Heippa kaikki!
Vieläkö täällä joku käy? On niin pitkä aika kulunut viime postauksesta. Nyt vaan yksinkertaisesti työltä ei ole enää aikaa riittänyt tänne blogiin.
Kesä on kulunut jo elokuun loppupuolelle, mutta vaikka ei varsinaista kesälomaa vielä olekaan pidetty, on kuitenkin jotain muutakin ehditty tekemään kuin pelkästään olemaan töissä. Yksi lomapäivä vietettiin Kouvolan asuntomessuilla pojan ja nuoremman tyttären kanssa. Molemmat olivat innostuneita näkemään tämän päivän rakennustrendejä uutta kotia suunnitellessa. Toisen kesälomapäivämme vietimme Tanskassa. olimme luvanneet vanhemmalle lapsenlapsellemme, että viemme hänet Legolandiin koulun alkamisen kunniaksi.
Aikaisin perjantaiaamuna lähdimme ajamaan kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää. Tämä lentomatka oli ensimmäinen lapsenlapselle ja hänen äidilleen, joka myös lähti mukaan, ensimmäinen lentomatka kymmeneen vuoteen kovan lentopelon vuoksi. Nyt siitäkin päästiin ja kaikki sujui todella hyvin. Finnairin suora lento Helsingistä Tanskan Billundiin kesti vain puolisentoista tuntia. Perillä vuokrasimme auton ja näin pystyimme helposti siirtymään paikasta toiseen. Lapsen turvatyynyn sai vuokrata autovuokraamosta 25 euron hintaan. Laskimme vaihtoehtoja asuntoautomatkan ja lentomatkan välillä ja tulos oli, että lentomatka edestakaisin 120 euroa/aikuinen + vuokra-auto + asuminen tulivat paljon edullisemmaksi kuin lauttamaksut asuntoautolle Turusta Tukholmaan, polttoaineet ja Tanskan salmien ylitykset ja tähän vielä lisäksi tanskalaiset, kalliit leirintämaksut.
Olimme jo valmiiksi kotona hankkineet kahden päivän liput Legolandiin, sillä ne sai näin halvemmalla. Perjantaipäivä oli sään puolesta suotuisa vierailulle. Ei ollut liian kuuma eikä myöskään satanut. Kaupasta kävimme ostamassa hiukan evästä, että pärjäsimme Legolandin lounaaseen saakka, joka myös oli maksettu jo valmiiksi kotona netissä. Kiertelimme puistossa ihastellen legorakennustaitoja, kekseliäisyyttä ja kauneutta. Ihmisiä oli paljon olihan Keski-Euroopassa lomakausi parhaimmillaan. Huvipuistolaitteisiin jonot olivat aika pitkiä, mutta etenivät kuitenkin ihan mukavaan tahtiin. Tunnelma oli hyvin kansainvälinen ja kaikilla rento lomafiilis.
Kun nälkä yllätti, suuntasimme lounaalle. Siistissä, raikkaassa ruokasalissa oli tilaa reilusti, iloisilta nuorilta tanskalaisilta sai erinomaisen ystävällistä palvelua ja buffetin ruokalista oli laadittu erityisesti tietysti lapsia silmällä pitäen, unohtamatta vegaanivaihtoehtoja, joita löytyi myös paljon.
Syötyämme hyvin alkoi aikainen ylösnousu ja puistossa kiertely painaa niin silmäluomia kuin jalkojakin. Patistimme silti itsemme ylös ja jatkoimme matkaa. Lopulta oli kuitenkin todettava, että rajansa kaikella ja vaikka mitä kivaa olisi ollut vielä tiedossa, emme vain enää kukaan jaksaneet kiinnostua mistään. Sitä paitsi, meillä oli lippu vielä seuraavallekin päivälle.
Olimme varanneet Pejsegård nimisen hotellin runsaan 50 kilometrin päästä Legolandista keskeltä rauhallista tanskalaista maaseutua. Ajelimme sinne nauttien maisemista ja pistäydyimme vielä matkalla Aalborgissa (ent.Ålborg). Kaupungin nimi on kirjoitusasultaan vaihdettu vastaamaan paremmin nykyistä tietotekniikka-aikaa, mutta ääntämisasu on säilytetty. Tienviitoissa kuitenkin näkee vielä myös vanhaa muotoa. Tämä satama-, elokuva- ja yliopistokaupunki olikin mielenkiintoinen tunnelmaltaan ihan noin vain läpi ajettuna.
Hotelli maaseudun rauhassa osoittautui onnistuneeksi valinnaksi. Ehkä hiukan päivityksen tarpeessa oleva valtava rakennus kätki sisäänsä huoneita, jossa oli oma takapiha, uima-altaan, erinomaisen ravintolan ja useita eri juhlatiloja. Illallinen ravintolassa oli herkullinen ja sen jälkeen kerrattuamme vielä hiukan päivän tapahtumia oli hyvä painaa pää tyynyyn siistissä huoneessa ja vuoteessa.
Hotelliaamupala oli runsas ja sen turvin jaksoi pitkään. Pakkasimme taas itsemme autoon ja lähdimme uudelleen Legolandiin. Sääennuste oli povannutkin lauantaiksi sadetta ja tällä kertaa se myös piti paikkansa. Meillä oli tarkoitus tehdä vielä hiukan ostoksia ja käydä muutamassa laitteessa, mutta säänhaltija päätti toisin. Kun seisoimme jonossa seepra-autoihin, aukeni taivas ja kaatoi päällemme saavillisia vettä. Päätimme toteuttaa toisen suunnitelmamme. Teimme vain ostokset ja lähdimme ajamaan Grenåhon kohti Kattegat Centeriä. Se on iso akvaario aivan meren rannalla. Olemme olleet siellä, kuten Legolandissakin asuntoautomatkalla omien lastemme kanssa ja nyt oli sitten vuorossa jo seuraava sukupolvi. Tunneli, jossa hait uivat yläpuolella, akvaariot, joissa oli mitä erilaisempia meren eläviä, allas, jossa sai silitellä rauskuja ja kampeloita sekä ulkona oleva hyljelampi pikkukuutteineen ihastuttivat niin meitä aikuisia kuin erityisesti tulevaa koululaistakin. Niin, ehkä jopa enemmän kuin Legoland.
Lopulta palailimme takaisin hotellillemme, illastimme hotellimme ravintolassa ja nukahdimme tyytyväisinä kahden päivän kokemuksiimme. Aamulla olisi kotiinlähdön aika.
Tunnelmallisia elokuun iltoja teille, ystävät! Rakkaudella Maija
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tanska. Näytä kaikki tekstit

tiistai 20. elokuuta 2019
keskiviikko 9. elokuuta 2017
Silliä ja meripihkaa - Itämeren ympäri kymmenessä päivässä kuvina
Moikka!
Silloin suuret purjelaivat olivat täyttäneet Aurajoen Turussa, sinä päivänä taivas lupaili kaunista säätä. Silloin me lastasimme asuntoautomme laivaan ja suunnistimme kohti tämän kesän seikkailuja. Nyt Turusta Tukholmaan ja kymmenen päivän päästä Tallinnasta Helsinkiin. Siinä ajassa olisi kierrettävä Itämeri. Onnistuihan se, vaikka ajamista kertyi hiukan liikaa. Yli 3000 km ja suuri osa pieniä puolalaisia kyläteitä. Urakkaa riitti niin, että päivät venyivät joskus iltaan asti tien päällä. Kun vielä taivas valoi päällemme vettä seitsemänä päivänä, teki sekin matkanteon hiukan hankalammmaksi ja hitaammaksi.
Laivassa nukutun yön jälkeen mieli oli virkeä ja päivä alkoi aikaisin. Ei soinut Skanssenilla Allsång, joten suuntasimme kohti Ruotsin länsirannikkoa Bohusläniin ja dekkarikirjailija Camilla Läckbergin kotimaisemiin. Aloitimme siis Itämeren kierroksen Atlannin rannoilta, sillä tuo Ruotsin Itämeren rannikko Tukholmasta etelään on koluttu jo niin moneen kertaan.
Näissä Fjällbackan maisemissa kirjailija Läckberg on syntynyt ja näissä samoissa maisemissa myös hänen elokuvansa on kuvattu. Tuttuja rantavajoja, jossa tapahtuu murhia. Yövyimme kylän leirintäalueella hiukan pelokkaina, milloin tapahtuisi seuraava murha.
Bohuslän on tunnettu idyllisistä kalastajakylistään ja rannikolla on paljon vuonoja ja lahtia. Kaunista!
Ajoimme yhden Ruotsin kauneimmista autoilureiteistä, joka on matka maakunnan suurimille saarille Tjörniin ja Orustiin. Saaret on yhdistetty sekä toisiinsa että mantereeseen upeilla silloilla.
Päivä oli kaunis ja pistäydyimme Tanumshedessä ennen saarille lähtöä. Palasimme ajassa monta tuhatta vuotta taaksepäin, sillä teimme metsään kierroksen, jossa on Bohuslänin ehdottomasti yksi merkittävimmistä myöhäispronssikautisista arkeologisista löydöistä. Näissä kalloimaalauksissa oli teemana rakkaus, avioliitto, hedelmällisyys ja matka tuonpuoleiseen. Kallioihin hakatut kuvat on maalattu jälkikäteen uudelleen, mikä tekee piirrosten katsomisen helpommaksi. Tämä on yksi Unescon maailmanperintökohteista.
Matkaa tuonpuoleiseen kuvattiin venematkaksi, jossa miehillä oli aseet kädessä.
Metsäreitin puolivälissä korkealla kalliolla oli hautaröykkiöitä. Tuollainen hautapaikka oli tyypillinen pronssikauden ihmisille. Röykkiöt olivat niin ikään veneen mallisia muodostelmia ja vainajille oli matkalle pantu mukaan aseita.
Ylhäällä ruohotupsun takana on piirros kuuluisasta Tanumsheden avioparista.
Seuraavaksi meidät valloitti Lyypekki tuo Hansakuningatar tai Marsipaanikaupunki. Itämeren rantojen kaupungeille tyypillisiä ovat punatiiliset goottilaiset kirkot ja muut rakennukset. Kirkkojen korkeat ja teräväkärkiset huiput ovat toimineet ikäänkuin majakoina entisajan hansakauppiaille ja muille merenkulkijoille. Tärkeänä gotiikan edustajana Lyypekin sotatuhojen jälkeen keskiaikaaseen tyyliin jälleenrakennettu vanhakaupunki on Unescon maailmanperintölistalla.
Meripihka - Itämeren kulta oli yksi tärkeimmistä kauppatavaroista hansaliitossa, jota kaupattiin jopa muslimimaihin. Ensin meripihkan keruuta hallinnoivat Taka-Pommerin herttuat ja myöhemin saksalainen ritarikunta. Meripihka on muinaisten mäntyjen fosiilista pihkaa, joka on kovettunut hapettomassa tilassa. Sitä kaivetaan avolouhoksista tai sitä "kalastetaan" verkoilla merestä.
Muistan koulun saksantunneilta jo maininnat Lyypekistä, joka on kuluisa marsipaanista. Nyt siis sinne päästyä olisi marsipaanikaupungissa tietysti ollut päästävä marsipaanikauppaan ostoksille. Liian myöhäinen ajankohta pakotti kuitenkin tyytymään vain näyteikkunaostoksille ja valokuvaamaan ikkunan läpi mitä taidokkaampia marsipaaniteoksia. Ja miten sopivasti tietysti meri henkii näissäkin asetelmissa.
Tässä Lyypekin kuuluisat kaksoistornit eli Holstentor.
Itse paholainen istui näin iloisena penkillä kirkon edessä.
Jos punatiiliset korkeat kirkontornit, niin ovat olkikattoiset talokin erottamaton osa Itämeren alueen rakennuskulttuuria muualla paitsi Suomessa.
Sateella matkalla Ruegenin saarelle pilvien roikkuessa lähellä merenpintaa.
Tässä kohtaa ovat kuvat väärin päin. Ylitimme Puolassa merenlahden maantielautalla, joka suomalseen tapaan oli ilmainen. Lautta oli samanlainen kuin meidänkin lautat, mutta ihmekös tuo, kun Paraisilta Nauvoon autoja kuljettava uusi sähkölautta Elektrakin on tehty juuri Puolassa.
Tällainen pesue köpötteli vastaan kävelytiellä ja kerjäsi autoista ruokaa. Emopossu nousi kahdella jalalla seisomaan henkilöautoa vasten. Tuliko naarmuja ja säikähtikö matkustajat henkihieveriin, sitä en tiedä. Puolan rannikkoseutu on vielä niin harvaanasuttu, että tilaa riittää villieläimillekin. Visenttiä ei vain koskaan näy.
Aamukahvit ja sitten retki majakoille.
Koko Itämeren rannikko on täynnä hansakaupunkeja. Tässä Stralsund, josta matka jatkuu Ruegenin saarelle.
Niin Saksassa kuin Puolassakin on tyypillistä, että teiden varsille on istutettu puita. Ne tarjoavat kulkijalle mukavan suojan paahtavalta auringolta ja suojaavat jopa sateelta muodostaessaan vihreän tunnelin.
Bratwurstia ja leipää välipalaksi ja taas jaksoi.
Itämerestä käytetään josku sen latinanakielistä nimeä Mare Balticum. Balticum tulee sanasta baltas, joka liettuan ja latvia kielissä tarkoittaa valkoista. Itämeren dyynit ja kalliorannat ovatkin loistavan valkoisia. Ruegenin saarella, joka on Saksan suurin saari, olevassa Jasmundin kansallispuistossa ovat maailmankuulut valkoiset liitukalliot, joita meren aallot huuhtovat.
Hiekkavesitoskilpailun tuotoksia.
Majakanvartijan näkymiä Kap Arkonan majakasta Ruegenin saarella Saksan pohjoisimmassa kolkassa.
Kap Arkonan vanha ja uusi majakka. Uuden majakan korkeus 35 metriä, näkyvyys 22 meripeninkulmaa, öiseen aikaan merkkinä kaksi perättäistä välähdystä 17 sekunnin välein.
Vaihteeksi järven rannalla Puolan Masurian järvialueella. Jouduimme pakostakin sisämaahan Kaliningradin kiertämistä varten.
Misteliä jouluksi.
Purjeveneitä jonossa kulkemassa kanavan läpi Masurian järvien välillä.
Pohjois-Puolan ja Balttianmaiden sulostuttajat. Näitä sympaattisia kattohaikaroita on kaikissa kylissä talojen pihoilla.
Nyt ollaan jo Latviassa Jurmalassa.
Riian kirkontorneja.
Jurmalan pitsihuviloita.
Mielenkiintoista oli seurata, miten maasta toiseen siirryttäessä meri oli aina yhtä tarkeänä osana rannikon ihmisten elämää. Kaunis on Itämeremme.
Aurinkoisia päiviä teille ystävät! T.Maija

Tunnisteet:
Balttianmaat,
Bohuslän,
Itämeri,
Jasmund,
Jurmala,
kalliomaalaukset,
Liettua. Latvia,
liitukalliot,
Lyypekki,
Puola,
Ruegen,
Ruotsi,
Saksa,
Tanska,
Tanumshede,
Viro
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)