maanantai 30. lokakuuta 2017

Oktoberfest

Hallo!

Syksy on siinä pisteessä, että on nähty jo ensilumen satavan maahan. Pihapihlajassa mustarastaat nakertavat kilvan marjoja lumisten oksien suojissa. Naapurin pihalla lasten tekemässä lumilyhdyssä loistaa kynttilä vielä iltamyöhällä. Rankkasade sulattaa vastasataneen lumen. Mustana kiiltelevää kynnöspeltoa vihmoo vesisade ja sysimustaa syyspimeyttä täplittää talojen ikkunoista kodikkaasti loistava valo. On lokakuu ja sekin jo kohta lopussa.

Oktoberfestien aikaan vietän syntymäpäiviäni ja nyt täyttäessäni pyöreitä juhlimme niitä saksalaiseen tyyliin. Siispä kuten kutsussa lukee nahkahousut jalkaan ja tervetuloa meille mukaan Oktoberfesteille!














Pitkän pöydän ääreen mahduttiin kaikki, kun juhlat jaettiin kahteen iltaan, toisena sukulaiset, toisena ystävät. Kaikkiaan yhteensä viitisenkymmentä juhlijaa. Sininen ja valkoinen sopivat niin 100 vuottaan juhlivan Suomen väreihin kuin Oktoberfestien synnyinseudun Baijerinkin väreihin.

Kuohuviiniä, Prezeleitä, makkaroita, olutta, perunasalaattia, hapankaalia, omenastruudelia, naposteltavaa, Schwarzwaldin kakkua ja nahkahousumusiikkia. Näistä on Oktoberfestit tehty.









Seuraavana aamuna pöytä näytti toisenlaiselta.











Jossain vaiheessa pikkutunneilla diskomme hiljeni, tanssilattia tyhjeni, vieraat hiipivät koteihinsa, viimeiset ulkotulet loimottivat mustassa lokakuun yössä ja talossa valot sammuivat. Matka uudelle vuosikymmenelle oli saatettu mukavasti liikkeelle. Kiitos rakkaat sukulaiset ja ystävät!

Rakkaudella Maija

8 kommenttia:

  1. Sylintäydeltä onnea Maija. Ihana teema juhlissa ja kuvista päätellen loistokkaita makuelämyksiä. Suku ja ystävät ympärillä juhlatunnelmissa, näistä jää niin kivat muistot. Ei muuta kuin uutta vuosikymmentä ilolla tarpomaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sydämellinen kiitos Varpu <3 Ei sitä kyllä koskaan kokoonnu liian usein ystävien ja sukulaisten kesken. Joku vieraista jo ehdotti uutta juhlanaihettakin, joka ei aina tarvitse olla vaikka juuri syntymäpäivät. Eräs ystäväni on kertonut hänen äitinsä sanoneen, että silloin pitää olla ystävien kanssa, kun niitä vielä on, eikä sitten vasta lähdetä hautausmaalle muistelemaan. Tuo pitään niin paikkansa.
      Eikä mitään kamalaa ikäkriisiäkään vielä ole tullut. Eipä tuntunut seuraavana päivänä sen erikoisemmalta kuin edellisenäkään. Ilolla mennään!
      Hyvää alkavaa marraskuuta sinne itäiseen Suomeen!

      Poista
  2. Lämpimät Onnittelut ja virtuaalihalaus Maija!❤♥❤
    Ihanalta kuullostaa juhlanne. Mahtava teema ja varmasti muistorikas ilta!
    Mukavaa jatkoa viikkoosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos onnittelusita ja virtuaalihalauksista Mamma63 <3
      Teema oli niin sopiva tähän pimeään vuodenaikaan ja kyllä juhlista mukavia mistoja jäi.
      Mukavaa viikonjatkoa myös Sinulle!

      Poista
  3. Lämpimät syntymäpäivä onnittelut sinulle!❤️💐
    Voi miten kiva teema. Ihanat kuvat!❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpimät kiitokset Sari <3
      Me pidämme kovin Saksasta ja saksalaisesta kulttuurista ja sielllä ollaan niin paljon reissattu, että se on tuttukin ja vielä tähän lokakuuhun tuo teema passasi nyt mukavasti.
      Hyvää viikonjatkoa!

      Poista
  4. Ja siellä kaikilla oli ni-i-in mukavaa... Että onneksi sainkin olla mu-u-ukana! Isot kiitokset, sysseliseni! ❤️
    Valtava nautinto, enkä tosiaankaan tarkoita pelkästään tarjoilua, vaikka se puolikin oli upea - niin kautta linjan aitoja baijerilaisia herkkuja. 🍻 Mutta sitten se kaikki muukin: pihalta asti, sisääntulo, juhlahuone, kattaus, kaikki kaikki niin kaunista ja tunnelmallista! Miten keksit, miten ehdit, miten jaksat??? Osaamisesta ei ole epäilystäkään. Kummallinen syssa...🤔😉🌹

    VastaaPoista
  5. Kiitos rakas syssa ylisanoista 💝Juhlien suunnittelu ja valmistelu on mieluista puuhaa ja ideoita haalin joka puolelta, jopa ympäri Eurooppaa 😁Oli nii-i-in mukavaa, että olitte mukana 💝Kiitos teille ja hyvää pyhäinpäiväviikonloppua 😁

    VastaaPoista