sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Syys saapui saaristoon

Moi, moi!

Asuntoauto pakattiin perjantaina ja kiireesti töiden jälkeen lähdettiin mökille. Viimeinen lossi nostaa kolistellen keulaporttinsa. Kahvit on keitetty rannalla lossijonossa ja nyt istahdamme pöydän ääreen nauttimaan kahvista, jäätelöstä ja ruskan värittämästä kauniista merimatkasta. Hengähdystauko ja viikonloppu on alkamassa.

Syys oli saapunut saaristoon. Ei värjäten niin vimmatulla voimalla vielä ihan kaikkia puita ja pensaita, mutta harkitusti sieltä täältä.

Mökille päästyä lämpeni sauna ja pimeän yllättäessä varkain meidät nautimme kupilliset höyryävää glögiä hämärtyvää merta katsellen miljoonien tähtien syttyessä taivaalle. Mausteinen juoma sopi täydellisesti ruskan sävyttämän luonnon keskellä tienoon tummuessa viilenevässä illassa nautittuna.






















Maisema on usvaa tännä, hiljaisessa saaristossa kuulee yksittäisen joutsenen huudon, harmaa meri ja taivas yhtyvät jossakin horisontissa, pikkulan ovesta kurkistaa otava, aamu-uinnille mennessä rantalepän pudonneet lehdet rapisevat varpaiden alla, vielä tarkenee istahtaa uinnin jälkeen laiturille pyyhkeeseen kääriytyneenä ja antaa katseen levätä ulapalla. Väistämättä on myönnettävä, että syksy on saapunut. Taitaa se aheuttaa mielessä hiukan haikeutta ja apeuttakin.





Lauantaina vietettiin Houtskarin kirkolla Mikkelin messun markkinoita (Mickelsmässa marknader). Mikkelinpäivänä 29.9. on perinteisesti karjan laiduntamiskausi loppunut ja eläimet otettu sisälle talvisuojiin. Viljat on puitu ja sato korjattu. On satokauden päättäjäiset. Silloin myös naiset ovat siirtyneet sisätöihin. Meille tarttui mukaan markkinoilta saariston mustaaleipää, siemennäkkäriä, koristekurpitsoja ja kurpitsapikkelssiä. Kahvit tuoreen pullan kanssa maistuivat kirpeässä syyssäässä markinatunnelmasta nauttien.

Tunnelmallista uutta syysviikkoa kaikille! Rakkaudella Maija

12 kommenttia:

  1. Kauniit kuvat!
    Teillä on ollut ihana viikonloppu saaristossa.
    Minäkin ostin jo glögiä kaappiin, mutta vielä ei olla juotu.
    Kivat markkinat ja mukavia ostoksia.
    Ihanaa lokakuuta sinulle Maija!❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari 💝
      Tuntuu, että tulee aloitettua glögikausi jo aikaisin, kun se jotenkin tuo oman mukavan tunnelmansa viileässä säässä mökillä ja juuri ulkona nautittuna.
      Tuollaiset pienet markkinat ovat niin mukavan kotoisat, kun ei joudu kulkemaan missään ihmistungoksessa ja myyjiäkin on sen verran vähän, että voi ostaa jokaiselta jotain.
      Ihanaa lokakuuta Sinulle myös!

      Poista
  2. Hienoja kuvia Maija, kyllä syksyn tunnelma välittyy näistä. Nauttikaamme syksypäivistä Varpu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Varpu 💝
      Kiva, että pääsit syksyn tunnelmaan.
      Nautitaan todellakin näistä syyspäivistä!

      Poista
  3. Kuvat kertovat enemmän kuin sata sanaa... Mutta kyllä osaat myös sanoin luoda väkeviä tunnelmia - ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos syssa 💝
      Tunnelma oli hyvin kodikas, kohteet hyviä kuvattavaksi ja siitä se sitten muodostuikin - ajatuksissa.
      Nautitaan syksyn väreistä vielä hetki!

      Poista
  4. Upeita kuvia! Jotenkin tuon syksyn aistii noista kuvistasi.
    Sinäkö käyt uimassa vielä??? Hui!
    Ihanaa lokakuuta Maija!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mamma 💝
      Värit välittävät sen syksyn tunnelman ja hiukan jo tummatkin sävyt. Varsinkin meri oli jo jopa musta.
      Tottakai uimassa pitää käydä ja nimenomaan ilman saunaa! Siihen jää koukkuun😊 Niin kauan aina käyn uimassa, kun mökillä käymme ja sitten taas heti keväällä. Aamu-uinti on parasta.
      Sinullekin ihanaa lokakuuta!

      Poista
  5. Olin ihan tunnelmassa mukana, kun luin tekstisi. Kirjoitit niin kivasti, että fiilis välittyi tänne, ruudun toiselle puolen. Mukavaa lokakuun alkua 😊🍃🍁🌲

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Koti Saksassa sydän Suomessa 💝 Ihanaa, että sain Sinulle välitettyä suomalaisen syksyn tunnelmaa sinne Saksaan.
      Mukavaa lokakuuta Sinullekin 🍁🍂

      Poista
  6. Niin kauniita syksyisiä kuvia ja tuo teidän glögihetki kuulosti taivaallisen ihanalta♥ Niin se vaan on tosiaan syksy saapunut:) Nuo markkinat on niin mukavia, vaikka vähän kirpakammassakin säässä..Mukavaa syksyistä viikkoa sinne♥

    VastaaPoista
  7. Kiitos Päden paja 💝
    On ihana viettää tuollaisia ihan pieniä tunnelmahetkiä aina silloin tällöin. Ne sopivat niin hyvin syksyyn.
    Tykkään pienistä, hiukan erilaisista markkinoista, joissa ei ole metrilakua ym. roinaa.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista