaa astua. Viimetalvisen loukkaantumisen vuoksi ihan pelottaa kävellä liukkailla teillä. Siispä talven paras hankinta on ollut kenkiin kiinnitettävät nastat.

Alle kympillä tällaiset nasat sai Tokmannilta. Pientä ennakkoluuloa minulla oli näitä kohtaan. Ajatuksissa ehkä pyöri, että nuo ovat vanhuksille tarkoitettuja. Muttta täysin väärässä olin. Nyt en enää lähde lenkille ilman noita. Pakko oli testata, ovatko ne nyt oikeasti niin hyvät, ettei yhtään edes tunnu liukaalta. Ja kyllä! Vaikka tie on peittynyt aivan tasaiseen jääkerrokseen, ei liukkautta tunnu. Hiukan kuitenkin varon alamäissä, mutta yhtään ei ole lähtenyt kenkä luistamaan. Halusin tällaiset, jossa nastat ovat sekä kantapään alla, sillä olen kanta-astuja, että päkiän alla, sillä juuri nuo nastat olisivat pelastaneet minut viimetalviselta kaatumiselta.

Miinusta on se, ettei nastoilla voi kävellä sisällä. Varmasti kauppojen kivilattioilla ovat liukaatkin. Toinen miinus tulee liukuesteiden paikoilleen asettamisesta. Se vaatii hiukan voimaa ja aavistuksen aikaakin, mutta rupeaa sujumaan varmaan kerta kerralta paremmin.

Nämä nastat ovat kyllä verraton keksintö ja sopivat useimpiin kenkiin. Melko halpa tapaturmavakuutus. Vai mitä? Suosittelen nastoja ihan kaikenikäisille ulkonaliikkujille ja näin pääsee nauttimaan lenkkeilystä talven liukkaimpinakin aikoina.

Mukavia lenkkeilykelejä! Toivottelee Maija

Eväsretki saariston talviseen hiljaisuuteen

Talvisen sunnuntai-illan tervehdys täältä Myrskyluodolta!

Olimme jo jonkin aikaa ajatelleet lähteä käymään mökillä tarkastuskierroksella, mutta viimeaikaiset pakkaset pitelivät kotosalla, sillä lauttoja odotellessa saattaa vilu yllättää, jos kauan joutuu odottelemaa. Eilen illalla säätiedotuksen luvatessa hiukan lauhempia lukemia, päätimme sunnuntaina lähteä saaristokierrokselle. Mies teki eväsleivät jo valmiiksi jääkaappiin. Aamulla kellon soidessa ja lämpömittarin lukeman tarkastuksen jälkeen teki mieli vain kääntää kylkeä ja vetää lämmintä peittoa korville, sillä pakkasta oli vieläkin -19 astetta. Päätimme kuitenkin lähteä sillä saaristoon oli luvattu huomattavasti maltillisempia lukemia.

Onneksi lähdimme, sillä ulkosaaristossa pakkasta oli vain -9 astetta. Ajelimme hiljalleen, sillä tie oli melko liukas, mutta minne meillä kiire olisi ollutkaan. Hiljainen oli liikenne. Ei paljon autoja, ei kävelijöitä, ei kauriita, hirviä eikä peuroja. Merikotka sen sijaan liiteli matalalla automme yllä.

Näytti, että päivästä tulee aurinkoinen. Toisin kuitenkin kävi.

Vesilintuja on paljon vielä avoimessa vedessä. Voi, kuinka niitä käy sääliksi.

Avoin meri höyryää pakkasilmalla kuin noidan taikaliemipata.

Miten hyvältä oikein kunnon makkaraeväsleivät maistuivatkaan kahvin ja kaakaon kera reissun päällä lauttaa odotellessa. Kuksat unohtuivat kotiin. Onneksi termospullojen korkit toimivat hyvin mukeina.

Korppoo - Houtskari -lautalla oli vain kolme autoa. Hiljaista on.

Rannassa oli ensin vähän jääta, joka räsähdellen murtui lautan edestä pois.

Kylätie on hiljainen, niin hiljainen. Houtskarissa meitä tervehti hiljainen lumipyry.

Kuurankukkia ikkunoissa, sillä mökissämme ei ole talvella lämpöä päällä. Meillä on kesämökki.

Sukset odottelevat hiihtelijää ja ehkä hiukan lisää lunta.

Kotilahtemme arktisessa talviasussaan. Kauempana meri on vielä auki, sillä avomereltä tulevat aallot eivät anna helpolla periksi jääpeitteelle.

Kaukana siintää Hyppeisten kylä. Jääkansi peittää jo suojaisia lahtia ja jossain jo uskaliaat luistelijat olivat lähteneet kokeilemaan meren jään kestävyyttä.

Jerviksen kylän juhannussalko hytisee kylmässä ja odotttaa jo seuraavaa juhannusta.

Milloinkohan viimeiset jauhot on jauhettu tällä harakkamyllyllä, joka kalliollaan vartioi talvisessa säässä?

Jos kääntyy oikealle, alkaa avomeri. Meidän lauttamme kääntyy vasemmalle, matka kotiin on alkamassa.

Avoimesta merestä nouseva kosteus kuorruttaa puut paksulla huurrekerroksella kuin tunturissa konsanaan.

Tuolla on joutsenkin muiden seassa.

Luonnon taideteoksia voi ihailla vaikka kuinka kauan.

Ihanaa sunnuntai-iltaa, ystävät! t.Maija