perjantai 27. huhtikuuta 2018

Tuunattua perunasalaattia

Heissulivei ystävät!

Blogitauko onkin venähtänyt matkan ja työkiireiden takia pitkäksi. Tänäänkin piti lähteä mökille, mutta tulimme toisiin ajatuksiin hiukan huonoa säätä luvanneen ennustuksen takia, joten nyt pikainen postaus perunasalaatista, joka kuuluu ehdottomasti suomalaisen vapunvieton ykköseväisiin. Ihan alusta asti itse tehtynä perunasalaatin teko vaatii aikaa, mutta tämä salaatti syntyy käden käänteessä, eikä eroa juuri huomaa. Ohje on syntynyt hiukan vahingossa ja sattumalta, kun kaupan valmis perunasalaatti on ruvennut tökkimään. Siispä vähän raikkautta lisää ja siinä se on herkkujen herkku.

Tähän herkkuperunasalaattiin tarvitaan:

Rasiallinen kaupan valmista perunasalaattia
1-2 mehukasta, ei kovin kovaa omenaa
Maustekurkkuja reilusti, kurkkujen koosta riippuen 2-4
2-3 kovaksikeitettyä kananmunaa
Runsas 1/2 dl majoneesia

Kumoa valmis salaatti kulhoon, kuutioi muut ainekset melko reiluiksi paloiksi ja lisää salaattiin. Lisää vielä majoneesi, sekoita ja salaatti on valmis. Jos pidät raa`asta sipulista, sekin sopii salaattiin, kuten myös fetakuutiot. Pane salaatti odottamaan tarjoilua jääkaappiin, sillä kylmänraikkaana se on parhaimmillaan ja jos maltat odottaa seuraavaan päivään, saat vielä parempaa herkkua, sillä maut ovat silloin tasaantuneet kunnolla.

Sitten vain vappua odottelemaan. Minä lähden nyt haravoimaan pihaa. Pian palailen blogin pariin postailemaan matkastamme Sardiniaan, joten pysykäähän kuulolla.



Iloista viikonlopunalkua! Rakkaudella Maija

14 kommenttia:

  1. Nams, kuulostaa herkulliselta! Perunasalaatti on aina ollut lemppariani ja täällä Saksassa tullut syötyä monessa paikassa. Pitää varmasti tehdä meillekin pottusalaattia maanantaiksi. 😊😋🥗

    VastaaPoista
  2. Kiitos - A - 💕
    Saksassa reissatessa on perunasalaattia usein ostettu, mutta se on jotenkin kotoisamman makuista kuin meidän kaupasta ostetut. Ja tuo keitetty kananmunaidea onkin matkamuisto Saksan reissuilta.

    VastaaPoista
  3. Kiitti kananmuna vihjeestäsi. Nyt täytyy terästäytyä seuraamaan, milloin kerrot Sardinian matkastasi. Meidän Sardiniakokemuksesta onkin kulut jo neljä vuotta. Hauskaa haravoimista!

    VastaaPoista
  4. Ole hyvä vaan Varpu 😀
    Kiva kuulla että olette käyneet Sardiniassa. Postaukseni tulee, kunhan ehdin istahtamaan koneen ääreen. Kiitos 💕

    VastaaPoista
  5. Hyvä vinkki, kiitos siitä!
    Hauskaa vappua!

    VastaaPoista
  6. Kiitos Mamma ja eipä kestä 💕
    Hauskaa vappua teille myös 🍩🎈

    VastaaPoista
  7. Olipas kiva ohje! Kiitos!
    Perunasalaatti on niin hyvää.
    Kiva, kun saadaan pian lukea teidän Sardinia matkasta.
    Hyvää vappua!🎈😊❤️

    VastaaPoista
  8. Kiitos Sari 💕Perunasalaatti on sellainen kestosuosikki 😋
    Hauskaa vappua teille myös 🎈😀

    VastaaPoista
  9. Tuunattu perunasalaatti on perheenäidin pelastus ja siitä saa todella hyvää helposti ja kätsästi kun lisää juuri iotselleen sopivia aineita. Omenan makeus perunan kanssa on tosi raikas makuyhdistelmä, todella hyvää. Joskus pistän mukaan myös purkkimaissia ja maustekurkkua ja vaikkapa kevätsipulia. Sitähän voi aina muunnella :). Oikein hyvää Vappua Maija!

    VastaaPoista
  10. Kiitos Ulla Annika 💕
    Todellakin salaattia voi höystää mieleisellään tavalla. Se, mikä on kivaa on, että valmista tulee nopeasti.
    Oikein hyvää Vapunpäivää Sinulle myös 💕

    VastaaPoista
  11. Kuulostaa hyvältä, perunasalaatti on niin herkkua:) Toivottavasti sait viettää mukavan vapun♥ Leppoisaa alkanutta toukokuuta♥

    VastaaPoista
  12. Kiitos Päde💕Vappua vietettiin mummin pienten vauhtivarpaiden kanssa eli menoa riitti ja mukavaa oli 😊Sinulle myös oikein mukavaa toukokuuta 💕

    VastaaPoista
  13. Tämmöisestä herkusta en ole kuullutkaan. Kokeilen ihan varmasti, koska nopeus on valttia ja maku on taattu.

    VastaaPoista
  14. Nimenomaan näin! Kokeile ihmeessä. Taas sitä tehtiin ja taas se loppui kesken. Iloista päivää Sinulle 💕

    VastaaPoista