Road trip in Finland - from east to west

 Taakse jäivät erämaa järvet ja vaarat. Kuusamon Suurpetokeskus oli seuraava kohteemme. Siellä näimme Vyötin ja Sulon kumppaneineen. Karhujen lisäksi alueella oli koirasusia ja ilveksiä. Kaikki alueella olevat eläimet olivat joko jääneet orvoiksi, joutuneet onnettomuuteen tai syntyneet siellä. Alueella voi kulkea ainoastaan oppaan johdolla, joka kertoo puiston asukeista. 

Eläinpuistossa käytyämme matka jatkui länttä kohti. Taivalkoskella pistäydyimme Iijoki-sarjan kirjoittajan Kalle Päätalon lapsuusenkotiin. Iijoen törmällä oli ihana vanhanajan pihapiiri taloineen, savusaunoineen, navetoineen ja ranta-aittoineen. Sisällä tuvassa kukkivat ikkunalaudoilla pelargoniat ja uuninreunalla tikitti vanha kello. Tuntui kuin isäntäväki olisi lähtenyt vain ulkotöihin ja palaisi pian. Aurinko lämmitti joentörmää ja oli mukava istahtaa hetkeksi katselemaan joelle paikalla, jossa Kalle varmasti on myös istuskellut ja miettinyt tulevia kirjojaan. 

Tämän päivän määränpäämme oli Hailuoto, aikojen saatossa maankohouman myötä merestä noussut hiekkainen saari, jonne Oulunsalosta kuljetaan lossilla. Aikataulun mukaisesti liikennöivä lossi on ilmainen ja matka kestää 35 minuuttia. Saari on omaleimainen ja tuntuu kuin ei olisikaan Suomessa. On tämä kotimaamme niin moninainen. Ihmisiä on liikkeellä paljon, emnekä saaneet paikkaa majakkarannasta. Muutaman kuvan ehdin napata ja hänmästykseksemme auton eteen tuli kipittelemään karikukko, joka kuulema on melko harvinainen. Kuvankin ehdin napata. Tässä kuvasaldo. Klikkaa kuvia, niin kukkokin suurenee!

Matkaterveisin Maija 

Road trip in Finland - the 105 days of The Winter War and reindeers

 Tupasvilloja tienpielet valkoisenaan, järviä, lampia, soita ja harjuja ja valtavat erämaat. Kaiken yllä leijuu suon, suopursun ja juolukan huumaannuttava tuoksu. Hengitän syvään ja vedän keuhkot täyteen tuota ihmismieltä puhdistavaa ilmaa. Tätä, tätä on Suomi  - isiemme maa. Ei laaksoa ei kukkulaa, ei vettä rantaa rakkaampaa...

Erämaiden rajakaupungista Kuhmosta matkamme jatkuu Kuusamoon Rukalle. Itärajaa pitkin ajettaessa ei voi olla näkemättä niitä monia sodan muistomerkkejä, joita maamme puolesta tastelleiden ja henkensä menettäiden kunniaksi on pystytetty. Sota on hyvin voimakkaasti läsnä täällä rajan läheisyydessä vielä tänäkin päivänä. 

Tänään mekin kävimme taas kerran läpi noita sodan julmuuksia. Hyvä niihin on jokaisen tutustua, jottei tuo kauheus enää koskaan tulisi kohdallemme, ettei isiemme uhraukset unohtuisi, ettei vaan kukaan unohtaisi. 

Ajamme Raatteentietä, jonka taistelut olivat yksi Talvisodan kulmakivistä. Tien varrella on venäläisillekin pystytetty muistomerkki. Pitkospuut johtavat suolle, jossa on 79 venäläissotilaan joukkohauta. Lopulta päädymme paikkaan, josta ei ole pääsyä eteenpäin, rajavyöhykkeelle. 

Raatteenportilla kerrotaan esinein ja filmein Talvisodasta niin siviilien kuin rintamalla olleidenkin näkökulmasta. Vieressä on valtava muistomerkki. Ympärillä on kiviä niin monta, kuin oli kaatuneita, keskellä monumentti, jossa on 105 vaskikelloa, yksi jokaiselle Talvisodan päivälle. Kellot soivat hiljaa tuulessa kertoen sodan mielettömyydestä. Näkymä pysäyttää, henki salpautuu ja kauhukuvat kulkevat ohi silmien. Kumpa koskaan enää ei tarvitsisi pystyttää tuollaisia muistomerkkejä. Kumpa voisimme elää rauhassa kaikki kansat rinnakkain. Käsi kädessä toinen toistaan kunnioittaen, arvostaen, tukien. 

Matka jatkuu. Tien varrella korpikansaa symboloiva Hiljainen kansa -taideteos  hämmästyttää. Olemme jo ylittäneet poronhoitorajan. Pojoisemmaksi tultaessa poroja on tiellä ja tien varrella yhä enemmän ja on ajettava todella varovasti. Porot eivät säiky autoja ollenkaan, vaan seisovat keskiviivalla niin, että auto menee kummaltakin puolelta ohi. Rautaiset hermot sanoisin. 

Illaksi tulemne siskoni ja hänen miehensä lomaosakkeeseen Rukalle saunomaan. Makeat löylyt saimmekin ja nyt yöpuulle. Huomenna matka jatkuu, mutta minne, se selviää, kun pistäydyt blogiini. 

Matkaterveisin Maija 

Matkalla keväthangilla

...karhu nukkuu jossain juuren alla, suuret tähdet tuikkii taivahalla... 

Pieni kevätloma teki nyt hyvää. Viime kesän kesäloma oli pitämättä ja vain muutamia vapaapäiviä on pidetty silloin tällöin. 

Autot ahdattiin täyteen ja lähdettiin matkaan halki Suomen. Pohjanmaan latomeri hurmaa aina, järvet, metsät. Jokia ylittäessä tulee mieleen koulun maantiedontunnit. Osaanko luetella Suomen suuret joet. Oulu, Siika, Pyhä, Kala... Miten vesistöreittien laita on? Vieläkö muistan? Miten paljon on metsiä, Suomen hyvää hiilinielua, järviä, soita silmän kantamattomiin. Ylitämme Iijoen neljään kertaan. Mieleen tulee Kalle Päätalo ja hänen Iijoki-sarjansa, joka pitäisi ehdottomasti lisätä lukulistalle. Suomussalmen keskustassa Ämmänsaaressa muistelen Ilmari Kiantoa ja Punaista viivaa ja Ryysyrannan Jooseppia. Ohitamme tienhaaran, josta kurvataan Raatteentielle. Joskus kauan sitten olemme siellä käyneet, mutta nyt emme ehtineet pistäytyä, sillä lisää ajomatkaa olisi kertynyt jonkun verran. Paljon kulttuuria mahtuisi matkanvarrelle, mutta tällaisena kulkutautiaikan käyminen erilaisia nähtävyyksiä katsomaan ei oikein houkuttele. Ruokailutkin hoidettiin omia eväitä syöden tai pikaisesti grilliltä ruuat noutaen ja autossa tai ulkopöydässä syöden. 

Mutta missä oikein kävimme? Määränpäämme oli Kuusamon Ruka. Aika oli sopiva. Kaikkialla oli todella hiljaista, joten hyvin turvallisesti pystyi reissussa olemaan. Vielä sai nauttia viimeisistä hiihtokeleistä ja alkuviikosta ladut olivat hyvässä kunnossa. Loppuviikosta osa laduista oli jo suljettu. Pulkkamäessä viihdyttiin lasten kanssa. Ihana oli vielä nauttia valkoisista hangista auringon paistaessa täydeltä terältä lämpömittarin kohotessa 13 asteeseen. Laduilla hiihdettiin jopa t-paidassa. Lunta oli ladun varressa vielä 60 cm, joten töitä auringolla riitti. Perhoset olivat jo lähteneet talvikoloistaan, leppä kukki ja ukkonen jyrähteli. Aika lähekkäin ovat talvi ja kesä tuolla korkeudella maatamme. Ja onhan se oltavakin, jos kesä aikoo ehtiä kukoistamaan, sillä niin ahkerasti kuin aurinko lunta sulattikin, saimme loppuviikolla niskaamme vielä kunnon lumipyryn. Kai se kesä kuitenkin lopulta voiton vie. 

Poro- ja huskyajelut oli jo tältä kaudelta lopetettu ja se olikin suuri pettymys lapsenlapsille. Onneksi vierailu toisella porotilalle onnistui ja neljä- ja yksivuotiaamme pääsivät ruokkimaan ja silittämään Velhoa ja Tähteä, joulupukin ykkösporoa, ja ruokkimaan koko porotokkaa. Kesätyöpaikkakin olisi auki kahden vuoden päästä, kun otteet olivat niin varmat ja tottuneet. Voimme lämpimästi suositella Kujalan porotilaa, jos tuolla päin kuljette. Siellä ystävällinen ja asiallinen isäntä kertoili poronhoidosta. Mukaan sai myös ostaa poronlihaa eri muodoissa, joten kohta herkutellaan poron ulkofileellä täällä kotimaisemissa. 

Erinomaisia ruokapaikkoja Rukalla meidän kokemuksemme mukaan ovat hampurilaisravintola Ruok ja Ruka Pizzeria. Molempien herkuissa oli kivasti yhdistetty pohjoisia makuja poroa, leipäjuustoa ja lakkahilloa. Näitä kannattaa myös kokeilla, jos Rukalle matkustat. Molemmista paikoista haimme noutoruuat mökillä kaikessa rauhassa lasten kanssa omissa oloissa syötäviksi. 

Yövyimme mennen tullen yhden yön hotellissa, Kokkolassa ja Kuopiossa. Hiljaista oli niissäkin ja aamupalan sai noutaa huoneeseen syötäväksi ja toisessa noutoajatkin oli porrastettu. Tällaista oli korona-matkailu. 

Niin kaunis on Suomenmaamme. Kyllä täällä kelpaa reissata.