lauantai 8. tammikuuta 2022

Vuoden ensimmäisiä kuulumisia

 Heissan!

Vuosi 2022 on pyörähränyt käyntiin yhtä vauhdilla kuin vanhavuosikin loppui. Joulua emme ole vielä laittaneet pakettiin, sillä sen aika meillä koittaa vasta Nuuttina. Silloin viedään kuusi pois, mutta madonna ja muutamat tontut ovat jo hiippailleet kaappeihin odottamaan seuraavan joulun valmistelua. 




Lunta pyryttää hiljalleen ja talvi on tullut kai jäädäkseen nyt juuri tänä talvena näin aikaisin, kun sitä ei välttämättä olisi kaivattu. Nuoremman tyttäremme ja hänen kihlattunsa rakennusprojekti on joutunut kokemaan kovia aikaisen talventulon johdosta. Hirsitalopakettia odotellaan viikolla 4. Loppiaisena meillä oli iso urakka viimeisen valuun ylimääräisen betonin poishakkaamisesta ja sen päällä olevien pressujen päälle kertyneen lumen ja jään poistamisesta. Kaunis aurinkoinen talvipäivä sujui näissä hommissa reippaillessa. Piikkauskonekin tuli hyvin tutuksi. Kaikkea sitä oppii. Mutta yhdessä tehdessä, meitä oli kaikkiaan kahdeksan, saimme kuunsirpin jo loistaessa taivaalla ja pimeän saapuessa työmaamme hyvään kuntoon. 

Nyt tulimme juuri saunasta. Lumihankikausi on jo päässyt hyvään alkuun ja niin nytkin kävin kaksi kertaa tekemässä suojaisella takapihalla, suuren kuusen katveessa, löylyjen lomassa lumienkeleitä. Se hyvänolonhormoonin määrä, mikä sieltä lumihangesta mukaan tarttuu, on käsittämätön. Koukutus on kova ja taas pitäisi mennä uudestaan ja uudestaan, kun on pois tullut. Sen puolesta toivon talven jatkuvan. Veri kiertää niin kovin saunomisen ja hangessa pyörimisen jälkeen, ettei meinaa voida tulla ollenkaan sisälle, kun on niin kuuma. Kokeilkaa ihmeessä, jos on mahdollisuus. 

Aloitin myös uuden ihanan käsityön uuden vuoden kunniaksi ja nyt en vaihteeksi kudokaan sukkaa. Mitä siitä tulee, se selviää myöhemmin. Joulupukin pussiin sen kuitenkin oli tarkoitus ehtiä, mutta joskus käy niin, ettei kaikkea suunniteltua ehdikään tekemään.

Kolmannen koronarokotuksenkin sain eilen, joten nyt sekin asia on kunnossa. 

Mitä Sinulle kuuluu näin uuden vuoden ovensuussa?

Nyt herkullinen uuniperunan tuoksu tulvii uunista. Mikä ihana saunaillan herkku! Minua ei pidätä enää mikään pois niiden kimpusta!

Oikein ihanaa tammiviikonloppua Sinulle ❤ Terveisin Maija 

6 kommenttia:

  1. Oot sä kyllä niin reipas likka! Ja moniosaaja! �� En oo koskaan käynyt saunasta lumihangessa, vaikka ihan mahdollista olis. Pitääpä kokeilla!���� Oikein hyvää uutta vuotta sinulle ja klaanillesi! Terveyttä ja iloa! Nouskoon hirsirakennus vakaasti alkuvaikeuksien jälkeen! ������

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile! Mutta miten muistaisin, että lapsena ollaan joskus yhdessä menty saunasta lumihankeen 🤔
      Kiitos samoin teille kaikille myös ja toivottavasti uusi vuosi tuo rakentamiseen onnen kääntymisen parempaan suuntaan ❤

      Poista
  2. Tännekin tuli hiukan lunta tänään ja olimme lumitöissä. En ole koskaan kierinyt lumihangessa saunan jälkeen. Vois olla hieno kokemus kuitenkin. Tyttären rakennusprojektille onnea ja mukavaa viikonlopun jatkumista teille<3

    VastaaPoista
  3. Kiitos Kristiina ❤Hangessa kieriminen on kyllä mukava kokemus!

    VastaaPoista
  4. Seuraavan kerran, kun on mahdollisuus, pitää ehdottomasti kokeilla lumihangessa pyöriskelyä...siis saunomisen välissä! 😊 Enpä ole koskaan kokeillut! Lasten kanssa muuten on tullut lumessa pyörittyä. 😉

    VastaaPoista
  5. Se on erinomaisen virkistävää, mutta samoin kuin avantoonkin mennessä kannattaa mennä rauhallisesti, ettei lämpötilaero ole liian kova ❤

    VastaaPoista