Loppiaisena

Heippa!

Loppiainen on jo illassa. Meillä joulu jatkuu aina Nuutin päivää asti, mutta nyt on huomenna pakko riisua joulukuusi ja laittaa se ulos. Miten siitä selviydytään? Niin kauheasti se karistaa neulasia, että on ihan turha ollut yrittää imuroimalla pitää kuusen alustaa puhtaana. Koskea ei kannata ja koristeet alkavat jo valua oksilta alas. Onko muilla ollut tällaista ongelmaa? Ensimmäiset merkit tästä näkyivät jo joulupäivänä ja kuitenkin kuusi oli tuotu sisälle vasta aatonaattona ja vettä sillä on ollut koko ajan.
Sekin harmittaa, että ostimme kuusen, kun emme omalle kuusimetsälle ehtineet. Kuusi oli kaunis. Sellainen tiheä, viljelty kuusi, johon oli ihana ripustella koristeita. Hintakin oli meidän pikkukaupungissamme melkoinen. Mutta halusimme juuri sellaisen kuusen. Nyt harmittaa!

En halunnut laittaa kuusta ulos ennen loppiaista, sillä loppiainen ilman kuusta on kuin talo ilaman aitanpolulla käyskentelevää emäntää. Ei siis mitään loppiaistunnelmaa. Kauempaa katsottuna kuusi on vielä ihan kuusen näköinen. Pitää siis pysytellä loitompana. No mutta huomenna on joku järkevä juttu keksittävä, ettei kaikki tienoot olisi täynnä neulasia, sillä luulenpa, ettei kuusessa ole yhtään neulasta, kun se lopulta on pihalle saatu.

Nuutinpäivään saavat olla vielä jouluvalot ja koristeet. Tai saattaa olla, että jotakin pikkuhiljaa keräilen pois. Voi mikä pimeys taas valtaa kodin, kun kaikki tunnelmalliset valot pakataan laatikoihin odottelemaan ensi joulua. Äidilläni on aina tapana sanoa, että mitä taas tiedämme ensi jouluna, kun koristeet kaivetaan esille. No tänä jouluna muistellessamme kulunutta vuotta tiesimme, että viime helmikuun ensimmäisenä päivänä liukastuin ja loukkasin olkapääni pahasti. Siinä sairastellessa käsi paketissa meni oikeastaan koko talvi. Kevään korvalla saimme kuulla ilouutisen. Poikamme perheeseen syntyisi syksyllä pikkuinen vauva ja meistä tulisi tuplamummi ja -vaari. Huhtikuun lopussa teimme Riian matkan. Toukokuussa saimme kuulla suru-uutisen, sillä mieheni äiti kuoli kevään kauneimmalla hetkellä tuomien kukkiessa. Surussa kului loppukevät ja alkukesä hautajaisia järjestellen. Mutta elämän täytyi jatkua ja ystävien kanssa tehtiin kesäkuussa veneretki Ahvenanmaalle. Kesällä mökkeiltiin ja tehtiin asuntoautoreissu itäiseen Keski-Eurooppaan. Syyskuussa syntyi pikkunen poikavauva, josta kaikki kovasti iloitsimme. Nuorempi tyttäremme täytti kolmekymmentä ja synttäreitä juhlittiin niin ikään syyskuussa meksikolaisen puutarhafiestan merkeissä. Suuri osa syksyä kului milloin minkäkinlaisen sairauden merkeissä. Jopa enterorokkoa sairastimme ja pikkuisesta nyytistä nauttiminen meni hiukan sivu suun. Marraskuussa ruotsalaisuuden päivänä pikkuinen vauveli sai pyhässä kasteessa kauniin nimen. Joulua alettiin valmistella jo hyvissä ajoin ja joulutorimatkan teimme Gdanskiin hyvien ystävien kanssa. Kaupunkimme valtuusto täytti 100 vuotta, jota juhlittiin ministeri Orpon pitäessä juhlapuheen. Mieheni muotokuva paljastettiin tilaisuudessa valtuustosalissa muiden valtuuston entisten ja nykyisen puheenjohtajien muotokuvien kanssa.

Tässä munankuoressa viime vuoden tapahtumat. Mitä mahdetaan tietää, kun taas joulun alla seuraavan kerran koristeet otetaan esille? Toivottavasti paljon iloisia asioita.

Tänään olen nauttinut vielä kuusen loisteesta, katsellut Katri-Helenan vuonna 1997 nauhoitetun (kaikkea sitä televisiossa vielä näytetäänkin!) joulukonsertin, jonka miehen oli jouluaattona tallentanut, nauttinut paukkupakkasella takasta puskevasta lohduttavasta lämmöstä, nauttinut joulukirjan kauniista, tunnelmallisista kuvista, hipsutellut hiljaa villasukissa ympäri taloa jouluvalojen himmeässä hohteessa ja käpertynyt huovan alle lämpöön telkkaria katsomaan. Minulle, joulueläjälle, joulun kulkeminen kohti loppua, on joka vuosi yhtä surullinen juttu, Mutta nyt ryhdynkin miettimään jo kevättä ja suunnittelemaan, mitä uutta puutarhassa tekisi ja sinne istuttaisi.

Tällaista tänä loppiaisena meillä. Vieläkö tiellä on joulu tuvassa? Nyt odottelen isomman lapsenlapsen vierailua.

Hyvää loppiaisiltaa! T. Maija