Näytetään tekstit, joissa on tunniste matkailu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste matkailu. Näytä kaikki tekstit

maanantai 6. helmikuuta 2023

Helmikuun kuvahaaste 1. - 5. helmikuuta

Kristiina K julkaisi blogissaan helmikuun kuvahaasteen. Siinä on tarkoituksena kuvata k-kirjaimella alkavia asioita tai esineitä. Minäkin päätin osallistua mahdollisuuksieni mukaan. 


1.2. KEITTIÖ Kuva on otettu joulunaikaan. Syksyllä sain uuden naulakon keittiön baaritiskin päähän, johon on mukava ripustaa vaihtelevasti erilaisia esineitä. 


2.2. KÄPY Tämäkin kuva on joululta. Ruokasalin pöydän keskellä oli metsäaiheinen koristelu, jonka kävyt olemme tuoneet Italiasta. Ne ovat koristeina milloin missäkin. 


3.2. KESKELLÄ  Ennen joulua teimme reissun Norjaan. Oslon eteläpuolella sijaitseva  Fredrikstadin kaupunki oli ensimmäinen kohteemme. Vanhan kaupungin portista näkyy kaupungin uusi puoli Oslovuonon toisella puolella. 


4.2. KAATUNUT  Tämä ei ollutkaan helppo kuva löytää, mutta sitten löytyi kaatunut kärpässieni.  Kuvan on tainnut ottaa kolmevuotias pojantytär kännykälläni. 

5.2. KAKKU Viime kesänä vietimme nuoremman tyttäremme häitä. Hääparin pyynnöstä olin uhkarohkea ja uskaltauduin tekemään kakun. Sisällä on suklainen kakkupohja suklaamoussella ja vadelmilla täytettynä. Kuorrutus on aikatauluista johtuen keittiöhenkilökunnan tekemä, "koivupölkkyjä" päällekkäin. 

Siinä ensimmäiset kuvat. Katsotaan, löytyykö tälle viikolle sopivia kuvia.

Mukavaa helmikuuta Sinulle ❤️

lauantai 30. lokakuuta 2021

Roomasta Galabrian Scaleaan

Cioa!

Täällä ollaan Galabriassa! Eilisen Juice Leskisen musikaalin jälkeen ehdimme ummistaa silmämme vain pariksi tunniksi. Kello soi 02.30. Lento Helsingistä lähti klo 07.35. Rooman Fiumicinon kentällä olimme jo klo 10. Vuokraamallamme Fiat 500 L:llä matka kohti Etelä-Italiaa alkoi. 

450 km:n matka taittui mukavasti. Majoituttuamme hotelliin, jossa kaksi kahden hengen huonetta maksoi yhteensä 100 euroa,  lähdimme etsimään ravintolaa. Erinomainen ateria täytti vatsamme ja nyt yöunille, että huomenna jaksamme kohti uusia seikkailuja. 






Buona notte! Saluti Maija 

perjantai 6. elokuuta 2021

Summa summarum

 Heissan!



Kotona ollaan oltu jo muutama päivä ja työviikkokin alkaa olla takana. Hyvä on taas ollakin kotona ja kiinni normaalissa arjessa. 

Miten matkamme sitten onnistui ja mitä siitä jäi käteen? 

Kiva oli matkustaa vaihteeksi kotimaassa. Helposti tulee lähdettyä tästä Turun kupeesta ulkomaille, mutta nyt ei vielä haluttu lähteä. Kotimaassa tuntuu matkustaminen kuitenkin turvalliselta ja turvaetäisyyksiä on helppo pitää. Kun vielä on liikkeellä asuntoautolla, voi ruuat tehdä omissa oloissa ja syödä kaikessa rauhassa. Kaupassa on käytävä, mutta niin on kotonakin, joten sikälikään ei matkustaminen poikkea normaalista olosta. Nähtävyyksiin tutustuminen onnistui myös turvallisesti ja käsidesejä nyt on joka paikassa ja kehotuksia maskin käyttöön. 

Nähtävää Suomessa riitti myös, mutta jos joka vuosi matkailisi kotimaassa, olisi kohteet äkkiä katsottu. Luontokohteita sen sijaan täällä riittää varmasti loputtomiin ja sellainen reissu olisi hauskaa vaihtelua, että patikoisi eri paikoissa päivämatkoja. Se olisikin sitten ihan erilainen reissu. Nyt ei hyttysistä ollut riesaa, joten olisi vaikka voinut patikoidakin, mutta tällä kertaa se jäi. 

Nyt korona-aikana, kun kaikki matkailevat ja retkeilevät Suomessa, olisi ollut viisasta joissakin tietyissä paikoissa varata paikka leirintäalueelta etukäteen. Hiukan jäi harmittamaan, ettemme Hailuodossa päässeet yöpymään merenrantapaikalle, kun emme olleet varausta tehneet. 

Vaikka olemme matkailleet asuntoautolla ja-vaunulla reilusti yli kolmekymmentä vuotta, ei meistä sentään tule karavaanareita siinä mielessä, että viihtyisimme SFC-alueillla. Se taas testattiin Kankaanpään karavanalueella yöpyessämme siellä viimeisen yön. Kun autoja ja vaunuja on vieri vieressä, eikä paikka ole edes rannassa, ei siellä paljon tekemistä ole, jos joka viikonlopun viettää siellä. Siistiä oli, ystävällinen palvelu, maauimala ja kaikki toimi hyvin, mutta se ei silti ole meidän mieleistä vapaa-ajanviettoa. 

Suomen maakunnista olen nyt ihastunut Karjalaan. Sen kansakulttuuri on niin omaleimaista vieläkin, joten Karjalan kunnaille haikailee mieleni. Syömään karjalanpiirakoita ja vatruskoja, kuuntelemaan kantelemusiikkia ja käenkukuntaa, ihailemaan valkorunkoisia koivuja ja vaarojen välissä siinteleviä järviä.

Mutta jotenkin on helpottavaa, kun pääsee taas merenrannalle. On niin helppo ja raikas hengittää ja tietää, että tuosta merta pitkin pääsee vaikka mihin.

Kotiin päästyä oli hetken ihmeteltyäni ja mietittyäni ruvettava purkamaan autosta tavaroita.  Se jos  mikä vaatii pientä apinanraivoa. Nyt on matot ja petivaatteet pesty ja auto siivottu puhtaan raikkaaksi. Päältäkin se on pesty, joten kaikki on valmista seuraavaa reissua varten.

___________________

Viikonlopuksi veljen vierailua varten leivoin satokauden marjoista piirakan. 


Yllä oleva kuva ei ole meidän autosta, mutta olipa sympaattisen näköinen kulkupeli. 

Oikein leppoisaa viikonloppua kaikille! Terveisin Maija 

perjantai 30. heinäkuuta 2021

Road trip in Finland - back to the coast

 Sadepäivä.  Aamulla Manamansalossa olo oli odottava. Hetken ajettuamme ensimmäiset sadepisarat ropsahtivat tuulilasiin. Välillä satoi kaatamalla, välillä vähemmän ja välillä oli jopa poutaa. Nyt ei tehnyt mieli poiketa mihinkää. Toisaalta kulttuuria on ahmittukin oikein urakalla, joten yksi sulattelupäivä on vain hyväksi. Ajelimme vain määränpäähän. Maisematkin olivat aika tylsät tällä seudulla. Kauppareissu oli tämän päivän listalla. 

Kokkolassakin oli satanut ja leirintäalueella osa paikoista oli  vesilätäkköjen vallassa. Leiriydyttyämme saatoimme kuitenkin istua iltaa ulkona. Nyt oli jo kääriydyttävä huopaan ja vedettävä villasukat jalkaan. Kokkolan leirintäalue on siisti merenrantapaikka. Säännöt ovat tiukat, paljon tiukemmat kuin muualla. Eipä niistä kuitenkaan kaikki näytä välittävän. 








Kuvat ovat Oulujärveltä. Manamansalosta pääse etelän suuntaan Alassalmen lossilla. 

Tänään ei nyt muuta. Kaksi päivää vielä matkaa jäljellä. 

torstai 29. heinäkuuta 2021

Road trip in Finland - Goodbye Hailuoto, hello Manamansalo

 Moikka!

Kyllä sen huomaa, että toistamiseen vietetään koronakesää. Kotimaan paikat ovat niin ruuhkaiset ja kaikki mahdolliset matkailuajoneuvot on otettu liiterin perukoilta käyttöön. Hailuoto oli niin täynnä, ettemme mahtuneet merenrantamatkaparkkiin, vaan meidän oli tyydyttävä keskellä saarta sijaitsevaan Moittorimajat-alueeseen. Myös radiossa varoitettiin, että lossijono on kilometrin pituinen. Me pääsimme kyllä saarelle heti ensimmäisellä lautalla, mutta mantereelle päin jono oli pitkä. 

Hiukan vielä Hailuodosta. Tuo Oulun edustalla Perämeressä sijaitseva saari on kokonaisuutena Unescon maailmanperintölistalla. Tuuli, meri, hiekka ja ihminen ovat muovanneet Hailuotoa. Saaren historia ulottuu noin 2000 vuoden taakse. Maankohoamisen myötä saari on noussut merestä ja jatkaa edelleen nousuaan n. 9 mm vuodessa. Hailuoto on ollut vaha kalastajien ja hylkeenpyytäjien tukikohta ja vanhoja punaisia kalastajakyliä saarella on vieläkin. Vanha majakka on saaren tuntomerkki. Hailuodossa on myös peltoaukeita, vanhoja talonpoikaisrakennuksia ja metsämaata, jossa kuivaa jäkäläkangasta on niin paljon, että jäkälää kerätään jopa ulkomaille myytäväksi asti. Kesäaikaan saarelle kuljetaan lossilla, mutta talvella Suomen pisintä virallista jäätietä pitkin, joka on noin 10 km pituinen. 

Koska epäilimme, että myöhemmin päivällä saattaa lossilla olla ruuhkaa, lähdimme aamupalan syötyämme ajelemaan kohti lauttarantaa. Ensimmäiseen lossiin emme mahtuneet, mutta jätskit rannassa ja seuraava lautta olikin jo tulossa. Lauttamatkakin on elämys. 









Keskellä Oulujärveä sijaitsee Manamasalon saari. Se oli seuraava kohteemme. Olemme olleet täällä ennenkin, mutta siitä on jo aikaa. Hiekkaa, lampia ja harjuja on täälläkin. Harjuilla risteilee paljon ulkoilureittejä, hiekkaranta on kuin etelässä ja vesi on lämmintä ja ranta matala. Ulkoilu- ja virkistysmahdollisuuksia on paljon. Pikkulampiin on myös istutettu kirjolohia ja niihin saa ostaa kalastuslupia. 






Saa nähdä herääkö yöllä sateeseen, jota on ennustettu tulevaksi. Nyt pää tyynyyn, että huomenna taas jaksaa matkustaa. 

Matkaterveisin Maija 

keskiviikko 28. heinäkuuta 2021

Road trip in Finland - the 105 days of The Winter War and reindeers

 Tupasvilloja tienpielet valkoisenaan, järviä, lampia, soita ja harjuja ja valtavat erämaat. Kaiken yllä leijuu suon, suopursun ja juolukan huumaannuttava tuoksu. Hengitän syvään ja vedän keuhkot täyteen tuota ihmismieltä puhdistavaa ilmaa. Tätä, tätä on Suomi  - isiemme maa. Ei laaksoa ei kukkulaa, ei vettä rantaa rakkaampaa...

Erämaiden rajakaupungista Kuhmosta matkamme jatkuu Kuusamoon Rukalle. Itärajaa pitkin ajettaessa ei voi olla näkemättä niitä monia sodan muistomerkkejä, joita maamme puolesta tastelleiden ja henkensä menettäiden kunniaksi on pystytetty. Sota on hyvin voimakkaasti läsnä täällä rajan läheisyydessä vielä tänäkin päivänä. 

Tänään mekin kävimme taas kerran läpi noita sodan julmuuksia. Hyvä niihin on jokaisen tutustua, jottei tuo kauheus enää koskaan tulisi kohdallemme, ettei isiemme uhraukset unohtuisi, ettei vaan kukaan unohtaisi. 

Ajamme Raatteentietä, jonka taistelut olivat yksi Talvisodan kulmakivistä. Tien varrella on venäläisillekin pystytetty muistomerkki. Pitkospuut johtavat suolle, jossa on 79 venäläissotilaan joukkohauta. Lopulta päädymme paikkaan, josta ei ole pääsyä eteenpäin, rajavyöhykkeelle. 

Raatteenportilla kerrotaan esinein ja filmein Talvisodasta niin siviilien kuin rintamalla olleidenkin näkökulmasta. Vieressä on valtava muistomerkki. Ympärillä on kiviä niin monta, kuin oli kaatuneita, keskellä monumentti, jossa on 105 vaskikelloa, yksi jokaiselle Talvisodan päivälle. Kellot soivat hiljaa tuulessa kertoen sodan mielettömyydestä. Näkymä pysäyttää, henki salpautuu ja kauhukuvat kulkevat ohi silmien. Kumpa koskaan enää ei tarvitsisi pystyttää tuollaisia muistomerkkejä. Kumpa voisimme elää rauhassa kaikki kansat rinnakkain. Käsi kädessä toinen toistaan kunnioittaen, arvostaen, tukien. 



















Matka jatkuu. Tien varrella korpikansaa symboloiva Hiljainen kansa -taideteos  hämmästyttää. Olemme jo ylittäneet poronhoitorajan. Pojoisemmaksi tultaessa poroja on tiellä ja tien varrella yhä enemmän ja on ajettava todella varovasti. Porot eivät säiky autoja ollenkaan, vaan seisovat keskiviivalla niin, että auto menee kummaltakin puolelta ohi. Rautaiset hermot sanoisin. 

Illaksi tulemne siskoni ja hänen miehensä lomaosakkeeseen Rukalle saunomaan. Makeat löylyt saimmekin ja nyt yöpuulle. Huomenna matka jatkuu, mutta minne, se selviää, kun pistäydyt blogiini. 





Matkaterveisin Maija