perjantai 5. kesäkuuta 2020

Omenankukkien aikaan

Heissan!

Puutarhassa on nyt tullut vietettyä aikaa niin kuopsutellen kuin elämästä nauttienkin. Korona on saanut meidät syömään ulkona enemmän, mutta viihtyyhän siellä muutenkin.

Hedelmätarhassa tuoksuu huumaavalle juuri tällä hetkellä, kun omena-, päärynä- ja kirsikkapuut kukkivat kaikki yhtä aikaa. Hullaannun niiden tuoksusta ja kauneudesta. Valkoisina vaahtopilvinä kukkivat puut jaksavat ihastuttaa. Otan kameran käteen yhä uudestaan ja uudestaan. Istahdan kahvittelemaan omenapuun alle. Valkoisia terälehtiä leijailee ympärillä. Kaunista, käsittämättömän kaunista!


















Tunnettehan omanankukkien tuoksuvan? Kuvatulva, mutta minkä olisin voinut jättää poiskaan.

Tuoksuvia kesäisiä päiviä minulta Sinulle ❤️
Rakkaudella Maija

13 kommenttia:

  1. Kaikki kukkivat hedelmäpuut ovat nyt kyllä niin kauniita, niinkuin luonto muutenkin. Koko ajan löytää kaunista kuvattavaa.
    Ihanaa viikonloppua sinulle<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kristiina ❤️Totta, nyt pitää valokuvaajalla kiirettä.
      Me vietämme viikonloppua Ahvenanmaalla, Kökarissa, joten terveiset täältä ja ihanaa viikonloppua Sinulle myös ❤️

      Poista
  2. Ihanat kuvat♥ On nuo kukkivat puut vaan upeita! Kyllä tosiaan tuoksu tulvahti tänne asti kuvia katsoessa:)) Leppoisaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Päde ❤️
      Arvasin, että tuoksu välittyy kuvien myötä.
      Oikein mukavaa viikonloppua Sinullekin Ahvenanmaalta ❤️

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Oih, mitä omenankukkien lumoa!! <3
    Ihanaa kesäviikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Susanna ❤️
      Myrskyisät ja sateiset terveiset Kökarista ❤️

      Poista
  5. Upeita kuvia!
    Omenankukat on niin kauniin herkkiä!
    Ihanaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Mamma ❤️
      Rakastan omenankukkia! Se aika on vaan niin kovin lyhyt.
      Terveiset Kökarin myrskyntuiverruksesta ❤️

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ❤️
      Kiva, että tuoksu välittyi sinne asti!

      Poista
  7. Ihana omenankukkahuumatunnelma! Pystyy niin samaistumaan! Ei, yhtään kuvaa ei olisi pystynyt jättämään pois!
    Taisi olla myrskyisä viikonloppu? Sellaista mahtavaa tunnelmaa! Meri on! ❤

    VastaaPoista
  8. Kiitos, syssa ❤️
    Myrskysi kyllä oikein kunnolla! Tunnelma oli mukava. Meri on!

    VastaaPoista