tiistai 26. maaliskuuta 2019

Laulujoutsenten kevätmuutto

Hengitys höyryää vielä varhain aamulla pakkasyön jäljiltä. Lohjansaaressa aurinko on kivunnut taas hiukan korkeammalle kuin eilen. Sen säteet saavat yökohmeisen maan hiljalleen sulamaan ja kevään tuoksu tuntuu sieraimissa. Kylmä hanki tuo ilmaan oman raikkaan henkäyksensä.

Järvenselältä kuuluu outoa meteliä ja samalla nään, miten Pohjolan valoisia kesäöitä janoavat valkosiivet lentävät yläpuolellani kohti pohjoista trumpettejaan töräytellen. Ensin kaksi, sitten neljä ja vielä lisää. Minä, ihmispolo, katson ihmetellen näiden uljaiden lintujen määrätietoista lentoa. Sinne takaisin tutuille pesimäpaikoille pohjoiseen kesäyön aurinkoon. Valkoiset joutsenet, sininen taivas. Sen suomalaisempaa näkyä tuskin on. Vielä jää järvenselälle kaakattajia keräämään rohkeutta jatkaa matkaa. Minä kerään sylillisen lepänoksia kevätmaljakkoon ja puhaltelen sormiini lämpöä.

Pihassa teen kevään ensimmäisen puutarhakierroksen. Tulppaanit pilkistelevät jo mullasta ja tuoksuköynnöskuusama on kasvattanut pulleat silmut. On siis kevät.





Lempeitä kevätpäiviä 💕
Rakkaudella Maija

17 kommenttia:

  1. Väkevä kevätaamun tunnelma, kiitos sysseli.❤️
    Joutsenet, nuo taivaan sanansaattajat - niin aina tunnen... Ja sanon niille: ”Viekää pappalle terveisiä!”��❤️

    VastaaPoista
  2. Kiitos, syssa, kiitos 💕Liikuttava ajatus💕

    VastaaPoista
  3. Ihana keväinen tunnelma postauksessasi!
    Kevät on ihanaa aikaa ja kohta se kunnolla täällä!
    Aurinkoista jatkoa Maija!

    VastaaPoista
  4. Kiitos Mamma 💕 Kevät on niin kynnyksellä, että nyt siitä on otettava ihan kaikki irti, ettei myöhästy.
    Aurinkoisia päiviä Sinulle myös 💕

    VastaaPoista
  5. Ihana huomata kevään merkkejä!
    Meillä jo ensimmäiset krookukset kukkii ja tulppaanin alkuja on monessa kukkapenkissä.
    Ihanaa viikonloppua sinulle!❤️☀️

    VastaaPoista
  6. Kiitos 💕 Ai että, miten ihana nähdä kevään ensimmäisten kukkien nousevan mullasta!
    Aurinkoista loppuviikkoa Sinulle myös 💕

    VastaaPoista
  7. Ne kevään ensimerkit ovat niin ihania. <3 Ihana ulkoilla ja seurailla pikkuhiljaa luonnon 'heräämistä'. Täällä on jo kaupungilla ollut pitkään keltaista, kun joka puolella narsisseja. :)

    VastaaPoista
  8. Kiitos - A - 💕 Se on juuri sitä niin ihanaa aikaa! Minäkin laitoin eilen narsisseja ulos.

    VastaaPoista
  9. Hei Maija pitkästä aikaa. Edelliseen blogiisi viitaten, onnea ja iloa iloisista uutisistasi.
    Oi miten herkkiä kevätkuvia olet taasnkuvannut. Meillä voidaan vielä laulella: On hanget korkeat nietokset..Onneksi ei enää joululta tunnu. Kivoja huhtikuisia päiviä sinulle!

    VastaaPoista
  10. Kiitos Varpu 💕 Kiva, että olet taas pitkästä aikaa pistäytynyt blogiini! Suomen säähän mahtuu monenlaista, mutta kyllä meilläkin taas eilen satoi viitisen cm uutta lunta. Toki se suli lähes kokonaan päivän aikana pois. Kovasti keikuttelee kevätsää.
    Iloisia kevätpäiviä Sinulle 💕

    VastaaPoista
  11. Hei ja ihanaa kevään tuloa sinnekin! On riemastuttavaa seurata lintujen paluumuutoa ja kuuluu niin kivoja kaakatuksiakin. Tänään näin ensimmäisen haikaran ja meidän telefoonipylvään metallinen suojarasia on taas kovilla kun tikka on alkanut kevätkonsertin. Toivottavasti kevät vain etenisi oikein harppauksin....juuri nyt on pieni paussi. <3

    VastaaPoista
  12. Kiitos Ulla Annika 💕 Erilaisia ihania kevään ääniä kuuluu nyt. Kevät tulla keikuttelee. Nautitaan joka hetkestä!

    VastaaPoista
  13. Thank you Karolina M! Nice that you find my blog and came here! I'll visit your blog too.
    I wish you a lowely Easter 🐰🐇

    VastaaPoista
  14. On tämä kevät vaan ihana aikaa kun pääsee seuraamaan luonnon heräämistä❤ Meillä on enää muutama laikku lunta pihalla eikä millään malttaisi odottaa että pääsee kukkapenkkejä siistimään:) Ihanaa kevättä ja pääsiäisen aikaa sinne❤

    VastaaPoista
  15. Kiitos kommantistasi, Päde 💕 Olen niin rakastunut kevääseen ja jokaiseen uuteen kevään merkkiin❤️Meiltä lumet ovat sulaneet, piha haravoitu ja kukkapenkkejäkin hiukan siivoiltu.
    Aurinkoista kellokeskiviikkoa sinne 🌞

    VastaaPoista
  16. Kevät on niin ihanaa aikaa!
    Tänään on saanut nauttia auringon lämmöstä.❤️Toivottavasti koko pääsiäinen olisi aurinkoinen.
    Me meinataan grillailla ja tehdä pihahommia.

    Ihanaa pääsiäistä sinulle!🐥🌼❤️

    VastaaPoista
  17. Kiitos Sari ❤️ Vedän syvään henkeä kevätaamuna ja nautin kevään heräämisestä puutarhassa ja luonnossa.
    Aurinkoista Pääsiäistä ja iloisia pihahommia 🐣🐇🐰🐥🌞

    VastaaPoista