Hääkirkko

Kävimme taas kerran ajelemassa ja tutkailemassa hääkirkoksi valikoitunutta Angelniemen kirkkoa. Meri on tärkeä elementti hääparin elämässä, niin työssä kuin vapaa-aikanakin. Siksi juuri Angelniemen kirkko pitkän etsimisen jälkeen valittiin vihkikirkoksi, sillä se sijaitsee kallioisella niemellä meren rannalla aivan Kemiönsaaren pohjoiskärjessä. 

Punamultainen kirkko on rakennettu vuonna 1772 ja on paikallaan jo kolmas kirkkorakennus. Mielenkiintoa herättää, miksi kirkko sijaitsee juuri tuolla syrjäisellä paikalla. Asialle löytyy kuitenkin selitys. Kerrotaan, että aikoinaan merenkulkijoilla oli ollut tapana jäädä nykyisen kirkon edessä olevalle merialueelle ankkuriin odottamaan myrskyn laantumista. Näin oli eräskin laiva tehnyt, mutta ankkurit pettivät kovassa merenkäynnissä ja laiva paiskautui kirkon edessä oleviin kallioihin. Miehistö pelastui ja jossakin vaiheessa kapteeni torkahti hetkeksi kovien koettelemusten väsyttämänä. Unessa enkeli ilmestyi hänelle ja sanoi: "Jos perustat tälle paikalle pyhätön meille enkeleille, liiketoimesi ja merenkulkulkusi kukoistavat jälleen. "Ja niin tapahtui.  Paikalle nousi Angelniemen ensimmäinen kirkko. 

Kirkossa on hyvin vanhojakin esineitä. Vanhin on 1300-luvulta oleva krusifiksi, joka on alttaritaulun yläpuolella. Siitä kerrotaan, että Angelniemen kirkkoherralla oli tapana käydä vierailemassa Halikon kirkossa. Eräällä käynnillään hän jostakin syystä päätyi penkomaan kirkon tunkiota. Sieltä löytyi tuo vanha krusifiksi ja kirkkoherra päätti viedä sen omaan kirkkoonsa. Krusifiksiltä puuttuivat kuitenkin kädet, mutta ne korjattiin. Jos joskus käyt kirkossa, katso tarkasti veistosta. Huomaat varmasti, että käsien mittasuhde on luonnoton. Kädet ovat huomattavan pitkät. Mutta eipä se haittaa. 

Kirkossa on säilynyt myös pala karhuntaljasta, jota on käytetty polvistuttaessa pehmusteena. Tällainen jäännös  on harvinainen Suomessa. Yleisesti sitä on käytetty, mutta jäljellä ei taida olla muita.  

Meri kimmeltää ympärillämme, pääskyset lentävät tirskuen kirkon yli sinitaivasta vasten Suomen suvessa. Muita ihmisiä ei näy missään. Teemme kierroksen kirkkomaalla  pienellä sankarihautausmaalla ja hiljennymme muistopaaden eteen, joka muistuttaa meitä kiitollisuudenvelasta heille, isänmaamme puolesta henkensä menettäneille nuorille. 

Ajelemme suvi-illassa hiljalleen kotiin päin. Lossi kolistelee rantaan ja kuljettaa meidät mantereelle. 

Onko Angelniemen kirkko sinulle tuttu?

Suloista heinäkuista viikonloppua! Rakkaudella Maija 

Road trip in Finland - Goodbye Hailuoto, hello Manamansalo

 Moikka!

Kyllä sen huomaa, että toistamiseen vietetään koronakesää. Kotimaan paikat ovat niin ruuhkaiset ja kaikki mahdolliset matkailuajoneuvot on otettu liiterin perukoilta käyttöön. Hailuoto oli niin täynnä, ettemme mahtuneet merenrantamatkaparkkiin, vaan meidän oli tyydyttävä keskellä saarta sijaitsevaan Moittorimajat-alueeseen. Myös radiossa varoitettiin, että lossijono on kilometrin pituinen. Me pääsimme kyllä saarelle heti ensimmäisellä lautalla, mutta mantereelle päin jono oli pitkä. 

Hiukan vielä Hailuodosta. Tuo Oulun edustalla Perämeressä sijaitseva saari on kokonaisuutena Unescon maailmanperintölistalla. Tuuli, meri, hiekka ja ihminen ovat muovanneet Hailuotoa. Saaren historia ulottuu noin 2000 vuoden taakse. Maankohoamisen myötä saari on noussut merestä ja jatkaa edelleen nousuaan n. 9 mm vuodessa. Hailuoto on ollut vaha kalastajien ja hylkeenpyytäjien tukikohta ja vanhoja punaisia kalastajakyliä saarella on vieläkin. Vanha majakka on saaren tuntomerkki. Hailuodossa on myös peltoaukeita, vanhoja talonpoikaisrakennuksia ja metsämaata, jossa kuivaa jäkäläkangasta on niin paljon, että jäkälää kerätään jopa ulkomaille myytäväksi asti. Kesäaikaan saarelle kuljetaan lossilla, mutta talvella Suomen pisintä virallista jäätietä pitkin, joka on noin 10 km pituinen. 

Koska epäilimme, että myöhemmin päivällä saattaa lossilla olla ruuhkaa, lähdimme aamupalan syötyämme ajelemaan kohti lauttarantaa. Ensimmäiseen lossiin emme mahtuneet, mutta jätskit rannassa ja seuraava lautta olikin jo tulossa. Lauttamatkakin on elämys. 

Keskellä Oulujärveä sijaitsee Manamasalon saari. Se oli seuraava kohteemme. Olemme olleet täällä ennenkin, mutta siitä on jo aikaa. Hiekkaa, lampia ja harjuja on täälläkin. Harjuilla risteilee paljon ulkoilureittejä, hiekkaranta on kuin etelässä ja vesi on lämmintä ja ranta matala. Ulkoilu- ja virkistysmahdollisuuksia on paljon. Pikkulampiin on myös istutettu kirjolohia ja niihin saa ostaa kalastuslupia. 

Saa nähdä herääkö yöllä sateeseen, jota on ennustettu tulevaksi. Nyt pää tyynyyn, että huomenna taas jaksaa matkustaa. 

Matkaterveisin Maija 

Road trip in Finland - from east to west

 Taakse jäivät erämaa järvet ja vaarat. Kuusamon Suurpetokeskus oli seuraava kohteemme. Siellä näimme Vyötin ja Sulon kumppaneineen. Karhujen lisäksi alueella oli koirasusia ja ilveksiä. Kaikki alueella olevat eläimet olivat joko jääneet orvoiksi, joutuneet onnettomuuteen tai syntyneet siellä. Alueella voi kulkea ainoastaan oppaan johdolla, joka kertoo puiston asukeista. 

Eläinpuistossa käytyämme matka jatkui länttä kohti. Taivalkoskella pistäydyimme Iijoki-sarjan kirjoittajan Kalle Päätalon lapsuusenkotiin. Iijoen törmällä oli ihana vanhanajan pihapiiri taloineen, savusaunoineen, navetoineen ja ranta-aittoineen. Sisällä tuvassa kukkivat ikkunalaudoilla pelargoniat ja uuninreunalla tikitti vanha kello. Tuntui kuin isäntäväki olisi lähtenyt vain ulkotöihin ja palaisi pian. Aurinko lämmitti joentörmää ja oli mukava istahtaa hetkeksi katselemaan joelle paikalla, jossa Kalle varmasti on myös istuskellut ja miettinyt tulevia kirjojaan. 

Tämän päivän määränpäämme oli Hailuoto, aikojen saatossa maankohouman myötä merestä noussut hiekkainen saari, jonne Oulunsalosta kuljetaan lossilla. Aikataulun mukaisesti liikennöivä lossi on ilmainen ja matka kestää 35 minuuttia. Saari on omaleimainen ja tuntuu kuin ei olisikaan Suomessa. On tämä kotimaamme niin moninainen. Ihmisiä on liikkeellä paljon, emnekä saaneet paikkaa majakkarannasta. Muutaman kuvan ehdin napata ja hänmästykseksemme auton eteen tuli kipittelemään karikukko, joka kuulema on melko harvinainen. Kuvankin ehdin napata. Tässä kuvasaldo. Klikkaa kuvia, niin kukkokin suurenee!

Matkaterveisin Maija 

Kolmen lossimatkan tuolla puolen

Heippa!

Sateiseksi ennustettuna viikonloppuna lähdimme kaikesta huolimatta mökille. Sää osottautui paremmaksi, kuin mitä uskalsimme toivoaa. Vielä saattoi syödä terassilla ja istua iltaa saunan jälkeen ulkona huopaan kääriytyneenä, jos jaksoi kuunnella verenhimoisten hyttysarmeijoiden inisevää hyökkäsytä.

Kun viimeinen lossi irtautuu rannasta, on kuin tavallinen arki jäisi kauas taa ja elämä on täysin toisenlaista - kiireetöntä.

Saariston arkkitehtuuri lumoaa.

Pelastulautan kuoren uusi elämä.

Uimaranta oli jo autio ja lelut pysyivät korissaan.

Mitä salaisuuksia kätkeytyy sinisten ovien taakse? Nuo ovet viehättävät.

Venevajoissa piilee oma viehätyksensä.

Ihana luonnonmukainen kivijalka tällä liiterillä.

Hyppeisten kylänraittia. Niin tunnelmallista. Keväällä sireenien tuoksu huuma täällä kulkijan.

Sunnuntaina palasimme kotiin mieli levänneenä. Olimme nauttineet toistemme seurasta, Ahti oli ollut suopea kalastajiamme kohtaan ja reput olivat täynnä haukifileitä, olimme nauttineet metsästäjäystävämme valmistaman jänispadan muhevasta mausta ja saunan lempeistä löylyistä maisemassa syksyn värejä pihajanmarjoissa ja vaahteranlehdissä ja ympärillä syksyinen hiljaisuus.

Leppeitä syyssäitä teille kaikille! T. Maija