Nyt soivat hääkellot

                  Kuva: Anu Tapiola-Lehtonen 

On 30.7.2022. Meri kimmeltää auringossa. Hääkellot kutsuvat astumaan sisään piskuruiseen, ikiaikaiseen kirkkoon. Sen hämärään ja rauhaan ja urkujen soittoon. Jännitys ja odotus tuntuvat sydämessäni. 

Istuudun etupenkkiin perheeni ympäröimänä. Saapuu pappi, saapuvat bestmanit ja kaasot kulkueena kaikki. Tunnen kiitollisuutta, sillä kaikki minulle niin rakkaat ihmiset ovat nyt läsnä nuoremman tyttäremme vihkitilaisuudessa. Kaikki yhdessä. Myös 99- vuotias äitinini. 

Kanttori aloittaa sisääntulomusiikin. Myrskyluodon Maijan tahdissa ovien avauduttua astuvat kirkkoon ensin pikkuinen kukkaistyttö äitinsä, yhden kaasoista, kädestä kiinni pitäen. Hän on morsiamen kummityttö ja veljentyttö. 

Kun he saapuvat alttarille, saapuu morsian hiljaa astellen isänsä käsipuolessa kirkon käytävää kohti sulhasta, joka on lähtenyt alttarilta vastaan. Isä luovuttaa tyttärensä tulevalle aviomiehelle. Niin herkistyy äidin mieli ja silmät kostuvat.

Alttarilla niin rakkautta säteilevä morsiuspari neljän kaason ja neljän bestmanin ympäröimänä sanoo toisilleen tahdon ja vakuuttaa ikuista rakkauttaan aina kuolemaan asti. Tunnelma kirkossa tihkuu rakkautta ja voi kuvitella hyvien haltiattarien heittelemien vaaleanpunaisten sydänten karkeloivan morsiusparin ympärillä. Morsiamen sisko lukee Raamatuntekstin ja veli puheen. Puhe, joka koskettaa. Siinä kerrotaan laivasta, jonka  miehistöä morsiuspari on. Miten luovitaan tyynessä ja myrskyssä. Sen sopivampaa tekstiä laivalla ja kaukana merellä työtään tekevälle morsiusparille ei voi löytyä. 

Soi kunniaksi Luojan lauletaan sydämestä. Morsiusparin ystävät laulavat Johanna Kurkelan "Kaikki askeleeni " ja Irwin Goodmanin "Maailma on kaunis ". Liikutun, mutta pikkuinen kukkaistyttö pitää minulle seuraa ja saan hiukan muutakin ajateltavaa.

Prinsessa Ruususen juhlamarssin tahdissa poistumme kirkosta. Ja meri kimmeltää. 

Morsiuspari kulkee vieraiden reunustamaa kujaa ja heidän ylleen heitellään koivunlehtiä suloisessa Suomen suvessa. Morsiusparia odottaa alhaalla rannassa vene, jolla morsian ja sulhanen lähtevät juhlapaikalle Nauvon Framnäsiin. Muut lähtevät autoillaan kohti juhlapaikkaa. Kokkilan lossilla riittää jonoa. 

Juhlista teen oman postauksen. 

Ihania elokuisia päiviä! Terveisin Maija 

Hääkirkko

Kävimme taas kerran ajelemassa ja tutkailemassa hääkirkoksi valikoitunutta Angelniemen kirkkoa. Meri on tärkeä elementti hääparin elämässä, niin työssä kuin vapaa-aikanakin. Siksi juuri Angelniemen kirkko pitkän etsimisen jälkeen valittiin vihkikirkoksi, sillä se sijaitsee kallioisella niemellä meren rannalla aivan Kemiönsaaren pohjoiskärjessä. 

Punamultainen kirkko on rakennettu vuonna 1772 ja on paikallaan jo kolmas kirkkorakennus. Mielenkiintoa herättää, miksi kirkko sijaitsee juuri tuolla syrjäisellä paikalla. Asialle löytyy kuitenkin selitys. Kerrotaan, että aikoinaan merenkulkijoilla oli ollut tapana jäädä nykyisen kirkon edessä olevalle merialueelle ankkuriin odottamaan myrskyn laantumista. Näin oli eräskin laiva tehnyt, mutta ankkurit pettivät kovassa merenkäynnissä ja laiva paiskautui kirkon edessä oleviin kallioihin. Miehistö pelastui ja jossakin vaiheessa kapteeni torkahti hetkeksi kovien koettelemusten väsyttämänä. Unessa enkeli ilmestyi hänelle ja sanoi: "Jos perustat tälle paikalle pyhätön meille enkeleille, liiketoimesi ja merenkulkulkusi kukoistavat jälleen. "Ja niin tapahtui.  Paikalle nousi Angelniemen ensimmäinen kirkko. 

Kirkossa on hyvin vanhojakin esineitä. Vanhin on 1300-luvulta oleva krusifiksi, joka on alttaritaulun yläpuolella. Siitä kerrotaan, että Angelniemen kirkkoherralla oli tapana käydä vierailemassa Halikon kirkossa. Eräällä käynnillään hän jostakin syystä päätyi penkomaan kirkon tunkiota. Sieltä löytyi tuo vanha krusifiksi ja kirkkoherra päätti viedä sen omaan kirkkoonsa. Krusifiksiltä puuttuivat kuitenkin kädet, mutta ne korjattiin. Jos joskus käyt kirkossa, katso tarkasti veistosta. Huomaat varmasti, että käsien mittasuhde on luonnoton. Kädet ovat huomattavan pitkät. Mutta eipä se haittaa. 

Kirkossa on säilynyt myös pala karhuntaljasta, jota on käytetty polvistuttaessa pehmusteena. Tällainen jäännös  on harvinainen Suomessa. Yleisesti sitä on käytetty, mutta jäljellä ei taida olla muita.  

Meri kimmeltää ympärillämme, pääskyset lentävät tirskuen kirkon yli sinitaivasta vasten Suomen suvessa. Muita ihmisiä ei näy missään. Teemme kierroksen kirkkomaalla  pienellä sankarihautausmaalla ja hiljennymme muistopaaden eteen, joka muistuttaa meitä kiitollisuudenvelasta heille, isänmaamme puolesta henkensä menettäneille nuorille. 

Ajelemme suvi-illassa hiljalleen kotiin päin. Lossi kolistelee rantaan ja kuljettaa meidät mantereelle. 

Onko Angelniemen kirkko sinulle tuttu?

Suloista heinäkuista viikonloppua! Rakkaudella Maija