torstai 5. tammikuuta 2017

Loppiaisaattona

Uuden vuoden terveyhdys täältä Myrskyluodolta!

Loppiasaattoa jo vietetään ja joulunaika alkaa käydä vähiin. Kireä pakkanen ja hyytävä Siperiasta puhaltava viima ovat saaneet oikein talventunnun tänne lounaiseen Suomeenkin ja loppiaista vietetään kylmissä merkeissä. Takkaan puita, villasukkia jalkaan ja huopia niskaan. Eiköhän sitä tarjeta, kun lauantaiksi on taas jo luvassa plusasteita, mutta myös lunta.






Loppiaisena Itämaan viisaat tietäjät toivat Jeesus-lapselle lahjoja ja esimerkiksi Italiassa on Befana-noidan tapana tuoda ainakin lapsille lahjoja juuri loppiaisena. Tästäpä sainkin hyvän aasinsillan siihen, miksi ajattelin laittaa tänne blogiin ohjeen, jolla tein jouluksi lahjaksi ja myös itselle jouluvalolahjapaketteja. Voi tuntua hassulta, kun juuri on saatu hiki hatussa kaikki lahjat valmiiksi ja pakettiin. Tai ei välttämättä kaikki, sillä itse ainakin jouduin paketoimaan kintaat puikkojen ja lankakerän kanssa, sillä peukaloita vaille valmiiksi ne jäivät ennen aattoa. Myös tyttäreni paketoi vauvanpeiton hiukan keskeneräisenä. Nyt olemme saaneet molemmat käsityömme valmiiksi. Ehkäpä siinä syy, miksi aloittaa seuraavan joulun lahjojen teko jo hiukan aikaisemmin eli vaikka nyt, kun tuntuu, että tulee tyhjyyden tunne joulun kiireiden jälkeen.


Siispä ohjeeseen. Ota mieleisesi kokoinen pahvilaatikko ja vuoraa se tuorekelmulla. Kierrä valkoista kalastajalankaa tiheästi ristiin rastiin useita kerroksia laatikon ympärille. Sekoita Erikeeperin joukkoon vettä, kunnes saat sivelyyn sopivan paksuisen "maalin". Sivele kapeahkolla maalipensselillä paketti kauttaaltaan useita kertoja (n.4). Anna liiman kuivua kästtelykertojen välissä vähintään neljä tuntia. Kun paketti on mielestäsi tarpeeksi kova ja kuivunut kunnolla pari päivää, leikkaa sen pohjaan suorakaiteen muotoinen kieleke ja jätä se toisesta päästä kiinni. Revi pahvilaatikko palasina ulos paketista ja poista lopuksi tuorekelmu. Pujoita pattereilla toimiva valoketju paketin sisään ja kiedo pakettinaruksi soma nauha. Sitten lahjapaketit kuusen alle, sytytä valot ja tunnelmoi!




Tunnelmallista Loppiasaattoa! T.Maija

4 kommenttia:

  1. Hyvää Loppiaista! Kiva idea tuo valopaketti!

    VastaaPoista
  2. Kiitos, Mamma63 <3 Ihastuin itse tähän helppoon askartelujuttuun, joka vaatiin pitkän ajan, muttei kauheasti työtä. Monet ovat ihastelleet ja ihmetelleet näitä. Mielestäni kiva lahjidea.
    Hyvää alkanutta arkea!

    VastaaPoista
  3. Ei oo totta! Että sä siis olit itse tehnyt sen mamman lahjapaketin??? Miten joku voi, osaa, ehtii, haluaa tehdä itse ihan mitä vaan??? Kukapa muu kuin meidän sysseli! :)

    VastaaPoista
  4. Voi kiitos syssa <3 Ei ollut vaikeaa ollenkaan, mutta sen ehkä saa näyttämään taikatempulta. Moneen pystyy, kun vaan ryhtyy :-)

    VastaaPoista